Yhestä Hännättömästä Ketusta.
Yxi Kettu oli kerran tarttunut loukkaaseen eli rautoin (eli Ketun
sankoin) ja oli ilonen, että hän pääsi sieltä hengisä, waikka hänen
täyty jättää häntänsä merkixi. Mutta se näytti kuitengin oudolta ja
kummalta ulos, että yhden Ketun piti käymän Hännätönnä; sentähden myös
itse sen muistutus saatti hänen suutuxijn elämäsä, erinomattain kuin
wahingo oli parantamatoin. Kuitengin, että hän tämän häpiän olis saanut
jotensaan peitetyxi, aikoi hän kawaluudella yli puhua ja waatia kaikkia
muita Kettuja, että myös antaa poikki-hakata heidän häntänsä; ja sijnä
päälle tarkoituxes kuhtu hän kokoon koko kettujen seuruuxen, ja yhesä
oppineesa puheesa edes lateli heille, kuinga waiwaloinen, kelwotoin ja
häpiällinen asia se olis, että Ketut kantawat pitkiä häntiä.
Nijn pian kuin hänen puheensa oli päätetty, ylösnousi yxi wiekas repo
hänen kansa kumppaleistansa ja kuulioistansa, ja rukoili ennen kaikkia
saadaxensa tietä, jos se arwosa pidettäwä jäsen sijtä luwallisesta
ketun-seuruuxesta, joka nyt oli nijn suurella painolla puhunut häntäin
kantamisesta, annoi sellaisen neuwon, nijlle hywäxi, joilla hännät
olit; eli jos se kukaties tapahtui paljaastaan sijnä aikomuxesa, että
nijtten häpiä ja onettomuus jotka olit Hännätä, mahdettaisin sillä
lailla peitettää ja kaunistettaa.
_Oppi_. Jolla on, tahi luonnosta, eli pahasta onnesta joku wirhi,
pyytäis kaikkia kaltaisexeen.