Wihasta pyörtynyt Waimo joka wirkoisi ja eläwäxi tuli kuin lyötijn.
Waimo willisä wihanen
Ärisewä Äjjällensä,
Tuittu, tuima ja toranen
Häjyn elkinen etana
Akka aiwan arwollainen
Pahan kurinen katala
Pahan sisunen sikiä
Suuri suusta suututtanna
Oli ukkonsa usein,
Jotta kuristi kowasti
Piexi waimonsa pahasti
Anto kyllä kylmän kylwyn
Mutta waimo wiskausi
Nijnkuin kuolluna kumohon
Koko raatonsa rumensi
Soritteli sorkkiansa
Wenytteli warpahansa
Nijnkuin kuollut kaiketikkin,
Heti hengensä pidätti,
Makais pitkä pitkänänsä
Miehelle mieli pahaxi,
Tätä tekikin monasti;
Jotta tottu tosiahan:
Miesi muorihin pahahan:
Kerran jälle jättäysi
Hengetä herwottomaxi,
Langeis lysyhyn lowehen
Kulki tuolla Tuonelossa
Mutta miesi melkiäinen
Akan arwasi asian
Ilwehistä ilkeistä
Kujehista kelwottoman,
Ett' oli hengisä eläwä
Muori wihassa makasi
Sydän sairasna sapesta.
Kerran miesi kiljasoowi
Kyllä äänellä kowalla
Ärjäseepi äkeästi
Weistä waatijpi wagasti
Puukkoansa pudistaapi;
Sanowi sijnä samassa:
Kosk' on kuollunna katala
Herjä waimo hengetöinnä
Nijn on nahka nyljettäwä
Kesi kelwos korjattawa
Waimon watta walkaistawa;
Alko nylkehen awulla
Waimoansa warpahista
Jalka pöydästä jutusti;
Waan ei waimo waaran alla
Tähän leikkihin tytyny;
Pian päätänsä pudisti
Wärwähytti warpahansa
Räpylöitä räpsäytti
Wirkois wielä wijmmeiseltä
Turka hengihin tulowi
Entiselleen elämähän.
Älä usko uhkausta
Pahan ilkisen imeisen;
Näytä totta toisinansa
Wihaselle willitylle;
Joka surman suutuxisa
Suopi suotta ittellensä,
Joka hirtehen halaawi
Sille sijma hamppuhinen,
Kanna kätehen kiwasti;
Nijn säs näet nähtäwästi;
Ettei hirtehen halaja
Mene Matti mielellänsä.