Tämän kertomuksen lasken alkavan noin vuonna 2000 ennen Kristusta tai
ollakseni tarkempi -- sillä numerot eivät ole vanhojen aikakirjain
vahvin puoli -- silloin, kun kuningas Heremon hallitsi Irlannissa
ja Harbundia oli Bretagnen Valkoisten Naisten kuningatar, jonka
suosituimpana seuranaisena oli haltiatar Malvina. Ja Malvina on tämän
kuvauksen päähenkilö. Useita varsin hauskoja tapauksia kerrotaan hänen
ansiokseen. Valkoiset Naiset kuuluivat "hyvään väkeen" ja elivät
ylimalkaan maineensa mukaisesti. Mutta Malvinassa tuntui kiitettäviin
avuihin yhtyneen mitä moitittavin vallattomuuden henki, joka esiintyi
kepposissa, mitkä olisi voinut anteeksi antaa tai ainakin ymmärtää
esimerkiksi jossakin menninkäisessä tai tontussa, mutta ovat aivan
sopimattomia säädylliselle, ihmiskunnan ystävänä ja hyväntekijättärenä
esiintyvälle valkonaiselle. Vain senvuoksi, että kieltäytyi tanssimasta
hänen kanssaan -- sillä keskiyön aikaan vuorijärven rannalla ei hetki
eikä paikka ollut oikea viettelemään vanhanpuoleista, mahdollisesti
luuvaloa potevaa herrasmiestä, -- hän kerran muutti perin arvokkaan
tinakaivosten omistajan satakieleksi, aiheuttaen hänen tavoissaan
muutoksen, jonka liikemiehelle täytyi olla varsin ärsyttävä. Toisella
kertaa, kun eräs melkoisen mahtava kuningatar onnettomuudekseen oli
joutunut Malvinan kanssa riitaan eräästä järjettömästä, sisiliskoa
koskevasta hovitapojen kysymyksestä, ensinmainittu herätessään
seuraavana aamuna huomasi muuttuneensa joksikin, mikä vanhojen
aikakirjain antamasta epämääräisestä kuvauksesta päättäen näkyy olleen
eräänlaista kasvinydintä.
Sellaiset muutokset ovat professorin mukaan, joka on valmis väittämään
muka historiallisten todistusten pohjalla, että Valkoiset Naiset
aikanaan muodostivat todellisen, elävän yhteiskunnan, ymmärrettävät
vertauskuvallisesti. Aivan kuin nykyajan mielipuolet kuvittelevat
itsensä posliinimaljakoiksi tai puhuviksi papukaijoiksi, ja ajattelevat
ja käyttäytyvät sellaisina, täytyi, niin päättelee professori, älyltään
etevämpien olentojen olla helppoa hypnoottisesti vaikuttaa ympärillä
asuviin villeihin, jotka hengenlahjoiltaan epäilemättä olivat melkein
lapsia.
"Ottakaamme esimerkiksi Nebukadnetsar." Käytän edelleen professorin
sanoja. "Nykyisin panisimme hänet pakkopaitaan. Jos hän olisi elänyt
Pohjois-Euroopassa, sen sijaan että hän hallitsi Etelä-Aasiaa,
olisi taru kertonut jonkun peikon tai vetehisen muuttaneen hänet
käärmeen, kissan ja kengurun yhdistelmäksi." Olkoon miten tahansa,
tämä muuttamishimo -- muuttaa olentoja toisiksi -- näkyy kehittyneen
Malvinassa yhä voimakkaammaksi, kunnes hänestä epäilemättä tuli melkein
yleinen maanvaiva, ja lopulta se tuotti hänelle vaikeuksia.
Tapaus on ainoa laatuaan Valkoisten Naisten aikakirjoissa, ja
historioitsijat viipyvät siinä ilmeisen tyytyväisinä. Se johtui
kuningas Heremonin ainoan pojan, Gerbot-prinssin, kihlauksesta
Normandian prinsessan Berchtan kanssa. Malvina ei näy sanoneen mitään,
vaan ainoastaan odottaneen aikaansa. On muistettava, että Bretagnen
Valkoiset Naiset eivät olleet pelkästään haltiattaria. Määrätyissä
tilaisuuksissa he saattoivat muuttua inhimillisiksi olennoiksi,
ja tämän seikan tietenkin täytyi vaikuttaa häiritsevästi heidän
suhteisiinsa valittaviksi kelpaaviin miehisiin kuolevaisiin. Prinssi
Gerbot ei liene ollut aivan nuhteeton. Noina surkean pimeinä aikoina
nuoret miehet ollessaan tekemisissä naisten kanssa, valkoisten tai
muiden, eivät aina liene käyttäytyneet mallikelpoisen hienotuntoisesti
ja säädyllisesti. Mielellään ajattelisi tyttösestä parasta.
Mutta paraskin on joskus puolustamatonta. Häitä varten määrättynä
päivänä hän näkyy vieneen itsestään voiton. Mihin erityiseen muotoon
tai hahmoon hän muutti poloisen prinssi Gerbotin tai mihin muotoon
hän prinssille uskotteli hänen muuttuneen, näyttää, mikäli Malvinan
siveellinen edesvastuu on kysymyksessä, yhdentekevältä; kronikka ei
sitä mainitse; epäilemättä se oli jotakin niin epähienoa, että arvonsa
tunteva historioitsija ei ole siihen edes viitannut. Ja koska kirjan
muista kohdista päättäen turha arkailu ei näy kuuluneen tekijän
kirjallisiin heikkouksiin, saa herkkätuntoinen lukija olla tästä
laiminlyönnistä vain kiitollinen. Kuvaus olisi käynyt aivan liian
räikeäksi ja hermoja ärsyttäväksi.
Malvinan näkökannalta sillä kyllä oli toivottu vaikutuksensa. Prinsessa
Berchta kuului katsahtaneen kerran ympärilleen ja sitten vaipuneen
taintuneena seuralaistensa käsivarsille. Häät siirrettiin heti
määräämättömään aikaan, ja Malvina, pahoin pelkään, nauraa hihitti
itsekseen. Hänen voitonriemunsa oli lyhytaikainen.
Onnettomuudeksi hänelle kuningas Heremon oli aina ollut aikakautensa
taiteitten ja tieteitten suojelija. Hänen ystäviensä joukossa oli
loihtijoita, henkiä, Bretagnen yhdeksän sinipiikaa eli luonnotarta ja
kaikenlaisia olentoja, jotka olivat kykeneviä ja, kuten tapahtumat
myöhemmin todistivat, varsin kerkeitäkin käyttämään suurta
vaikutusvaltaansa. Kuningatar Harbundian luo saapui lähettiläitä,
ja vaikka hän olisi tahtonutkin puolustaa suosikkiaan, niinkuin hän
monissa aikaisemmissa tilaisuuksissa oli tehnyt, ei hän asialle mitään
voinut. Malvina-haltiatar määrättiin palauttamaan prinssi Gerbotille
hänen oikea ruumiinsa ja kaikki mitä siihen kuului.
Hän kieltäytyi siitä ehdottomasti. Hän oli itsepintainen, omapäinen
haltiatar, jonka aivokoppa oli paisunut. Ja lisäksi hänellä oli
henkilökohtaista kaunaa. Ajatella, että prinssi naisi prinsessa
Berchtan! Hän näkisi kuningas Heremonin ja näkisi Anniamuksen
hullunkurisessa vanhan velhon kaavussa ja kaikki Bretagnen
luonnottaret ja kaiken muun joukon --! Todella hieno valkoinen
nainen ei juuri huolinut täydentää lausetta edes itsekseen. Voi
kuvitella haltiatarsilmien säkenöineen, haltiatarjalkojen poljennan.
Mitä saattoivat he hänelle tehdä, kukaan heistä, kaikella suun
pieksännällään ja pään ravistuksillaan? Hänelle, kuolemattomalle
hengettärelle! Hän palauttaisi prinssi Gerbotin entiseen hahmoonsa,
milloin hän hyväksi näkisi. Pitäkööt he huolta omista kepposistaan
ja jättäkööt hänet hoitamaan omiaan. Voimme kuvitella, mitä pitkiä
kävelyjä ja keskusteluja syntyi hämmentyneen Harbundian ja hänen
uppiniskaisen suosikkinsa välillä, -- vedottiin järkeen ja tunteeseen:
"Minun tähteni." "Etkö käsitä?" "Mutta sittenkin, rakas lapsi, ja
vaikka hänessä olisi syytäkin."
Vihdoin Harbundia näkyy kadottaneen kaiken kärsivällisyytensä. Hän
teki sellaista mitä Malvina ei näy tietäneen eikä edellyttäneen.
Valkoiset Naiset kutsuttiin juhlalliseen kokoukseen keskikesän iltana.
Vanhojen ajantietojen kirjoittajat kuvaavat kokouspaikan tavallista
täsmällisemmin. Se oli ylängöllä, jonka loitsija Kalyb ammoisina
aikoina oli kohottanut kaikkea muuta Bretagnea korkeammalle kuningas
Taramisin hautakummuksi. "Seitsemän saaren meri" oli siitä pohjoiseen.
Arvellaan sen olleen Arree-vuorien muodostamalla harjanteella. "Lähteen
neito" kuuluu olleen saapuvilla, ja se johtaa ajattelemaan syvää,
vihertävää lammikkoa, missä D'Argent-joella on lähteensä. Osapuilleen
olisi paikka siis sijainnut nykyisten Morlaix- ja Callac-nimisten
kaupunkien puolivälissä. Vielä tänä päivänä puhuvat jalkamiehet
tuon puuttoman, asunnottoman ylätasangon autiudesta, siellä kun ei
tapaa muita ihmiskäden jälkiä kuin korkean, tornimaisen, yhdestä
ainoasta kivimöhkäleestä muovatun hautapatsaan, jonka ympärillä
purevat tuulet lakkaamatta vinkuvat. Täällä, kenties jollakulla
noista isoista harmaakivi-lohkareista, kuningatar Harbundia istui
käräjänsä. Ja tuomioksi tuli -- tuomioksi, josta ei voinut vedota, --
että Malvina-haltiatar karkoitettaisiin Bretagnen Valkoisten Naisten
yhdyskunnasta. Kautta kaiken maailman oli hänen vaellettava yksinään
ja ilman anteeksiantoa. Valkoisten Naisten luettelosta Malvinan nimi
juhlallisesti pyyhkäistiin ikiajoiksi.
Isku koski Malvinaan varmaankin yhtä raskaasti kuin se oli odottamaton.
Sanaa sanomatta, taakseen katsomatta hän näkyy lähteneen. Voimme
kuvitella näkevämme nuo valkeat, jähmettyneet kasvot, avoimina
tuijottavat silmät, jotka eivät mitään nähneet, vapisevat, epävarmat
askeleet, hapuilevat kädet ja tuntevamme haudanhiljaisuuden, joka
käärinliinojen tavoin häntä ympäröi.
Siitä illasta Malvina-haltiatar häviää Bretagnen Valkoisten Naisten
ajantiedoista, legendojen ja kansantarujen piiristä. Hän esiintyy
jälleen historiassa vasta Herran vuonna 1914.