Yhestä wanhasta Miehestä ja Jalopeurasta.
Kerran joukahti yhdelle jalolle miehelle unesa se ajatus, että hänen
ainoa poikansa, joka oli yxi pulska nuori-mies ja arwattawasti suuri
jahti- eli metsä-mies, tuli yhdeltä Jalopeuralta kuoliaxi rewityxi.
Tämä uni häälyi nijnkauwan isän aiwosa, että hän wihdoin antoi raketa
pojallensa yhden ihanan kesä-huoneen, warjellaxensa häntä sijnä
kaikesta waarasta, ja ei säästänyt waiwaa eikä kulua, että se mahtais
tulla juuri otollisexi ja suloisexi asun siaxi hänen pojallensa. Tämä
huonet, oli, sanalla sanojen, nuorukaisen fanki-huones, ja isä itte
oli hänen wahtimestarinsa. Nyt oli sen seinillä kaikenlaisia kuwia ja
maalauxia, ja nijtten seasa myös yxi Jalopeuran kuwa.
Koska Nourukainen sai sen nähdä, nijn kajahti se hänen päähänsä, mitä
hänen Isänsä oli unexunut ja kuinga hän nyt, paljaan isän luulon tähden
sellaisesta eläimestä, täyty olla fankina; sen yli kauhistui hän ja
suttui nijn wäkewästi, että hän sijnä kijwaudesaan löi nyrkillään kuwaa.
Mutta, että hän nyrkillään rokais eli tapais yhden teräwän naulan, joka
oli seinään lyöty, nijn sai hän käteensä sen kaltaisen haawan, että hän
joutui yhteen waaralliseen tautijn, josa hän, ei kauwan sen jälkeen
ylönandoi hengensä. Nijn muodon ei tainnut isän edellä katsomus estää,
ettei poika kuollut olis yheltä Jalopeuralta.
_Oppi_. Ihminen taitaa wähän, eli lijan arwon panna unien päälle; sillä
muutamia unia on todella, joilla on joku merkitys. Mutta ylipään on
kuitengin asia tämä: jota wähemmin me unista lukua pidämme sen paremmin
me teemme: sillä jos tämä tyhmä luulo kerran on yhden houkion päähän
siansa saanut, nijn on tauti parantamatoin.