HANNELE. Minä uskon niin lujasti Vapahtajaani.
MARTHA SISAR. Silloin voit sinä odottaa rohkeasti ja levollisesti. --
Minä vedän nyt tyynysi suoraksi ja sinä nukut.
HANNELE. Minä en voi nukkua.
MARTHA SISAR. Koeta vaan.
HANNELE. Martha sisar!
MARTHA SISAR. No?
HANNELE. Martha sisar! Onko olemassa syntejä... Onko olemassa syntejä,
joita ei saa anteeksi?
MARTHA SISAR. Nuku nyt, Hannele! Älä ajattele suotta sellaista.
HANNELE. Voi, sanokaa se minulle, oi, sanokaa, kuuletteko.
MARTHA SISAR. Sellaisia syntejä on kyllä. Synnit Pyhää Henkeä vastaan.
HANNELE. Jos minä olen tehnyt sellaisen...
MARTHA SISAR. Mitä sinä! Niitä tekevät vain hyvin huonot ihmiset.
Kuten Juudas, joka petti Herran Jeesuksen.
HANNELE. Mutta voihan sentään... voihan sentään sattua.
MARTHA SISAR. Sinun täytyy nyt nukkua.
HANNELE. Minua niin pelottaa.
MARTHA SISAR. Sinun ei yhtään tarvitse pelätä.
HANNELE. Jos minä olisin tehnyt sellaisen synnin?
MARTHA SISAR. Sinä et ole sellaista syntiä tehnyt.
HANNELE (takertuu sisareen ja tuijottaa pimeään): Oi sisar, sisar!
MARTHA SISAR. Ole nyt rauhassa.
HANNELE. Sisar!
MARTHA SISAR. Mitä sitten?
HANNELE. Hän tulee heti. Etkö kuule?
MARTHA SISAR. Minä en kuule mitään.
HANNELE. Hänen äänensä. Ulkona. Kuunteles!
MARTHA SISAR. Ketä sinä tarkoitat?
HANNELE. Isä, isä -- tuolla hän seisoo.
MARTHA SISAR. Missä sitten?
HANNELE. Katso nyt!
MARTHA SISAR. Missä?
HANNELE. Vuoteen jalkopäässä.
MARTHA SISAR. Tässä on viitta ja tuossa hattu. Otetaan pois nuo pahat
kapineet -- ja viedään tuonne Plescke-vaarin puolelle. Minä tuon kylmää
vettä, niin laitetaan sinulle kylmä kääre. Olethan sinä hetken yksin,
eikö niin! Mutta katso että makaat hiljaa, aivan rauhallisesti.
HANNELE. Ah, olenpas minä tyhmä. Se oli vain viitta, niinhän, ja hattu?
MARTHA SISAR. Mutta aivan, aivan hiljaa, minä tulen heti takaisin.
(Menee, mutta palaa, kun eteisessä on pilkkosen pimeätä.) Minä panen
kynttilän tänne eteiseen. (Uhaten vielä keveästi sormellaan.) Ja aivan
rauhallisesti! ( Menee.)
(Huoneessa on melkein pimeä. Hannelen vuoteen jalkopäähän ilmestyy
heti muurari Matternin hahmo. Villit juopon kasvot, punainen,
takkuinen tukka, päässä kulunut sotilastakki ilman kokardia. Vasemmassa
kädessään on hänellä muurarityökaluja. Hän on kietonut hihnan oikean
kätensä ympäri ja pysyy koko ajan jännityksessä ikäänkuin valmiina
seuraavassa silmänräpäyksessä syöksymään Hannelen kimppuun. Näystä
leviää haalea valo, joka valaisee Hannelen vuoteen ympäristön.)
HANNELE (peittää pelästyneenä käsillään silmänsä, voihkii, vääntelehtii
ja äännähtelee valittavasti).
NÄKY (käheästi, mitä suurimman vimman tukahuttamalla äänellä): Minne
sinä jäit? Missä olet ollut, tyttö? Mitä olet tehnyt? Kyllä minä
opetan. Kyllä minä näytän sinulle, varrohan. Mitä sinä olet ihmisille
puhunut? Olenko minä lyönyt ja rääkännyt sinua? Hä? Onko se totta? Sinä
et ole minun lapseni. Laita itsesi nopeasti ylös! Vähät minä sinusta!
Voin heittää sinut kadulle jos tahdon. Nouse tekemään tulta. Joudutko
siitä? Armosta ja laupeudesta olen pitänyt sinua talossa. Vai vielä
siinä laiskottelemaan rupeat! No, tuleeko siitä mitään? Minä lyön sinua
siksi kunnes sinä --
HANNELE (on noussut vaivaloisesti ja silmät ummessa laahustanut uunin
luo, avannut suupellit ja vaipuu nyt pyörtyneenä maahan. Samassa tulee
Martha sisar, kädessä kynttilä ja vesiruukku, ja Mattern-näky katoaa.
Hän säpsähtää, huomaa Hannelen makaavan tuhassa, pelästyy, huudahtaa:
"Herra Jeesus!" laskee kynttilän ja vesiruukun syrjään, juoksee
Hannelen luo ja nostaa hänet lattialta. Hänen huutonsa saa muutkin
köyhäinhoitolaiset tulemaan paikalle).
MARTHA SISAR. Minun piti vain mennä vettä noutamaan, niin sillaikaa hän
nousikin vuoteesta. Auttakaahan minua, Hedvig, olkaa hyvä!
HANKE. No Hete, ole varovainen, muuten taitat siltä kaikki luut.
PLESCHKE. Minä luulen että sen tytön -- sen tytön -- on joku -- on joku
loihtinut.
TULPE. Voipi olla hyvinkin, että se tyttö on loihdittu.
HANKE (äänekkäästi): Täällä se loppuu, sen minä sanon.
MARTHA SISAR (on Heten avulla vienyt Hannelen taas vuoteelle): Voi olla
niin, rakas ystävä, mutta olkaa niin hyviä, näettehän te: sairasta ei
saa enää häiritä!
HANKE. Mitäs häiriötä me sitten olemme tehneet?
PLESCHKE (Hankelle): Sinä olet hulttio -- hulttio olet -- hulttio,
ettäs sen nyt tiedät -- ja -- ja -- ja -- sillä hyvä. Pitäähän sairaan
-- sairaan -- senhän tietää lapsikin -- sairaan pitää saada olla
rauhassa.