II

Seoravam bäevä ehtost mnää jäll istusin Dasala Vilkun dykön samois

toimeis ko edelisen ehtonakki. Ulkons sado niingo saavist kaattai ja

kura ol kaduillp polvihi astikk. Juur ko mes siins sitt istusi ja

ihmettli viäläkki stää Hakkri Iiro ylppelemist eilä, ni mek kuule,

ett joku kola porstos ja haparoitte ove avand. Vihdo viime se sai ove

auk, ja jos uskott taikk ei, ni se ol Hakkri Iiro, ko siäld kiipust

yli kynnykse. -- Mutt mimses ruakos! -- Se ol kuras silmihi astikk,

vaattes se oliva revityp pahom bäevi, lakki ei sill oli lainkka, mutt

se sija sill ol pääs hirmuse suur haav, ni että päänahk roikus valla

silmill eik taulvärkist näkynn muut ko aline osa ja töine silm. Ja

vert se spruuttas niingo häijän gurkust Päälsem bäätteks hän ol --

niingo me merimiähes sano -- niin "duu blokk" kom bääsiki.

-- Misä herra nimes snää ole oli ja mist snää tlee? -- kysys Vilkk.

-- Mist mnää tlee? Ristjäisist mnää tlee. Näättäk, ko stää elä

ihmsiks, ni uskota semssin doimeihingi, uskotan gummiksikki --

uskota oikke -- mutt en san vaa, mikä lapse nimeks pantti,

en san vaa. -- -- --

-- Ol ny vai, Jumala lahi, ja pidäst vähä vaari, ettes tahr kaikki

paikoj, kos siint trasikoittep pisi laattja ja spruutta vert ja jätak

kura ymbrilles.

Mutt ei siinp pali torumise ja riitlemise aikka oli. Vilkk ja mnää

saim bistä äkki jaku yllen ja kas näin dohtrin dyä Iiron gans.

Kaikeks onneks tohtor ol koton ja ko Vilkk men gysymä, jos hän otta

vasta yhden gambraatin, go o saannp päänguares kamffiilatuks, niin

dohtor käsk meijän goht tuad Iiro sisäll. Mutt ennengo mes sen dei,

ni me anno Iirollk kova varotukse, ettei hän sais puhelit turhi ja

suututtat tohtri. Ja Iiro lupas oli ihmsiks. Mutt luulettak, ett se

pit puhes. Ei maaren, go rupes koht pauhama ja praakkaman dohtrin

gans, juur niingo he olsiva oli vanhat tutu, ja mes sai istus siin ja

hävet silmän däytte hänen dähtes. -- Ja mond kertta jälkkembäi me ole

ihmeteli, ettei se tohtor suuttunnk, ko Iiro siinp puhel, niingo hän

olis olis skansis toiste merimiästen gans. Mutt eikä suuttunn vaan,

gon geris ens hiuksep pois Iirom bääst juur puhtaks ja ajo viimem

bartveitell viäl hiusten dröndikki helkkrihi.

-- Kas nii, ny om bää sili ko muna, tuumal Iiro ja kiikkaskel meit se

nahafliitin dakka toisells silmälläs.

-- Ol vai, ol, mnää sanosi. Josas tiädäisik kuik kalppjald snää

näytäk, kos siin vauhkottle ymbrilles yhdells silmäll!

-- Yhdells silmäll! Kyll mar stää siin vaan darppeks on, gon dätä

mailma yhdelläkki silmällk kattle. Vai tykkäks snää, ett se ansatte

kahdells silmällk kattlemist?

Mutt tohtor ol toist miäld. Se nost se nahafliiti ylös, sovitt sem

baikoilles ja rupes neuloma stää kii. Mnää sanosi sillo Iiroll: "Pur

nyh hammastas ja ol miäs!"

-- Paneks sormes rakko, ni mnää pure, mutt em mnää täsä tyhjä

purema rupp -- meinas Iiro, eik tiättos pistännk, kon dohtor neulos

ensmäitten diki. Mutt kon dohtor rupes toist tikki tekemä, ni Iiro

karas tohtrin gätten gii ja sanos: "Andakka antteks, tohtor hyvä,

vaikk mnää kysy yht asja."

-- No, mitästä on gysyttävä?

-- Kuulkkast, tohtor, panittakost te lainkka solmu langam bäähä?

Josett stää tehn, niin däsä taita Yrjö Sukasen davallt tuli mond

turha tikki tehty ja tikette lu'u jälkken gaiketakkin däst lystist

maksama joutu.

-- Pid nys suus kii! huusi Vilkk ja mnää niingo yhdest suust ja

häpesi. -- Ja mnää sanosi Vilkull: "Kaikk hulttemes se Iiro tundeki.

Mikä pohilaine lumppäij mahta semne Yijö Sukanengi oll?" Mutt Vilkk

sanos, ett se o joku kiri, ko o semne nimeldäs. Ja olkko mnuum

bualestan mikä hyvänäs, mutt stää tohtri mnää vaa ihmettli. Ei se

suuttunnk, ko nauro vaa ja krymös haava kii, nii ett sau neulas käve.

Ja ko hän ol neulonn haavan gii, nii häm ban duko ja sittep pääll ja

rupes selittleemän, gosk tikip pois oteta. Viimeseks hän sitt viäl

varott Iirot ja sanos: "Jos tahdott, ett tämä parene hyvi ja pia, ni

ett tes saa juad viina, eik olutt, eik punssi, eik konjakki."

-- Jaa-hah, kyll mnää ymmärrä, ei sitt mittä muut ko romtodi vaa,

tuumal Iiro.

Ei meijä auttann muu ko ruvet naurama stää Iirot, vaikk mek kyll

pelkäsi, ett mitä tohtor mahta sanno. Mutt tohtor nauro viäl

makkjamin go me ja käsk meijä menn menoijan. Me rupesingin goht

säälimä ittiän gottippäi, muttko Iiro lakki ruvetti hakema, ni me

muistingi, ettei Iiroll lakki pääs ollukkan, go se Vilkun dyän dul.

-- Misäst snuu lakkis o? kysys Vilkk sillo.

-- Mnuu lakkin, en sunkka mnää lakk pääs ristjäissihi men. Kys snää

vaa, misä se isävainajas silkkhatt o, niis ole laillsill jäljill.

-- Pahukse muatt, oleks snää mnuu isävainan girkkhatt pääs tapplukses

oli?

-- Ole oikke, mutt kyll mar se löydetä. Älä yhtä hual, Vilkk, mennän

Kitukränttihi hakema stää, sinns se vissi o jäänn. Siäll mnuu

kuransatti. Eng mnää ny lakki tarvitt, kon dohtor mnuum bään dämssen

gnyyttihim bist.

Mitäst täst, meijän däydys kaikin golmem bäälsem bäätteks mennk

Kirukränttihi Vilku hattu hakema ja matkall Iiro selitt, kui hän ol

joutunnk kiikkihi.

-- Mnää kulji näättäk hissuksis kottippäi ristjäisist ja ajattli,

mikä edesvastaus kummills sendä oikkeutt myäde o. Mutt ko mnää pääsen

Gitukrännin duam buallssem bäähä, ni mnuu vastan dlee kolmk kisälli

ja yks heist sano: "Katost meripurakka! Ong vast-tuul vai, kosk

krysät täyty?"

-- O oikke, mutt kosk teili o myät-tuul, ni lisätäst vähä faartti,

mnää meinasi ja tainauti nyrkillän likimäist niskaha. Se ol

oikkjastas vähän dyhmäst teht; mutt em mnää siink kiiruisan

muistannk, kui mond heit ol lukkuas ja sentähde mnuun gäveki hullust,

niingon diädätt. Kaht vasta mnää ai olsim bualiam bitänn, mutt kolm

yht vasta o liiaks, ja selkkän mnää sai oikken darppeksen. Viime

yks niist pahuksist löys puumbalika ja vet mnuu päähä, ni ett kaikk

taevan dähde leiskusiva mnuu silmisän ja jumal tiäs, olisik mnuum

bäärustingin gestännykkä, josei mnuull olis ollu snuu isäs knalli

pääsän, Vilkk. Se o sendä yks siunatt parsel, se knall, älä hukk stää

koska. -- Mutt paho mnää pelkkä, ettei se enä ol niin gorkki ja muhki

ko enne, ei maare sunkka olekka. Mutt sitt se nähdän, ko se löydetä,

-- nii oikke, sitt se nähdä, mimseks nek kati ovas se naha repinn,

niingo sanalaskus sanota.

Semssi se Iiro pauhas, ko mes siink keskells syysyät painsin

Gitukräntti kohde Vilku isävainajan gnalli hakema. Ja ko mep pääsi

sinn, ni Iiro näytt meills sem baika, misä händ ol kuritett,

mek kraappasin dulitikkuhu valkkja ja hai stää siunattu hattu

niingon gooho. Vilkk tarkast Hauenguanombualmaise siu ja mnää

Marelambualmaise. Iiro park ol semses reedas, ett Kitukräntt ol valla

liia soukk hänell ja hän poukkroitt seinäst seinähä. -- Kyll Vilkk

ja mnää siin oikke iso roukkjon dulitikuj haaskasi, mutt em me vaa

löytänn hattu. Mes siirsi sitt ittiän vähitelle Marelan gulma kohde,

mutt ko Iiro äkkäs se, ni hän sanos: "Ei sunkka se vastvirtta menn

ol, sengim böhköse!"

Ny vast me huamasi, ett ol satann niim bali, ett kesk-koht

Kitukräntti ol yhten joken ja me ymmärsi, ett Iiros ol oikkeus. Mep

paningi sitt vähitellen gursin Guninkkangattu kohde ja siäldpäi

mes se hatu sitt viime löysingi sem borttam bääs, ko mene poikin

Guninkkangadu. Siälls se kiärtel vedes kuatotte joukos ja yritt ai

joukkom bääst portta ali, mutt ei mahtunn.

Iiro huus ja hurras niingo riivatt, ko hän äkkäs hatun dulitiku valos

ja jahnas ai joukko, ett hän se vaan diäs, ettei semne hattuka sendä

vastvirtta kuli, vaikk hän gomjambiki olis.

Vilkk ol kiukkune, nii ett kihis, ja sanos Iirot "Pahustaks siin ny

viäl mäikkämä ruppek keskell yät ja herätäk koko korttelkunna! Kat

ettes, ettes joudk kistuhum bäälsem bäätteks."

-- No mutt ann ny mnuu ilot ja riämut, ko mek kummingi löysi

isä-vainas kirkkhatu. -- Usk pois vaa, Vilkk, ett stää viäläkkin

darvita; ei stää tiäd, vaikk tekkin gäsketäis joskus kummiks, ko vaa

elätt ihmsiks. -- Nii oikke -- ja sillo se o hyvä olemas.

Meit ol jo nii mond kertta suututett sinä ehton ett me oli oikken

dylsistynny eng enä hualinnt tippaka Iirom bistlemisist.

Hiljaksis siit sitt lähdettin Dasalat kohde ja matkall mep pääti, ett

Iiro jää Vilkun dyä yässeks ja mnää meni heit saattama. Ko mep pääsin

Dasalaha, ni Iiro pan koht maat ja nukus niingon dorrakas. Mnää

rupesi sitt Vilkull hyväst sanoma, mutt Vilkk sanos: "Äläst hual menn

ny viäl; katotast kumses reedas tua hattuki o."

Ja sitt hän doi sen gnallim böydän dyä ja me rupesi stää tutkiman

gynttlä valos. -- Jaa-a! Mnää, ko oli sen girkkhatu nähn, ennengo se

Iiroll annetti, rupesi oikke saama vedes silmihin, go mnää ajattlin,

guip pian dämä mailman gomeus sendä muuttu viheljäisydeks. Em mar

mnää olis ikänäs luuli, ett semne muhki silkkhatt olis saatt nii

lussuhun, go se Vilku isä hatt ny ol, ja se sija ett se enne ol sili

ja kiils ja loist ja välkys, ni seisosivak karvas siin ny riipi raapi

ja pystös niingo vanhan giukkusen gati seljäs. Ja märk se ol, ni ett

siit laist autt. Vilkk ol vähä surulise näkönen, go hän stää siink

kattel ja hän ott ajatuksisas ai joukko sem bäälystähän gii, vet se

suaraks ja paino se lussuhu jäll. Mutt mnää sanosi: "Pahustaks stää

siin ny venuttle niingo mitäki vanha harmonikka, ei se siit sunkkam

baran. Annast se tänn, ni mnää kato, mimseld se paikk näyttä, ko

Iirom bäät suajel, sillongo händ kalautetti."

Ja kyll se paikk huakkjast löydetti. Siin ol hatum bäälystäs pualen

gorttli mittane läpi. Vilkk pist sormes siit sisäll, mutt sillon

dulikin doinem bohi vasta ja ko mek kattli stää toist pohja siit

aukost, ni me näi, ett molemittem bohjitte välis ol papereit. Met

tarkastleema, mitä papereit ne oikke oliva ja nii siin vaa viimen

gäve, ett me vedi ulos hatust seittmä läpikastunutt sada marka

sedeli. Sillo meijä silmän vast pystöhö lensivä ja Vilkk meinas:

"Nääks stää äijä, ol mar se vaan glookk äij!"

-- Ol oikke, mutt ol mar seki sendä yks siunatt asi ett Iirot lyättim

bäähä.

Ja sitt me hurrasi ja tansasi, nii ett olis hulluiks luultt, jos vaa

olis satutt näkemä. Iiroki heräs semsse elämähän, gääns kylkkiäs

ja sanos: "Kosk te olett ai oli hyvi kambraatei, ni mnää sano sitt

teill, ett lapse nimeks pantti: Josefiina Eufrosiina."

Ja sitt hän rupes kuarssama jäll eik tiätänn mittän dähä maailmaha.

Mutt Vilkk ja mnää pisti sedelik kuivama ja puhe ainett meill olis

piisanns siin vaikk kuik kaua. Vilkk tuumal enemäst pääst, mitä

kaikki hän nyt teke, ko hänell niim bali raha tul juur niingon daevam

bilvist, mutt viime häm bäätt, ett me lähden gaikin golmen Durkkuhu

viämä niit rahoj pankkihi ja Vilkk maksa reisu ja ylöspido Iiroll

ja mnuull. Raumall ei oli näättäk pankki viäl sillo. -- Siihem

päätöksehe Vilkk sitt jäi ja mnää läksin gotti. Mutt Vilkk sanos, ett

hän valvo viäläkki ja kuiva sedeleitäs.

Ja Iiro kuarsas, nii ett Tasala akknat tärisivä.

Sillaill ne Vilkum berindraha löydetti.