Insinöörillä ei suinkaan ollut aikomusta ohjata ilma-alustaan näiden
Hindustanin ihmeellisten seutujen yläpuolelle. Lennettyään Himalajan
ylitse näyttääkseen, miten hieno kulkuneuvo hänellä oli käytössään, ja
saadakseen nekin uskomaan, jotka eivät välittäneet mistään
todisteluista, hän ei varmaankaan halunnut enempää. Pitääkö siis
myöntää, että _Albatross_ oli täydellinen, vaikkei täydellisyys sovi
tämän maailman oloihin? Sepä saadaan nähdä.
Jos setä Prudence ja hänen toverinsa eivät voineetkaan sisimmässään
muuta kuin tunnustaa, että tämä ilma-alus oli kerrassaan ihanteellinen,
he eivät kuitenkaan paljastaneet ajatuksiaan. He pohtivat yhä vain
miten he saisivat tilaisuuden paeta. He eivät edes ihailleet
suurenmoista näkyä, joka avautui _Albatrossin_ kulkiessa pitkin
Punjabin kiehtovia maisemia.
Himalajan juurella oli tosin suoperäinen vyöhyke aloja, joista huokui
epäterveellisiä huuruja, Terain alue, jossa kuume oli alituisena
maanvaivana. Mutta se ei voinut olla haittaa _Albatrossille_ eikä uhata
sen miehistön terveyttä. Ilma-alus kulki kiirehtimättä kohti polveketta
jonka Hindustan teki Turkestanin ja Kiinan yhtymäkohdassa. Kesäkuun 29.
päivänä, aamun ensi tunneista alkaen, tuli näkyviin Kashmirin verraton
laakso.
Niin, suorastaan vertaansa vailla oli tämä rotko suuren ja pienen
Himalajan välissä. Sitä rikkoivat sadat sivuhaarat suunnattomasta
vuorijonosta, joka aleni Hydaspeen syvänteeseen päin. Tämä kuuluisa
virta, joka kostutti sitä oikullisine mutkineen, oli saanut nähdä
Poroksen ja Aleksanterin armeijojen, Intian Ja Kreikan, iskevän yhteen
kaukana Aasiassa. Hydaspes virtasi yhä, vaikka molemmat makedonialaisen
voittonsa muistoksi perustamat kaupungit olivat niin tyystin kadonneet,
ettei niiden sijaintiakaan tiedetä.
Koko tämän aamun _Albatross_ liiteli pitkin Srinagaria, joka tunnetaan
paremmin Kashmirina. Setä Prudence ja Phil Evans näkivät komean
kaupungin, joka sijaitsi virran molemmilla rannoilla, puusiltoja
pingotettuina veden poikki kuin rihmat, siromuotoisilla parvekkeilla
somistettuja majoja, korkeiden poppelien varjostamia lehtoja, turpeilla
peitettyjä kattoja, jotka näyttivät isoilta myyränmättäiltä,
risteileviä kanavia, joissa liikkui pähkinänkuoren kokoisia veneitä
soutajien näyttäessä muurahaisilta, palatseja, temppeleitä, majoja,
moskeijoita, bungaloweja esikaupunkien puolella -- ja kaikki nämä
toistuivat ylösalaisin veden peilaamana; sitten tuli näkyviin vanha
Hari-Parvatan linna, joka oli pystytetty erään kukkulan laelle, kuten
Pariisin tärkein linnoitus Mont-Valérienille.
-- Tuo olisi Venetsia, Phil Evans sanoi, -- jos nyt olisimme
Euroopassa.
-- Ja jos olisimme Euroopassa, setä Prudence vastasi, -- keksisimme
kyllä keinon, kuinka pääsisimme takaisin Amerikkaan!
_Albatross_ ei viipynyt sen järven kohdalla, jonka läpi Hydaspes
virtasi, vaan jatkoi lentoaan pitkin laaksoa.
Mutta kerran se pysyi paikallaan noin puolen tunnin verran,
laskeuduttuaan kymmenen metrin päähän virrasta. Tom Turner ja hänen
apulaisensa työnsivät ilma-aluksesta ulos kumiletkun ja ryhtyivät
täydentämään vesivarastoa. Akkumulaattorien sähkövirta käynnisti
pumpun, joka imi vettä letkuun.
Tämän puuhan aikana olivat setä Prudence ja Phil Evans katsahtaneet
toisiinsa. Kummankin mieleen oli juolahtanut sama ajatus. Nyt he olivat
vain kymmenkunnan metrin päässä Hydaspeen pinnasta ja ranta oli
lähellä. Molemmat olivat hyviä uimareita. Hyppy veteen voisi merkitä
vapautta, ja kun he olisivat kadonneet veden alle, kuinka Robur enää
saisi heitä kiinni? Jotta potkurit voisivat toimia, eikö se
edellyttänyt, että _Albatrossin_ oli pysyttävä ainakin kaksi metriä
veden yläpuolella?
Hetkessä he olivat ehtineet kuvitella kaikkia mahdollisuuksia, jotka
edistivät tai vaikeuttivat heidän suunnitelmaansa. Toisessa hetkessä he
olivat harkinneet niitä. Nyt oli vihdoinkin tilaisuus hypätä
ilma-aluksen kannelta, mutta juuri silloin laskeutui heidän
olkapäilleen muutama pari käsiä.
Heitä oli pidetty silmällä, eikä heitä päästetty pakenemaan.
Tällä kertaa he eivät alistuneet vastarinnatta. He yrittivät päästä
irti, mutta _Albatrossin_ miehet olivat vahvaa väkeä.
-- Hyvät herrat, insinööri sanoi heille, -- kun teille on suotu ilo
matkustaa Robur Valloittajan seurassa, kuten olette minua varsin
sattuvasti nimittäneet, vieläpä hänen ihailtavalla _Albatrossillaan_,
ei häntä saa tällä tavalla jättää... sanomatta hyvästejä! Ottakaa myös
huomioon, ettei pako enää onnistu!
Phil Evans veti pois toverinsa, joka näytti aikovan turvautua
väkivaltaan. Molemmat palasivat hyttiinsä lujasti päättäneinä paeta,
vaikka se maksaisi heidän henkensä, yhdentekevää missä.
_Albatross_ lähti jälleen lentämään länteen päin. Tämän päivän kuluessa
ehdittiin kohtalaisella vauhdilla Kabulistanin alueen poikki, jonka
pääkaupunki tuli hetkeksi näkyviin; sitten leikattiin Heratin
kuningaskunnan raja yhdentoista kilometrin päässä Kashmirista.
Näillä seuduilla, joista yhä vielä kiistellään ja joiden kautta
venäläisille avautui tie Englannin intialaisiin alusmaihin, tuli
näkyviin miesjoukkoja, kolonnia, kuormastoja, yleensä kaikkea, mikä on
ominaista marssivalle armeijalle tarpeineen. Samoin kuultiin tykkien
jyskettä ja muskettien rätinää. Mutta insinööri ei koskaan puuttunut
toisten asioihin, ellei siihen ollut pakko oman kunnian tai ihmisyyden
nimessä. Hän ei siis ollut näkemästään millänsäkään, jos Herat, kuten
sanotaan, oli keskisen Aasian avain, niin hänestä oli yhdentekevää,
pistettiinkö tuo avain englantilaisten vai moskovalaisten taskuun.
Maalliset ristiriidat tai edut eivät enää koskeneet uskalikkoa, joka
oli ottanut ilmakehän ainoaksi alueekseen.
Tämä maa hävisikin pian näkyvistä oikeaan hiekkamyrskyyn, jollaisia
täällä päin sattuu liiankin usein. Tebbad-nimisen tuulen mukana
kulkeutui hienonhienoa pölyä, jossa oli kuumetta tuottavia taudinituja.
Kuinka monta karavaania joutuikaan tuhon omaksi näissä tuulissa!
Välttyäkseen tästä pölystä, joka olisi voinut haitata hammasrattaiden
täsmällistä käyntiä, _Albatross_ nousi parin tuhannen metrin korkeuteen
hakemaan puhtaampaa ilmapiiriä.
Siten ei saatu nähdä Persian rajaa eikä sen pitkiä tasankoja. Vauhti
pysyi edelleen hyvin kohtalaisena, vaikkei tarvinnut pelätä mitään
kareja. Tosin kartalle oli merkitty muutamia vuoria, mutta niiden
korkeudet ovat jokseenkin keskinkertaisia. Pääkaupunkia lähestyttäessä
piti kuitenkin välttää Demavendia, jonka lumipeitteinen huippu kohosi
6600 metrin korkeuteen, ja sitten Elbrusin vuorijonoa, jonka juurelle
Teheran oli rakennettu.
Aamun koitteessa heinäkuun 2. päivänä nähtiin Demavendin kohoavan esiin
hiekkaa pölyttävästä samum-tuulesta.
_Albatross_ suuntasi siis kulkunsa kaupungin ylitse, jota tuuli verhosi
hienona tomupilvenä.
Kuitenkin kello kymmenen vaiheilla aamupäivällä voitiin nähdä
ympärysmuurin ulkopuolella leveitä kaivantoja ja kaupungin keskellä
shaahin palatsi, sen fajanssilaatoilla päällystetyt muurit ja
vesialtaat, jotka näyttivät olevan hakattu suunnattomista
heleänsinisistä jalokivistä.
Mutta se katosi pian näkyvistä. Nyt _Albatross_ muutti suuntaansa ja
kiiti melkein suoraan pohjoista kohti. Muutamien tuntien kuluttua se
oli pienen kaupungin kohdalla, joka oli rakennettu Persian pohjoiselle
rajalle erääseen mutkaan, ja siitä alkoi laaja ulappa, jonka reunaa ei
näkynyt enempää edessä kuin oikealla puolellakaan.
Kaupunki oli Ashuradan satama, venäläisten eteläisin asemapaikka
Persiaan päin ja ulappa oli meri -- Kaspian meri.
Kaikki pölytuulet jäivät taakse. Erään niemen rannalla nähtiin ryhmä
eurooppalaiseen tapaan rakennettuja taloja, ja ylinnä kohosi
kellotapuli.
_Albatross_ laskeutui Kaspian merta kohti, joka oli yhdeksänkymmentä
metriä valtamerenpintaa ylempänä. Iltapuolella se kulki pitkin
rannikkoa, joka ennen kuului Turkestaniin, mutta jo silloin Venäjään,
ja joka hiljakseen yleni Balkanlahteen päin, ja seuraavana eli 3.
päivänä heinäkuuta ilma-alus liiteli noin sadan metrin korkeudessa
Kaspian meren yläpuolella.
Maata ei näkynyt missään suunnassa, ei Aasian eikä Euroopan puolella.
Meren pinnalla nähtiin muutamia valkoisia, tuulen pullistamia
purjeita. Ne olivat alkuasukkaiden laivoja, jotka olivat helposti
tunnistettavissa, kaksimastoisia kesebeitä, merirosvojen muinaisia
yksimastoisia kajukeja, yksinkertaisia temil-nimisiä kuljetus- tai
kalastuspursia. Siellä täällä ylettyi _Albatrossiin_ asti
savukiehkuroita Ashuradan höyrylaivoista, joiden avulla Venäjä vartioi
turkmeenien vesiä.
Tänä aamuna Tom Turner puheli kokki François Tapagen kanssa, joka sai
erääseen kysymykseensä seuraavan vastauksen:
-- Kyllä, me viivymme noin kaksi vuorokautta Kaspian meren kohdalla.
-- Hyvä juttu! kokki sanoi siihen. -- Silloinhan sopii varmaankin myös
kalastaa?
-- Juuri niin, kuten sanotte.
Kun otetaan huomioon, että Kaspian merellä oli pituutta noin tuhat
kilometriä ja leveyttä vain alun neljättäsataa ja että sen ylittämiseen
aiottiin käyttää neljäkymmentä tuntia, se merkitsi, että _Albatrossin_
vauhti nyt oli hyvin hidas; sitä paitsi oli päätetty pysyä paikallaan
niin kauan kuin kalastuksen vuoksi oli tarpeen.
Keulapuolella sattui silloin olemaan myös Phil Evans, joka siis
kuuli Tom Turnerin vastauksen. Samalla häntä ahdisti Frycollin
itsepintaisilla valituksillaan, että Phil Evans taivuttaisi setä
Prudencen toimittamaan hänet maanpinnalle.
Vastaamatta tähän järjettömään pyyntöön Phil Evans meni takaisin
peräpuolelle hakemaan setä Prudencea. Kun siellä oli ensin ryhdytty
kaikkiin varotoimiin, ettei kukaan voisi kuunnella, hän toisti ne
muutamat lauseet, jotka oli vaihdettu Tom Turnerin ja kokin kesken.
-- Phil Evans, setä Prudence vastasi, -- luullakseni meillä ei ole
mitään syytä kuvitella, että sillä lurjuksella on kunnon aikeet meitä
kohtaan?
-- Ei mitään, Phil Evans myönsi. -- Hän ei päästä meitä vapaiksi ennen
kuin hänen mielensä tekee -- jos muuten koskaan!
-- Siinä tapauksessa meidän pitää yrittää millä keinoin tahansa paeta
_Albatrossilta_.
-- Mainio laite tämä sentään on, se täytyy myöntää.
-- Mahdollisesti, setä Prudence huudahti, -- mutta sen kapteenina on
roisto, joka pitää meitä vankina vastoin kaikkea oikeutta. Sitä paitsi
_Albatross_ on ainaisena vaarana meille ja meikäläisille. Jollei meidän
siis onnistu tuhota sitä...
-- Ensin meidän kuitenkin täytyy päästä pois täältä, keskeytti Phil
Evans. -- Katsotaan sitten.
-- Sama se, setä Prudence vastasi, -- jokaista tilaisuutta on
käytettävä hyväksi. Nähtävästi kuljetaan Kaspian meren yli ja sitten
joudumme Eurooppaan, joko pohjoisen Venäjän kohdalle tai länteen
kääntyen eteläisiin maihin. Pääsemme maan kamaralle missä tahansa
Atlantin mereen asti, pelastuminen on varmaa. Meidän pitää siis olla
joka hetki valmiina.
-- Mutta miten me pakenemme? Phil Evans kysyi.
-- Kuulkaapas nyt, mitä sanon. Joskus yöllä sattuu, että _Albatross_
leijailee vain muutaman kymmenen metrin päässä maanpinnalta. Täällä on
mukana monta sopivan pitkää köyttä, ja jos hiukan rohkaisee mielensä,
niin kenties voisi liukua...
-- Juuri niin, ja jos sopiva tilaisuus tulee, en suinkaan epäröisi...
-- Enkä minäkään, setä Prudence vakuutti. -- Lisäksi tiedän, että yöllä
ei ole vahdissa kuin ruorimies perässä. Yksi niistä köysistä, joihin
viittasin, onkin keulassa, niin että sen voisi keriä auki kenenkään
näkemättä ja kuulematta...
-- Hyvä on, Phil Evans vastasi. -- Mielihyvin tunnustan, setä Prudence,
että te osaatte harkita tyynemmin kuin minä. Toiminnassa se onkin
tärkeämpää. Mutta tällä hetkellä olemme Kaspian merellä ja näkyvissämme
on useita laivoja. _Albatross_ aikoo laskeutua ja pysähtyä kalastuksen
ajaksi... Eiköhän meidän sopisi yrittää silloin?
-- Ei, ei, meitä pidetään silmällä silloinkin, kun emme itse huomaa
mitään, setä Prudence sanoi. -- Muistattehan, kuinka kävi, kun yritimme
hypätä Hydaspeeseen.
-- Mutta kuka takaa, ettei meitä vartioida yölläkin? Phil Evans
huomautti.
-- Tästä on kuitenkin tehtävä loppu! väitti setä Prudence. -- Niin,
meidän on tehtävä loppu _Albatrossista_ ja sen omistajasta!
Kuten näkyy, nämä kaksi ystävystä -- varsinkin setä Prudence --
saattoivat vihan vimmassa joutua kiusaukseen tehdä mitä yltiöpäisimpiä
tekoja, ehkä sellaisiakin, jotka olivat pahoin ristiriidassa heidän
oman turvallisuutensa kanssa.
Voimattomuuden tunne, ivallinen ylenkatse, jota Robur heille osoitti,
töykeät vastaukset, joita he häneltä saivat -- kaikki oli omiaan
kiristämään tilannetta, jonka paheneminen kävi päivä päivältä
ilmeisemmäksi.
Juuri tänään oli muuan uusi välikohtaus vähällä saada aikaan mitä
ikävimmän jupakan Roburin ja hänen molempien vieraidensa välillä.
Frycollinilla tuskin oli ennakolta aavistusta, että hän joutuisi
antamaan siihen aiheen.
Nähdessään olevansa tämän rannattoman meren kohdalla Frycollin
kauhistui taas perinpohjin. Lapsen ja neekerin tavoin, joka hän olikin,
hän ei voinut hillitä itseään, vaan ruikutti, kirosi, huusi ja riehui
vääntelehtien ja elehtien tuhansin eri tavoin.
-- Minä tahdon täältä pois!... Minun täytyy päästä pois! hän kirkui. --
Minä en ole mikään lintu! Minua ei ole luotu lentämään! Minut täytyy
laskea maahan... heti paikalla!
Itsestään selvää oli, ettei setä Prudence lainkaan yrittänyt tyynnyttää
häntä -- päinvastoin. Ja lopulta tämä ulvonta kiusasi Roburin hermoja
yli sietokyvyn.
Mutta kun Tom Turner ja hänen toverinsa aikoivat ryhtyä
kalastuspuuhiin, insinööri käski sulkea Frycollinin kajuuttaan
päästäkseen hänestä eroon. Neekeri ei tyyntynyt siitä, vaan pauhasi
edelleen, jyskytti seinään ja parkui kahta kauheammin.
Oli puolipäivä. _Albatross_ oli vain viisi tai kuusi metriä merenpinnan
yläpuolella. Muutamat alukset olivat sen ilmestymistä pelästyen
kiireimmiten paenneet. Tämä osa Kaspian merta näkyi piankin
autioituvan.
Kuten voi helposti kuvitella, molempia matkustajia täytyi pitää ja
pidettiinkin erikoisesti silmällä näissä oloissa, kun heidän olisi
karatakseen tarvinnut vain hypätä päistikkaa veteen. Vaikkapa
olettaisikin että he olisivat päässeet livahtamaan ilma-aluksen
kannelta, heidät olisi helposti saatu kiinni kumiveneellä. Ei siis
voinut yrittää mitään kalastuksen aikana, jota Phil Evans tahtoi
katsella, kun taas setä Prudence pysyi hytissään ainaisen raivon
vallassa.
Tunnettua on, että Kaspian meri oli tuliperäiselle seudulle syntynyt
valtava syvänne. Tähän altaaseen laskivat monet suuret joet, kuten
Volga, Ural, Kura, Kuma, Tere ja muut. Ellei liika vesi haihtuisi
ilmaan, olisi tämä meri, jonka pinta-ala oli lähes 450.000
neliökilometriä ja syvyys vaihteli 18 ja 120 metrin välillä, peittänyt
tulvallaan matalat ja suoperäiset rannat pohjois- ja itäpuolella.
Vaikkei se ole yhteydessä Mustaanmereen eikä Araljärveen, jotka ovat
sitä paljon ylempänä, siinä eli kuitenkin hyvin suuri määrä kaloja --
tietysti niitä lajeja, jotka sietivät sen varsin kitkerää vettä; tähän
taas oli syynä nafta, jota siihen valui eteläpäässä olevista lähteistä.
Ajatellessaan sitä vaihtelua, jota kalastus voisi tuoda tavalliseen
ravintojärjestykseen, oli _Albatrossin_ miehistö hyvinkin halukas
ryhtymään tähän puuhaan.
-- Huomio! huusi Tom Turner, joka juuri oli iskenyt harppuunansa
siromuotoiseen, melkein hain näköiseen kalaan.
Se oli komea sampi, pituudeltaan kolmatta metriä, sitä lajia, jota
venäläiset nimittävät belugaksi ja jonka mädistä saadaan kaviaaria, kun
siihen sekoitetaan suolaa, etikkaa ja valkoviiniä. Virroista
pyydystetyt sammet olivat ehkä parempia kuin merestä saadut, mutta nämä
otettiin hyvillä mielin vastaan _Albatrossin_ kannella.
Tuottoisammaksi kävi kalastus kuitenkin laahusnuotilla, joihin kertyi
toutaimia, lahnoja, lohia, suolaisen veden haukia; erityisen runsaasti
saatiin keskikokoisia sterlettejä, joita rikkaat herkuttelijat tilaavat
elävinä tuotaviksi Astrakanista Moskovaan ja Pietariin. Ne, jotka
tarttuivat _Albatrossin_ nuottiin, saivat elinympäristöstään siirtyä
suoraa päätä miehistön isoon kattilaan, ilman rahtikuluja.
Roburin väki kiskoi reippaasti ylös verkkoja, kun niitä oli vedetty
ilma-aluksen perässä useita kilometrejä. Gascognelainen François Tapage
ulvoi ilosta ja vastasi täydellisesti nimeään. Kun oli kalastettu
tunnin verran, täyttyivät _Albatrossin_ kalasumput, ja sitten noustiin
taas kiitämään pohjoista kohti.
Koko tämän ajan oli Frycollin taukoamatta kirkunut, jyskyttänyt
hyttinsä seiniä ja yleensä pitänyt sietämätöntä meteliä.
-- Kirottu neekeri ei siis aiokaan pysyä hiljaa! sanoi Robur, jonka
kärsivällisyys oli jo loppumassa.
-- Minusta näyttää, hyvä herra, että hänellä on täysi oikeus olla
tyytymätön, Phil Evans huomautti.
-- Niinpä niin, samoin kuin minulla on oikeus pelastaa korvani tästä
kidutuksesta, Robur vastasi.
-- Insinööri Robur! sanoi setä Prudence, joka oli sillä hetkellä
ilmestynyt kannelle.
-- Mitä te haluatte, Weldon Instituutin puheenjohtaja?
Molemmat olivat astuneet toisiaan kohti. Nyt he tuijottivat toisiaan
suoraan silmiin.
Sitten Robur kohautti hartioitaan ja komensi:
-- Köyden päähän!
Tom Turner tajusi tarkoituksen. Frycollin raahattiin ulos hytistä.
Kuinka hirveästi hän kiljuikaan, kun työnjohtaja ja eräs hänen
apumiehistään tarttuivat häneen ja sitoivat hänet eräänlaiseen saaviin,
johon lujasti kiinnitettiin paksun köyden toinen pää.
Se oli juuri niitä köysiä, joiden avulla setä Prudence olisi halunnut
paeta aluksesta.
Neekeri oli aluksi luullut, että hänet aiottiin hirttää... Ei, hänet
vain ripustettaisiin riippumaan.
Saavi ja siinä istuva Frycollin nostettiin yli kaiteen, ja köyttä
laskettiin noin kolmisenkymmentä metriä. Frycollin kieppui tyhjyydessä.
Siellä hän sai kirkua mielensä mukaan. Mutta kauhu kuristi hänen
kurkkuaan, niin että hän pysyi vaiti.
Setä Prudence ja Phil Evans olivat tahtoneet estää tällaisen
rangaistuksen toimeenpanon, mutta heidät työnnettiin syrjään.
-- Tämä on roistomaista... ja raukkamaista! huusi setä Prudence, joka
oli raivoissaan.
-- Vai niin, Robur vastasi.
-- Se on häpeällistä väkivaltaa, josta minä vielä vaadin teidät tilille
muulla tavalla kuin sanoilla!
-- Vaatikaa vain!
-- Minä kostan, insinööri Robur!
-- Kostakaa, Weldon Instituutin puheenjohtaja!
-- Sekä teille että teikäläisille!
_Albatrossin_ miehistö oli lähestynyt häntä pahaenteisin ilmein. Robur
viittasi väelleen, että heidän tuli poistua.
-- Niin juuri, minä kostan teille ja väellenne! toisti setä Prudence,
jota hänen toverinsa turhaan yritti tyynnyttää.
-- Milloin vain mielenne tekee, insinööri vastasi.
-- Ja kaikilla mahdollisilla keinoilla!
-- Jo riittää, Robur ärjäisi nyt uhkaavalla äänellä. -- Meillä on
mukana toisiakin köysiä. Jollette pysy hiljaa, niin isäntä tekee
palvelijalleen seuraa.
Setä Prudence vaikeni, ei pelosta, vaan siksi, että hän sai pahan
tukehtumispuuskan, jolloin Phil Evansin asiaksi jäi taluttaa hänet pois
hyttiinsä.
Jo tunnin aikaa oli sää ollut huomattavasti muuttumassa. Siitä näkyi
oireita, joista ei voinut erehtyä. Selvästi oli alkamassa ukonilma.
Ilmakehään oli kerääntynyt sähköä niin suunnattoman paljon, että noin
puoli kolmen aikaan Robur sai havaita erään ilmiön, jota ei ollut
koskaan ennen kokenut.
Pohjoisesta käsin, josta myrsky teki tuloaan, nousi aivan kuin valoisia
höyrykiehkuroita, jotka varmaankin johtuivat siitä, että sähköjännitys
oli erilainen ylemmissä ja alemmissa pilvikerroksissa.
Näistä merkillisistä suikaleista heijastui meren pintaan lukemattomia
välähdyksiä, jotka muuttuivat sitä kirkkaammaksi, mitä enemmän taivas
tummeni.
_Albatrossin_ ja sähköilmiön täytyi piankin törmätä, koska ne kulkivat
toisiaan vastaan.
Entä Frycollin? Hän oli tietysti yhä hinattavana -- nimenomaan juuri
hinattavana, sillä saavia kannattava köysi kiristyi laahautumaan hyvin
vinosti ilma-aluksen perässä, joka kulki sadan kilometrin nopeudella.
Hänen kauhuansa ei voi sanoin kuvata sillä hetkellä, kun salamat
alkoivat halkoa ilmaa hänen ympärillään ja samalla ukkonen jyrähteli
yli koko taivaankannen.
Ilma-aluksen koko miehistö tarvittiin ohjaamaan alusta tällaisessa
myrskyssä. Välillä noustiin ukkospilvien yläpuolelle, välillä taas
yritettiin päästä niistä eroon kulkemalla alempien kerrosten läpi.
Mutta äkkiä, juuri kun _Albatross_ oli melko korkealla -- noin tuhannen
metrin päässä merestä -- räjähti tavattoman ankara salamanisku. Samalla
purkautui raju tuulenpuuska. Muutaman sekunnin kuluttua syöksyivät
tuliset pilvet ilma-alusta kohti.
Phil Evans tuli nyt puhumaan Frycollinin puolesta ja pyysi, että hänet
kiskottaisiin takaisin kannelle.
Mutta Robur oli jo ennen hänen puuttumistaan asiaan tehnyt päätöksensä,
ja hänen käskynsä mukaan miehet vetivät paraikaa köyttä, kun äkkiä
huomattiin, että yläpotkurien pyöriminen selittämättömästä syystä
hidastui.
Robur riensi keskikajuutan luo ja huusi koneenkäyttäjälle:
-- Voimaa lisää, voimaa! Täytyy nopeasti kohota myrskypilvien
yläpuolelle!
-- Mahdotonta, herra!
-- Mikä on vikana?
-- Sähkövirta lakkoilee... se katkeilee jatkuvasti!
Ja _Albatross_ painuikin hiljakseen alemmas.
Samoin kuin ukkosen aikana sattuu sähkölennättimessä, kävi nytkin
sähkön toiminta vajavaiseksi ilma-aluksen akkumulaattoreissa. Mutta kun
oli vain kiusallinen juttu, jos sähkösanomien lähettäminen keskeytyi,
tässä tapauksessa se merkitsi hirvittävää vaaraa, sillä _Albatross_
syöksyi merta kohti kenenkään voimatta sitä estää.
-- Anna pudota, Robur huusi, -- niin pääsemme sähkövyöhykkeestä!
Kuulkaapas, pojat, nyt tarvitaan kylmäverisyyttä!
Insinööri oli noussut komentosillalle. Kaikki miehet olivat paikoillaan
valmiina toteuttamaan päällikkönsä käskyt.
Vaikka _Albatross_ oli jo laskeutunut toistasataa metriä, se oli
vieläkin pilvessä keskellä välähdyksiä, jotka risteilivät kuin tykistön
laukaukset. Täytyi melkein uskoa, että salama iskisi sen pirstaleiksi.
Potkurit hidastuivat yhä enemmän, ja sen sijaan, että äsken oli pudottu
jokseenkin verkkaisesti, näytti nyt uhkaavan syöksy mereen.
Jos tätä vauhtia jatkuisi, ei kestäisi minuuttiakaan, ennen kuin
ilma-alus koskisi veteen, ja kun se sitten uppoisi, sitä ei millään
voimalla kyettäisi nostamaan.
Äkkiä nähtiin, että sähköpilvi oli jäänyt _Albatrossin_ yläpuolelle.
Silloin oli aaltojen harjalle enää tuskin kahtakymmentä metriä. Parin
kolmen sekunnin päästä ne olisivat lyöneet yli kannen.
Mutta Robur käytti hyväkseen tätä otollista silmänräpäystä, syöksyi
keskikajuuttaan, tarttui käynnistinvipuihin ja päästi täyden virran
paristoihin, joita ei enää häirinnyt ympäröivän ilmakehän
sähköjännite... Tuokion kuluttua potkurit olivat taas saaneet
tavallisen nopeutensa, putoaminen pysähtyi, ja _Albatross_ kulki
jokseenkin matalalla, jättäen yhä kauemmas taakseen myrskyn keskuksen.
Tällä välin ei tietysti voitu sen enempää huolehtia Frycollinista, joka
vasten tahtoaan sai kylmän kylvyn -- tosin vain muutamaksi sekunniksi.
Kun hänet sitten kiskottiin ylös, hän oli likomärkä, aivan kuin olisi
käynyt meren pohjassa asti. On helppo uskoa, että hänestä oli haihtunut
halu kirkua.
Seuraavana eli heinäkuun 4. päivänä _Albatross_ lensi Kaspian meren
pohjoisreunan poikki.