Yhestä Suesta ja Ketusta.
Yxi Susi joka rakasti hywiä päiwiä, oli salaa hywin eteensä kattonut ja
koonnut ittellensä kaunijn ruoka kasan wanhan päiwän waraxi, ja pysyi
kotwan aikaa pesäsään ulos lijkkumata.
Mutta kerran sanoi yxi Kettu hänelle: kuingas jaxat ja woit elää minun
Nepaani, Weikkoseni! emme me ole muutamaan päiwään nähneet sinua ulkona
jahdisa?
Mukoma Sairaloisuus, wastais se toinen on minua kohdannut, joka on
waatinut minua kotona pysymään; ja minulla on se uskallus sinun tykösi,
ettäs rukoilet minun terweydeni edestä.
Kettu luuli saawansa hänen poisollesaan maistaaxensa suden waroja;
mutta kuin hän nyt näki, ettei tämä neuwwo onnestanut, meni hän kohta
närkästynynnä pois yhden lammas-paimenen luoxe, ja antoi sen tietä,
misä hän nyt huomahtemata taisi tawata suden, jos hän nijn lystäisi.
Tämä ojensi itsensä Ketun tietä antamisen jälkeen ja tappoi suden.
Kettu joka nyt luuli olewansa likimäisen perillisen, meni kohta suden
pesään eli luolaan, ja omisti hänen jälkeen jäänehet waransa.
Mutta hänen ilonsa sijtä saadusta saalistaa ei kauwan päälle seisonut;
sillä wähä aikaa sen jälkeen, teki paimen Ketun kansa samoin kuin hän
oli tehnyt Suden kansa.
_Oppi_. Pahan juonisille ja pahan retkisille pettäjille se tapahtuu
samoin kuin hauweille; he syöwät toinen toisensä ylös; ja kuin warkaat
wälinsä ei yhteen sowi, nijn on lysti nähdä, kuinga se yxi Temanti
leikkaa sitä toista, se on, kuin se yxi kälmi toiselta saa palkkansa.