Seoravan aamun Vilkk meinas, ett meijän darvittis jääds sinn odottama
stää Parkno-noitta, nii ett saadais nähd, kuis se stää tooppi noitu
takasi, vaikk se jo o löydett Mutt em mes suastunns siihen, go
vaadesi ett lähdetäis Turkku kohden goht ja Vilkun däydys anttap
perä vihdo viime. Kyll händ sendä harmitt ja hän meinas, ett siit
olis tuli hyvingi lysti, ko hän olis saannp pelat sem Barknolaisen
gans. Mutt Iiro sanos, ettei muitte ol mittä hausk katellk, kon gaks
velhot yhten dörmävä. -- Me rupesi sitt säälimä lähtöän, mutt ko me
oli siint toimes, niin dlee naapri emänd ja tua meill aika knyytilise
juustoj ja kakoj ja panngakoj ja sanos, ett hän dahdos tuli viäl
kerran giittämä Vilkku. Vilkk ott kiitokse ja panngako hyväll miälell
vasta ja sitt me läksi. Eik meill juur pali mittän dapattunns sitt
enä matkall. -- Vaikk tapadus kylläkki, mutt en diäd, viitingön
jutell niit kaikki, ko niist voi tulls siihen gäsityksehe, ett me oli
niit kaikkjam bahimppi tappelpässej mailmas siihe aikka. Mutt em mes
sendä semssi ollp, päivasto me oli hyvingi lakkjoi poikki, ko meijä
vaa annetti rauhas oll, mutt ko meit härnätti ja suututetti, ni vois
kyll tapattu, ett mekki näyti voimian. -- Mihistis ihmne luanostas
pääse? -- Nii händ. Asja lait ol näättäk semne, ett ko mep pääsi
Mynämäen gankkall, ni mes sautin golm heost miähines, kon gulkivat
Turkku kohde niingo mekki. Mutt he menivä nii vendavast, ett Vilkk
sanos Iirot: "Nappastas stää Valkot selkkä, ett päästä siutte!"
Iiro tek, niingo Vilkk käsk, ja Valko pist parast travias, ett hari
vingus. Mutt juur ko meijäm bit pääsemä sem berämäise siutte, ni
rupesivakkin gaikk kolm ajama niim bali ko heijän gaakkis pääsivä
ettippäi. Ja me jäim berä, ei siin mikkä auttann.
-- No nii, meinas Vilkk, sama se o, ajetang edellt taikk peräs, ko
vaa ettippäi mennä eik annet heoste unisas kondeijas siirell.
Mutt ei ol aikkaka, ennengo ne edellmenijä annoiva heostes jäll ruvet
venuttleema ettippäi ittiäs nii vendavast, ett tuski huamas, ett
liikkell oltti. Iiro rupes koittamani bann asjak kuntto sovinoll ja
sanos: "Mistäs kaukka olla?"
-- Uudestkaupungist olla!
-- Vai nii. Ja Turkkuhu olla menos.
-- Turkkuhu oikke mennä hiljaksis.
-- Hiljaksis oikken dek kuljett, mutt meijä olis vähä niingon giiru,
tehkäst hiukan diät, ni me aja siutte.
-- Tee oikkem; bual tiät ja korttel kappatte väli o maandiä laki.
Andakka luista vaa! -- Ja kyll se väistiki ja väistivä ne muukki,
mutt ko mep pääsi se etumaise rinnall, ni algo sama peli jäll ja
kaikk kolm uuskaupungilaist pysysivä meijä edellän.
-- O hän nys sendä harmin gappal, sanos Vilkk ja silmäk kipenöittiväk
kiukust.
-- Älä yhtä hual, tuumal Iiro, ensmäises ylösmäes met täst harmist
pääse.
Pia siins sitt tulttingi yhde ahte ali, uuskaupungilaise hyppäsivä
alas rattaildas kävelemä, mutt Iiro löi Valkot selkkä, nii ett me
yks kaks oli etumaisin. Ja kaikk olis päättynn hyvi, jos ei se
uuskaupungilainen, go etumaisen ol ajann, olis huutann meill: "Ongost
teillp pitsei myyd, Raumam boja?"
Siilo meijän gärsvälisyten ol lopp. Vilkk hyppäs niingo syästäv alas
rattaild, rupes sill isävainajas kepillk kurittama uuskaupungilaist
ja sanos: "O oikke meillp pitsei myyd ja runssall mitali me niit
annangi. Niingos nää ja tunne, ni on dämä vähä pitk kyynärpuu, mutt
em me tämsis kaupois niin duumam bääll räkn."
Mutt ko net toise uuskaupungilaise huamasiva Vilku vehke, ni hek
karasiva Vilkum bääll. Sillo mnää tiätystengi menin gans lengeihi ja
huusi Vilkull: "Ann snää sill vaa oikke miähen gädest, kyll Iiro ja
mnää näit kaht sillaikka pysyttle."
Mutt liiaks mnää siin luppaili, sillett Iiro ei tullukka alas
rattaild, ko ajo aika kyytti mäem bääll ja katos sitt sen daam bois
näkyvist Nek kaks uuskaupungilaist, ko mnuum bit hoitaman, garasiva
molema mnuun gimppuhun ja selkkän mnää rupesi saama, niingo hyvi
ymmärätt. -- Ei yks sendän gaht vastan gest, vaikk vahvembiki olis.
Nii oikke, nii mnuu rupes käymä eik stää Iirom bahust vaa näkynn
eik kuulunn. Hädisän mnää huusi jo Vilkullekki, ett hän dliis
appuhu, mutt Vilkk ol täödes touhus sen gans, jong kraissuhu hän ol
karannk kii. Se ol vahv klupu, ja vaikk Vilkk ol vahveve, ni ei hän
sills sendäm bali saannk kepilläs pitsei mitat, ennengo hän joudus
paindlema. -- Sillaill oikke, eik mnuull Vilkust mittä appu oll. Ne
mnuun gaks viholistan saivakki viime mnuu nokillen maandiäll ja sitt
istus töine muu selkäm bääll ja töine rupes kurittama mnuu Vilkun
gepillk, ko ol pudonns siihe meijän gondeihin. Mutt em mnää sendä
muut kerjenns saaman gom bari oikken gippjä naskaust, ennengo Iiro
tlee joukkoho hirmuse iso kuusengarakk kädes ja ruppe sipelemä niit
kaikki uuskaupunkilaissi.
-- Vai pitsej tet tahdott, sanos Iiro. -- Näättäk, täsä o
"blondervalakka", ja täsä "viidem bari utti", ja tämä o "Muuri mummu
laj". Händäst tämä sitt, se o stää "min sortti".
Ja ain go hän sanos yhdem bitsi nime, ni hän löi niit
uuskaupungilaissi, nii ett ryhä komis. Eik niitte sitt enä mikkä muu
auttannk, ko lähtip pakko, niim bali kom bääsivä.
Se ol kova tyät oli, ja me oli valla hengästynnyk, ko mes siit
selkesi. Mutt mnää oli viäläkkin giukkune siit, ettei Iiro oli
aikanas tuli appuhu ja sanosingin goht, ko oli saann hengen dakka:
"Helkkrisäk snää klekkroittik, kos jäti mnuu noittem behmitettäväks."
-- Niin gaiketakki! Mnuu olis pitänn jättämä heose siihem baikkaha
ja ruvet tapplema. Ei poja! -- Mnuu isävainan sanos ai: "Muist se,
Iiro, ettäs pane heoses ja paattis lailes kii, vaikk kumnen giiru
olis." Nii oikke mnuu isän sanos ja stää neovo mnää ole seorann ja
meina vastakki seorat. Sendähde mnää nykki vei Valkon donn ahten daa
yhtem buuhun giip, pani heini ette ja leikkasi ittellen hyvän garaka,
ennengo mnää teili appuhun dlii. Muuto meijä olis käynn niingo
uuskaupungilaisten; "gattokast nyt, tuall maka yks heone väärim buali
ojas ja nek kaks muut ova Uuttkaupunkki päi menos, niim bali, kom
bääsevä!"
Ja Iiro oliki oikkjas. Em mes siink kohinas oli lainkka huamann,
ett uuskaupungilaiste heose olivak kiärtänn ymbärs ja lähtennt
toissippäi. -- Sitt me rupesin gattlema vaatteitan ja totisestakko,
ni me häpesi ittiän, go mes siit toimest olim bääss. Vilkk meinas:
"Kyll se sendä on glookku, ko ihmsem bitä suuttuman gaikist piänist."
-- On gyll vaa, sanosi mnää, -- mutt pahustak heijän gans tarvitte ai
hirvitell ja härnät meit raumlaissi siit, ett meillp pitsej tehdä.
Ong se mikkä häppi? Mnää ole itt saann mukulan hakat pitsi sisarten
gans ja tiädä sanno, ett siins saa hikkoll, ennengo siin leipäs
ansatte, eik stää kaikk taulpääp pyst tekemänkkä. Sendähde em mnää
suutukka mistä, niingo siit, ett raumlaisist tehdäm bilkka pitsetten
dähde.
-- Nii händ, ja se sitt vast mahta suututtak, ko ruveta niit mittama
omallk kyynärpuull oma selkkähä, sanos Iiro, mutt siihe hänem buhes
sillk kertta lopusikin, go hän näk mnuum bääldän, ett siit olis tuli
uus hiistlemine.
Ko mes sitt viäl olim bess itten ja juann joest, ko juaks siit ahte
ald, ni me meni Valkon dyä. Valko hirnautt kerran, go näk meijä ja
Vilkk sanos, ett se meinas stää, ett Valkongi miälest ol oikke, ett
uuskaupungilaises saivaf fliiteihis.
-- Nii oikke, hes saiva ja annova, tuumal Iiro, mutt sillo Vilkk
suutus ja sanos: -- Joses, pahus soikkon, daed ollp pistlemät, niim
bids suus kiis sitt valla.
Ja sitt Vilkk ott ruakvaka rattaild ja me istusin gaikin kolme
ojam barttall ja söi oikke vahva aterja. Ja kyll kestkeevri emänäm
banngako nyk kiärus saiva. Ko ol syätt, ni lähdetti jällp painaman
Durkku kohde ja ilma erinomasemppi kommeluksi mes sitt pääsingi sinnt
tosa vähä ennem bualdpäevä.