Yhestä Kissasta ja Kukosta.
Kukolle tapahtu kerran se kowa lykky, että hän joutui Kissan kynsijn.
Tällä oli tosin hywä halu syödä hänen lihaansa, mutta ei hän tahtonut
lahdata häntä ilman edes annettua syytä. Kuulesta, sano hän: mixi sinä,
jokaikinen yö teet semmosen menon ja huudon, ettei yxikään täsä seudusa
saa nukkua sinulda? Kukko kaunisteli asiansa ja sanoi: en minä ikään
herätä ketään, ennenkuin aika on wäelle ylösnosta työhönsä. Tule, tule,
ilman muita estelemisiä, sanoi Kissa: nyt on minun aikani einehteä,
ja sinun pitä tietämän, ettei Kissat elä pakinalla, ja sillä samalla
kääkisti hän hänen, ja lopetti sekä Kukon, että tämän sadun.
_Oppi tästä_. Joll' on halu koiraa lyödä, kyllä se aseen löytä. Ei
lyöwältä asetta puutu. Wiattomuus ei auta yhtä hillimätöndä wäkiwaltaa
wastaan. Kuitengin pysywät kohtuus ja oikeus ja omatunto sijnä arwosa,
että se suuringin pahuus pyytä peittä itsensä nijtten warjon ja peiton
alla.