Suuri kokous The Queen's Hallissa,
Katukahakka.
Mikä se oli?
Yöllinen meteli Regent's Parkissa.
Tuo jännityksellä odotettu kokous, jonka Zoologinen laitos oli
järjestänyt sitä varten, että siellä saataisiin kuulla viime vuonna
Etelä-Ameriikkaan lähetetyn tutkijakunnan kertomus, tutkijakunnan,
jonka tehtävänä oli ollut professori Challengerin esihistoriallisten
eläinten maan päällä löytymistä koskevien väitteitten pätevyyden
tarkastelu, oli eilen illalla Queen's Hallissa, ja voidaan huoleti
sanoa, että tämä päivä tullaan aina merkitsemään punaisella
kirjaimella tieteen historiaan, sillä ilmitulleet seikat olivat
laadultaan siksi ilmiömäisiä, ettei kukaan läsnäolleista niitä ikinä
unhoita. (Hyvä veli Macdona, mikä kauhean pitkä lause!) Ainoastaan
jäsenille ja heidän ystävilleen piti jaettaman pääsylippuja, mutta
jälkimäinen sana on venyvä käsite, ja jo paljon ennen kello kahdeksaa
-- jolloin kokouksen piti alkaa -- olivat tuon suuren salin kaikki
sopetkin täpö täynnä väkeä. Neljännestä vailla kahdeksan ulkopuolelle
jäänyt yleisö kohtuuttomasti närkästyneenä alkoi törmätä ovia vastaan
ja mielettömyydessään särki ne ankaran käsikähmän jälkeen, jolloin
monet loukkaantuivat ja poliisipäällikkö Scoblen toinen jalka
katkesi. Tämän anteeksiantamattoman rynnäkön jälkeen, jolloin eivät
ainoastaan kaikki käytävät täyttyneet, vaan sanomalehtimiehillekin
varattu tila aivan anastettiin, arviolta viisituhatta henkeä odotti
matkamiesten saapumista. Kun nämä vihdoin tulivat, asettuivat he
korokkeen etupaikoille, jossa heitä olivat vastassa ei ainoastaan
oman maan vaan myöskin Ranskan ja Saksan johtavat tiedemiehet.
Myöskin Ruotsin edustaja, professori Sergius, tuo Upsalan yliopiston
kuuluisa eläintieteilijä, oli saapuvilla. -- Neljän urotyöntekijän
saapuminen oli merkkinä valtavien suosionosotusten puhkeamiseen, koko
kuulijakunta kohosi seisaalleen ja tervehti heitä eläköönhuudoilla.
Riemua kesti muutaman minuutin ajan. Tarkkaava huomiontekijä
oli kuitenkin erottavinaan suosionmyrskyn seasta vastustaviakin
mielipiteenilmaisuja ja veti siitä sen johtopäätöksen, että asian
käsittely muodostuisi pikemminkin vilkkaaksi kuin sopusointuiseksi.
Kukaan ei kuitenkaan ollut niin tarkkanäköinen, että olisi voinut
arvata, minkä ihmeellisen käänteen se tulisi saamaan.
Noiden neljän tutkimusmatkailijan ulkomuodosta ei tarvitse paljon
sanoa, sillä jo muutamia viikkoja sitten heidän valokuviaan alkoi
näkyä kaikissa lehdissä. Heissä ei paljon huomaa niiden kärsimysten
jälkiä, joita heidän kerrotaan kestäneen. Mahdollisesti professori
Challengerin parta on tullut hiukan pörröisemmäksi, professori
Summerleen piirteet enemmän askeettisiksi ja lordi Roxtonin vartalo
vähän hontelommaksi, kaikki kolme on ehkä aurinko paahtanut
tummaverisemmiksi, kuin mitä he olivat jättäessään rannikkomme, mutta
muuten näyttivät he olevan mainioissa voimissa. Mitä tulee omaan
edustajaamme, niin hän, tuo tunnettu atleetti ja kansainvälinen
jalkapalloilija E. D. Malone, näytti olevan mitä parhaimmassa
kunnossa, ja hyväntahtoinen kiitollinen hymy levisi hänen
rumanpuoleisille kasvoilleen, hänen silmäillessään joukkoa. (Suuri
kiitos, Mac! Odotahan kunnes tapaan sinut kahdenkesken!)
Mielialan tyynnyttyä ja kuulijakunnan istuuduttua sekä retkeilijöille
kohdistettujen suosionosotusten lakattua, lausui puheenjohtaja,
Durhamin herttua, muutamia sanoja kokoukselle. Hän ei tahtonut,
huomautti hän, silmänräpäystä pitemmäksi ajaksi asettua yleisön ja
sitä odottavan ylen harvinaisen mielenkiihottimen väliin. Hänen
asiansa ei ollut edeltäkäsin ilmoittaa, mitä komitean esimies,
professori Summerlee, tulisi puhumaan, mutta huhu tiesi kertoa,
että retkikunnalla oli ollut aivan harvinaisluontoinen menestys.
(Käsientaputusta). Romantiikan aikakausi ei ilmeisesti ole sattunut
ikiammoiseen aikaan, mutta oli olemassa muudan yhteismaa, jossa
romaaninkirjoittajan hurjimmat mielikuvitukset saattoivat yhtyä
tieteellisen totuudenetsijän tosiksi todistettaviin keksintöihin.
Hän tahtoi vielä vain lausua oman ja kaikkein muittenkin yhteisen
ilon siitä, että nämä herrat terveinä ja reippaina olivat palanneet
vaikealta ja vaaralliselta matkaltaan, sillä epäilemätöntä oli,
että jos joku onnettomuus olisi kohdannut laadultaan tämänmoista
retkikuntaa, olisi eläintiede joutunut kärsimään suoraan sanoen
korvaamattoman vahingon. (Voimakkaita käsientaputuksia, joihin
professori Challengerin nähdään yhtyvän.)
Professori Summerlee nousi nyt paikaltaan, ja tämä aiheutti
vielä kerran voimakkaan ihastuksen purkauksen, jollainen myös
silloin tällöin keskeytti hänen esitystään. Hänen esitelmäänsä
ei tässä yhteydessä selosteta _in extenso_ siitä syystä, että
oman erikoiskirjeenvaihtajamme täydellinen matkakertomus tullaan
julkaisemaan lehden liitteinä.
Muutamat yleiset viittaukset siis riittäkööt. Kuvailtuaan matkan
alkuvaiheita ja omistettuaan kauniin kiitossanan ystävällensä,
professori Challengerille, sekä pyydettyään häneltä anteeksi nyt
täysin todistettuihin väitteisiin kohdistunutta epäluuloansa,
kuvaili hän retken vaiheita, kuitenkin huolellisesti välttäen kaikki
sellaiset tiedonannot, jotka olisivat voineet olla kuulijakunnalle
ohjeina tuon merkillisen ylätasangon paikan määräämiseksi. Muutamin
piirtein selostettuaan matkan päävirralta aina kallioitten juurelle
saakka, kiinnitti hän kuulijain mielenkiinnon niihin vaikeuksiin,
joita hän kuvaili retkikunnalla olleen, ennenkun se monien
epätoivoisten yritysten jälkeen, jotka olivat maksaneet kahden
uskollisen palvelijan -- kahden puolirotuisen -- hengen, onnistui
kipuamaan vuorelle. (Tämä puolirotuisia koskeva hämmästyttävä
tiedonanto oli tuloksena Summerleen pyrkimyksestä saada jutusta
eroitetuksi arveluttavat yksityisseikat.)
Näin mielikuvituksessa vietyään kuulijakuntansa ylängön laelle,
jätti hän sen sinne kiikkiin sillan suistuttua syvyyteen ja
siirtyi kuvailemaan tuon ihmeellisen maan vaaroja ja houkutuksia.
Henkilökohtaisista seikkailuista hän puhui vähän, pannen
pääpainon tieteen korjaamalle runsaalle sadolle ylätasangon
rikkaan imettäväis-, lintu-, hyönteis- ja kasvimaailman tultua
tutkimuksen piiriin. Varsinkin coleoptera -- kovakuoriaiset -- ja
lepidoptera -- perhoset olivat runsain lajivarastoin olleet täällä
edustettuina, ja muutamina viikkoina oli edellisiä saatu säilöön
neljäkymmentäkuusi ja jälkimäisiä yhdeksänkymmentäneljä uutta
lajia. Yleisön mielenkiinto kohdistui kuitenkin parhaastaan suuriin
eläimiin, varsinkin niihin suuriin eläinlajeihin, joiden oli luultu
jo aikoja sitten kuolleen sukupuuttoon. Hän esitti niitä pitkän
luettelon, mutta piti luultavana, että se karttuisi huomattavasti,
kunhan paikka perusteellisemmin tutkitaan. Hän ja hänen toverinsa
olivat nähneet vähintäinkin kaksitoista eläintä, useimmat kaukaa,
jotka eivät voineet olla mitään tieteen tähän asti tuntemia lajeja.
Hän mainitsi esimerkkeinä käärmeen, jonka siniseen vivahtava
purppuranvärinen ruumis oli ojentuneena ollut viidenkymmenenyhden
jalan pituinen, sekä suuren valkean olion, luultavastikin
imettäväisen, joka pimeässä loisti fosforinvaloisena. Hän puhui
myös suuresta mustasta yöperhosesta, jonka puremaa intiaanit olivat
pitäneet hyvin myrkyllisenä. Paitsi näitä aivan uusia lajeja, oli
ylängöllä runsaasti tunnettuja esihistoriallisia eläinmuotoja,
joista jotkut polveutuivat aina jurakaudelta saakka. Näiden muassa
mainitsi hän jättiläismäisen ja luonnottoman stegosauruksen, jonka
mr Malone oli nähnyt juomassa järven rannalla ja jonka kuva oli
piirustettu tuon kuolleen ameriikkalaisen matkamiehen luonnoskirjaan,
hänen, joka ensimäisenä oli käynyt tässä vieraassa maailmassa. Hän
kuvaili myöskin iguanodonia ja pterodaktylia -- kahta ensimäiseksi
kohtaamaansa ihmettä.
Sitten saattoi hän kuulijansa jännittyneinä pidättämään henkeänsä
tekemällä selkoa noista kauheista lihaasyövistä dinosaurioista,
jotka monta eri kertaa olivat vainonneet retkikunnan jäseniä,
ollen kaikista heidän kohtaamistaan eläimistä peljättävimpiä.
Sitten siirtyi hän kuvailemaan valtavaa ja saaliinhimoista
phororachus-lintua ja suurta hirveä, joka vielä nytkin kuljeksii
tuolla ylängöllä. Mutta vasta alettuaan puhua Keskusjärven
mysterioista hän saattoi yleisön mielenkiinnon ja jännityksen
äärimmilleen. Täytyi nipistää käsivarttansa tullakseen vakuutetuksi
siitä että oli hereillään, kun kuuli tuon viisaan ja käytännöllisen
professorin tasaisella äänellä kertovan tavattoman suurista
kolmisilmäisistä kalaliskoista ja mahtavista vesikäärmeistä, joita
eli tässä velhomaisessa järvessä. Sitten hän lausui muutaman
sanan intiaaneista ja ihmeellisestä ihmisenmuotoisten apinoitten
siirtokunnasta; hän mainitsi näiden apinoitten epäilemättä edustavan
Javan pithecantropusta korkeampaa astetta sekä että ne ovat
lähempänä n.k. "puuttuvaa rengasta" kuin mikään tähän asti tunnettu
eläinlaji. Lopuksi hän kuulijakunnan riemuksi kuvaili professori
Challengerin keksimää sangen nerokasta mutta perin vaarallista
ilmapurjehduskojetta sekä päätti muistosta haipumattoman esityksensä
kertomalla, miten retkikunta vihdoin pääsi pois ylängöltä ja voi
alkaa paluumatkansa sivistyneeseen maailmaan.
Oli toivottu että asian käsittely olisi päättynyt tähän sekä
että upsalalaisen professori Sergiuksen esittämä kiitos- ja
onnittelulauselma olisi saavuttanut kaikkien yhteisen suostumuksen,
mutta pian huomattiin, että asia ei päättyisi niin tyynesti. Illan
kuluessa oli silloin tällöin päässyt ilmoille vastalauseentapaisia,
ja nyt nousi paikaltaan edinburgilainen tohtori James Illingworth.
Tri Illingworth kysyi, eikö oikaisuehdotuksen pitäisi tulla
lausutuksi ennen päätöksen tekoa.
Puheenjohtaja: "Tietysti, jos sellainen katsotaan tarpeelliseksi
esittää."
Tri Illingworth: "Teidän armonne, pahoin pelkään että asian laita on
sellainen."