puettu viimeisen muodin mukaiseen hienoon aamupäiväpukuun. Hän
tarkasteli salapoliisia vakavin ilmein, ja tämän katse, vastoin hänen
tahtoaankin, väisti miehen mustia silmiä.
Miehen syvä, soinnukas ääni kalskahti kovalta hänen kumartaessaan ja
sanoessaan:
"Nimeni on _Thomas Busch_; kuinka voin palvella teitä, herra
salapoliisi?"
V
TÄYDELLINEN GENTLEMANNI.
Asbjörn Krag aikoi vastata, mutta muija keskeytti hänet alkaen
puolustella itseään, koska oli Thomas Buschin äkkiä ilmestyttyä
näyttämölle joutunut Kragin silmissä valehtelijaksi.
Busch kääntyi silloin hänen puoleensa kumartaen teeskennellyn
kohteliaasti ja sanoi, äänessään hitunen ivaa:
"Mylady, ehken olette kyllin rakastettava jättääksenne meidät kahden."
Happamin ilmein laahusti muija ulos rämäyttäen oven kiukkuisesti kiinni
perässään.
Thomas Busch hymyili.
"Hän on minun taloudenhoitajattareni", sanoi hän, "toivon teidän suovan
hänelle anteeksi. Hän on hiukan huonolla tuulella, kun olin kyllin
rohkea ryhtyäkseni arvostelemaan hänen valmistamiaan pasteijoita, --
joiden valmistuksessa hän muutoin on mestari."
Asbjörn Krag, joka tämän pienen perhekohtauksen kestäessä oli ehtinyt
koota ajatuksensa, päätti jatkaa keskustelua Thomas Buschin aloittamaan
sävyyn ja vastasi:
"Luonnollisesti. Minä ymmärrän täydelleen hänen huonon tuulensa."
"Pidänkin häntä palveluksessani vain hänen pasteijoittensa vuoksi",
jatkoi Busch. "Hänen taitonsa saa minut pitämään häntä korkealla
kaikkien muiden naisten yläpuolella. Mylady on saanut kasvatuksensa
Ranskassa, ja sai pasteijareseptin itsensä Louis Philippin
hovikokilta."
Asbjörn Krag jatkoi keskustelua entiseen hiukan pilkallisen
kohteliaaseen tapaan haluamatta pahoittaa tuon hienon veitikan mieltä.
"Kuinka onnellinen olettekaan te, joka saatte sellaisia pasteijoita!"
"Niin, minä olenkin onnellinen", sanoi Busch ilman että vakavuus olisi
hetkeksikään väistynyt hänen kasvoiltaan.
Nyt arveli Krag keskustelun kaipaavan jo muutosta, ja sanoikin
senvuoksi:
"Emmeköhän ole jo laskeneet kylliksi leikkiä noista epäonnistuneista
pasteijoista?"
Thomas Busch kohautti ikäänkuin ihmetellen kulmakarvojaan ja katsoi
salapoliisiin. Tällä hetkellä muistutti hän ylpeää aatelismiestä, joka
alentuu keskustelemaan nousukkaan kanssa.
"Rakas ystävä", sanoi hän, "minä en laske koskaan leikkiä."
Ja ikäänkuin osoittaakseen toivovansa keskustelun päättyvän tähän ja
epämieluisen vieraansa lähtevän, veti hän taskustaan hienokaiverteisen,
umpikuorisen kultakellon. Sitten veti hän tuolin pöydän viereen ja
istuutui, liikkeissään hienous, jonka voi omata vain sellainen henkilö,
joka koko ikänsä on liikkunut hienoimmissa seurapiireissä.
Krag huomasi, että hänellä oli jaloissaan kirjaillut silkkitohvelit ja
silkkisukat. Hänen ylellisen hieno pukunsa pisti silmään omituisena
vastakohtana hänen vakaville kasvoilleen, joista huokui miehekäs
levollisuus ja voima.
"Palataksemme asiaan --" jatkoi Busch, "mistä rikoksesta minua oikein
syytetään?"
Kysymys tuli jokseenkin yllättävänä, mutta Krag kykeni säilyttämään
mielenmalttinsa täydellisesti. Hän arvasi Buschilla olevan jonkun
määrätyn suunnitelman.
Nyt tarvitsi Krag kaiken mielenmalttinsa ja näyttelytaitonsa voidakseen
luonnollisesti näytellä loistavaa komediaa noiden terävien silmien
huomaamatta petosta.
Hän kohottautui sentähden, otti arvokkaan asennon ja sanoi
rauhallisesti:
"Thomas Busch, arvaan, että haluatte jälleen näytellä viatonta
karitsaa, mutta tällä kertaa ei se ole onnistuva teille. Teidän
epäillään yrittäneen ryöstää rahaa köyhältä työläiseltä, jolla sitä
sattui olemaan jonkunverran mukanaan."
"Ryöstää?" kysyi Busch välinpitämättömästi. "Kuinka suuren summan
väitetään minun yrittäneen ryöstää?"
"Miehellä oli kaksituhatta kruunua mukanaan. Ne olivat hänen
esimiehensä rahoja."
"Kaksituhatta kruunua", murahti Busch koetellen peittää haukotustaan.
"Rohkenenko vaivata teitä kysymällä miehen nimeä?"
"Hänen nimensä on Karl Johan Boman, metallityöläinen ammatiltaan."
"Ahaa, se oli siis se mies, joka tuijotti minuun niin hävyttömästi
raitiovaunussa?"
"Niin, se oli hän, joka istui teitä vastapäätä. Hän tunsi teidät heti,
ja voisi vaikka vannoa, että olette sama mies, joka hyökkäsitte hänen
päälleen."
"Rohkenenko kysyä edelleen, kuinka tämä hyökkäys tapahtui?"
"Kerron sen teille mielelläni", vastasi Krag, "vaikkakin tiedän, että
te tunnette asian yhtä hyvin kuin minäkin. Tarkkaan tutkittuani
tapausta (Krag pöyhisti rintaansa mahtavasti) olen päässyt asian
perille, ja voin liikaa kehumatta itseäni sanoa tuntevani sen aivan
yksityiskohtia myöten."
Thomas Busch nyökkäsi hyväksyvästi, ja Krag kertoi tapauksen sellaisena
kuin oli sen Bomanilta kuullut, lisäten siihen kuitenkin jutun
kahdestatuhannesta kruunusta, jotka Boman muka oli kätkenyt sukkaansa.
"Siis en minä kaikista yrityksistäni huolimatta onnistunut saamaan
noita kahtatuhatta kruunua?" kysyi Busch Kragin lopetettua
kertomuksensa.
"Ette kylläkään, onnellisen sattuman kautta sai miesparka pitää
rahansa, mutta se ei lievennä rangaistusta, jonka rikoksestanne olette
saapa".
Busch kumartui salapoliisin puoleen ja kysyi:
"Luuletteko todellakin minun aikoneen varastaa nuo kaksituhatta
kruunua?"
"Poliisilla on syytä luulla asian olevan kuten kerroin."
"Typerä poliisi."
Busch oli hypähtänyt pystyyn, mutta hillitsi itsensä heti jälleen, ja
jatkoi:
"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni."
Erehtyikö Krag? Eikö kaikesta huolimatta mielihyvän ilme hetkeksi
kuvastunut Buschin vakavilla kasvoilla?
Oliko Krag todellakin onnistunut johtamaan viekkaan vastustajansa
harhaan?
Busch nousi tuoliltaan, otti teeskennellyn kohteliaasti salapoliisin
käden kainaloonsa ja sanoi:
"Näytänpä teille jotakin."
Hän astui muutamia askeleita eteenpäin ja pysähtyi erään
marmoriveistoksen eteen.
"Ihastuttava pikku kapistus", sanoi hän, "se maksoi 3000 liraa. Ostin
sen kerran Italiasta."
Sitten osoitti hän seinällä riippuvaa, hienoissa kullatuissa kehyksissä
olevaa taulua.
"Se on Zornin maalaama", sanoi hän. "Sen ostin seitsemän kuukautta
sitten eräältä taidekauppiaalta Göteborgista. Se maksoi minulle 4800
kruunua."
Hän kulki taideteokselta toiselle mainiten aina hinnan, jonka hän
oli saanut maksaa niistä kustakin. Kun he olivat lopettaneet
tarkastuksensa, vei hän salapoliisin kirjoituspöytänsä luo. Sitten
avasi hän erään omituisilla mosaikkikoristuksilla koristetun laatikon
ja otti sieltä Keskuspankin shekkikirjan.
"Yhdellä ainoalla shekillä", sanoi hän, "voin milloin tahansa nostaa
noin 7000-8000 kruunua, siis nelinkerroin sen summan, jonka väitätte
minun yrittäneen varastaa työmieheltä. Haluatteko todistuksia?"
"En, mitäpä niillä tekisin", vastasi Krag teeskennellen olevansa kovin
hämmästynyt kaikesta näkemästään ja kuulemastaan.
"No, ja mitä pidätte taidekokoelmastani?" kysyi Busch. "Uskotteko
vieläkin, että minä, joka uhraan tuhannen toisensa jälkeen sellaiseen,
voisin alentua hyökkäämään köyhän työläisen kimppuun ryöstääkseni hänen
vaivaiset kaksituhatta kruunuansa?"
Krag ymmärsi nyt, että hänen suunnitelmansa oli onnistunut. Buschilla
ei ollut aavistustakaan siitä, että salapoliisi epäili aivan toisten
syiden vaikuttaneen tuon n.k. "ryöstöyrityksen", mutta hän tahtoi saada
voittonsa vielä täydellisemmäksi ja sanoikin sentähden pilkallisesti:
"Tuollainen keräilykuume nielee suuria summia."
Thomas Busch hätkähti, mutta hillitsi itsensä ja sanoi jälleen:
"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni."
Nähtyään Kragin "hämmennyksen" yhä kasvavan, kysyi hän äkkiä:
"Mitä varten oikeastaan tulitte tänne?"
"Tulin tänne vangitakseni teidät."
Busch heilautti kättään huolettomasti.
"Sen olette luonnollisesti täysin oikeutettu tekemään. Mutta minä
vaadin todistuksia. Ja te tiedätte kyllä, herra salapoliisi, kuinka
vaarallista on vangita henkilö, jonka syyllisyyttä ei voida todistaa."
"Hyvä, Thomas Busch, olette saapa todisteita aivan kylliksi."
Busch vilkaisi jälleen kelloaan.
"Suonette anteeksi", sanoi hän, nyökäten oveen päin.
Krag ymmärsi vihjauksen.
"Toivon tämän kohtaamisemme olevan viimeisen", sanoi Busch.
Asbjörn Krag lähti. Busch käänsi hänelle selkänsä, eikä ollut
huomaavinaan hänen hyvästelyään.
Itsekseen muristen avasi muija hänelle oven. Ulos päästyään mutisi
Krag:
"Ohoh, rakas ystävä, olenpa nyt johtanut sinut sittenkin harhaan.
Luulet minun juoksevan ympäri kaupunkia nuuskimassa parin tuhannen
kruunun ryöstöyrityksen tekijää, mutta minäpä vainuankin tässä olevan
toisen, vähän suuremman rikoksen tekeillä. Nyt luulet johtaneesi minut
harhaan, mutta siinäpä erehdyt!"
Krag meni ensin poliisiasemalle, ja keskusteltuaan hetkisen
poliisipäällikön kanssa, kutsui koolle joukon parhaita apulaisiaan.
Pidettiin neuvottelu. Krag kertoi lyhyesti kokemuksensa ja Busch
päätettiin asettaa tarkan silmälläpidon alaiseksi.
Kolme salapoliisia pukeutui valepukuihin ja sijoittui Thomas Buschin
asunnon läheisyyteen.
Eräs heistä maalasi reklaamitaulua läheisen myymälän seinään. Toinen
pukeutui puutarhuriksi, ja kolmas opetteli ajamaan polkupyörällä
Buschin talon edustalla.
Salapoliisien oli pidettävä Buschin asuntoa silmällä, ja jos Busch
tulisi ulos, oli heidän seurattava häntä.
Sitten hankki Krag hiukan lisätietoja Buschista. Tällä oli todellakin
muutaman tuhannen kruunun suuruinen summa talletettuna Keskuspankissa.
Sitten lähetti Krag pikasähkösanoman Pariisiin, jossa tiesi Buschin
viimeksi oleskelleen, ja tunnin kuluttua sai hän seuraavasisältöisen
vastauksen:
Kristianian salapoliisiosasto.
Kysymänne Thomas Busch on ennen Pariisiin tuloaan oleskellut
Madridissa esiintyen siellä nimellä parooni Bizerta. Hänen täytyi
erään kaksintaistelun takia poistua Espanjan pääkaupungista ja
senjälkeen asettui hän Pariisiin esiintyen norjalaisena
taidehistorioitsija Thomas Buschina. Poliisin huomio kiintyi pian
häneen, mutta on hän todistusten puutteessa saanut toistaiseksi
olla vapaalla jalalla. Hän seurustelee hienoimmissa seurapiireissä.
On hyvin vaarallinen henkilö, joka ei kavahda mitään. Häntä
epäillään Parisissa murhasta, osakekeinottelusta, pelipetoksesta
ja vakoilusta.
_Lépine_.
Krag hymyili. Thomas Busch oli halunnut todisteita. Krag päätti tehdä
nyt parhaansa kootakseen rikollista vastaan mahdollisimman sitovia
todisteita, ettei, kuten usein ennen, oltaisi pakoitettuja todisteiden
puutteessa laskemaan rikollista vapaaksi, huolimatta siitä, että hänen
syyllisyytensä oli ilmeinen.
Koska kello oli vasta 7, ja Asbjörn Kragin ei tarvinnut odottaa
lähetettyjen salapoliisien raporttia ainakaan ennen puolta yhdeksää,
päätti salapoliisi pistäytyä tapaamassa näytelmän tähänastista
päähenkilöä, Karl Bomania. Olihan sitäpaitsi mahdollista, että tämän
kotoa voisi löytää jotain, joka helpottaisi arvoituksen ratkaisua.
Useinhan kaikkein vähäpätöisimmiltä näyttävät pikkuseikat saattavat
johtaa suurimpiin tuloksiin, ja Krag oli päättänyt selvittää
arvoituksen mihin hintaan hyvänsä, sillä hän aavisti, ettei tässä ollut
kysymys ainoastaan poliisilaitoksen maineesta, vaan oli ajoissa
ehdittävä torjua uhkaava vaara.
Krag joutui perille klo 8:n tienoissa.
Portinvartijan asuntoa ei ollut vaikea löytää, sillä ovella oli
kauasnäkyvä messinkinen nimikilpi.
Salapoliisi koputti ovelle, ja ystävällinen naisenääni vastasi
"sisään."
Astuttuaan sisään joutui salapoliisi valoisaan keittiöön, jossa kaikki
oli siistiä ja hyvässä järjestyksessä. Bomanin vaimo -- salapoliisi
arvasi, että se oli hän -- istui tuolilla lieden ääressä ommellen.
Kiiltävä, kuparinen kahvipannu porisi iloisesti tulella, ja
arkihuoneessa leikki keskenkasvuinen poika hiukan itseään nuoremman
sisarensa kanssa.
"Rouva Boman, vai kuinka?" kysyi salapoliisi.
Vaimo kohottautui tuoliltaan ja vastasi myöntävästi. Hän työnsi
ompelutyönsä sivuun ja pyysi salapoliisia astumaan sisään. Sitten käski
hän lapset keittiöön ja sulki oven.
Huone oli erittäin kodikas; kaikki oli yksinkertaisuudestaan huolimatta
puhdasta ja somaa todistaen, että asukkaat olivat uutteraa ja siistiä
väkeä.
"Miehenne ei liene kotona, huomaan minä", sanoi Krag.
"Ei", vastasi vaimo, "mutta odotan hänen tulevan millä hetkellä
tahansa. Hän lähti ulos tärkeälle asialle, ja sanoi, että ellei hän
ehtisi kotiin kello kahdeksaksi, lähettäisi hän sanan. Kello on kai jo
pian 8, joten tullee hän pian."
"Kello on hiukan yli puoli kahdeksan", sanoi salapoliisi katsoen
kelloaan. "Ellei rouvalla ole mitään sitä vastaan, niin odotan, kunnes
miehenne tulee kotiin. Haluaisin mielelläni keskustella hiukan hänen
kanssaan."
Vaimo osoitti hänelle tuolin ja hän istuutui.
"Luultavasti arvaatte syyn tänne tulooni", jatkoi Krag. "Miehenne on
joutunut raa'an pahoinpitelyn uhriksi, mutta ei ole viipyvä kauan
ennenkuin saamme syyllisen kiinni."
"Kuulutteko ehkä poliisiin?" kysyi vaimo.
"Kyllä", vastasi Krag hymyillen. Hän arveli, ettei Boman syystä tai
toisesta ollut kertonut hänestä mitään vaimolleen, ja piti sentähden
tarpeettomana ilmoittaa nimeään tälle.
"Silloin olette ehkä sen salapoliisin ystäviä?"
"Minkä salapoliisin?" kysyi Krag.
"Tarkoitan sitä herraa, jonka puoleen mieheni kääntyi, hänen nimensä
oli kai Asbjörn Krag."
"Mutta sehän olen juuri minä. Minun nimeni on Asbjörn Krag."
Vaikka pommi olisi räjähtänyt rauhallisessa huoneessa, ei vaimo olisi
voinut säikähtyä enemmän kuin kuullessaan salapoliisin sanat.
Hän tuijotti aivan hämmentyneenä salapoliisiin ja änkytti;
"Oletteko _te_ Asbjörn Krag? Te -- -- -- ei -- mutta sehän on
mahdotonta."
Krag hypähti pahaa aavistaen pystyyn.
"Jos _te_ olette Asbjörn Krag", jatkoi vaimo, "niin miksi Herran
nimessä sitten tulette kysymään, onko mieheni kotona?"
Krag tunsi ensin itsensä hiukan hämmentyneeksi, mutta yht'äkkiä selvisi
hänelle koko tapaus.
"Mihin aikaan miehenne lähti ulos", kysyi hän vakavana.
"Hän lähti kello 6, heti saatuaan lähettämänne sanan."
"Lähettämäni sanan", mutisi Krag.
Tuska viilsi hänen sydäntään.
Hän ei ollut lähettänyt mitään sanaa.
VI
VALOA PIMEYTEEN.
Tuntui kuin vaimo olisi voinut lukea salapoliisin ajatukset. Hän alkoi
itkeä, ja hänen päänsä vaipui pöydänreunaa vasten.
"Hän on joutunut nyt taas noiden ilkeiden ihmisten käsiin", nyyhkytti
hän, "vaikkei hän koskaan ole kenellekään pahaa tehnyt. En ymmärrä,
miksi he vainoavat häntä."
Asbjörn Krag lohdutti häntä.
"Koettakaa nyt rauhoittua", sanoi hän, "miehenne ei voi olla kaukana,
ja vaikka hän olisikin joutunut vainoojiensa käsiin, eivät he uskalla
tehdä hänelle mitään pahaa. Kuka toi hänelle sanan?"
"Eräs virkapukuinen poliisi."
"Minkänäköinen hän oli?"
"En voi tarkoin kuvailla hänen ulkonäköään, sillä hän seisoi koko ajan
hämärässä porttikäytävässä."
"Sanoiko hän tulevansa minun lähettämänäni?"
"Sanoi, otin itse hänet vastaan. Hän sanoi Asbjörn Kragin lähettäneen
terveisiä ja käskeneen mieheni tulla luokseen."
"Ja miehenne lähti ilman muuta?"
"Niin, mitäpä hän olisi voinut muutakaan tehdä. Eihän hän voinut
epäillä petosta, kun sanantuojana oli virkapukuinen poliisi. Sitäpaitsi
sanoi hän juuri lähtiessään: 'Kello on kuusi; se sopii. Krag sanoi
lähettävänsä minulle tiedon kuuden tienoilla'."
Krag muisti nyt todellakin sanoneensa niin Bomanille erotessaan tästä
raitiotiepysäkillä. Jonkun Thomas Buschin miehistä oli täytynyt kuulla
tämä, ja he olivat kyllin häikäilemättömiä käyttääkseen tietoa
hyväkseen.
"Mieheni lähti hevosella", sanoi vaimo.
"Näittekö vaunut?"
"En, mutta avonaisen keittiön ikkunan kautta kuulin mieheni sanovan
konstaapelille: 'Ahaa, teillä on vaunut. Sepä mainiota'."
Asbjörn Krag ymmärsi nyt, ettei hänellä ollut hetkeäkään hukattavana,
jos hän aikoi ajoissa ehkäistä sen rikoksen, joka -- siitä hän oli
varma -- kätkeytyi tämän salaperäisen ihmisvarkauden taakse.
Rauhoittaakseen levotonta, itkevää vaimoa, sanoi hän tälle lähtiessään.
"Lupaan teille, että ennen puoliyötä on miehenne oleva
vahingoittumattomana luonanne."
Mutta kävellessään nopein askelin pitkin katuja ei hän ollut yhtä
toivehikas kuin portinvartijan asunnossa oli teeskennellyt olevansa.
Huomaamattaan pysähtyi hän hetkeksi ja huudahti itsekseen:
"Boman poissa. Jäljettömästi kadonnut. Herra Jumala, kuinka pääsenkään
tämän sotkun perille!"
"Vakoojat!" välähti yht'äkkiä hänen mieleensä. Hänen täytyi heti saada
tietää, jos Busch oli poistunut asunnostaan.
Muutaman minuutin kuluttua oli hän Hanstengadenilla. Hän pysähtyi
pikkupuodin edustalle, jossa pitkätukkainen nimikilpimaalari oli juuri
lopettanut työnsä ja parhaillaan kokoili työkaluajaan aikoen lähteä
pois.
"Valmis?" kysyi Krag hermostuneena.
"Kyllä", vastasi valepukuinen salapoliisi. "Thomas Busch on lähtenyt
ulos."
"Äskettäinkö?"
"Niin, noin viitisen minuuttia sitten. Hän ajoi pitkin Drammenintietä.
Polkupyöräilijä seuraa häntä."
Salapoliisi osoitti suuntaa, jonne Busch oli mennyt, ja Kragin terävä
silmä eroitti heti hienon, keltaisen hiekkajuovan, joka kapeana viiruna
luikerteli pitkin katua silmänkantamattomiin.
"Mainiota", sanoi Krag, "juokse heti hakemaan ajuria."
"Nimikilpimaalari" jätti heti työkalunsa ja lähti esimiehensä asialle.
Vakooja numero 2, puutarhuri, saapui nyt paikalle.
Krag käski hänen lähteä heti ilmoittamaan kaikille vapaina oleville
salapoliiseille poliisiasemalle, että heidän oli koetettava ottaa selko
ajurista, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.
"Ottakaa siitä selko, maksoi mitä maksoi", sanoi hän. "Käyttäkää
revolvereja, jos on tarpeen. Sill'aikaa seuraan minä Buschia. Tapaamme
poliisiasemalla klo 12."
Hän hyppäsi vaunuihin, jotka olivat juuri saapuneet, ja käski ajurin
ajaa nopeaa vauhtia pitkin keltaista hiekkajuovaa.
Hiekan oli Buschin perästä seuraava salapoliisi laskenut mukanaan
olevasta laatikosta valumaan kadulle opastaakseen toiset salapoliisit
jäljilleen.
"Ajanko niin pitkälle kuin viivaa riittää?" kysyi ajuri, nuori, vilkas
poikanen. Hänestä oli tämä ihanaa urheilua.
"Aja vaan, ja ajakin nopeasti", vastasi Krag.
Kuskipoika sylkäisi kouriinsa, läimäytti hevosta piiskalla, ja niin
lähdettiin liikkeelle vauhtia, joka ei liene ollut aivan lakipykälien
mukaista. Mutta kyytipoika tiesi, kuka hänen rattaillaan istui, ja
nauroi vaan nähdessään poliisien merkitsevän hänen numeronsa
muistikirjoihinsa sakoittaakseen häntä liian hurjasta ajosta. Poliisit
eivät nimittäin ehtineet tuntea vaunuissa istuvaa salapoliisia.
Tuntui siltä kuin ei keltainen hiekkajuova loppuisi koskaan. Ajettiin
jo kaupungin ulkopuolella, ja yhä luikerteli keltainen hiekka kapeana
juovana eroittuen kirkkaalla värillään selvästi tien valkoisesta
tomusta.
Matkan kestäessä oli salapoliisilla hyvää aikaa kiinnittää päällensä
tekotukka ja -parta, ja kaupungin ulkopuolelle jouduttua ei vaunuissa
enää istunutkaan tunnettu kristianialainen salapoliisi Asbjörn Krag,
vaan vanha, punanenäinen herrasmies, joka nähtävästi matkusti
kaupungista takaisin maakartanolleen.
Lysaker-vuonon lähellä tulivat Thomas Buschin vaunut vastaan.
Busch ajoi kumipyöräisissä Victoriavaunuissa. Hän istui vaunuissaan
yksin nojautuen mukavasti tyynyjä vasten ja tuprutellen mahtavia
savupilviä havannastaan. Hän ei välittänyt vähääkään vastaantulevasta,
vanhasta, punanenäisestä maalaispohatasta, eikä tälläkään ollut mitään
halua pysähtyä.
Hetken kuluttua tuli polkupyöräilijä vastaan. Ei hänkään, vaikka joka
päivä tapasikin Kragin, olisi tuntenut tätä valepuvussa, ellei Krag
olisi antanut hänelle merkkiä.
Polkupyöräilijä jarrutti, mutta Krag huusi vain:
"Seuraa häntä edelleen!"
Polkupyöräilijä lähti heti jälleen liikkeelle.
Vaunut seurasivat keltaista juovaa aina erään pienen sekatavarakaupan
edustalle Lyseakerissa.
Kaupassa sai salapoliisi tietää, että "mies, joka ajoi
Victoriavaunuissa", oli käynyt puhuttelemassa erään pikku höyryaluksen
kapteenia. Kapteenin nimi oli Davidsen ja höyrypurren "Flink". Kapteeni
asui eräässä aivan puodin lähellä olevassa talossa.
Salapoliisi koputti kapteenin asunnon ovella, ja tapasikin tämän
kotona.
Asbjörn Kragin jäätyä kahden kesken kapteenin kanssa huoneeseen, alkoi
hän kapteenin sanomattomaksi hämmästykseksi ilman muuta riisua
naamioitaan. Nyt, kun Thomas Busch oli poissa, ei hän enää tarvinnut
irtotukkaansa, punaista nenäänsä eikä tekopartaansa.
Kapteeni luuli ensin joutuneensa jonkun hullun kanssa tekemisiin, ja
aikoi heittää salapoliisin kadulle, mutta kun tämä näytti
poliisimerkkiään, tuli toinen ääni kelloon.
Krag kertoi ajavansa takaa erästä rikollista, ja että tämä rikollinen
ei ollut kukaan muu kuin se tumma herrasmies, joka oli äsken tullut
kylään ajaen hienoissa Victoriavaunuissa ja käynyt kapteenin luona.
"Tarkoitatteko herra Buschia", huudahti kapteeni kauhuissaan, "tuota
hienoa herraa, joka asuu Kristianiassa?"
"Häntä juuri", vastasi salapoliisi. "Häntä epäillään osallisuudesta
ryöstöön. Mitä asiaa oli hänellä teille?"
"Hän halusi vuokrata laivaani."
"Teidän pientä, 'Flink'-nimistä höyrypurttanneko?"
"Niin."
Kapteeni meni ikkunan luo ja osoitti merelle ankkuroitua, pientä,
sievää höyrypurtta.
"Laiva on aika soma. Siinä on salonkikin, ja minä vuokraan sen usein
pienille seurueille, jotka haluavat tehdä pienen, virkistävän
merimatkan kesähelteessä. Herra Busch vuokrasi sen muutamien ystäviensä
kanssa."
"Milloin aikovat he lähteä merimatkalle?" kysyi salapoliisi.
"Huomenaamulla kello yhdeksän. Hän tulee silloin tänne kolmen ystävänsä
kanssa."
"Ja minne aikovat he mennä?"
"Johonkin aivan lähelle. Luultavasti maatilalleen."
"Onko Buschilla maatila vuonon varrella?"
"Kyllä, Buudevuonon rannalla. Se on pieni karjatalo, jonka hän on
rakennuttanut metsään, vuonon rannalle."
"Sanoiko hän niiden ystäviensä nimet, jotka tulisivat hänen kanssaan?"
"Ei, mutta hän kutsui erästä heistä lähetystösihteeriksi. Hänellä
lienee jotain aivan erikoista asiaa, ainakin mikäli minä ymmärsin."
Salapoliisi tuli tarkkaavaiseksi.
"Erikoista asiaa", sanoi hän. "Kertoiko hän siitä mitään lähemmin?"
"Kyllä. Hän sanoi ottavansa mukaansa maalle erään sairaan ystävänsä."
"Erään sairaan ystävänsä?"
"Aivan niin. Senvuoksi pyysi hän minua valmistamaan salonkiin vuoteen."
Kragin mieleen välähti heti Boman. Olisiko mahdollista, että he
aikoisivat kätkeä hänet huvilaan? Mutta mitä hyötyä heillä siitä olisi?
"Onko teillä miehistö laivalla, kapteeni?" kysyi salapoliisi.
"Kyllä. Meitä on neljä miestä, minä ja lämmittäjät. Enempää emme
tarvitse."
"Haluaisin kuitenkin pyytää teiltä paikkaa laivallanne."
Kapteeni katsoi häneen nauraen.
"Kysynkö Buschilta, jos hän suostuu siihen?"
"Sitä ette luonnollisesti saa tehdä."
"Hän suuttuu huomatessaan jonkun vieraan päässeen tunkeutumaan mukaan."
"Hänen ei tarvitse saada tietää siitä mitään. Onhan teillä laivallanne
varmaankin joku loukko, johon voitte kätkeä minut."
"Hänellä on terävät silmät."
"Minulla on kiire", sanoi salapoliisi jyrkästi. "Kyllä tai ei! Jos
kieltäydytte, tulette luultavasti osalliseksi suureen rikokseen, jos
taas myönnytte, täytyy teidän olla kokonaan minun puolellani. Annan
teille viisi minuuttia ajatusaikaa."
"En tarvitse mitään ajatusaikaa", sanoi kapteeni reippaasti, "olen
käytettävissänne."
"Hyvä. Mutta te ette millään ehdolla saa mainita kenellekään
sopimuksestamme."
"Se on itsestään selvää."