Alussa työ ei ollut välttämätöntä ihmiselle hänen elääksensä: maa
tuotti hänelle itsestään kaikki, mitä hän tarvitsi.
Mutta ihminen teki pahaa; ja samoin kuin hän oli noussut kapinaan
Jumalaa vastaan, samoin maa nousi kapinaan häntä vastaan.
Hänen kävi niinkuin käy lapsen, joka niskoittelee isäänsä vastaan; isä
riistää häneltä rakkautensa ja jättää hänet oman onnensa nojaan; ja
talon palvelijat kieltäytyvät palvelemasta häntä, ja hän kulkee etsien
sieltä täältä niukan elantonsa ja syöden leipää, jonka hän on ansainnut
otsansa hiessä.
Siitä pitäen siis Jumala on tuominnut kaikki ihmiset työhön, ja
kaikilla on työnsä, joko ruumiillinen tai henkinen; ja ne, jotka
sanovat: "Minä en tee työtä", ovat kaikkein onnettomimmat.
Sillä niinkuin madot kalvavat kuollutta ruumista, niin paheet kalvavat
heitä, ja jolleivät sitä tee paheet, niin sen tekee ikävä.
Ja kun Jumala tahtoi, että ihminen tekisi työtä, niin hän kätki työhön
aarteen, sillä hän on isä, ja isän rakkaus ei kuole.
Ja ken käyttää hyvin tätä aarretta eikä tuhlaa sitä mielettömästi,
sille tulee levon aika, ja silloin hän on niinkuin ihmiset olivat
alussa.
Ja Jumala antoi heille vielä tämän käskyn: "Auttakaa toisianne, sillä
joukossanne on vahvempia ja heikompia, raihnaisia ja terveitä; ja
kuitenkin kaikkien pitää elää."
Ja jos te niin teette, niin kaikki voivat elää, sillä minä olen
palkitseva säälin, jota te olette osoittaneet veljillenne, ja olen
tekevä teidän hikenne hedelmälliseksi.
Ja minkä Jumala on luvannut, se on aina toteutunut, eikä koskaan ole
nähty sen, joka auttaa veljiänsä, olevan leivän puutteessa.
Mutta olipa muinoin eräs häijy ja Taivaan kiroama mies. Ja se mies oli
voimakas, ja hän vihasi työtä, niin että hän sanoi itsekseen: "Mitä
minun pitää tehdä? Jos en tee työtä, niin kuolen, ja työ on minulle
sietämätöntä."
Silloin hiipi helvetillinen ajatus hänen sydämeensä. Hän lähti yön
aikana ja otti kiinni muutamia veljistänsä heidän nukkuessaan ja pani
heidät raskaisiin kahleisiin.
"Sillä", sanoi hän, "minä pakoitan heidät raipoilla ja ruoskalla
tekemään työtä minua varten, ja minä syön heidän työnsä hedelmän".
Ja hän teki niinkuin oli ajatellut, ja toiset, sen nähdessään, tekivät
samoin, eikä ollut enää veljiä, oli herroja ja orjia.
Se oli murheen päivä yli koko maan.
Kauan aikaa sen jälkeen oli toinen mies, vielä häijympi kuin
ensimmäinen ja vielä enemmän Taivaan kiroama. Nähdessään, että ihmisten
lukumäärä kaikkialla oli kasvanut monin kerroin, ja että heidän
paljoutensa oli lukematon, hän sanoi itsekseen:
"Voisin ehkä kyllä panna kahleisiin muutamia heistä ja pakoittaa
heidät tekemään työtä minua varten; mutta täytyisi ruokkia heidät,
ja se vähentäisi voittoani. Keksikäämme parempi keino! Tehkööt he
työtä ilmaiseksi! He kuolevat, se on kyllä totta, mutta kun heidän
lukumääränsä on suuri, saan kootuksi rikkauksia, ennenkuin heidän
joukkonsa on paljoakaan pienentynyt, ja heitä jää aina kylliksi
jäljelle."
Mutta koko tämä ihmispaljous eli siitä, mitä se sai palkkioksi työstään.
Puhuttuaan siis niin, hän kääntyi erikoisesti muutamain puoleen ja
sanoi heille: "Te teette työtä kuusi tuntia, ja teille annetaan raha
työstänne. Tehkää työtä kaksitoista tuntia, ja te ansaitsette kaksi
rahaa, ja te elätte paljoa paremmin, te itse, vaimonne ja lapsenne."
Ja he uskoivat häntä.
Hän sanoi heille sitten: "Te teette työtä vain puolet vuoden päivistä:
tehkää työtä kaikki vuoden päivät, ja teidän voittonne on tuleva
kaksinkertaiseksi."
Ja he uskoivat häntä vielä.
Mutta seurauksena siitä oli, että kun työn paljous oli kasvanut puolta
suuremmaksi, vaikka työn tarve ei ollut suurempi, puolet niistä,
jotka ennen elivät työstänsä, eivät enää löytäneet ketään, joka olisi
käyttänyt heitä.
Silloin tuo häijy mies, jota he olivat uskoneet, sanoi heille: "Minä
annan teille työtä kaikille sillä ehdolla, että teette työtä saman
ajan, ja että minä maksan teille vain puolet siitä, mitä teille
maksoin; sillä tahdon kyllä tehdä teille palveluksen, mutta en tahdo
joutua taloudelliseen häviöön."
Ja kun heillä oli nälkä, heillä itsellään, heidän vaimoillaan ja
lapsillaan, suostuivat he tuon häijyn miehen ehdotukseen ja siunasivat
häntä: "sillä", sanoivat he, "hän antaa meille meidän henkemme".
Ja pettäen heitä yhä edelleen samalla tavoin, tuo häijy mies lisäsi yhä
enemmän heidän työtänsä ja vähensi yhä enemmän heidän palkkaansa.
Ja he kuolivat välttämättömän tarpeellisen puutteesta, ja toisia
kiiruhti astumaan heidän sijaansa, sillä köyhyys oli tullut niin
kovaksi tuossa maassa, että kokonaiset perheet möivät itsensä
leipäpalasesta.
Ja se häijy mies, joka oli valehdellut veljillensä, kokosi enemmän
rikkauksia kuin se häijy mies, joka oli pannut heidät kahleisiin.
Tämän jälkimäisen nimi on Tyranni; toisella ei ole nimeä muuta kuin
helvetissä.