Peltomies kantaa päivän taakan, antautuu alttiiksi sateelle,
auringonpaahteelle, tuulille, valmistaakseen työllään satoa, joka
syksyllä on täyttävä hänen aittansa.
Oikeus on kansojen sato.
Käsityöläinen nousee ennen aamunkoittoa, sytyttää pienen lamppunsa
ja ahertaa taukoamatta, ansaitakseen vähän leipää omaksi ja lastensa
ravinnoksi.
Oikeus on kansojen leipä.
Kauppias ei karta mitään ponnistusta, ei valita mitään vaivaa; hän
kuluttaa ruumistansa ja unohtaa unen, kootakseen rikkauksia.
Vapaus on kansojen rikkaus.
Merimies kyntää meriä, antautuu aaltojen ja myrskyjen valtaan, uskaltaa
laskea karien keskelle, kärsii vilut ja helteet, taatakseen itselleen
jotakin lepoa vanhoilla päivillään.
Vapaus on kansojen lepo.
Sotilas alistuu mitä kovimpiin kieltäymyksiin, hän valvoo ja taistelee
ja antaa verensä sen hyväksi, mitä hän sanoo kunniaksi.
Vapaus on kansojen kunnia.
Jos on olemassa kansa, joka pitää vähemmässä arvossa oikeutta ja
vapautta kuin peltomies satoansa, käsityöläinen leipäpalasta, kauppias
rikkauksia, merimies lepoa ja sotilas kunniaa, niin rakentakaa sen
kansan ympärille korkea muuri, jotta sen hengitys ei saastuttaisi muuta
maailmaa.
Kun kansojen tuomion suuri päivä on tuleva, niin sille sanotaan: "Mitä
olet tehnyt sielullasi? Siitä ei ole nähty merkkiä eikä jälkeäkään.
Elukan nautinnot ovat olleet sinun kaikkesi. Olet rakastanut lokaa;
mene mätänemään lokaan."
Ja sitä vastoin se kansa, joka on asettanut sydämessään todellisen
hyvän aineellisen hyvän yläpuolelle, joka sen voittaaksensa ei ole
säästänyt mitään työtä, ei mitään vaivaa, ei mitään uhrauksia, on saava
kuulla seuraavat sanat:
"Sielujen palkinto niille, joilla on sielu! Koska olet rakastanut yli
kaiken vapautta ja oikeutta, niin tule ja omista ainaisesti oikeus ja
vapaus."