Milloin ihminen lakkaa matelemasta alhaalla maassa asuakseen taivaan
sinessä ja rauhassa?
Tähän Camille Flammarionin kysymykseen on helppo vastata: se aika tulee
silloin, kun mekaniikka on edistynyt niin pitkälle, että ihminen voi
lentää. Ja muutamia vuosia onkin jo voitu aavistaa, että jos sähkön
apuun turvaudutaan entistä käytännöllisemmällä tavalla, tämä tehtävä
saataisiin varmasti ratkaistuksi.
Vuonna 1783, jo ennen kuin Montgolfier-veljekset olivat rakentaneet
ensimmäisen ilmapallonsa ja fyysikko Charles tehnyt ensimmäisen
samantapaisen kokeensa, olivat muutamat uskaliaat miehet haaveilleet
avaruuden valloittamista mekaanisten kojeiden avulla. Ensimmäiset
keksijät eivät siis olleet kuvitelleet ilmaa kevyempiä koneita -- eikä
heidän aikansa fysiikka olisikaan sallinut ajatella tällaisia. Heidän
kannaltaan oli ilmassa liikkuminen mahdollista ainoastaan siten, että
väline oli ilmaa raskaampi, jonkinlainen lentokone, joka oli
valmistettu lintua jäljitellen.
Juuri niin oli menetellyt myös se mieletön Ikaros, Daidaloksen poika,
jonka vahalla kiinnitetyt siivet irtosivat auringon lähellä.
Mutta ellemme siirrykään klassisen taruston aikakauteen tai puhu
tarentolaisesta Archytaasta, niin jo Danten, Leonardo da Vincin,
Guidottin teoksissa tavataan kehitelmiä koneista, joiden oli määrä
liikkua ilmakehässä. Kaksi ja puoli vuosisataa myöhemmin alkoi
keksijöiden lukumäärä lisääntyä. Vuonna 1742 valmisti markiisi de
Bacqueville erään siipilaitteen, kokeili sitä Seine-virran yläpuolella
ja pudotessaan taittoi toisen käsivartensa. Vuonna 1768 suunnitteli
Paucton rakentaa erään koneen, jossa olisi kaksi potkuria, kannattava
ja kuljettava. Vuonna 1781 rakensi Badenin ruhtinaan arkkitehti
Meerwein siipilyöntikoneen, ja väitti äskettäin keksittyjen
ilmapallojen ohjaamista mahdottomaksi. Vuonna 1784 saivat Launoy ja
Bienvenu jousikäyttöisen potkurisiipisen koneen liikkumaan. Vuonna 1808
suoritti itävaltalainen Jacob Degen lentokokeita. Vuonna 1810 ilmestyi
nantesilaisen Deniaun lentokirjanen, jossa esitettiin ilmaa raskaamman
koneen periaatteita.
Sitten vuodesta 1811 vuoteen 1840 seurasi Berblingerin, Vigualin,
Sartin, Dubochetin, Cagniardin, Latourin tutkimukset ja keksinnöt.
Vuonna 1842 sommitteli englantilainen Henson laitteen, jossa oli
kaltevia tasoja ja höyrykäyttöisiä potkureita, vuonna 1845 kehitti
Cossus koneensa, jossa oli nousupotkureita; vuonna 1847 oli Camille
Vertja hänen sulkasiipinen potkurikoneensa; vuonna 1852 Letur ja hänen
ohjattava laskuvarjolaitteensa, jonka kokeileminen vei häneltä hengen;
samana vuonna Michel Loup ja hänen liitotasonsa, jossa oli neljä
kääntyvää siipeä; vuonna 1853 Béléguic ja hänen ilmatasonsa, joka
pantiin liikkeelle vetopotkureilla, Vaussin-Chardannes ja hänen
vapaasti lentävä, ohjattava leijansa, Georges Cauley ja hänen
kaasumoottorilla varustetut lentotasonsa. Vuodesta 1854 vuoteen 1863
esiintyivät Joseph Pline, joka saa monta patenttia erilaisista
lentolaitteista, Bréant, Carlingford, Le Bris, Du Temple, Bright,
joiden nousupotkurit oli käännetty alaspäin, Smythies, Panafieu,
Crosnier sekä muita.
Vihdoin vuonna 1863 perustettiin Pariisissa Nadarin toimesta ilmaa
raskaampia lentokoneita harrastavien seura. Siellä keksijät kokeilivat
koneilla, joista muutamat olivat jo saaneet patentin: Ponton d'Amécourt
ja hänen höyrykäyttöinen potkurisiipensä, La Landelle ja hänen
laitteensa, jossa oli sekä potkureita että kaltevia siipiä ja
laskuvarjoja. Louvrié ja hänen ilmaveneensä, Esterno ja hänen
mekaaninen lintunsa, Groof ja hänen koneensa, jonka siipiä liikutettiin
vivuilla. Nyt oli päästy vauhtiin, keksijät keksivät, matemaatikot
laskivat kaikki, miten ilmassa pystyttäisiin lentämään. Bourcart, Le
Bris, Kaufmann, Smyth, Stringfellow, Prigent, Danjard, Pomés ja de la
Pauze, Moy, Pénaud, Jobert, Hureau de Villeneuve, Achenbach, Garapon,
Duchesne, Danduran, Parisel, Dieuaide, MelkisofF, Forlanini, Brearey,
Tatin, Dondrieux, Edison, toiset käyttäen siipiä tai potkureita, toiset
kaltevia tasoja, kuvittelivat, loivat, valmistivat, täydensivät
lentokoneitaan, jotka olivat valmiit toimimaan silloin, kun joku
keksijä toimittaisi heille hyvin voimakkaan ja erittäin kevyen
moottorin.
Suotakoon anteeksi tämä jokseenkin pitkä nimiluettelo. Eikö ollut
tarpeellista näyttää, kuinka ilmassa liikkumisen aate on askel
askeleelta kehittynyt, kunnes vihdoin esiintyy Robur, ilmojen
valloittaja? Olisiko tämä insinööri ilman edeltäjiensä hapuilua ja
kokeita voinut suunnitella niin täydellistä konetta? Varmaankaan ei! Ja
samalla kun hän vain halveksi niitä, jotka vieläkin itsepäisesti
koettivat ratkaista ilmapallon ohjaamisen ongelmaa, hän piti suuressa
arvossa kaikkia ilmaa raskaamman kannattajia, englantilaisia,
amerikkalaisia ja varsinkin ranskalaisia, koska näiden kokeet, joita
hän sitten oli täydentänyt, olivat opastaneet häntä kehittämään ja
rakentamaan tämän _Albatross_-nimisen lentokoneen, joka oli lähtenyt
kiitämään ilmavirtojen halki.
-- Kyyhkynen lentää, oli huudahtanut muuan lentotaidon innokkaimpia
harrastajia.
-- Kerran poljetaan ilmaa samoin kuin jalka polkee maata! oli vastannut
eräs hänen kiihkeimpiä kannattajiaan.
-- Junaveturin sijaan ilmaveturi! oli lausunut kaikkein kovaäänisin
mies, joka sitten pani julkisen sanan pasuunat soimaan herättääkseen
vanhan ja uuden maailman.
Mikään ei ollutkaan kokemuksen ja laskelmien nojalla varmempaa kuin
että ilmalla oli varsin tehokas kantokyky. Pyöreä laskuvarjo, jonka
läpimitta oli vain yksi metri, voi sekä hiljentää putoamista ilmassa
että tehdä sen vauhdin tasaiseksi. Se oli voitu kokeilla todistaa.
Samoin tiedettiin, että kun kulkunopeus oli suuri, painovoiman vaikutus
väheni melkein samassa suhteessa kuin nopeuden neliö kasvoi, eikä sitä
kyllin nopeassa liikkeessä tarvinnut paljonkaan ottaa huomioon.
Oltiin myös selvillä siitä, että mitä suurempi oli lentävän eläimen
paino, sitä vähemmän lisääntyi suhteellisesti sen kannattamiseksi
tarvittavien siipien pinta-ala, vaikka isomman lentäjän liikkeet
olivatkin hitaampia.
Lentokoneen tuli siis olla rakennettu niin, että siinä käytettiin
parhaiten hyödyksi luonnonlakeja ja jäljiteltiin lintua, "ilmassa
tapahtuvan liikkumisen ihailtavaa tyyppiä", kuten oli sanonut tohtori
Marey, Ranskan Instituutin jäsen.
Niitä koneita, jotka voivat tyydyttää lentämisen vaatimukset, oli
pääpiirteiltään kolme lajia:
1) Pyörivä- eli potkurisiipiset, joissa potkurien akselit olivat
pystysuoria.