Yxi Poika ja hänen Äitinsä.
Yxi Skoulu-Poika toi kerran kotia Äitillensä yhden kirjan, jonga
hän oli warastanut koulu-kumppaleiltansa. Hän oli pehmiä, että hän
olis nuhdellut häntä sijtä, ja ylöskehoitti nijn hänen pehmeydellään
häntä usiampijn warkauxijn. Koska hän nyt tuli wanhemmaxi tahtoi hän
tätä käsityötä kallijmmis asiois harjoittaa, sixi kuin hän wihdoin
tuli kijnni otetuxi, ja piti kärsiä hywin ansaitun rangaistuxensa.
Hänen Äitinsä seurais häntä sitten ulos hirsipuun-lassille, josa hän
käskyläisiltä sai luwan puhua muutaman sanan Äitinsä kansa. Sen päälle
hän sowitti suunsa hänen korwaansa, ja kuin hän oli kuiskuttelewansa
hänelle jotain korwaan, puraisi sen kokonansa pois.
Tämän ilkiän ja ihmisen luontoa hirwittäwän työn tähden, kauhistui
wielä jokainen sitä enämmin häneen. Mutta hän sanoi sille liki
seisowalle kansalle: minun ystäwäni! te näettä minusa yhden esimerkin
sekä synnistä ja sen rangaistuxesta:
Mutta tämä minun Äiteni on se, joka on minun tähän saattanut; sillä
jos hän olisi kaunijsti witsoilla hosunut minua sijtä kirjasta, jonga
minä lapsuudesa warastin, nijn en minä olisi miehuudeni ijäsä tarwinnut
kuolla hirsipuusa.
_Oppi_. Meidän ylöskaswatuxesamme tulemma me, taikka hywin eli pahoin
ylöskaswatetuxi, ja waikutuxet sitä, saa sekä koko waltakunnat, että
erituiset talon-pidot huomata.