3) Ilmatasot, jotka oikeastaan eivät olleet muuta kuin kaltevia tasoja,
kuten leijat, mutta vaakasuorien potkurien vetämiä tai työntämiä.
Kullakin näistä järjestelmistä oli ollut ja oli vieläkin jyrkkiä
kannattajia, jotka eivät tinkineet pääasiasta vähääkään.
Robur puolestaan oli monesta syystä hylännyt molemmat ensimmäiset
suunnitelmat.
Tosin oli varmaa, että suorasiipinen kone, mekaaninen lintu, tarjosi
muutamia etuja. Sen olivat todistaneet Renaudin työt ja kokeet vuonna
1884. Mutta kuten hänelle oli huomautettu, luontoa ei saanut matkia
orjallisesti. Vetureita ei ollut jäljennetty jäniksistä eikä
höyrylaivoja kaloista. Edellisiin oli pantu pyörät, jotka eivät olleet
jalkoja, jälkimmäisiin potkureita, jotka eivät olleet eviä. Eikä se
suinkaan ollut haitannut niiden kulkua, vaan päinvastoin. Ollaanko
muuten selvillä siitä, mitä mekaanisesti oikeastaan tapahtui lintujen
lennossa, koska se koostui hyvin monimutkaisista liikesarjoista? Eikö
tohtori Marey ollut vihjaissut, että sulat siipiä nostettaessa ehkä
aukenivat raolleen päästääkseen ilman puhaltamaan lävitseen, jollaista
liikettä oli ainakin hyvin vaikea suorittaa koneellisesti?
Toisaalta oli varmaa, että ilmatasot olivat tuottaneet muutamia hyviä
tuloksia. Kun potkurit työnsivät ilmakerrosta vastaan kaltevan pinnan,
se vaikutti tietysti samoin kuin jos konetta olisi kohotettu, ja
kokeissa käytetyt pienoiskoneet olivat näyttäneet, että se paino, joka
koneeseen saatiin panna sen oman painon lisäksi, lisääntyi samassa
suhteessa kuin nopeuden neliö. Se tuotti melkoisia etuja -- vieläpä
suurempia kuin mitä liikkuvat ilmapallot olivat voineet tarjota.
Sitten Robur oli ajatellut, että mitä yksinkertaisempaa järjestelmää
käytettiin, sitä parempi olisi tulos. Ja potkurit -- nämä laitteet,
joita vastaan oli niin hurjasti riehuttu Weldon Instituutin kokouksessa
-- olivatkin tyydyttäneet kaikkia hänen lentokoneensa tarpeita. Toiset
potkurit kannattivat konetta ilmassa, toiset vetivät sitä siten, että
sekä nopeus että turvallisuus oli taattu.
Teoreettisesti voisikin sellaisen potkurin avulla, jossa kierteen nousu
oli kyllin vähäinen, mutta pinta-ala melkoisen suuri, kuten oli
lausunut Victor Tatin, "tätä järjestelmää äärimmilleen kehittämällä
nostaa ilmaan kuinka suuren painon tahansa vähimmällä mahdollisella
voimalla".
Sen sijaan, että suorasiipinen kone -- lintujen siivenlyöntejä matkien
-- nousi nojaten ilmaan kuin alustaan, kohosi potkurisiipinen piesten
ilmaa vinosti potkurinsa levyillä, ikään kuin kapuisi kaltevaa pintaa
ylös. Itse asiassa nämä levyt olivat siipiä, mutta toisenlaisia kuin
vesirattaassa. Potkuri liikkui tietysti akselinsa suuntaan. Jos akseli
oli kohtisuora, liikkui potkurikin kohtisuoraan. Samoin liike oli
vaakasuora, jos akseli oli vaakasuorassa asennossa.
Insinööri Roburin koko lentokone perustui juuri näihin kahteen
toimintoon.
Seuraavassa annetaan siitä tarkka kuvaus, jossa selvitetään kolme
pääosaa: alusta kohottavat ja eteenpäin kuljettavat laitteet ja itse
koneisto.
Alusta -- Se oli kolmekymmentä metriä pitkä ja neljä metriä leveä
siltama, samantapainen kuin laivankansi, jonka kokka oli
aallonhalkaisijan muotoinen. Sen alla oli pyöreä, tukevaksi rakennettu
laivanrunko, jonka sisällä olivat mekaanista voimaa kehittävät
laitteet, kaikenlaisten tarpeiden, kuten ampuma- ja ruokavarojen ja
suolattoman veden säiliöt, työkalut ja korjauspaja. Alustaa ympäröi
muutamiin kevyihin tankoihin kiinnitetty rautasäleikkö ja tämän
yläreunaa pitkin kaidepuu. Kannella oli kolme kajuuttaa, joiden
osastoista toisia käytettiin miehistön asuntona, toiset oli varattu
koneistolle. Keskikajuutassa toimi kone, joka oli kaikkien
_Albatrossin_ ilmaan kohottavien laitteiden voimanlähteenä;
kokanpuolisen kajuutan kone pyöritti keulapotkuria; peräpuolisen
kajuutan kone peräpotkuria ja kaikilla näillä kolmella koneella oli oma
erikoinen käynnistyslaitteensa. Kokan puolella, ensimmäisessä
kajuutassa, oli miehistön ruokakomero, keittiö ja vahtihuone. Perän
puolella, viimeisessä kajuutassa oli useita hyttejä, muun mukana
insinöörin hytti, ruokasali ja sen päällä lasikoppi, jossa ruorimies
oleskeli ohjaten lentoalusta voimakkaalla peräsimellä. Kaikkiin näihin
kajuuttoihin tuli valoa seinäaukoista, jotka oli täytetty tavallisia
ruutuja kymmenen kertaa vahvemmaksi karaistulla lasilla. Rungon alle
oli kiinnitetty hyvin kimmoisia jousia, joiden oli määrä lieventää
tärähdystä laskeuduttaessa, vaikka maihinlasku muuten voitiinkin
suorittaa erinomaisen tasaisesti ja hiljaa, sillä insinööri Robur osasi
täydellisesti hallita lentokoneensa liikkeitä.
Kohottavat ja eteenpäin työntävät laitteet. -- Alustasta kohosi
kolmekymmentäseitsemän pystysuoraa akselia, kummallakin sivulla
viisitoista ja keskellä seitsemän muita korkeampaa. Voisi siis sanoa,
että tämä oli kuin 37-mastoinen laiva. Kuhunkin mastoon oli purjeiden
asemesta kiinnitetty kaksi vaakasuoraa potkuria, joissa läpimitta ja
kierteen nousu olivat jokseenkin vähäisiä, mutta jotka voitiin panna
pyörimään huimaavan nopeasti. Jokaisen akselin liike oli toisista
riippumaton, ja sitä paitsi ne parittain pyörivät vastakkaisiin
suuntiin -- jollainen järjestely on välttämätön siksi, ettei lentoalus
alkaisi kieppua ympäri. Tällä tavalla potkurit, jotka yhä kohottivat
itseään kohtisuoran ilmapatsaan yläpuolelle, pysyivät tasapainossa
vaakasuoraa vastusta kohti. Kaikkiaan oli siis seitsemänkymmentäneljä
kohottavaa potkuria, joiden kolme haaraa oli kiinnitetty metallisen
keskuksen ulkoreunaan. Moottorivoiman säästämiseksi oli potkurien
keskukset sommiteltu hyrrän muotoiseksi. Sekä edessä että takana oli
vaakasuoran akselin varassa nelihaarainen potkuri, jossa kierteen nousu
oli hyvin loiva. Nämä kaksi potkuria, jotka olivat paljon isompia kuin
mastojen huippuihin kiinnitetyt, pyörivät eri suuntiin, ja kierteen
täytyi niissä olla päinvastainen, koska ne molemmat kuljettivat
lentoalusta eteenpäin. Luonnollisesti näidenkin pyörimisnopeus oli
huimaava.
Ylimalkaan oli aluksessa otettu huomioon kaikki hyvät puolet eri
järjestelmistä, joita olivat suositelleet Cossus, La Landelle ja Ponton
d'Amecourt ja joita sitten insinööri Robur on täydentänyt. Mutta
erityisesti keksijän oikeus oli suotava Roburille liikevoiman
valinnasta ja sovellutuksesta.
Koneisto. -- Voimaa, jota tarvittiin kannattamaan lentoalusta ilmassa
ja kuljettamaan sitä eteenpäin, Robur ei saanut veden tai muiden
nesteiden höyrystä, paineilmasta tai muista laajenevista kaasuista eikä
räjähtävistä seoksistakaan, jotka pystyvät aikaansaamaan mekaanista
toimintaa, vaan hän otti käytäntöön sähkön, josta kerran tulee
teollisuuden sielu. Muuten hän ei ottanut lentoalukseensa mitään
sellaista konetta, joka kehittäisi sähköä. Hän ei tarvinnut muuta kuin
paristoja ja akkumulaattoreita. Mutta mitä elementtejä näissä
paristoissa oli, mitkä kemialliset aineet panivat ne toimimaan, se oli
Roburin salaisuus. Samoin oli akkumulaattorien laita. Mitä lajia olivat
niiden positiiviset ja negatiiviset levyt, sitä ei annettu ilmi.
Insinööri oli, syystä kyllä, jättänyt hakematta keksinnölleen
patenttia. Kiistämättömänä tuloksena olivat seuraavat edut: paristot
kehittivät sähköä hyvin runsaasti, hänen käyttämänsä hapot olivat
melkein täydellisesti haihtumattomia ja jähmettymättömiä,
akkumulaattorit olivat paljon parempia kuin Fauren, Sellonin ja
Volckmarin suunnittelemat, ja kun sähkövirtaa mitattiin ampereissa,
saatiin ennenkuulumattoman suuria lukuja. Siitä johtui, että koneeseen
saatiin niin sanoaksemme melkein rajaton määrä hevosvoimia pyörittämään
potkureita, jotka antoivat lentoalukselle enemmän nousu- ja
liikuntakykyä kuin se tarvitsikaan millaisissa olosuhteissa tahansa.
Mutta samalla on yhä muistettava, että kaikki tämä oli vain insinööri
Roburin omaisuutta, sillä hän oli pitänyt sen ehdottomasti salassa.
Ellei Weldon Instituutin puheenjohtajan ja sihteerin onnistuisi ottaa
selvää hänen keksinnöstään, olisi hyvinkin luultavaa ettei ihmiskunta
saisi sitä tietoonsa.
Sanomattakin on selvää, että _Albatross_ pysyi riittävän vakaassa
asennossa painopisteensä sijoituksen vuoksi. Ei ollut vähintäkään
vaaraa, että se huolestuttavassa määrin painuisi tai nousisi vinoon
vaakasuorasta suunnasta tai keikahtaisi kumoon sivulle päin.
Vielä voisi kysyä, mistä aineesta insinööri Robur oli rakentanut
ilma-aluksensa -- joksi _Albatrossia_ varsin sattuvasti sopikin
nimittää. Mistä oli muun mukana valmistettu niin kova seinä, ettei Phil
Evansin bowie-puukko siihen pystynyt eikä setä Prudence kyennyt
selittämään sen laatua? Aivan yksinkertaisesti paperista.
Jo monta vuotta tätä ennen oli tällaisen paperin valmistus kehittynyt
melkoisen pitkälle. Liimaton paperi, joka kyllästetään dekstriinillä ja
tärkkelyksellä, muuttuu teräksenkovaksi. Siitä voidaan valmistaa
teloja, kiskoja, rautatievaunujen pyöriä, jotka ovat tukevampia kuin
metalliset ja samalla kevyempiä. Juuri tätä kestävyyttä ja keveyttä oli
Robur tahtonut käyttää hyväkseen ilma-aluksensa rakentamisessa. Kaikki,
kansi, runko, kajuutat, oli oljista tehtyä paperia, joka oli
puristuksessa muuttunut ikään kuin metalliksi, ja lisäksi se oli
palamatonta, jota etua ei suinkaan sovi pitää vähäpätöisenä hyvin
korkealla liitävässä laitteessa. Mitä tuli akseleihin, potkurien
levyihin ja yleensä niihin välineisiin, jotka kuljettivat ilma-alusta,
oli hyytelöisistä kuiduista, kun näitä oli asianmukaisesti muokattu,
saatu niitä varten kyllin kestävää ja taipuista ainetta, joka mukautui
mihin muotoihin tahansa, jota useimmat kaasut, nesteet tai hapot eivät
kyenneet liuottamaan -- puhumattakaan sen eristämiskyvystä -- ja jonka
käyttäminen _Albatrossissa_ metallin sijasta oli perin tärkeä saavutus.
Ilma-aluksen henkilökuntaan kuuluivat insinööri Robur, hänen
työnjohtajansa Tom Turner, yksi koneenkäyttäjä ja tämän kaksi
apulaista, kaksi ruorimiestä ja kokki, yhteensä kahdeksan henkeä,
jotka hyvin riittivät kaikkiin eri tehtäviin. Metsästys- ja
taisteluvälineitä, kalastusvehkeitä, sähkölyhtyjä, havaintovälineitä,
kuten kompasseja ja sekstantteja paikan ja suunnan määrittämiseksi,
lämpömittari, useita ilmapuntareita, joista toisilla mitattiin nousun
korkeutta, toisilla ilmanpaineen vaihteluja, myrskylasi myrskyjen
ennustamiseksi, pieni kirjasto, pieni kuljetettava kirjapaino, kannen
keskellä navan varassa kääntyvä pieni takaaladattava tykki, josta voi
ampua kuuden senttimetrin kuulia, riittävä varasto ruutia, ammuksia,
dynamiittipanoksia, akkumulaattorien sähkövirroista lämpönsä saava
keittiö, joukko säilykkeitä, lihaa ja vihanneksia erityisessä niille
varatussa säiliössä muutamien viina- ja viskitynnyrien ohella ja
kaikenlaista muuta tarpeellista, jotta voi hyvin tulla kuukausimääriä
toimeen laskeutumatta maahan -- sellaisia olivat ilma-aluksen varastot
ja välineet, lukuunottamatta kuuluisaa pasuunaa.
Lisäksi oli kannella pieni uppoamaton kumivene, joka kykeni
kannattamaan kahdeksan miestä joen, järven tai tyynen meren pinnalla.
Mutta oliko Robur ottanut mukaan edes laskuvarjoja tapaturman varalta?
Ei, sillä hän ei uskonut sellaisia onnettomuuksia voivan sattua.
Potkurien akselit olivat toisistaan riippumattomia. Jos jotkut niistä
pysähtyisivät, se ei estäisi toisia pyörimästä. Ja kun puoletkin niistä
toimi, se riitti kannattamaan _Albatrossia_ ilmassa.
-- Ja tämän ilma-aluksen avulla, kuten Robur Valloittaja pian sai
aiheen lausua vierailleen -- tosin vasten tahtoaan saapuneille, -- olen
nyt valtiaana siinä kuudennessa maailmanosassa, joka on suurempi kuin
Eurooppa, Aasia, Afrika, Amerika, Australia yhteensä, ilmojen
Ikariassa, jonne tulevaisuudessa tulee asumaan tuhansia ikarialaisia!