HANNELE. Oh, oh!... sanoo minun nähneen unia. Mutta mitäs tämä sitten
on? Katsohan toki. (Tekee sellaisen liikkeen kuin näyttäisi kädessään
olevaa kukkaa.)
MARTHA SISAR. Mitä sinulla sitten on siinä?
HANNELE. No katsohan toki.
MARTHA SISAR. Hm.
HANNELE. Tässä, katsohan!
MARTHA SISAR. Aha!
HANNELE. Haistahan.
MARTHA SISAR (on haistavinaan kukkaa): Hm. Hyvälle tuoksuu.
HANNELE. Ei, ei niin läheltä toki. Sinä katkaiset sen.
MARTHA SISAR. Se olisi kovin ikävä. Mikä se sitten oikeastaan on?
HANNELE. No, taivaan avain, etkö tunne sitä?
MARTHA SISAR. Vai niin!
HANNELE. Oletpa sinä --! No tuohan kynttilä. Pian, pian!
MARTHA SISAR (valaisten kynttilällä): Kas vaan, nyt minä näen.
HANNELE. Mitäs sanot nyt?
MARTHA SISAR. Mutta, tiedätkö, sinä puhut aivan liian paljon. Meidän
täytyy nyt pysytellä aivan hiljaa, muuten herra tohtori suuttuu meihin.
Hän on lähettänyt lääkkeitäkin. Me otamme niitä kohta, niinhän?
HANNELE. Ah, sisar! Teillä on sellainen huoli minusta. Ettehän te
ensinkään tiedä, mitä on tapahtunut. No? No? Sanokaapas sitten, jos
tiedätte. Kuka antoi minulle tämän? No? Tämän kultaisen avaimen? Kuka?
No? Mistä tämä kultainen avain on? No?
MARTHA SISAR. Sen sinä kerrot minulle huomen-aamulla. Silloin olet sinä
perinpohjin levännyt, olet terve ja raitis.
HANNELE. Olenhan minä terve. (Nousee istumaan, laskien jalkansa
maahan). Näethän, sisar, minä olen aivan terve.
MARTHA SISAR. Mutta Hannele rakas! Niin ei saa! Sinä et saa sillä
lailla.
HANNELE (nousee, torjuu sisaren luotaan, astuu muutaman askeleen):
Päästä minut. Päästä minut. Täytyyhän minun -- mennä. (Pelästyy ja
tuijottaa yhteen kohtaan.) Ah, taivaan herra!
(Musta enkeli, mustassa puvussa ja mustat siivet hartioilla näkyy
huoneessa. Hän on pitkä, voimakas ja kaunis, kädessä pitkä kiemuroiva
miekka, jonka kädensija on verhottu mustaan harsoon. Äänettömänä ja
vakavana istuu hän uunin luona katsellen taukoamatta ja tyynesti
Hanneleeseen. Valkoinen, oudon satumainen valo täyttää huoneen.)
HANNELE. Kuka olet? (Ei vastausta.) Oletko enkeli? (Ei vastausta.)
Tuletko sinä minun luokseni? (Ei vastausta.) Minä olen Hannele Mattern,
tuletko minun luokseni?
(Ei mitään vastausta. Martha sisar on sillävälin seissyt
kädet ristissä, hartaana ja nöyränä. Nyt menee hän hiljaa
pois huoneesta.)
HANNELE. Onko Jumala ottanut sinulta puhelahjan pois? (Ei vastausta.)
Tuletko Jumalan luota? (Ei vastausta.) Oletko minulle ystävällinen?
Tuletko vihamiehenä? (Ei vastausta.) Onko sinulla miekka vaatteesi
poimuissa? (Ei vastausta.) Hyy! minua palelee. Viiltävä kylmä huokuu
sinun siivistäsi. Vilu henkii sinusta. (Ei vastausta.) Ken olet? (Ei
vastausta.)
(Äkillinen kauhu valtaa Hanneleen. Hän kääntyy kirkaisten ikäänkuin
joku olisi hänen takanaan.) Äiti! Äiti!
(Sisään tulee naisolento laupeudensisaren puvussa, mutta kauniimpana
ja nuorekkaampana kuin hän, pitkät valkeat siivet olalla. Hannele
turvautuu olentoon, tarttuen hänen käteensä.) Äiti! Äiti! Täällä on
joku.
LAUPEUDENSISAR. Missä?
HANNELE. Tuolla, tuolla.
LAUPEUDENSISAR. Miksi sinä niin vapiset?
HANNELE. Minä pelkään.
LAUPEUDENSISAR. Älä pelkää, minä olen sinun luonasi.
HANNELE. Hampaani kalisevat kauhusta. En voi sille mitään. Minä pelkään
häntä.
LAUPEUDENSISAR. Älä pelkää, hän on sinun ystäväsi.
HANNELE. Kuka hän on, äiti?
LAUPEUDENSISAR. Etkö tunne häntä?
HANNELE. Kuka hän on?
LAUPEUDENSISAR. Kuolema.
HANNELE. Kuolema.
(Hannele katsoo hetkisen vaiti ja kunnioittavasti
mustaan enkeliin.)
Sen siis täytyy tapahtua?
LAUPEUDENSISAR. Sen kautta käy tie.
HANNELE. Täytyykö jokaisen mennä sitä tietä?
LAUPEUDENSISAR. Jokaisen.
HANNELE. Kosketko minuun kovasti, kuolema? Hän on vaiti. Hän ei sano
mitään, vaikka minä mitä kysyisin, äiti!
LAUPEUDENSISAR. Herran sanat kuuluvat selvinä sydämessäsi.
HANNELE. Minä olen usein kaivannut sinua kaikesta sydämestäni. Vaan nyt
minä pelkään.
LAUPEUDENSISAR. Valmistaudu.
HANNELE. Kuolemaan?
LAUPEUDENSISAR. Niin.
HANNELE (äänettömyyden jälkeen, arasti): Täytyykö minun maata arkussa
raadeltuna ja ryysyisenä?
LAUPEUDENSISAR. Jumala on sinut vaatettava. (Ottaa esiin pienen,
hopeisen kulkusen ja soittaa. Heti tulee, astuen äänettömästi kuten
kaikki seuraavat olennot, pieni kyttyräselkäinen kyläräätäli,
morsiuspuku, huntu ja seppele käsivarrellaan ja kädessä lasiset kengät.
Hänellä on huojuva, koomillinen käynti, hän kumartaa ääneti enkelille,
laupeudensisarelle ja sitten, kaikista syvimpään, Hanneleelle).
KYLÄRÄÄTÄLI (yhä kumarrellen): Neitsyt Johanna Katharina Mattern.
(Yskäisee äänensä selvemmäksi.) Herra isänne, hänen ylhäisyytensä
herra kreivi on suvainnut tilata minulta morsiuspuvun.
LAUPEUDENSISAR (ottaa räätäliltä puvun ja pukee Hannelen ylle): Tule,
minä puen sen yllesi, Hannele!
HANNELE. (riemukkaasti liikutettuna): Ah, kuinka se kahisee.
LAUPEUDENSISAR. Valkeaa silkkiä, Hannele.
HANNELE (katselee ihastuneena pukuaan): Kyllä ihmiset nyt ihmettelevät
miten hienona minä makaan arkussani.
KYLÄRÄÄTÄLI. Neitsyt Johanna Katharina Mattern. (Rykäisee.) Koko kylä
puhuu vain siitä. (Rykäisee.) Mikä suuri onni sattui teille
kuollessanne, neitsyt Hanna. (Rykäisee.) Teidän herra isänne.
(Rykäisee.) Armollinen herra kreivi -- (rykäisee) -- on ollut
piiripäällikön luona.
LAUPEUDENSISAR (panee seppelen Hanneleen päähän): Taivuta pääsi,
taivaan morsian!
HANNELE (väristen lapsellisesta ilosta): Tiedätkö, Martha sisar, minä
iloitsen kuolemasta. -- (Äkkiä epäillen sisarta.) Olethan sinä se?
LAUPEUENSISAR. Olen.
HANNELE. Olethan sinä Martha sisar? Ai, ei: minun äitinihän sinä olet?
LAUPEUDENSISAR. Olen.
HANNELE. Oletko kumpainenkin?
LAUPEUDENSISAR. Taivaan lapset ovat Jumalassa yhtä.
KYLÄRÄÄTÄLI. Jos nyt sitten sallitte minun, prinsessa Hannele.
(Polvistuen hänen eteensä kengät kädessä.) Nämä ovat pienimmät kengät
koko valtakunnassa. Niillä on kaikilla liian suuret jalat: Hedvigillä,
Agneksella, Liesellä, Marthalla, Minnalla, Annalla, Käthellä,
Grethellä. (On vetänyt kengät hänen jalkaansa). Sopivat, sopivat!
Morsian on löydetty. Neitsyt Hanneleella on pienimmät jalat. -- Jos
taas toiste jotain tarvitsette! Palvelijanne, palvelijanne! (Poistuu
kumarrellen.)
HANNELE. Tuskin jaksan odottaa, äiti!
LAUPEUDENSISAR. Nyt ei sinun enää tarvitse ottaa lääkkeitä.
HANNELE. Ei.
LAUPEUDENSISAR. Sinä olet aivan terve, Hannele!
HANNELE. Niin.
LAUPEUDENSISAR. Tule nyt kuolinvuoteellesi. (Tarttuu Hanneleen käteen,
vie hänet hellästi vuoteen luo, ja Hannele laskeutuu siihen).