-- Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen kansalaiset, minun nimeni on Robur.
Minä olen nimeni [Voima] arvoinen. Minulla on ikää neljäkymmentä
vuotta, vaikken näytä edes kolmenkymmenen ikäiseltä, rautainen
ruumiinrakenne, pettämätön terveys, huomattavat lihasvoimat ja
sellainen vatsa, jota pidettäisiin strutsienkin keskuudessa
oivallisena. Tämä ruumiillisesta puolesta.
Kaikki kuuntelivat häntä. Metelöitsijät vallan ällistyivät, kun vieras
näin odottamatta puhui _pro facie sua_. Oliko hän hullu vai veijari?
Oli miten oli, hän vaati ja saikin osakseen huomiota. Nyt ei enää
kuulunut hiiskahdustakaan tässä kokouksessa, jossa äsken oli
puhkeamassa hirmumyrsky. Täysi tyven hyökyaaltojen jälkeen.
Sitä paitsi Robur näytti hyvinkin olevan sellainen mies, joksi itseään
sanoi. Keskikokoa, hartiat kuin säännöllisen puolisuunnikkaan pitempi
yhdensuuntainen sivu, joka ulottui olkapäästä toiseen, ja tämän viivan
yläpuolella, tanakan kaulan varassa, pyöreä, tavattoman iso pää. Minkä
eläimen päähän sitä olisi voinut verrata, jos olisi tahtonut kaikessa
hakea yhdennäköisyyttä? Härän päähän, mutta sellaisen, jolla oli
älykkäät kasvot. Silmistä näki, että pieninkin vastustus saisi ne
varmasti leiskumaan, ja niiden yllä saattoi huomata kulmakarvojen
lihaksen alinomaa kiristyvän, mikä oli äärimmäisen tarmon merkki. Tukka
oli lyhyt, hiukan kähärä, metallin hohtoinen, ikäänkuin teräsvillaa.
Leveä rinta kohosi ja laski, aivan kuin palkeilla painaen. Käsivarret,
kämmenet, sääret, jalat olivat vartalon vertaisia.
Ei viiksiä, ei poskipartaa, mutta sen sijaan leveä leukaparta, kuten
amerikkalaisilla merimiehillä -- niin että voi nähdä leuan nivelet ja
lihakset, joissa varmaankin oli tavaton voima. On laskettu --
kaikkeahan ihminen laskee! -- että tavallisen krokotiilin leukapielten
puristus vastasi jopa neljänsadan ilmakehän painetta, kun sitä vastoin
isokokoinen metsästyskoira voi purra vain niin kovaa kuin sata
ilmanpainetta puristaa. Vieläpä on johdettu seuraava merkillinen kaava:
jos yksi kilo koiraa tuotti kahdeksan kiloa leukalihasten voimaa, niin
kilo krokotiiliä tuotti kaksitoista voimakiloa. Tämän mukaan laskien
täytyi olettaa, että kilo mainittua Roburia tuotti ainakin kymmenen
kilon verran leukapuristusta. Hän oli siis koiran ja krokotiilin
keskiväliltä.
Mistä maasta tämä merkillinen henkilö oli kotoisin? Sitä olisi ollut
vaikea sanoa. Ainakin hän puhui sujuvasti englantia, ilman sitä hieman
laahaavaa murteellisuutta, joka on ominainen Uuden Englannin
amerikkalaisille.
Hän jatkoi tähän tapaan:
-- Nyt saatte myös kuulla jotakin henkisestä puolesta, arvoisat
kansalaiset. Te näette edessänne insinöörin, joka henkisesti on
ruumiinsa vertainen. Minä en pelkää mitään enkä ketään. Minulla on
sellainen tahdonvoima, joka ei ikinä ole väistynyt toisen tahdosta. Kun
minä olen päättänyt saavuttaa jonkin päämäärän, olisi koko Amerikan,
jopa koko maailmankin, turha yhdessäkään ryhtyä estämään minua. Kun
minulla on jokin aate, minä tahdon, että sitä kannatetaan, enkä siedä
vastaväitteitä. Huomautan näistä seikoista, arvoisat kansalaiset, siksi
että teidän on tunnettava minut perinpohjin. Teistä voinee näyttää
siltä, että puhun liian paljon itsestäni. Vähät siitä! Ja nyt vaadin
teitä harkitsemaan, ennen kuin keskeytätte minut, sillä minä olen
tullut sanomaan teille yhtä ja toista, mikä kenties ei oikein miellytä
teitä.
Tyrskyn kohina alkoi levitä pitkin ensimmäistä penkkiriviä -- merkkinä
siitä, ettei enää tarvinnut kauan odottaa meren myllerrystä.
-- Jatkakaa, arvoisa vieras, setä Prudence tyytyi vastaamaan, vaikkei
hänenkään ollut helppo säilyttää malttiaan.
Ja Robur jatkoi entiseen tapaan, välittämättä kuulijoistaan sen
enempää:
-- Niin juuri, minä kyllä tiedän! Vaikka on jo vuosisadan ajan kokeiltu
mitään saavuttamatta ja yritetty kaikenlaista, mistä ei ole ollut
mitään tulosta, on sittenkin vielä olemassa sellaisia harkitsemattomia
ihmisiä, jotka itsepäisesti uskovat ilmapallojen ohjattavuuteen. He
kuvittelevat, että jokin moottori, sähköllä käyvä tai muunlainen,
voidaan kiinnittää heidän suurellisiin rakkuloihinsa, joihin ilmavirrat
voivat niin helposti tarttua. He luulottelevat pääsevänsä ilmapallon
valtiaiksi samoin kuin laivaa hallitaan meren pinnalla. Senkö vuoksi,
että joidenkin keksijöiden on tyvenellä tai melkein tuulettomalla
ilmalla onnistunut joko kulkea viistoon tuulen mukana tai päästä hieman
eteenpäin kevyttä tuulahdusta vastaan, kävisi ilmaa kevyempien ilmassa
liitelevien kulkuneuvojen ohjaaminen todella päinsä? Kaikkea vielä!
Teitä on täällä koolla satakunta miestä, jotka uskotte haaveidenne
voivan toteutua, mutta te heitätte tuhansia dollareita, ette edes
järveen, vaan suorastaan avaruuteen!
Perin merkillinen ilmiö -- tämän vakuutuksen kuullessaan Weldon
Instituutin jäsenet eivät edes hievahtaneet. Olivatko he tulleet yhtä
kuuroiksi kuin maltillisiksi? Vai olivatko he vaiti siksi, että heidän
teki mieli nähdä, kuinka pitkälle tuo julkea väittäjä uskaltaisi mennä?
Robur jatkoi:
-- Mitä arvoa on ilmapallolla? Siinähän tarvitaan kuutiometri kaasua
lisää joka kilolta, jonka se voi nostaa! Mokoma pallo pyrkii
koneistonsa avulla vastustamaan tuulta, vaikka on otettava huomioon,
että vahvan tuulen paine laivan purjetta vasten vetää vertoja
neljänsadan hevosen voimalle, ja vaikka Tay-virran sillan tuhossa
saatiin nähdä hirmumyrskyn puskevan neljänsadan neljänkymmenen kilon
voimalla joka neliömetriä kohti! Palloko kelpaisi kulkuneuvoksi,
vaikkei luonto ikinä ole tämän järjestelmän mukaan rakentanut
ainoatakaan lentävää olentoa, olkoonpa se sitten siivekäs, kuten
linnut, tai räpylöillä varustettu, kuten eräät kalat ja samoin eräät
nisäkkäät...
-- Nisäkkäät? muuan seuran jäsen huudahti.
-- Niin juuri, yölepakot, jotka lentävät, ellen ole erehtynyt! Eikö
arvoisa keskeyttäjä tiedä, että tämä lentävä eläin on nisäkäs, ja onko
hän koskaan nähnyt munakasta valmistettavan yölepakon munista?
Silloin keskeyttäjä nieli kaikki vastaiset keskeytyksensä, ja Robur
jatkoi yhtä hilpeästi:
-- Mutta täytyisikö silti myöntää, että ihmisen on luovuttava
valloittamasta ilmaa, kehittämästä tämän vanhan maailman
yhteiskunnallisia ja valtiollisia tapoja käyttämällä hyväkseen näin
ihailtavaa kulkuneuvoa? Ei suinkaan! Ja samoin kuin ihminen on päässyt
merten valtiaaksi laivan avulla, käyttäen airoa, purjetta, ratasta ja
potkuria, samoin hänestä tulee ilmakehän valtias, jos välineenä on
ilmaa raskaampia koneita, sillä ollakseen sitä väkevämpi täytyy olla
sitä painavampi.
Nyt kukaan ei enää voinut hillitä itseään. Kaikkien suusta kajahti
Roburia kohti huutojen yhteislaukaus aivan kuin yhtä monen pyssyn tai
kanuunan kidasta. Täytyihän vihdoinkin vastata suoranaiseen
sodanjulistukseen, joka oli viskattu ilmapallon harrastajien leiriin.
Eikö tässä jälleen alkanut se vimmattu sota, jota kävivät ilmaa
kevyemmän ja ilmaa raskaamman puolustajat?
Robur ei räpäyttänyt silmäänsäkään. Käsivarret ristissä rinnalla hän
odotti uhmaten, että melu lakkaisi.
Setä Prudence käski kädenliikkeellä lopettamaan sanapommituksen.
-- Niin, Robur jatkoi. -- Tulevaisuus kuuluu lentokoneille. Ilma on
kiinteä tukipiste. Jos ilmapatsas pannaan nousemaan 45 metrin
nopeudella sekunnissa, voi ihminen seistä sen huipulla sillä ehdolla,
että hänen kengänpohjiensa pinta-ala on vähintään kahdeksasosa
neliömetriä. Ja jos patsaan nopeus kiihtyy 90 metriksi, hän voi siellä
kävellä paljain jaloin. Mutta jos potkurin siivet painavat jonkin
ilmamäärän alaspäin yhtä nopeasti, saadaan sama tulos.
Juuri tätä, mitä Robur nyt väitti, olivat ennen häntä sanoneet kaikki
lentokoneiden puoltajat, joiden ponnistusten täytyikin hitaasti mutta
varmasti johtaa tämän tehtävän ratkaisuun, de Ponton d'Amécourtille, de
La Landellelle, Nadarille, de Luzylle, de Louvriélle, Liaisille,
Béléguicille, Moreaulle, Richard-veljeksille, Babinetille, Jobertille,
du Templelle, Salivesille, Penaudille, de Villeneuvelle, Gauchotille,
Michel Loupille, Edisonille, Planavergnelle ja monelle muulle kuului
kunnia siitä, että oli levitetty näin yksinkertaisia ajatuksia. Monta
kertaa ne hylättiin ja otettiin taas esille, ja niiden täytyi lopulta
päästä voitolle. Oliko lentoteorian vastustajat, jotka väittivät, että
lintu pystyy lentämään vain pullistumalla lämmittämällään ilmalla,
joutuneet odottamaan heidän vastaustaan? Eivätkö he olleet näyttäneet
toteen, että viiden kilon painoisen kotkan olisi täytynyt pumpata
sisuksiinsa viisikymmentä kuutiometriä kuumennettua ainesta edes
pysyäkseen ilmassa?
Samaa todisteli nyt Robur kiistämättömin perustein keskellä kaikilta
tahoilta nousevaa hälinää. Ja lopuksi hän iski ilmapallon harrastajille
vasten naamaa seuraavat lauseet: -- IImapalloinenne ette kykene
mihinkään, ette saavuta mitään, ette uskalla mitään! Vaikka teidän
pelottomin ilmapurjehtijanne John Wise onkin jo matkustanut ilmassa
yhteen menoon lähes kaksituhatta kilometriä Amerikan mantereen
yläpuolella, täytyi hänen sittenkin luopua aikeesta kulkea Atlantin
poikki! Sitten ette ole edistyneet tällä alalla yhtä ainoatakaan
askelta!
-- Arvoisa herra, lausui nyt puheenjohtaja, joka turhaan ponnisteli
pysyäkseen tyynenä, -- te unohdatte, mitä kuolematon Franklinimme sanoi
ensimmäisen Montgolfier-veljesten ilmapallon esiintyessä, kun oikea
ilmapallo vasta oli syntymässä: -- Se on vasta lapsi, mutta se kasvaa!
ja se onkin kasvanut...
-- Ei herra puheenjohtaja, se ei ole kasvanut..! Se on vain
pullistunut... mutta se ei ole samaa.
Tämä oli suoranainen hyökkäys Weldon Instituutin suunnitelmia vastaan,
sillä olihan tämä seura rakennuttamassa pallohirviötä ja antanut sille
sekä aatteellisen että rahallisen tukensa. Pian risteilikin salissa
seuraavan laatuisia, perin vähän rauhoittavia ehdotuksia:
-- Alas se kuokkavieras!
-- Heittäkää hänet puhujalavalta!
-- Näyttäkää sille, että se on ilmaa raskaampi!
Ja lukuisia muita esityksiä.
Mutta sanoiksi tämä metakka jäi, eikä ryhdytty tositoimiin. Robur ei
ollut milläänkään, vaan sai vielä huutaa:
-- Kuulkaapas, te pallomiehet, menestys ei ikinä tule ilmapallojen
osaksi, se kuuluu lentokoneille. Lintu lentää, mutta se ei suinkaan ole
pallo, vaan koneisto...
-- Kyllä se lentää, kiehahtanut Bat T. Fyn huusi, -- mutta se lentää
vastoin kaikkia mekaniikan lakeja!
-- Todellako? Robur vastasi olkapäitään kohauttaen.
Sitten hän jatkoi:
-- Siitä lähtien, kun on tutkittu isojen ja pienten siivekkäiden
lentoa, on päässyt voitolle se yksinkertainen käsitys, ettei tarvitse
muuta kuin jäljitellä luontoa, sillä luonto ei koskaan petä. Tällöin
huomataan, että Albatrossi lyö siivillään tuskin kymmentä kertaa
minuutissa, pelikaani seitsemänkymmentä...
-- Seitsemänkymmentäyksi! muuan ilkkuva ääni huusi.
-- Ja mehiläinen satayhdeksänkymmentäkaksi kertaa sekunnissa...
-- Satayhdeksänkymmentäkolme! huudettiin kiusalla.
-- Ja huonekärpänen kolmesataakolmekymmentä...
-- Kolmesataakolmekymmentä ja puoli!
-- Ja hyttynen miljoonia kertoja...
-- Ei vaan miljardeja!
Mutta Robur ei välittänyt keskeytyksistä. Hän jatkoi siis todisteluaan.
-- Näiden eri siipinopeuksien välillä...
-- On koko joukko! joku kiljaisi.
-- ... on mahdollista keksiä käytännöllinen ratkaisu. Sinä päivänä,
jolloin herra de Lucy saattoi todeta, että tamminkainen, pikku
hyönteinen, joka ei paina kahta grammaa enempää, jaksoi nostaa ilmaan
neljänsadan gramman painon, siis kaksisataa kertaa niin paljon kuin se
itse painaa, saatiin myös ratkaisu lento-ongelmaan. Lisäksi oli
todistettu, että siiven pinta-ala vähenee suhteellisesti sitä mukaa
kuin lentävän eläimen koko ja paino lisääntyy. Siitä lähtien on
jouduttu suunnittelemaan tai rakentamaan enemmän kuin kuusikymmentä
konetta...
-- Jotka eivät ole koskaan kyenneet lentämään! sihteeri Phil Evans
huusi.
-- Jotka ovat lentäneet tai vastedes lentävät, Robur vastasi joutumatta
ymmälle. -- Ja sanottakoon niitä jäykkäsiipisiksi, potkurisiipisiksi
lentokoneiksi tai miksi tahansa, aina joudutaan kuitenkin
linnuntapaisiin kojeisiin, ja niiden luominen juuri tekee ihmisestä
ilmakehän valtiaan.
-- Vai on siellä potkurisiipisiäkin! Phil Evans huomautti.
-- Mutta eihän linnulla ole potkuria... mikäli me tiedämme!
-- Onpa niinkin, Robur vastasi. -- Kuten herra Penaud on todistanut,
tekee lintu itsestään oikeastaan potkurin, ja sen lento on siis
samanlaista kuin potkurisiipisen lentokoneen. Tulevaisuuden moottori
onkin sen vuoksi potkuri...
Nyt alkoivat kaikki rähistä yhtaikaa, syytäen Roburin silmille
sellaisen tulvan iva- ja haukkumasanoja, ettei hänen sanojaan voitu
kuulla.
Vihdoin tuli sen verran hiljaisempaa, että setä Prudence pääsi
sanomaan:
-- Hyvä muukalainen, tähän asti te olette saanut puhua
keskeyttämättä...
Weldon Instituutin arvoisan puheenjohtajan mielestä nämä letkaukset,
huudot, haukkumiset eivät lainkaan olleet keskeytyksiä, vaan
yksinkertaisesti eri perusteiden esittämistä.
-- Mutta kaiken varalta, hän jatkoi, -- huomautan teille, että suurin
osa amerikkalaisia ja muidenkin maiden insinöörejä on ennakolta
tuominnut kelvottomaksi ja hylännyt lentämisteorian. Sen järjestelmän
tappiopuolella on monta kuolemantapausta, esimerkiksi Sarrasin Lentäjä,
Konstantinopolissa, munkki Voador Lissabonissa, Letur vuonna 1852,
Groof vuonna 1864, sekä monta muuta uhria, joita en nyt muista, jopa
klassisessa tarustossa mainittu Ikaros...
-- Tämä järjestelmä, Robur vastasi, -- ei ole sen syyllisempi kuin
toinen, jonka marttyyrien luettelossa tavataan Pilâtre de Rozier
Calaisissa, rouva Blanchard Pariisissa, Donaldson ja Grimwood, jotka
putosivat Michigan-järveen, Sivel ja Crocé-Spinelli, Eloy ja niin monta
muuta, joita ei suinkaan jätetä unohduksiin.
Näin hän antoi iskun iskusta, kuten miekkailussa sanotaan.
-- Muuten, Robur jatkoi, -- vaikka teidän onnistuisi miten parantaa
ilmapallojanne, ette te niillä koskaan saavuta sellaista nopeutta,
josta olisi käytöllistä hyötyä. Teidän kestäisi kymmenen vuotta kulkea
maapallon ympäri -- mutta lentokoneella voi sen matkan suorittaa
viikossa!
Taas kuului uusia huutoja, joilla väitettiin valheeksi kaikki Roburin
perusteet ja kuvitelmat, ja huumaavaa mellakkaa kesti kolmisen
minuuttia, kunnes Phil Evans jälleen sai suunvuoron.
-- Herra lentäjä, hän sanoi, -- kun te kerran olette tullut meille
ylistämään lentämisen etuja, niin saanemme kaiketi kysyä, oletteko itse
koskaan lentänyt?
-- Tietysti!
-- Ja valloittanut ilman?
-- Kenties, arvoisa herra.
-- Eläköön Robur Valloittaja, huusi muuan ivallinen ääni.
-- Sama se, Robur Valloittaja, sen nimen minä puolestani hyväksyn ja
pidän sitä tästedes, sillä minulla on siihen oikeus!
-- Me kuitenkin uskallamme epäillä sitä, Jem Cip kirkui.
-- Hyvät herrat, puhui taas Robur, jonka kulmakarvat rypistyivät, --
kun olen tullut vakavasti keskustelemaan vakavasta asiasta, en suvaitse
sitä, että minulle vastataan väittämällä sanojani valheeksi, ja siksi
tekisi mieleni tietää sen miehen nimi, joka minut keskeytti.
-- Minun nimeni on Jem Cip... ja minä olen kasvissyöjä...
-- Kansalainen Jem Cip, Robur vastasi, -- olen kyllä tiennyt, että
kasvissyöjillä yleensä on pitemmät suolet kuin muilla ihmisillä --
ainakin puolen metrin verran. Sekin on jo paljon... mutta älkää
pakottako minua venyttämään niitä lisää käymällä aluksi kiinni
korviinne...
-- Ulos ovesta!
-- Heittäkää se päistikkaa kadulle!
-- Pieksäkää se.
-- Lynkataan se roisto!
-- Kierretään potkuriksi!
Ilmapallon harrastajien raivo oli kiihtynyt äärimmilleen. Kaikki olivat
nousseet seisaalle. He ympäröivät puhujalavan. Robur katosi häntä
tavoittavien käsivarsien keskelle, jotka huitoivat kuin ruo'ot myrskyn
kourissa. Turhaan päästi höyrytorvi vimmattuja mylvähdyksiä räyhääjien
niskaan! Tänä iltana luultiin kaiketi koko Philadelphiassa, että jokin
kaupunginosa roihuisi ilmiliekeissä ja ettei Schuylkill-joen vesi
riittäisi sammuttamaan sitä.
Mutta äkkiä mellakoivat näkyivät peräytyvän. Robur oli vetänyt molemmat
kädet esiin taskuistaan ja ojensi niitä hurjistuneiden instituutin
jäsenten etummaisia rivejä kohti.
Kummassakin kädessä oli amerikkalainen taskupistooli, joka toimi
samalla revolverina ja jonka laukaisi pelkkä sormien puserrus. Ne
olivat kuin pienikokoisia kuularuiskuja.
Käyttäen hyväkseen sekä hyökkääjien perääntymistä että siitä johtunutta
hetkellistä hiljaisuutta hän huusi:
-- Näyttää siltä, ettei Amerigo Vespucci ole keksinyt Uutta maailmaa,
vaan Sebastiano Cabot! Te ette ole amerikkalaisia, pallomiehet, vaan
Cabotin jälkeläisiä...
Samalla pamahti tuliaseista muutamia laukauksia umpimähkään. Kukaan ei
haavoittunut. Savun seassa Robur katosi, ja kun ilma oli hiukan
selvinnyt, ei hänestä enää näkynyt jälkeäkään. Robur Valloittaja oli
lentänyt tiehensä, ikään kuin jokin lentokone olisi hänet siepannut
mukaansa yläilmoihin.