näki apinamiehen, heittäytyi hän maahan ja kosketti otsallaan hänen
jalkojansa. Pan-at-li oli prinsessan luona ja näytti hänkin
onnelliselta nähdessään jälleen Tarzan-jad-gurun. Kun saatiin tietää,
että Jane oli hänen puolisonsa, katseltiin viimemainittua samanlaisella
pelonsekaisella kunnioituksella, koska epäuskoisimmankin Ja-donin
sotilaista täytyi nyt tulla vakuutetuksi, että Ja-lurin kaupungissa
kestittiin vieraina jumalaa ja jumalatarta, joten Ja-donin asia näiden
kahden mahtavan henkilön avulla pian saatettaisiin voittoon ja vanha
leijonamies korotettaisiin Pal-ul-donin valtaistuimelle.
O-lo-alta sai Tarzan kuulla, että Ta-den oli palannut ja että heidät
yhdistettäisiin avioliittoon heidän uskontonsa omituisten loitsumenojen
ja kansan tavan mukaan heti kun Ta-den palaisi A-lurin taistelusta.
Tarjokkaita keräytyi nyt kaupunkiin, ja päätettiin, että Ja-don ja
Tarzan seuraavana päivänä palaisivat pääjoukon luo, kätkettyyn leiriin;
heti senjälkeen tehtäisiin kaikin miehin yöllinen hyökkäys Lu-donin
joukkoja vastaan. Tästä lähetettiin sana Ta-denille, joka odotti
sotureineen Jad-ben-lulin pohjoispuolella vain moniaan kilometrin
päässä A-lurista.
Näiden suunnitelmien toimeenpanemiseksi oli välttämätöntä jättää Jane
Ja-donin palatsiin Ja-luriin, mutta O-lo-a seuranaisineen oli hänen
kanssaan ja monta soturia heitä vartioimassa, joten Tarzan sanoi
vaimolleen jäähyväiset, olematta laisinkaan huolissaan hänen
turvallisuudestaan, ja nousten jälleen gryfin selkään riensi
kaupungista Ja-donin ja tämän soturien kanssa.
Rotkon suulla hylkäsi apinamies jättiläisratsunsa, koska se oli tehnyt
tehtävänsä eikä siitä voinut olla hänelle hyötyä hyökkäyksessä A-luria
vastaan, joka oli suoritettava juuri ennen päivänkoittoa seuraavana
aamuna. Kun viholliset eivät olisi voineet häntä nähdä, olisi hänen
saapumisensa kaupunkiin gryfin selässä jäänyt erityistä vaikutusta
vaille. Pari nasevaa iskua keihäänvarrella lähetti elukan mylvien ja
möristen Kor-ul-gryfin suuntaan, eikä apinamies ollut pahoillaan sen
lähdöstä, koska hän ei ollut milloinkaan voinut tietää, millä hetkellä
se äkkipikaisuudessaan ja kyllästymättömässä ruokahalussaan olisi
saattanut hyökätä jonkun hänen toverinsa kimppuun. Heti kun he olivat
ehtineet rotkoon, alkoi marssi A-luria kohti.
KOLMASKOLMATTA LUKU
Pan-satin kaksi kaappausta
Yön tullen livahti Ja-lurin palatsista soturi temppelialueelle, mennen
alempien pappien asuntopuolelle. Hänen tulonsa ei herättänyt mitään
epäluuloa, koska ei ollut harvinaista, että sotureilla oli asiaa
temppeliin. Vihdoin hän saapui kammioon, johon oli useita pappeja
kerääntynyt ilta-aterian jälkeen. Uhrimenot olivat päättyneet, eikä
heitä enää tarvittu mihinkään uskonnolliseen toimitukseen ennen
auringon nousua.
Tiesihän soturi, niinkuin melkein koko Pal-ul-don tiesi, ettei Ja-lurin
temppelin ja palatsin välillä ollut mitään vahvaa sidettä ja että
Ja-don ainoastaan sieti pappien elelyä ja salli heidän harjoittaa
julmia menojaan, koska ne olivat kuuluneet Pal-ul-donin ho-donien
tapoihin ammoisista ajoista. Ja huimapää olisi tosiaan täytynyt sen
miehen olla, joka olisi yrittänyt puuttua pappien asioihin. Tiedettiin
hyvin, että Ja-don ei koskaan astunut temppeliin ja että ylimmäinen
pappi ei koskaan käynyt palatsissa; mutta kansa saapui temppeliin
uhrilahjoineen, ja uhrauksia toimitettiin iltaisin ja aamuisin niinkuin
jokaisessa muussakin Pal-ul-donin pyhätössä.
Soturi tiesi tämän kaiken, tiesi ehkä paremmin kuin tavallisen
sotamiehen olisi luullut tietävän. Ja niin hän täältä temppelistä etsi
apua, jota tarvitsi tuumansa toteuttamisessa, minkälainen se sitten
lienee ollutkin.
Astuessaan pappien huoneeseen hän tervehti näitä pal-ul-donilaiseen
tapaan, mutta samalla hän teki sormellaan merkin, joka olisi
sivullisessa herättänyt vain vähän huomiota, jos ollenkaan. Huoneessa
oli niitä, jotka sen huomasivat ja osasivat tulkita; se ilmeni pian
siitä, että kaksi papeista nousi ja astui aivan miehen luo hänen
seisoessaan ovikäytävässä. Ja kumpainenkin toisti tullessaan soturin
tekemän merkin.
Nuo kolme puhelivat vain lyhyen hetken, ja soturi kääntyi, lähtien
huoneesta. Vähää myöhemmin poistui toinen hänen kanssaan haastelleista
papeista, ja pian sen jälkeen toinenkin.
Käytävässä he tapasivat soturin odottamassa ja veivät hänet pieneen
komeroon, joka avautui vähäisempään käytävään pikku matkan päässä tämän
ja isomman yhtymäkohdasta. Täällä viipyivät kaikki kolme jonkun aikaa
ja keskustelivat kuiskaillen; sitten soturi meni takaisin palatsiin ja
papit palasivat asuntoonsa.
Ja-lurin palatsin naistenhuoneet olivat kaikki samalla puolella pitkää
suoraa käytävää. Kussakin oli yksi ainoa käytävään avautuva ovi ja
vastakkaisella seinällä useita ikkunoita puutarhan puolella. Eräässä
näistä huoneista Jane nukkui yksinään. Käytävän kummassakin päässä
seisoi yksi ainoa vartija; vartioston pääjoukko oleskeli erityisessä
suojamassa naiselan ulko-oven lähellä.
Palatsi nukkui, sillä siellä, missä Ja-don hallitsi, oltiin
aamuvirkkuja. Suuren pohjoisen päällikön _pal-e-don-sossa_ ei vietetty
sellaisia hurjia mässäyksiä, joiden remu kaikui A-luriri kuninkaan
palatsissa. Ja-lur oli pääkaupunkiin verrattuna hiljainen soppi, mutta
siellä pidettiin kuitenkin aina vartioita jokaisen Ja-donin ja hänen
huonekuntansa huoneisiin vievän sisäänkäytävän suulla, samoin kuin sekä
temppeliin että kaupunkiin päin avautuvilla porteilla.
Nämä vartiot olivat pieniä, käsittäen vain viisi, kuusi sotamiestä,
joista yksi pysytteli valveilla toisten nukkuessa. Sellaiset olivat
siis olosuhteet, kun saapui kaksi sotilasta, yksi kumpaankin päähän
käytävää, niiden vartijain luo, jotka olivat valvomassa Jane Claytonin
ja prinsessa O-lo-an turvallisuutta, ja kumpainenkin tulokkaista toisti
heille ne tavanomaiset sanat, joilla vartijoille ilmoitettiin, että
heidät vapautetaan vuorostaan. Nämä toiset olivat muka lähetetyt
heidän sijaansa. Soturille ei koskaan ole vastenmielistä päästä
vartiopalveluksesta. Vaikka hän muissa olosuhteissa ehkä tekisikin
useita kysymyksiä, on hän tällöin mielissään, kun pääsee yleisesti
vihatun velvollisuuden yksitoikkoisuudesta. Mitään huomauttamatta
vartijat siis vastaanottivat vapautuksen ja riensivät pois
makuulavitsoilleen.
Sitten ilmestyi vielä kolmas soturi käytävään, ja kaikki tulokkaat
keräytyivät sen oven eteen, jonka takana apinamiehen puoliso uinui.
Yksi heistä oli se vieras soturi, jonka Ja-don ja Tarzan olivat
tavanneet kaupungin ulkopuolella ollessaan edellisenä päivänä tulossa
Ja-luriin; ja hän oli sama, joka oli äsken pistäytynyt temppelissä,
mutta hänen toveriensa kasvot olivat oudot toisilleenkin, koska pappi
harvoin poistaa kamalan naamiopäähineensä edes virkaveljiensä
läsnäollessa.
Hiljaa he kohottivat oviaukon uutimia ja hiipivät varovasti kammioon.
Peränurkassa lepäsi lady Greystoke turkiskasalla, nukkuvan asennossa.
Tunkeutujain paljaat jalat eivät saaneet aikaan mitään melua heidän
astuessaan kivipermannon yli häntä kohden. Ikkunasta vuoteen läheltä
pilkistävä kuunsäde valaisi täydellisesti nukkujan, paljastaen
käsivarren ja olkapään kauniit ääriviivat komeiksi tummaa turkispohjaa
vasten ja kolmea hiipijää kohti kääntyneiden kasvojen moitteettomat
ääripiirteet.
Mutta ei nukkujan kauneus enempää kuin hänen avuttomuutensakaan
herättänyt heissä mitään sellaisia tunteita kuin miehisen miehen
povessa olisi herännyt. Näistä kolmesta papista hän oli vain
savimöhkäle, eivätkä he kyenneet tajuamaan sitä intohimoa, joka oli
toisia kiihoittanut vehkeilyyn ja murhiin tämän viehättävän
amerikattaren omistuksesta ja parhaillaankin oli vaikuttavana tekijänä
tuntemattoman Pal-ul-donin kohtaloissa.
Huoneen permannolla oli joukko taljoja, ja ehtiessään lähelle nukkujaa
kolmikon johtaja pysähtyi ottamaan yhden pienemmistä. Seisoen nukkujan
pään kohdalla hän piteli levitettyä taljaa hänen kasvojensa
yläpuolella. "Nyt", kuiskasi hän, kietaisten taljaan naisen pään, ja
hänen kaksi seuralaistaan hypähti tarttumaan hänen käsivarsiinsa ja
kytkemään hänen ruumiinsa sillä välin kun johtaja tukahdutti hänen
huutonsa karvaisella kääreellä. Nopeasti ja äänettömästi he sitoivat
hänen ranteensa ja panivat suuhun tukkeen, eikä sinä lyhyenä aikana,
joka heidän hommassaan kului, kuulunut mitään ääntä, jonka viereisten
huoneiden asukkaat olisivat voineet erottaa.
Temmaten hänet tylysti pystyyn koettivat he pakottaa Janea astumaan
ikkunaa kohti, mutta vangittu teki tenän ja heittäysi permannolle.
Suuruksissaan he olisivat mielellään ryhtyneet julmuudella lannistamaan
häntä tottelevaisuuteen, mutta eivät tohtineet, koska Lu-donin viha
olisi saattanut ankarana kohdata jokaista hänen kauniin saaliinsa
runtelijaa.
Ja niin heidän täytyi nostaa hänet permannolta ja kantaa häntä. Se ei
ollut keveätä tehtävää, sillä vanki potki ja rimpuili tarmonsa takaa.
Kuitenkin heidän onnistui laahata hänet ikkunasta puutarhaan, josta
toinen Ja-lurin temppelin papeista johdatti heidän askeleensa kehän
etelämuurissa olevalle pienelle teljetylle portille.
Heti sen takaa johtivat kiviportaat alas joen partaalle, ja niiden
juurelle oli kiinnitetty useita ruuhia. Pan-sat sai todella kiittää
onneaan, kun hänen apurinsa niin hyvin tunsivat temppelin ja palatsin,
sillä muutoin hän tuskin olisi päässyt Ja-lurista vankinsa kanssa.
Laskien naisen keveän veneen pohjalle Pan-sat astui itse siihen ja
tarttui melaan. Hänen toverinsa irroittivat pienen aluksen ja työnsivät
sen joen vuolteeseen. Suoritettuaan petturityönsä he kääntyivät
takaisin temppeliin, Pan-satin meloessa voimakkaasti myötävirtaan ja
siten lipuessa ruuhellaan nopeasti alas jokea, joka kuljettaisi hänet
Jad-ben-luliin ja A-luriin.
* * * * *
Kuu pii laskenut, eikä eteläiseltä taivaanrannalta vielä kajastanut
lähestyvän päivän hohdetta, kun pitkä jono sotilaita hiipi A-lurin
kaupunkiin. Heidän suunnitelmansa olivat tarkoin lasketut, ja niiden
menestyminen näytti varmalta. Oli toimitettu lähetti Ta-denin luo,
jonka joukot odottivat kaupungin luoteispuolella. Pienen osaston kanssa
oli Tarzanin määrä tunkeutua temppelin salakäytävästä, jonka aseman hän
yksin tunsi, sillä välin kun Ja-don soturien pääjoukon kanssa hyökkäisi
palatsin portteja vastaan.
Pientä osastoaan johtava apinamies liikkui hiipimällä A-lurin
mutkikkaita kujia pitkin ja saapui kenenkään huomaamatta rakennukselle,
joka kätki salakäytävän suun. Kun tämä paikka oli parhaiten suojattuna,
koska sen olemassaolosta eivät tietäneet muut kuin papit, oli se
jätetty vartioimatta. Helpottaakseen pienen joukon tunkeutumista
kapean, mutkittelevan ja epätasaisen tunnelin kautta Tarzan sytytti
soihdun, joka oli tuotu sitä tarkoitusta varten, ja astuen
sotilaittensa edellä opasti heitä temppeliä kohti.
Apinamies oli varma siitä, että hän voisi saada paljon aikaan pienellä
valiojoukollaan, niin pian kuin oli päässyt temppelin sisäsuojiin,
koska hyökkäys siltä puolelta saattaisi helposti nujerrettavat papit
sekasortoon ja sallisi Tarzanin takaapäin ahdistaa palatsin joukkoja,
samalla kun Ja-don antautuisi heidän kanssaan taisteluun palatsin
portilla ja Ta-den miehineen kiipeisi pohjoisille muureille. Suurta
merkitystä oli Ja-don pannut siihen siveelliseen vaikutukseen, jonka
Dor-ul-Othon salaperäinen ilmestyminen temppelin keskukseen tekisi
viholliseen, ja vanha päällikkö oli kehoittanut Tarzania käyttämään
kaikin tavoin hyväkseen sitä varmaksi katsomaansa seikkaa, että monet
Lu-donin sotureista vielä horjuivat uskollisuudessaan ylimmäisen papin
ja Dor-ul-Othon välillä, koska heitä edelliseen kiinnitti pikemminkin
pelko, jonka hän oli seuralaistensa sydämissä osannut herättää, kuin
minkään rakkauden tai uskollisuuden tunne.
Muuan pal-ul-donilainen sananlasku kuuluu vapaasti käännettynä:
"Oikeaakin polkua mennessä voi päätyä väärille perille", ja sellaiseen
tulokseen nyt lopultakin olivat suuren pohjoisen päällikön ja hänen
jumalaisen liittolaisensa askeleet heitä johtamassa.
Ennakolta tutustuneena käytävien mutkiin ja saaden osakseen tuohuksen
täyden valon, joka sittenkin oli vain himmeätä ja lepattavaa hohdetta,
oli Tarzan jonkin matkaa muista edellä ja hartaassa kiihkossaan päästä
viholliseen käsiksi ajatteli liian vähän niitä, joiden oli häntä
tuettava. Eikä se ollut ihmeellistäkään, koska apinamies oli
lapsuudestaan asti tottunut käymään elämän taistelut yksinään, joten
hänen tavakseen oli tullut luottaa vain omaan oveluuteensa ja
kuntoonsa.
Niin tapahtui, että hän paljon ennen sotureitaan saapui ylempään
käytävään, josta avautui ovia Lu-donin ja alempain pappien kammioihin,
ja kun hän kääntyi tähän himmeiden pikisoihtujen synkästi valaisemaan
holviin, näki hän toisen ilmestyvän sinne vastapäisestä käytävästä --
soturin, joka puolittain kantoi, puolittain laahasi naista mukanaan.
Heti tunsi Tarzan köytetyn ja suukapulalla mykistetyn vangin, jonka oli
luullut elelevän turvallisena Ja-donin palatsissa Ja-lurissa.
Soturi oli nähnyt Tarzanin samalla hetkellä. Hän kuuli kumean,
petomaisen mörähdyksen apinamiehen huulilta, kun tämä syöksyi eteenpäin
temmatakseen puolisonsa ja purkaakseen vangitsijaa vastaan tarmanganin
villissä sydämessä kuohohtavan kostonhimon. Pan-satin lähellä oli
sivukammion oviaukko. Sinne hän harppasi, vieden naisen mukanaan.
Hänen kintereillään tömisti Apinain Tarzan. Hän oli heittänyt soihtunsa
pois ja vetänyt tupesta pitkän puukon, joka oli kuulunut hänen
isälleen. Silmittömästi kuin hyökkäävä härkä hän syöksyi kammioon
Pan-satin perässä ja huomasi uutimien laskeuduttua takanaan olevansa
pilkkosen pimeässä. Samassa kuului hänen edestään kiven kolahdus kiveä
vasten, ja silmänräpäystä myöhemmin seurasi samanlainen kolahdus takaa.
Mitään muuta ei tarvittu ilmaisemaan apinamiehelle, että hän jälleen
oli vankina Lu-donin temppelissä.
Hän seisoi aivan alallaan siinä, mihin oli pysähtynyt kuullessaan
ensimmäisen kivioven putoamisen. Ei häntä enää helposti syöstäisi
gryfin kuoppaan tai muuhun samanlaiseen vaaraan, kuten oli tapahtunut
Lu-donin saadessa hänet loukkuun Gryf-temppelissä. Hänen silmänsä
alkoivat vähitellen tottua pimeyteen, ja hän huomasi himmeätä valoa
tunkeutuvan huoneeseen jostakin reiästä, vaikkei muutamaan minuuttiin
kyennyt päättelemään missä se oli. Vihdoin hän keksi katonlaessa pienen
aukon, kolmisen jalkaa läpimitaltaan, ja siitä tunkeusi hänen
vankilaansa jotakin, mikä oli pikemmin vain kuulakkaampaa pimeyttä kuin
valoa.
Senjälkeen kun ovet olivat loksahtaneet kiinni, ei hän ollut kuullut
mitään ääntä, vaikka alati pinnisti herkkiä korviansa saadakseen
jotakin vihiä suunnasta, jonne ryöstäjä oli vienyt hänen puolisonsa.
Nyt hän saattoi erottaa vankityrmänsä ääriiviivat. Se oli pieni huone,
ei viittätoista jalkaa avarampi seinästä seinään. Käsien ja polvien
varassa mitä varovaisimmin ryömien hän tarkasti koko permantopinnan.
Ihan keskellä, kattoaukon alla, oli luukku, mutta muutoin oli permanto
kiinteä. Tämän tietäen hänen tarvitsi vain välttää sitä kohtaa, mikäli
permannosta oli kysymys. Sitten Tarzan kiinnitti huomionsa seiniin.
Niissä oli vain kaksi aukkoa: ovi, josta hän oli astunut sisälle, ja
sitä vastapäätä ovi, josta soturi oli kantanut Jane Claytonin. Kumpikin
oli suljettu kivipatsaalla, jotka pakeneva soturi oli lähtiessään
päästänyt alas.
* * * * *
Ylimmäinen pappi Lu-don lipaisi ohuita huuliaan ja hieroi luisevia
valkoisia käsiään tyydytyksestä, kun Pan-sat kantoi Jane Claytonin
hänen luokseen ja laski uhrin hänen eteensä permannolle.
"Hyvin tehty, Pan-sat!" huudahti hän. "Sinä saat hyvän palkan tästä
palveluksesta. Kunhan meillä nyt vain olisi väärä Dor-ul-Otho
vallassamme, niin koko, Pal-ul-don pian viruisi jalkojemme juuressa."
"Mestari, hän on minulla!" sanoi Pan-sat.
"Mitä!" huudahti Lu-don. "Sinulla on Tarzan-jad-guru? Olet hänet ehkä
tappanut. Kerro minulle, ihmeellinen Pan-satini, kerro nopeasti!
Sydämeni pakahtuu halusta tietää."
"Olen pyydystänyt hänet elävältä, mestari", vastasi Pan-sat. "Hän on
siinä pienessä kammiossa, jonka esi-isämme rakensivat niiden
kaappaamiseksi, jotka olivat liian väkeviä miesvoimin nujertaa."
"Olet menetellyt hyvin, Pan-sat; minä..."
Säikähtynyt pappi syöksyi huoneeseen. "Joutuin, mestari, joutuin",
huusi hän, "käytävät ovat täynnä Ja-donin sotureita!"
"Sinä olet hullu", ärjäisi ylimmäinen pappi. "Minun soturini pitävät
hallussaan palatsia ja temppeliä."
"Puhun totta, mestari", vakuutti pappi; "käytävässä on sotilaita, jotka
lähestyvät juuri tätä huonetta, ja ne tulevat kaupunkiin johtavalta
salakäytävältä päin."
"Asia saattaa olla niinkuin hän sanoo", selitti Pan-sat. "Siltä
suunnalta oli Tarzan-jad-guru tulossa, kun minä hänet huomasin ja
saatoin satimeen. Hän johti paraikaa sotureitansa kaikkein pyhimpään."
Lu-don juoksi nopeasti ovelle ja vilkaisi käytävään. Ensi silmäyksellä
hän näki, että pappi ei ollut aiheettomasti säikähtynyt. Kaksitoista
sotilasta marssi käytävää pitkin häntä kohden, mutta he näyttivät
hämmentyneiltä eivätkä suinkaan varmoilta asiastaan. Ylimmäinen pappi
arvasi, että he menetettyään johtajansa, Tarzanin, olivat jotensakin
eksyksissä temppelin maanalaisten holvien tuntemattomissa sokkeloissa.
Astuen takaisin huoneeseen Lu-don tarttui katosta riippuvaan
nahkahihnaan. Hän nyki sitä voimakkaasti ja kautta temppelin
kumahtelivat metallisen gongongin syvät soinnahdukset. Viisi kertaa sen
lyönnit kiirivät käytävissä, ja sitten Lu-don kääntyi pappien puoleen.
"Tuokaa nainen tänne ja seuratkaa minua", käski hän.
Hän meni ulos pienestä ovesta, ja toiset nostivat Jane Claytonin ylös
ja seurasivat häntä. He etenivät kapean käytävän läpi ja portaita
ylöspäin kääntyen milloin oikealle, milloin vasemmalle ja mutkitellen
taaksepäin sokkeloverkossa, kunnes päätyivät kierukkaportaille, jotka
nousivat maanpinnalle isoimmassa alttaripihassa itäisen alttarin
lähellä.
Kaikilta suunnilta kuului nyt sekä alhaalta käytävistä että ylhäältä
maanpinnalta kiireisiä askelia. Hälytyssoittimen viisi kajahdusta
oli kutsunut uskolliset puoluelaiset Lu-donin avuksi hänen
yksityishuoneisiinsa. Papit, jotka tunsivat tien, opastivat vähemmän
perehtyneet soturit paikalle, ja nyt eivät Tarzania seuranneet olleet
ainoastaan johtajatta, vaan heitä vastassa oli aivan ylivoimainen
joukko. He olivat rohkeita miehiä, mutta näissä olosuhteissa he olivat
avuttomia, ja niin he peräytyivät samaa tietä kuin olivat tulleetkin.
Ehdittyään pienemmän holvitien ahtaaseen alaan he tunsivat olevansa
turvassa, koska ainoastaan yksi vihollinen kerrallaan saattoi täällä
hyökätä heidän kimppuunsa. Mutta heidän suunnitelmansa oli mennyt
myttyyn, ja ehkä koko asiakin menetetty, koska Ja-don oli niin paljon
rakentanut heidän yrityksensä menestykseen.
Kuullessaan temppelien gongongien kaiun Ja-don otaksui, että Tarzan oli
miehineen alottanut taistelun, ja niin hän ryhtyi hyökkäykseensä
palatsin porttia vastaan. Temppelin sisäpihaan kuuli Lu-don hurjia
sotahuutoja, jotka antoivat tiedon todellisesta voimien mittelystä.
Jättäen Pan-satin ja toisen papin vartioimaan naista, hän kiirehti
palatsia kohti johtaakseen itse joukkojaan, ja astuessaan
temppelialueen läpi hän toimitti lähetin ottamaan selvää alhaalla
sokkeloissa käydyn nujakan tuloksista ja toisia airueita levittämään
hänen puoluelaistensa kesken sanomaa, että väärä Dor-ul-Otho oli
vankina temppelissä.
Kun taistelun melske kohosi A-lurin yli, kääntyi luutnantti Erich
Obergatz pehmeällä taljavuoteellaan. Hän hieroi silmiään ja katsahti
ympärilleen. Ulkona oli vielä pimeä.
"Minä olen Jad-ben-Otho", virkkoi hän. "Kuka rohkenee häiritä minun
untani?"
Permannolla hänen makuusijansa jalkopäässä kyyröttävää orjatarta
puistatti ja hän kosketti otsallaan permantoa. "Varmaankin on
vihollinen hyökännyt, oi Jad-ben-Otho." Tyttö puhui lepytellen, sillä
hän tiesi kokemuksesta, mihin hirvittävään ja hulluun raivoon
vähäpätöisetkin seikat saattoivat suuren jumalan kiihoittaa.
Muuan pappi syöksyi äkkiä oviuutimen välitse, painui rähmälleen ja
hieroi otsaansa permantokivitykseen. "Oi Jad-ben-Otho", huusi hän,
"Ja-donin sotilaat ovat hyökänneet palatsiin ja temppeliin. Paraikaa he
taistelevat käytävissä Lu-donin suojien lähettyvillä, ja ylimmäinen
pappi pyytää sinua tulemaan palatsiin rohkaistaksesi uskollisia
sotilaitasi."
Obergatz hypähti pystyyn.. "Minä olen Jad-ben-Otho", kiljasi hän.
"Salamoillani tuhoan jumalanpilkkaajat, jotka rohkenevat hyökätä
A-lurin pyhään kaupunkiin!"
Hetkisen hän reuhtoi juosten päämäärättä pitkin huonetta, papin ja
orjattaren pysyessä rähmällään ja otsa maassa.
"Ylös", huudahti Obergatz potkaisten vihaisesti orjatyttöä kylkeen,
"ylös! Jäisitkö sinä tänne odottamaan koko päiväksi, sillävälin kun
pimeyden voimat saartavat valon kaupunkia?"
Suunniltaan säikähtyneinä, kuten kaikki, joiden täytyi olla suurta
jumalaa palvelemassa, nousivat molemmat ja seurasivat Obergatzia
palatsiin päin.
Sotilaiden huutojen yli kohosi yhä temppelinpappien kirkuna:
"Jad-ben-Otho on täällä, ja väärä Dor-ul-Otho on temppeliin
vangittuna!" Yhäti toistellut huudot kuuluivat vihollistenkin korviin,
niinkuin oli tarkoitettukin.
NELJÄSKOLMATTA LUKU
Tuomion hetki
Auringon noustessa olivat Ja-donin joukot vielä pidäteltyinä palatsin
portilla. Vanha urho oli viereltä valloittanut korkean rakennuksen ja
piti harjalla aina sotilasta tähystämässä palatsin pohjoismuuria kohti,
siltä kun oli Ta-denin tehtävä hyökkäyksensä. Mutta minuutit venyivät
tunneiksi, eikä toisesta sotajoukosta näkynyt merkkiäkään; ja sitten
ilmestyi auringon loisteessa palatsirakennuksen katolle ylimmäinen
pappi Lu-don, vallantavoittelija Mo-sar ja kummallinen alaston
miehenhahmo, jonka pitkään tukkaan ja partaan oli punottu vereksiä
saniaisia ja kukkia. Heidän takanaan seisoi parvi alempia pappeja,
jotka veisasivat yhteen ääneen: "Tämä on Jad-ben-Otho. Laskekaa aseenne
ja antautukaa!" Tätä he toistivat toistamistaan ja sen kanssa
vuorotellen huutoa: "Väärä Dor-ul-Otho on vankina!"
Kun taistellaan suuria ruumiillisia ponnistuksia vaativilla aseilla,
syntyy tavallisesti hiljaisuudenkin toveja sotajoukkojen kesken, ja
sellaisena aikana kohosi äkkiä ääni Ja-donin seuralaisten riveistä:
"Näyttäkää meille Dor-ul-Otho! Me emme usko teitä!"
"Odottakaa!" huusi Lu-don. "Jollen minä tuo häntä esille ennenkuin
aurinko on liikkunut oman leveytensä verran, niin palatsin portit
avataan teille ja minun sotilaani laskevat aseensa."
Hän kääntyi erään pappinsa puoleen, antaen lyhyitä määräyksiä.
* * * * *
Apinamies astuskeli ahtaan koppinsa permannolla. Katkerasti hän soimasi
itseään typeryydestä, joka oli vienyt hänet tähän uuteen ansaan. Mutta
oliko se typeryyttä? Mitäpä muuta hän olisi saattanut tehdä kuin
rientää puolisonsa avuksi? Hän yritti arvailla, kuinka he olivat
saaneet hänet Ja-lurista siepatuksi, ja sitten hänen mieleensä äkkiä
muistuivat sen soturin piirteet, jonka vallassa hän oli nähnyt Janen.
Ne tuntuivat omituisen tutuilta. Hän vaivasi aivojaan yrittäen
muistella, missä oli miehen ennen nähnyt, ja sitten asia hänelle
valkenikin. Mies oli sama vieras soturi, joka oli liittynyt Ja-donin
joukkoihin Ja-lurin ulkopuolella sinä päivänä, jona Tarzan oli
ratsastanut isolla gryfillä Kor-ul-jan viereisestä asumattomasta
rotkosta alas pohjoisen päällikön pääkaupunkiin. Mutta kuka hän muuten
oli? Tarzan tiesi, että hän ei sitä ennen ollut häntä koskaan nähnyt.
Nyt hän kuuli gongongin kumahtelun ulkoa käytävästä ja hyvin heikkoa
jytyä kiireisistä askelista, joita huudot säestivät. Hän arvasi, että
hänen sotilaansa oli huomattu ja kahakka alkanut. Tuskaksi kävi, että
hänen ei ollut sallittu ottaa siihen osaa.