Kello oli nyt kaksikymmentä minuuttia yli kahdentoista. Ilma-aluksesta
oli vielä ammuttu viisi tai kuusi laukausta. Setä Prudence ja Frycollin
olivat siepanneet Phil Evansin väliinsä ja heittäytyneet kallioiden
suojaan. Toistaiseksi heidän ei tarvinnut pelätä mitään.
Aluksi _Albatross_ lensi yhdeksänsadan metrin korkeuteen, samalla kun
se loittoni Chathamin saaresta. Sen oli täytynyt lisätä nousuvauhtiaan,
jottei putoaisi mereen.
Heti kun vartija oli saanut tappuratukon suustaan ja huutanut
ensimmäisen kerran, olivat Robur ja Tom Turner juosseet hänen luokseen,
temmanneet hänen päästään hupun, ja katkaisseet häntä kaiteentankoon
sitovat köydet. Sitten työnjohtaja oli rientänyt setä Prudencen ja Phil
Evansin hyttiin: se oli tyhjä!
François Tapage puolestaan oli penkonut Frycollinin hytin; siellä ei
ollut ketään!
Huomattuaan, että molemmat vangit olivat päässeet pakoon, Robur
vimmastui. Setä Prudencen ja Phil Evansin pako merkitsi samaa kuin että
hänen salaisuutensa ja henkilöllisyytensä oli paljastettu koko
maailmalle. Kun Euroopan yli kuljettaessa oli heitetty maahan
tiedonanto, hän ei ollut sen enempää välittänyt siitä, mutta se johtui
siitä arvelusta, että se pudotessaan oli hyvinkin luultavasti joutunut
hukkaan. Mutta nyt...
Sitten hän rauhoittui jonkin verran ja sanoi:
-- He ovat päässeet pakoon, sama se! He eivät sittenkään voi moneen
päivään poistua Chathamin saarelta, mutta minä ilmestyn sinne
uudestaan. Minä etsin ne käsiini ja otan takaisin _Albatrossille_. Ja
silloin...
Kolmen pakolaisen pelastuminen ei ollut läheskään varmaa. Kun
ilma-alusta jälleen kyettiin ohjaamaan, se voisi piankin palata
Chathamin saarelle, josta toiset eivät päässeet niinkään pian
lähtemään. Tuskin kestäisi puolta vuorokautta, kun he joutuisivat taas
insinöörin käsiin.
Puolta vuorokautta! Mutta viimeistään kolmen tunnin kuluttua
_Albatross_ olisi pirstaleina. Eikö hyttiin kätketty dynamiittipanos
ollut yhtä tehokas kuin laivan kylkeen ammuttu torpedo, niin että tuho
tapahtuisi yläilmoissa?
Sillä välin oli tuuli käynyt yhä kovemmaksi, ja ilma-alus kiiti
koilliseen. Vaikkei se nyt kulkenutkaan nopeasti, saattoi kuitenkin
pitää varmana, ettei Chathamin saarta voitaisi auringon noustessa nähdä
enää kaukoputkellakaan.
Jotta olisi kyetty palaamaan vastatuuleen, olisi pitänyt saada
vetopotkurit tai ainakin etummainen toimimaan.
-- Tom, insinööri sanoi, -- sytytä lyhdyt täyteen valoonsa!
-- Ja kaikki miehet työhön!
-- Kaikki, työnjohtaja toisti.
Nyt ei enää ollut puhettakaan siitä, että korjaustyö jätettäisiin
huomiseksi. Eikä enää välitetty uupumuksesta. _Albatrossin_ miehistöön
tarttui päällikön into. Kaikilla oli kiihkeä halu saada millä keinoin
tahansa pakolaiset kiinni. Heti kun etupotkuri olisi pantu paikalleen,
lähdettäisiin takaisin Chathamia kohti, siellä ankkuroitaisiin
uudestaan ja ryhdyttäisiin ajamaan vankeja takaa. Vasta sitten
voitaisiin käydä käsiksi takapotkurin korjaamiseen, ja ilma-alus
pääsisi kaikessa rauhassa jatkamaan paluumatkaansa Tyynenmeren
yli X-saareen.
Joka tapauksessa oli tärkeätä, ettei _Albatross_ joutuisi kovin kauas
koilliseen. Mutta tästä oli se paha haitta, että tuuli yhä kiihtyi,
eikä ilma-alus voinut pysyä paikallaan, saati kulkea vastatuuleen.
Potkuriensa liikevoiman menettäneenä se oli muuttunut tavallaan
ilmapalloksi, joka ei kyennyt määräämään suuntaansa. Saaren rannalle
jääneet pakolaiset olivat voineet nähdä, että se oli kadonnut näkyvistä
ehtimättä tuhoutua räjähdyksessä.
Tilanne huolestutti Roburia kovasti, kun hän ajatteli vastaisia
suunnitelmiaan. Veisikö liian kauan ennen kuin hän pääsisi takaisin
Chathamin saarelle? Samalla kun korjaustyötä kiirehdittiin, hän päätti
laskeutua taas alemmas toivoen siellä kohtaavansa heikompia
ilmavirtoja. Kenties _Albatrossin_ onnistuisi pysytellä kutakuinkin
paikallaan siihen asti, kunnes se jälleen pystyisi murtamaan
vastatuulen voiman.
Nostopotkurien vauhtia vähennettiin, ja ilma-alus alkoi laskeutua. Jos
jokin laiva olisi sattunut näkemään tätä kellumista ja liikettä räikeän
sähkövalon keskellä, sen miehistö olisi varmasti pelästynyt
suunniltaan.
Ollessaan enää vain puolentoista sadan metrin korkeudessa merenpinnan
yläpuolella _Albatross_ pysähtyi.
Kovaksi onneksi Robur sai silloin huomata, että tässä alemmassa
ilmakerroksessa kävi vielä väkevämpi tuuli, ja ilma-alus kulki entistä
nopeammin sen mukana. Vaara, että pakosta ajauduttaisiin liian kauas
koilliseen, uhkasi siis nyt pahemmin kuin äsken, ja paluu saarelle
lykkääntyisi yhä tuonnemmaksi.
Oli selvää, että sittenkin oli edullisempaa pysyä ylempänä, ja
_Albatross_ nousikin taas pian keskimäärin kolmentuhannen metrin
korkeuteen. Ellei se siellä voinutkaan pysyä liikkumatta, eteneminen
oli kuitenkin hitaampaa. Insinööri saattoi siis toivoa, että auringon
noustua voisi näin korkealta vielä erottaa saaren ääriviivat, ja sinne
olisi muutenkin helppo lentää, koska hän oli aikaisemmin ehdottoman
tarkasti kartalla määritellyt saaren aseman.
Jos taas mieleen tuli kysymys, olivatko alkuasukkaat ottaneet
pakolaiset hyvin vastaan, mikäli siellä oli ihmisiä, Robur ei vaivannut
sillä päätään. Hänestä oli yhdentekevää, mitä villit tekisivät, sillä
jouduttuaan tekemisiin _Albatrossin_ hyökkäyslaitteiden kanssa he
tietysti heti pelästyisivät ja pakenisivat. Vaikkapa he siis ottaisivat
pakolaiset suojaansa, ei näiden kiinni saaminen tuottaisi vähääkään
vaikeuksia, ja kun nuo amerikkalaiset tuotaisiin taas _Albatrossin_
kannelle, niin...
-- X-saarelta ei pääse pakoon, Robur sanoi.
Kello yhden tienoissa yöllä oli etupotkuri saatu kuntoon. Nyt ei ollut
enää muuta tehtävää kuin panna se paikalleen, mikä vaati vielä tunnin
verran työtä. Sitten _Albatross_ pääsisi taas omin neuvoin lentämään,
keula lounaaseen, ja sillä välin irrotettaisiin takapotkuri
korjattavaksi.
Sytytyslanka paloi edelleen tyhjäksi jääneessä hytissä. Enemmän kuin
kolmannes siitä oli jo palanut. Ja kipinä lähestyi dynamiittipanosta.
Jollei ilma-aluksen kaikilla miehillä olisi ollut niin kiire, olisi
edes joku heistä varmasti kuullut heikkoa ritinää kajuutasta. Kenties
hän olisi samalla haistanut palavan ruudin lemun. Hän olisi hätääntynyt
ja ilmoittanut heti insinöörille tai Tom Turnerille. Hytti olisi
tutkittu, ja sieltä olisi löydetty laatikon tapainen arkku, johon pommi
oli piilotettu... Olisi vielä ehditty pelastaa tämä ihmeellinen
_Albatross_ ja kaikki ne, jotka sen mukana kiitivät ilmassa.
Mutta miehet työskentelivät keulassa, noin parinkymmenen metrin päässä
pakolaisten hytistä. Mikään ei vielä houkuttanut heitä tännepäin,
samoin kuin ei mikään voinut kääntää heidän huomiotaan tärkeästä
työstä.
Robur itsekin oli siinä mukana omin käsin, hän kun oli taitava
mekaanikko. Kiirehtiessään työtä hän ei kuitenkaan lyönyt laimin
pienintäkään yksityiskohtaa, jotta kaikki tehtäisiin niin huolellisesti
kuin suinkin. Oli välttämätöntä, että hän jälleen voisi täydellisesti
hallita ilma-alustaan. Jollei hän saisi pakolaisia kiinni, he
pääsisivät vihdoin takaisin Amerikkaan. Silloin häntä ryhdyttäisiin
etsimään, ja mahdollista oli, että lopulta löydettäisiin myös X-saari.
Ja sitten tulisi loppu tästä uudesta elämänmuodosta, jonka
_Albatrossin_ miehet olivat itselleen luoneet -- yli-inhimillisestä,
ylhäisestä elämästä!
Tällä hetkellä tuli Tom Turner insinöörin luo. Kello oli silloin
neljännestä yli yksi.
-- Master Robur, hän sanoi, -- minusta näyttää, että tuuli on hiukan
hiljenemässä ja kääntymässä samalla länteen päin.
-- Mitä ilmapuntari osoittaa? Robur kysyi tarkasteltuaan taivasta.
-- Se pysyy melkein paikallaan, työnjohtaja vastasi. -- Kuitenkin
minusta tuntuu kuin pilvet painuisivat alemmaksi _Albatrossin_ alla.
-- Todellakin, Tom Turner, eikä siinä tapauksessa liene mahdotonta,
että meren pinnalla jo sataa. Mutta meille se ei tee mitään haittaa,
kunhan vain pysymme sateen yläpuolella. Me saamme kaikessa rauhassa
tehdä työmme loppuun. -- Jos siellä sataa, Tom Turner jatkoi, -- niin
se on varmaankin tihkusadetta -- ainakin pilvien muoto viittaa siihen
-- ja alempana tuuli luultavasti tyyntyy pian kokonaan.
-- Epäilemättä, Tom, Robur myönsi. -- Mutta kuitenkin minusta tuntuu
edullisemmalta olla vielä laskeutumatta. Korjataan kaikki viat ensin,
ja sitten saamme ohjata ilma-alusta mielemme mukaan. Kaikki riippuu
siitä.
Muutamia minuutteja kello kahden jälkeen oli korjaustyön ensimmäinen
osa päättynyt. Kun etupotkuri oli sijoitettu paikalleen, käynnistettiin
sitä pyörittävät paristot. Vauhti kiihtyi vähitellen, ja _Albatross_
palasi, keula lounaaseen päin, jokseenkin nopeasti Chathamin saarta
kohti.
-- Tom, Robur sanoi, me olemme ajelehtineet tuulessa noin kaksi ja
puoli tuntia koilliseen. Sen suunta ei ole muuttunut, mikäli olen
kompassia seuraamalla huomannut. Minusta näyttää siis, että viimeistään
tunnin päästä saavumme takaisin saarelle.
-- Sitä minäkin arvelen, master Robur, työnjohtaja vastasi, -- sillä
vauhtimme on nyt noin kaksitoista metriä sekunnissa. Kello kolmen ja
neljän välillä _Albatrossin_ pitäisi olla jälleen perillä.
-- Ja se juuri onkin paras aika, Tom. Meille on tärkeätä, että saavumme
sinne yöllä ja voimme laskeutua maihin kenenkään näkemättä. Pakolaiset
luulevat tietysti, että me olemme kaukana koillisessa, eivätkä osaa
varoa. Kun _Albatross_ on päässyt melkein saaren kohdalle, yritämme
piiloutua korkeiden kallioiden taakse. Ja vaikka täytyisi viipyä siellä
muutamia päiviä...
-- Niin me viivymme, master Robur, ja vaikka täytyisi tapella
alkuasukkaiden koko armeijaa vastaan...
-- Niin me taistelemme, Tom, loppuun asti _Albatrossimme_ puolesta.
Sitten insinööri kääntyi miehiin päin, jotka odottivat uusia käskyjä.
-- Hyvät ystävät, hän sanoi heille, -- vielä ei ole tullut levon hetki.
Teidän pitää tehdä työtä auringonnousuun saakka.
Kaikki olivat valmiit siihen.
Nyt piti ryhtyä samalla tavalla korjaamaan takapotkuria, joka oli
vioittunut samantapaisesti kuin etummainenkin hirmumyrskyn käydessä
ilma-aluksen kimppuun etelänavan seuduilla. Mutta jotta potkuri
voitaisiin helpommin vetää sisään, katsottiin parhaaksi pysähdyttää
_Albatross_ muutamiksi minuuteiksi, vieläpä panna se kulkemaan
taaksepäin. Roburin käskystä käänsi koneenkäyttäjän apulainen
etupotkurin pyörimään vastakkaiseen suuntaan, ja silloin ilma-alus
alkoi hiljakseen peräytyä.
Kaikki miehet olivat nyt menossa peräpuolelle, kun Tom Turnerin
sieraimiin lemahti outo haju.
Sytytyslangan palamisesta oli tällöin kehittynyt niin paljon kaasua
arkkuun, että sitä väkisinkin tunkeutui ulos raoista ja sitä tietä
hytistä.
-- Häh? Tom Turner murahti.
-- Mitä nyt? Robur kysyi.
-- Ettekö haista? Se tuntuu olevan palavaa ruutia.
-- Todellakin, Tom!
-- Ja tuo haju tulee viimeisestä kajuutasta.
-- Niin... vieläpä amerikkalaisten hytistä...
-- Olisivatkohan ne roistot sytyttäneet tulipalon?
-- Jollei se vain olisi muuta kuin tulipalo! Robur huusi. -- Riko ovi,
Tom, riko ovi!
Mutta samalla kun Tom Turner aikoi juosta perään, tärisytti hirveä
räjähdys _Albatrossia_. Kajuutat rikkoutuivat palasiksi. Lyhdyt
sammuivat sähkövirran äkkiä katkettua ja pimeys oli taas täydellinen.
Vaikka useimmat nostopotkurit olivat vääntyneet tai murtuneet ja siis
lakanneet toimimasta, oli kuitenkin joitakin jäänyt keulan puolella
edelleen pyörimään.
Äkkiä katkesi ilma-aluksen runko vähän ensimmäisen kajuutan takaa.
Akkumulaattorit yhä pitivät liikkeessä etupotkuria, ja kannen takaosa
repeytyi irti.
Melkein heti sen jälkeen pysähtyivät viimeisetkin nostopotkurit, ja
Albatross syöksyi merta kohti.
Putousta oli kolmetuhatta metriä, ja kaikki kahdeksan miestä tarttuivat
kiinni mistä saivat otteen aluksensa hylyssä. Lisäksi putoaminen
nopeutui yhä, kun ilma-alus oli kääntynyt keula alaspäin ja etupotkuri
yhä pyöriessään veti sitä samaan suuntaan.
Mutta silloin Robur osoitti sellaista neuvokkuutta, joka ilmaisi
tavatonta kylmäverisyyttä. Hän luisutti näet itsensä kajuutan luo, joka
oli puoleksi säpäleinä, tarttui käynnistinvipuun ja käänsi potkurin
pyörimään toisinpäin, jolloin se alkoi työntää ilma-alusta ylöspäin.
Siitä huolimatta tietysti yhä pudottiin, mutta vauhti hidastui;
ainakaan ei _Albatrossin_ hylky syöksynyt sillä kiihtyvällä nopeudella,
jonka kappale saa ollessaan vapaasti maan vetovoiman piirissä. Ja
vaikka kuolema uhkasikin ilma-aluksen miehiä, joiden oli pudottava
mereen, he pelastuivat tukehtumiselta, mikä olisi ollut seurauksena,
jos putoamisvauhti olisi saanut kiihtyä äärimmilleen, sillä hengitys
olisi salpautunut.
Enintään kaksikymmentä sekuntia räjähdyksen jälkeen kuului hirveä
molskahdus, ja ruhjoutunut _Albatross_ katosi veden alle.