Ko me ajon Durun dullist sisäll, ni Vilkk kysys Iirold: "Tiädäks snää
sitt, misä se snuu enos asu?"
-- En diäd yhtikäm behu, mutt kysytä ihmsild, eip tämä nii suur kylä
ol.
-- O se sendä sikses iso, ettei hyädyt ruvet stää snuu enotas
hakeman, go ajeta oitis kestkeevrihi vaa.
-- No ajeta vaa, josei mnuu enotan löydet. Mutt sopi mar meijä sendän
goitak kysells stää. Taedeta löyttäp piangi. Kysytäst told koht.
Siins seiso yks nuarem bualne miäs kadull. Iiro pysätt Valko ja
kysys: "Tiädäks snää sanno, misä se Noorlund asu, kon gymmne vuatt
takasi Raumald tänn muut? -- Skrama-Noorlundiks händ Raumalls
sanotti?"
Se nuarembualne miäs fundeeras tryki aikka, mutt sitt se sanos:
"Juu, kyll mnää vaan diädä. Ajakka nyt tämän gadun doissem bäähä ja
käändäkkä sitt vasemall ja ko olett ajannk kuus kadungulma vasemall,
niim boikett jäll vasemall, ja ko sitt olett ajannk kaks kadungulma
ettippäi, niin giärätt jäll vasemall ja ko se jälkke olett pääss kuus
kadungulma ettippäi, nii -- -- --"
-- Nii oikke, ni mnää väänä snuu niskluus suuhu oikkjallk kädell,
sanos Vilkk ja rupes kiippemä alas rattaild. Mutt ei se nuarembualne
miäs odottannukka siks, ett Vilkk olis pääss alas rattaild, ko lykkäs
liässuhu ja nauro mennesäs.
-- Siinäs ny nää, sanos Vilkk ja nous rattaill jäll. -- Rupp viäl
kyselemä, misä enos asu!
-- Nii, sanosi mnää, -- jos me ruppen däsä tomstenoitte neuvoj
seorama, niin gyll mes sitt kanastem bolkuj joudun dekemä.
-- No, no, ei kaikist piänistvastongäymsist suuttus saa, tuumal Iiro,
ja kom bäästin dorill, niin dämä pahus ruppe jällk kyselemä niild
muijild, ko siin myysivä lihoj ja muni ja kaikki sengaldast, ett
tiätäväk he, misä Noorlund asu.
-- Mikä Noorlund? Kyll niit Noorlundei Turus o.
-- Se Noorlund, ko Raumald tänn muuttann o, se o mnuu enon ja stää
sanotti Raumalls Skrama-Noorlundiks.
-- Skrama-Noorlund, huusivak kaikk ämmä. -- Kyll me vaa miähen
dunnen, go sanott täödelise nime. Tualls se seiso toispuallt tori ja
myy piänd tavara: rihmoj ja neuloj ja pitsei.
-- Näättäk ny, sanos Iiro ja rupes ajama sinnp päin, go ämmä näytivä.
Met tlii oikke ilosiks, ko me vihdo viime sai nähds se
Skrama-Noorlundi. Se ol lyhkäne, valkotukkane, silileukane
äijängränä, sininem, bitk ponksuun ja nuuskuruskja housu yli, must
filtt-hatt pääs ja koukkpäinen gepp kädes. Mutt jos me oli ilossi, ni
ol Skarama-Noorlund viäl iloseve.
-- No, om mar ny juhla, ko näke jäll raumlaissiakki! -- Jaa-a, Raum
o sendä Raum, ei niist muist kaupungeist mittä ol! -- Kuingast siäll
Raumall ny jakseta? Kumsis voimisast om Bolttlam bapa ja Patola Vilkk
ja Sipin Gaapo ja provast sitt? Viäläk kalastle niingo ennengi?
Semssi äij puhel ja kysel, eik kerjenn vastaust odottama. Ja ai
joukko hän ott meit kätten gii ja pudist oikke aika tavall. Viime
hän sanos: "Meillt tet tiätystengi asuman dleet. Kyll meill o vähä
ahdast, mutt semse nuarep pojak kon det, tleett kyll ahtaisakki olois
toime. Teijä ijällän mnää nukusi vaikk kyntten nokas, niingon guko
orsill."
Mutt mnuu miälestän se kyntte nokas nukkumine olis sendä oli vähä
ikävä toimistust ja Vilkk ajattel vissingi samallt tavallk, kosk hän
sanos: "Kiitoksi pali, mutt kyll mes sendän gestkeevri mene."
-- Ett mar menekkän, go meill mennä. -- Ja me olsin gukatiäs joutunn
elämä hyvi ahtais olois Turus ollesan, vaikk mek kuing olsi vastan
ginann, josei Valko olis tuli meill appuhu. Me oli siint touhusan
unhottannk koko Valko, mutt kyll häm bit murhe siit, ett händäkki
muistetti. Juur ko äij siins selittle meill, ettei sov lainkka, ett
me menen gestkeevrihi asuma, ni Valko lykkä händ selkkähä, nii ett
hatt lens pois pääst ja äij meinas menn nokilles. Äij ott hattus ylös
maast ja pyäräytt vähä äkki ymbärs. Mutt ko hän näk Valko, ni hän
huus: "Jeskandeerakast poja, eiköst tämä olk Knapi Valko?"
-- O oikke, mes sanosi.
-- Nii händ, mitäst mnää stää kysyngä. Kattokast, tosa o viäl arp
se haava jälkken, go susi repel Lajo niitull. -- Jaa-a, sillo olis
Valkon gäynn huanost, josen mnää olis tuli appuhu. Näättäk poja,
Valko o vanh raumlaine, ja me ole vanhat tutu. Mnää olen dätä heost
ruakkinn ja ajann nelitoist vuatt, se o meills syndynn ja kasvann ja
mnää ole muistells stää täällt Turus yht ussen go muittakki vanhoj
tutuijan siäll Raumall. Eng mnää luuli enän goska näkevän stää. -- Se
täyttä 26 ensmäis suve. Kattokast vaan, guis se muista kaikk vanhak
kuris -- sanos äij viimen, go Valko nost voorotelle etujaloijas,
niingo olis tahtonnk kopat kätt äijän gans ja hirnauttel ai joukko.
-- Nii händ, muista maar snää viäl vanha isändäs ja kyll mnääkin
diädä, mitäs tahdo.
Ja vaikk äij nilkatt klengautt joka kert, ko hän astus, ni hän läks
vähä viäkkast likimäisimppäm buadihi ja Valko ja me menim beräs
puadin draputte ette. Eik oli aikkaka ni äij tlee takasi fjäändel
sokeri kädes ja ruppe syättämä stää Valkoll. Ja ko hes siins sitt
viäl oliva aikas hyvällt toinen doistas -- äij ja Valko -- ni äij
sanos: "No niim, boja, jos ett tet tahdt tuli meillk kortteeriin, ni
Valko mnää kummingin dahdom bittä, niin gauan gon det Turus olett.
Meijän dalo isänäll on dyhi tali ja mnää saa se sinn. Ja stää ei
teijän darvitt eppäll, etten mnää hoids stää hyvi."
-- Ei mar sunkka stää tarvitt eppäll, vastasi me, anno ruakvakkan ja
Valkon gärryines päevines Iiro eno halttuhu ja läksi itt kestkeevrihi.