Yhestä Hewosesta ja Aasista.
Muinain, kosta Hewoset wielä puhuit Grekiskata ja Latinata, ja Aasit
taisit aprikoida, nijn syttyi kerran maan tiellä rijta yhden ylpiän
hywin ruokitun Hewosen wälillä, joka täywes rawis tuli juosten tietä
myyen, ja yhden Aasi raukan waiheella, joka hiljaxeen ja mekkalleen
käweli tietä myöen raskan tarakan alla, ja kulki juuri sitä samaa
polkua, josta Hewosen piti tulla. Kuingas on asia? sano Hewonen, ekkös
näe minun koristetusta satula neuwoistani, kenen minä olen; ja ekkös
tiedä, että koska minun Herrani istuu satulasa, nijn lepäjä koko maan
onnellisuus minun sääelläni? mene piangin pois tieltä, sinä häpeemätöin
kuorman kantaja, muutoin tallaan minä sinun likaan! (rapaan.)
Aasi meni kohta tieen siwuun, mutta kateus saatti hänen salaa näihin
ajatuxijn: mitäs en minä antais, jos minä saisin waihetta tämän
onnellisen juhdan kansa? näistä huomioista ei hän päässy wapaaxi,
ennenkuin se jongun ajan perästä tapahtui, että hän sai nähdä saman
Hewosen wetämäsä yhtä sonti kuorma ja raskaimmasa työsä.
Kuingas nyt on asia, minun ystäwäni, sanoi Aasi? mistä tämä suuri
ja kamala muutos on tullut? Ei mistään muusta, wastais Hewonen,
kuin sodan tapauxesta: sillä sinun pitä tietämän, että minä olin
yhden Upserin Hewonen eli Ratsu, ja että minun Herrani wei minun
sota kedolle, josa minä pahoin ammuttijn, haawoitettijn ja tulin
riwin omaxi; ja sijtä tulee tämä onnetoin waihehdus ja muutos minun
elämäsäni, kuins nyt näet silmäis edesä.
_Oppi_. Täsä Sadusa näytetään meille ylpeyden ja ynseyden hulluus ja
kowa lykky -- edespäin nijn osotetaan meille, kuinga hirmuisesti ne
pettäwät itsensä, jotka hakewat onnellisuuttansa josaan, jonga he
kewiästi taitawat kadottaa. Wihdoin nijn maalataan meille se suloinen
ja toiwon täysi wapaus, kuin meillä halwasa ja alhaisesa tilasa on
aldisna nautittawana.