Yhestä Kaupungin-Rotasta ja yhestä Maan-Rotasta.
Yxi wanha satu sanoo, että yxi Maan-Rotta kuttu tygönsä yhteen maa
pitohon, hänen kaupungisa asuwaisen sisarensa; näisä kuttuisa ei mitään
säästetty mitä hänen huoneesansa löyty suingin, nijnkuin homehtuneita
leipä palasia, koilta raiskatuita juston kuoria, unkalta tulewia
jauhoja, härskiä läskiä, ja muuta senkaltaista. Tätä kaikkea, oli
se sijwollinen ja hywin ylöskaswatettu Kaupungin Rouwwa hywäxywä;
kuitengin sanoi hän wihdoin: kuin hän ensin oli monella korskalla
sanalla sijhen lupaa anonut: minun rakas wähä siukkuseni! mixi sinä
tahdot olla nijn surkiasa tilasa, koska sinä kuitengin taitaisit
paremmin elää? mixi sinä tahdot nijn yxinäisesä ja waiwaloisesa
elämäsä waiwata ja rasittaa itseäs, koskas kuitengin taitaisit
murhetoinna nauttia kaikki ne huwituxet ja ylönpaldisudet, kuin sun
sydämmes ikänäns toiwottais itsellensä, ainoastansa sinä seuraat minua
Kaupungijn, ja asut siellä?
Tämä oli yxi kiusaus, jota wastaan Maan-Rotta ei woinnut seisoa; he
annot itsensä sijs molemmin matkalle, ja paljon kahlaamisen jälkeen
ennätit wihdoin puoli yön aikana sinne kuhun he aiwoit.
Kaupungin-Rotta näytti sitten ystäwälleen ruoka huoneet, wara-aitat,
köökit ja kellarijt ja muut ruoka-paikat, joihin hän oli koonnut
waransa: sitten wei hän hänen yhteen eteiseen, josa he löysit jäänöxiä
yhestä nykyisin pidetystä illallisesta, jälillä pöydällä.
Kaupungin-Rotta pani matka towerilleen mitä hän parahitten
halaisi, sixi kuin he wihdoin teit itsellensä sisar-wuoteen yhteen
sammetti-sänkyyn.
Se waiwainen Maan-Rotta hämmästyi kokonansa nijn oudon hywän elämän
yli, ja rupeis jo pitämään itsiänsä korkiasti onnellisna hänen elämä
kertansa muutoxen tähen, kuin kaikexi onnettomudexi tapahdui, jotta
owet kijruusti awattijn seljällensä, ja yxi joukko kiljuwia junkkareita
heidän huowi huorainsa kansa, koirain ja potellien kansa sisälle astuit.
Silloin sait ne waiwaiset Rotat kirppuja korwijnsa, hätäynnyit, ja
ei tienneet kuinka he wapahtaisit nahkansa; erinomattain se wieras,
joka ei ikänänsä ennen ollut ollu senkaltaisesa leikisä: kuitengin
malttoi hän mielensä sen werran, että hän haki tilaa kontataxensa pois
ja lymytäitsensä yhteen loukkoon, josa hän pelwolla ja wapisewaisella
sydämellä odotti, sixi kuin melsket seisahti, ja hiljaisemmaxi tuli, ja
tämä joukko meni pois.
Nijn pian kuin jällensä kaikki huoneesa tyweni ja waiti oli, sanoi
hän sille toiselle: minun siewä ja sijsti sisareni! jos sinun
Kaupunki-etusi owat sijtä luonnosta, kuin nämät, nijn tahdon minä kohta
mennä takasin minun maa-majaani ja syödä minun homehtunutta juustoani;
sillä minä tahon paljon tärkeimmin ilman pelwota ja hengenwaaraa maata
minun pijlosani, ja kalwaa yhtä kowaa leiwän kuorta, kuin alinomaisen
murheen ja ylinaikusen lewottomuuden alla, olla koko mailman Drottningi.
_Oppi_. Täsä näytetään, mikä eroitus on Howi- ja hiljaisen maan elämän
waiheella; ja, sen jälkimmäisen huwituxet, wiattomuus ja wakuus rinnan
pannaan sen edellisen tawattomuuden, lewottomuuden ja waarallisuuden
kansa.