niin olenkin. Olisin ollut teitä kohtaan liian ovela, ellei minulla
olisi ollut huono onni. Teidän ei ole voitostanne kiittäminen
taitavuuttanne vaan onneanne.
-- Niin voitetut aina sanovat. Waterloo oli englantilaisille
epäilemättä onnenpotkaus, mutta se oli yhtäkaikki Waterloo.
Jules haukotteli.
-- Mitä te haluatte tietää, kysyi hän kohteliaasti.
-- Ensiksikin haluaisin tietää täällä hotellissa olevien
rikostoverienne nimet.
-- Nyttemmin minulla ei ole ketään. Rocco oli viimeinen.
-- Älkää nyt alkako valehtelemalla, Jollei teillä ole ketään
rikostoveria, kuinka silloin voitte niin järjestää, että eräs
määrätty pullo Romanée-Contia oli tarjottava hänen ylhäisyydelleen
Eugen-herttualle. -- Vai niin, te keksitte siis sen asian ajoissa?
sanoi Jules. Sitä pelkäsinkin. Sallikaa minun siis selittää, että
siihen ei tarvittu mitään rikostoveria. Pullo oli ylinnä lokerossa ja
olisi aivan luonnollisesti joutunut ensinnä otettavaksi. Sitäpaitsi
asetin sen niin, että se pisti hiukan esiin muista.
-- Te ette siis järjestänyt niin, että Hubbard sairastui
kysymyksessäolevana yönä?
-- Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, ettei tuolia oivallisella
Hubbardilla ollut tavallista hyvää terveyttään, sanoi Jules.
-- Sanokaa minulle, sanoi Racksole, mistä tai kenestä johtuvat
salajuonenne Eugen-herttuan henkeä vastaan?
-- Minulla ei ollut mitään salajuonia Eugen-herttuan henkeä vastaan,
ainakaan aluksi. Otin vain korvausta vastaan huolehtiakseni
siitä, ettei Eugen-herttua saisi kohdata erästä mr Sampson Leviä
Lontoosta ennen määräpäivää, siinä kaikki. Tämähän näytti kylläkin
yksinkertaiselta. Olen ollut sotkeutuneena paljon mutkikkaampiin
juoniin aikaisemmin. Olin vakuutettu siitä, että pystyisin toimittamaan
asian Roccon ja Em -- ja miss Spencerin avulla.
-- Onko tuo nainen teidän vaimonne?
-- Hän pyrkii siksi, sanoi hän ivallisesti. Pyydän, ettette keskeytä
minua. Olin lopettanut kaikki valmistukset, kun te häikäilemättä
ostitte hotellin. Ei haittaa, vaikka nyt myönnän siitä hetkestä,
jolloin tulitte tielleni tuona yönä käytävässä, pelänneeni
teitä, vaikka tuskin myönsin sitä itsellenikään silloin. Katsoin
turvallisemmaksi siirtää toiminta-alueemme Ostendeen. Olin aikonut
ottaa Eugen-herttuan huostaani täällä hotellissa, mutta silloin
päätin siirtää hänet mantereelle ja lähetin miss Spencerin matkaan
erinäisin ohjein. Huolet tulevat harvoin yksitellen, ja sattui, että
juuri silloin tuo idiootti Dimmock, joka oli ollut kanssamme liitossa,
suvaitsi osoittautua luopioksi. Pieninkin hykkyrä olisi vienyt kaikki
nurinniskoin, ja siten oli minun pakko -- poistaa hänet näyttämöltä.
Hän halusi vetäytyä syrjään -- hän sai vaikean omantunnonherkkyyden
kohtauksen, ja tarvittiin voimakkaita toimenpiteitä. Valitan hänen
ennenaikaista kuolemaansa, mutta hän aiheutti sen itse. No, kaikki
kävi rauhallisesti, kunnes te ja kukoistava tyttärenne, ilmeisesti
aikoen sekaantua meidän asioihimme, jälleen ilmestyitte joukkoomme
Ostendeen. Mutta silloin oli vain kaksikymmentäneljä tuntia jäljellä
siitä ajasta, jonka suojattini olivat määränneet. Pidätin pikku
Eugen-parkaa määräajan, ja sitten teidän onnistui saada hänet käsiinne.
En voi kieltää, että te silloin pääsitte juonen jäljille, vaikka minun
alkuperäisten ohjeitteni mukaan liian myöhään. Aika oli loppuun kulunut
ja mikäli tiesin, oli aivan yhdentekevää, tapasiko Eugen-herttua mr
Sampson Levin vai ei. Mutta minun suojattini olivat yhä levottomia.
He olivat levottomia sittenkin, kun pikku Eugen oli monta viikkoa
sairastanut Ostendessa. He näyttivät pelänneen, että vielä silloinkin
Eugen-herttuan ja mr Sampson Levin kohtaus olisi voinut heitä
vahingoittaa. Siksipä he taas kääntyivät minun puoleeni. Tällä kertaa
he toivoivat, että Eugen-herttua -- poistuisi iäksi. He tarjosivat
hyvät ehdot.
-- Mitkä ehdot?
-- Minulle tarjottiin satatuhatta puntaa, jos Eugen-herttua olisi
kuollut säädetyn ajan kuluessa.
-- Ja kutka olivat rangaistavat suojattinne?
-- Sitä, totta puhuen, en tiedä.
-- Luullakseni tiedätte, kuka teille maksoi ne ensimmäiset
viisikymmentä tuhatta puntaa, ja kuka teille lupasi ne satatuhatta.
-- Niin, sanoi Jules, sen tiedän jotakuinkin. Tiedän hänen tulleen
Wienin kautta -- Bosniasta. Sain sen käsityksen, että asia olisi
jollakin tavalla yhteydessä Bosnian kuninkaan aiotun avioliiton kanssa.
Hän on nuori ruhtinas ja tuskin vielä vapautunut valtiollisesta
holhouksenalaisuudesta; senvuoksi ovat hänen ministerinsä epäilemättä
katsoneet parhaaksi järjestää hänen naima-asiansa. He koettivat
toissa vuonna, mutta epäonnistuivat, koska prinsessa, jonka he olivat
valinneet, oli luonut säteilevät katseensa toiseen ruhtinaaseen. Tämä
ruhtinas sattui juuri olemaan Posenin herttua Eugen. Bosnian kuninkaan
ministerit tunsivat täydellisesti Eugen-herttuan aseman. He tiesivät,
ettei hän voinut mennä naimisiin maksamatta velkojaan, ja he tiesivät
hänen voivan tehdä sen ainoastaan tuon juutalaisen Sampson Levin
avulla. Minun onnettomuudekseni tahtoivat he viime aikoina päästä
liian suureen varmuuteen Eugen-herttuan suhteen. He pelkäsivät hänen
kuitenkin kaikitenkin voivan toteuttaa avioliittonsa ilman mr Sampson
Levin apua, ja silloin -- niin, loput te tiedätte... Onhan vahinko,
ettei pieni, viaton Bosnian kuningasparka voi saada hänen ministeriensä
valitsemaa prinsessaa.
-- Uskotte siis, ettei kuninkaalla itsellään ole ollut mitään osaa
tässä inhoittavassa rikoksessa?
-- Sen uskon ihan varmaan.
-- Olen iloinen siitä, sanoi Racksole yksinkertaisesti. Eugen-herttua
elää kaikista juonista huolimatta. Oikeus näkyy tapahtuneen yhtäkaikki.
-- -- --
-- Mr Racksole on täällä sisällä mutta hän ei voi ottaa vastaan ketään,
miss. Nämä sanat lausui kaupunginlähetti oven ulkopuolella. Racksole
nousi nopeasti ja meni ovelle.
-- Loruja, oli lyhyt vastaus. Väistykää heti tieltä! Ovi avautui ja
Nella astui sisään. Hänellä oli kyyneleet silmissä.
-- Oi, isä, huudahti hän. Sain juuri kuulla sinun olevan hotellissa.
Olemme etsineet sinua kaikkialta. Tule heti, Eugen-herttua on
kuolemaisillaan... Sitten näki hän vuoteessa istuvan miehen ja hillitsi
itsensä.
Myöhemmin, jäätyään taas yksin, sanoi Jules itsekseen: Vielä voin
mahdollisesti saada nuo satatuhatta.
XXVIII.
VIELÄ KERRAN LOISTOKERROKSEN MAKUUKAMMIO.
Kun ruhtinas Aribert ja vanha Hans välittömästi herttuan ruokasalissa
tapahtuneen Romanée-ContipulIo-tapahtuman jälkeen huomasivat
Eugen-herttuan lyyhistyneen tajuttomana tuoliinsa, luulivat molemmat
ensi hetkessä herttuan jo ennättäneen maistaa myrkytettyä viiniä. Mutta
hetken harkinta ilmaisi heille, ettei se ollut mahdollista. Jos Posenin
suurherttua oli kuolemaisillaan tai kuollut, johtui tämä hänen tilansa
jostain muusta syystä kuin Romanée-Contiviinistä. Aribert kumartui
hänen ylitsensä, ja herttuan suusta tuleva voimakas tuoksu ilmaisi heti
onnettomuuden syyn: tuoksu johtui opiumista. Ja eikö totisesti tämän
hirvittävän unijuoman tuoksu nyt tuntunut voimakkaana yli koko pöydän.
Oikea selitys välähti silloin salamannopeasti Aribertin aivoihin.
Eugen-herttua oli käyttänyt hyväkseen sitä hetkeä, jolloin Aribertin
huomio sattumalta oli kiintynyt toisaalle, ja joutuen äkilliseen
epätoivon purkaukseen, päättänyt myrkyttää itsensä ja heti panna
päätöksensä täytäntöön. Hänellä täytyi olla opiumia taskussaan, mikä
seikka todisti, että onneton ruhtinas jo ennakolta oli päättänyt
tehdä tämän teon, myöskin senjälkeen kuin oli antanut Aribertille
lupauksensa. Aribert muisti nyt katkeran selvästi veljenpoikansa sanat:
"Minä peruutan lupaukseni. Huomaa, että minä peruutan sen." Heti tämän
muodollisen peruutuksen julkilausumisen jälkeen oli Eugen nähtävästi
yrittänyt tuhota itsensä.
-- Se on opiumia, Hans, huudahti Aribert sangen neuvottomana.
-- Eihän hänen ylhäisyytensä vain liene ottanut myrkkyä? sanoi Hans. Se
on mahdotonta!
-- Pelkään, että se Vain on liiankin mahdollista, sanoi ruhtinas
Aribert. Se on opiumia. Mitä me teemme? Joutuin, ukko!
-- Hänen ylhäisyytensä on herätettävä, ruhtinas. Hänelle pitää antaa
oksennuspulveria. Paras kantaa hänet makuukammioon.
He tekivät niin ja asettivat hänet isoon sänkyyn, jonka jälkeen Aribert
sekotti oksennuslääkkeen sinapista ja vedestä ja antoi hänen juoda sen,
mutta ilman minkäänlaista vaikutusta. Sairas makasi liikkumatonna,
joka lihas velttona. Hänen ihonsa tuntui koskettaessa jääkylmältä, ja
puoleksi ummistuneista luomista näki silmäterien olevan tuskallisesti
kokoon rypistettyinä.
-- Mene, Hans, ja lähetä noutamaan lääkäriä. Sano Eugen-herttuan
äkillisesti tulleen pahoinvoivaksi, mutta ettei mitään vaaraa ole.
Totuus ei saa tulla tunnetuksi.
-- Hänet on herätettävä, sire, sanoi Hans toistamiseen, kiiruhtaessaan
huoneesta.
Aribert nosti veljenpoikansa sängystä, pudisti häntä, nipisti häntä,
löi häntä hurjasti, huusi hänelle, laahasi häntä ympäri, mutta kaikki
turhaan.
Hans palasi.
-- Olen lähettänyt noutamaan lähintä lääkäriä ja samalla lähettänyt
sanan taudin erikoistuntijalle, sanoi hän.
-- Hyvä on, sanoi Aribert. Ehkäpä he kiiruhtavat. Sitten hän istuutui
ja kirjoitti kortille muutaman rivin. Vie tämä miss Racksolelle! Jollei
hän ole hotellissa, niin ota selville, missä hän on ja mene hänen
jälkeensä. Ymmärrät, että se on mitä tärkeintä.
Hans kumarsi ja riensi pois toisen kerran, ja sitten oli ruhtinas
Aribert taas yksin. Hän katsoi kauan Eugeniin ja teki toistamiseen
hurjan ponnistuksen herättääkseen hänet kuolemantapaisesta
horrostilasta, mutta turhaan.
Ovi avautui ja sisään astui mies, joka todennäköisesti oli lääkäri.
Muutamia lyhyitä kysymyksiä, ja hän oli selvillä tapauksen oleellisesta
luonteesta.
-- Tahtoisitteko palvella minua soittamalla, ruhtinas. Tarvitsen vähän
lämmintä vettä, yhden väkevän miehen ja sairaanhoitajattaren.
-- Kuka tarvitsee sairaanhoitajatarta? sanoi ääni ja Nella astui sisään
vallan hiljaa. Minä olen sairaanhoitajatar, lisäsi hän tohtoriin
kääntyen, käskekää minua.
Pahin oire Eugen-herttuan suhteen oli se, että oksennuslääkkeet
osoittautuivat tehottomiksi. Ei kukaan lääkäreistä keksinyt syytä
siihen, mutta selvästi kävi ilmi, että niin oli asianlaita. Tiede oli
avuton. Lopuksi julisti Manchester Squaresta saapunut erikoistuntija,
ettei Eugen-herttualla ollut mitään parantumisen toiveita, elleivät
hänen luonnolliset ruumiinvoimansa pystyisi ajamaan myrkkyä ruumiista
ilman tieteen apua, aivan niinkuin juopunut makaamalla pääsee
kohmelosta. Kaikkea oli koetettu keinotekoiseen hengitykseen ja kuuman
kahvin sisäänruiskuttamiseen asti. Annettuaan tämän lausunnon meni
Manchester Squaren erikoistuntija tiehensä. Kello oli yksi aamulla.
Ihmeellisen ja näennäisesti merkityksettömän yhteensattuman kautta,
jommoiset meitä toisinaan hämmästyttävät aavistuksenomaisesta kohtasi
erikoistuntija Racksolen ja tämän vangin näiden astuessa hotelliin.
Kummallakaan ei ollut pienintäkään aavistusta toisensa puuhista.
Makuukammiossa valvoi vuoteen ympärillä pieni ryhmä. Hitaasti kului
minuutti toisensa jälkeen murheellisesti. Kului vielä tunti. Silloin
hytkähti siihen saakka eloton ruumis vuoteella ja liikkui; hänen
huulensa avautuivat.
-- On toivoa, sanoi tohtori ja antoi hänelle kiihottavaa lääkettä,
jonka Nella hänelle ojensi.
Neljännestunnissa oli potilas tullut tajuihinsa. Yhden
kymmentuhantisista kerroista oli lääkintätaidon historiassa taas terve
ruumiinrakenne tehnyt ihmeen, jota vuosisatoja koottu lääketaito ei
ollut kyennyt aikaansaamaan.
Aikanaan poistui tohtori, sanoen Eugen-herttuan olevan "parantumaan
päin" ja luvaten palata muutaman tunnin kuluttua. Aamu oli koittanut
Nella päästi auki isot rullaverhot ja laski sisään valoa virtanaan.
Vanha Hans istui, väsymyksen painamana, nukkuen tuolilla eteisessä
huoneen nurkassa. Vastavaikutus oli ollut hänelle liian voimakas. Nella
ja ruhtinas Aribert katsoivat toisiinsa. He eivät olleet vaihtaneet
sanaakaan itsestään, mutta kumpikin tiesi, mitä toinen oli ajatellut.
Heidän kätensä yhtyivät ja sulkeutuivat toisiinsa täydellisessä
ymmärtämyksessä. Heidän lyhyt rakkaudenonnensa oli ollut äänetöntä, ja
se oli hiljaista nytkin. Sanaakaan ei vaihdettu. Himmentävä varjo oli
poistunut, mutta ainoastaan heidän silmänsä ilmaisivat kevennystä ja
iloa.
-- Aribert! Heikko huudahdus kuului vuoteelta.
Aribert meni vuoteen ääreen Nellan jäädessä ikkunan viereen.
-- Mitä nyt, Eugen? sanoi hän. Olet parempi nyt.
-- Niinkö luulet? mutisi herttua. Toivon sinun antavan minulle anteeksi
kaiken tämän, Aribert. Olen mahtanut tuottaa sinulle sietämättömästi
vaivaa. Tein sen niin kömpelösti, ja se minua harmittaa. Opiumi oli
huono keino, mutta en osannut keksiä mitään muuta, enkä uskaltanut
kysyä keneltäkään neuvoa. Minun täytyi itse käydä ostamassa sekotus. Se
oli kaikki hyvin nurinkurista. Mutta, jumalankiitos, se ei ole ollut
tekemättä vaikutustaan.
-- Mitä tarkoitat, Eugen? Olet parempi. Päivän tai parin perästä olet
täysin terve.
-- Olen kuolemaisillani, sanoi Eugen tyynesti. Älä anna pettää
itseäsi. Kuolen senvuoksi, että haluan kuolla. Niin täytyy käydä.
Tunnen sen sydämessäni. Muutaman tunnin kuluttua on kaikki lopussa.
Posenin valtaistuin on oleva sinun, Aribert. Sinä olet täyttävä sen
arvokkaammin kuin minä olen tehnyt. Älä saata omaisteni tietoon,
että myrkytin itseni. Vannota Hansia pitämään se salassa, vannota
lääkäreitäkin pitämään asia salassa, äläkä sinäkään puhu mitään. Olen
ollut suuri narri, mutta en tahdo, että tulisi tiedoksi minun olleen
pelkurikin. Ehkäpä se ei ole pelkuruutta; ehkäpä se onkin rohkeutta --
rohkeutta hakata solmu poikki. En voinut kestää ilmitulemisen häpeää,
Aribert, ja olin varma siitä, että velkani tulisivat tiedoksi. Olen
käyttäytynyt kuin narri ja olen valmis sovittamaan sen. Me Posenin
ruhtinaat -- me saamme aina maksaa kaiken muun paitsi velkamme. Ah,
nuo velat! Jos ei niitä olisi ollut, olisin voinut katsoa kasvoihin
häntä, joka olisi tullut vaimokseni, joka olisi jakanut kanssani
valtaistuimeni. Olisin voinut salata entisyyteni ja alkaa uudestaan.
Hänen avullaan olisin todellakin voinut alkaa uudestaan. Mutta kohtalo
on ollut minulle nurja -- aina, aina! Kesken kaiken, mitä se juoni
minua vastaan koski, Aribert? Olen unohtanut sen. Olen unohtanut.
Hänen silmänsä menivät umpeen. Kuului äkillinen romahdus. Vanha Hans
oli pudonnut tuoliltaan lattialle. Hän nousi hämillään ylös ja hiipi
häpeissään huoneesta.
Aribert tarttui veljenpoikansa käteen.
-- Loruja, Eugen! Sinä uneksit. Olet pian täysin terve. Nouse ylös.
-- Kaikki tämä yhden miljoonan vuoksi, valitti sairas. Yhden ainoan,
kurjan miljoonan vuoksi englannin puntia. Posenin kansallisvelka on
viisikymmentä miljoonaa, ja minä, Posenin herttua, en voinut saada
lainaksi yhtä. Jos vain sen olisin saanut, olisin kenties taas voinut
kohottaa pääni korkealle. Hyvästi, Aribert... kuka tuo nuori tyttö on?
Aribert katsahti ylös. Nella seisoi äänettömänä vuoteen jalkapäässä,
ja hänen silmänsä olivat kosteat. Hän meni vuoteen sivulle ja pani
kätensä potilaan sydämelle. Hän saattoi tuskin tuntea sen lyöntejä, ja
Aribertille ilmaisivat hänen silmänsä äkillistä epätoivoa.
Sillä hetkellä astui Hans jälleen sisään ja viittasi hänelle.
-- Olen kuullut herra Racksolen palanneen hotelliin ja saaneen kiinni
tuon Jules-nimisen miehen, jota sanotaan sellaiseksi roistoksi.
Useampia kertoja oli Nella yön aikana tiedustellut isäänsä saamatta
kuitenkaan mitään tietoa hänen olinpaikastaan.
Nyt, kello puoli seitsemän aamulla, oli hotellinpalvelijain kesken
salaa levinnyt huhu kuluneen yön tapahtumista. Mistä se oli saanut
alkunsa, ei kukaan varmasti voinut sanoa, joka tapauksessa se oli
levinnyt.
-- Missä on isäni? kysyi Nella Hansilta. Hän kohautti olkapäitään
viitaten ylöspäin.
Nella miltei juoksi ulos huoneesta. Kuinka hän keskeytti Julesin ja
Racksolen välisen keskustelun on jo kerrottu. Laskeutuessaan isänsä
kanssa portaita alas sanoi hän uudelleen:
-- Eugen-herttua on kuolemaisillaan -- mutta luulen, että sinä voit
hänet pelastaa.
-- Minäkö? huudahti Racksole.
-- Niin, toisti hän kivenkovaan. Minäpä sanon, mitä tahdon sinun
tekevän, ja se sinun täytyy tehdä.
XXIX.
THEODORE RACKSOLE KUTSUTAAN AVUKSI.
Ennätettyään isänsä kanssa ylimmästä kerroksesta portaita alas --
hissit eivät vielä olleet alkaneet toimia -- veti hän isänsä huoneeseen
ja sulki oven.
-- Mitä kaikki tämä nyt merkitsee? kysyi tämä vähän hämillään, jopa
hämmästyneenä tyttärensä kasvojen ilmeitten äärimmäisestä vakavuudesta.
-- Isä, alkoi nuori tyttö, olethan sinä hyvin rikas, eikö niin? Hyvin,
hyvin rikas. Hän hymyili surumielisesti ja ujosti. Racksole ei voinut
muistaa ennen nähneensä hänen kasvoillaan sellaista ilmettä. Hänellä
oli hyvä halu antaa tytölle leikkisä vastaus, mutta hän hillitsi
itsensä.
-- Olen, sanoi hän. Rikas minä olen, ja johan sinun pitäisi tietää se.
-- Kuinka pian voisit hankkia miljoonan puntaa puhtaassa rahassa?
-- Miljoonan, mitä? huudahti hän. Hänkin hämmästyi kuullessaan tytön
tyynesti mainitsevan tuon jättiläissumman. Mitä kummaa sinä tarkoitat?
-- Miljoonan puntaa, minä sanoin. S.o. viisi miljoonaa dollaria. Kuinka
pian voisit saada irti noin suuren summan?
-- Oh! vastasi hän, noin kuukaudessa, jos sievästi menettelen. Voisin
saada sen verran yhdessä kuukaudessa, aiheuttamatta mitään hämminkiä
Wall Streetillä ja muissa paikoissa. Mutta eräänlainen varovaisuus
olisi tarpeen.
-- Ei ollenkaan, huudahti tyttö. Etkö voi tehdä sitä nopeammin, jos
sinun todella olisi pakko?
-- Äärimmäisessä hätätilassa voisin kai järjestää asian viikossa, mutta
se synnyttäisi levottomuutta, ja minä häviäisin kaupassa.
-- Etkö sinä, jatkoi hän itsepintaisesti, etkö voisi mennä kaupunkiin
nyt tänä aamuna ja jollain tavalla hankkia miljoonaa, jos kysymys olisi
elämästä tai kuolemasta?
Hän epäröi.
-- Kuulehan Nella, sanoi hän, mitä tällä oikeastaan tarkoitat?
-- Vastaa kysymyksiini, isä, ja koeta olla luulottelematta, että olisin
pähkähullu.
-- Luulenpa melkein voivani saada kokoon miljoonaa nyt aamulla täällä
Lontoossakin. Mutta se kävisi minulle aika kalliiksi. Se maksaisi
minulle viisikymmentä tuhatta puntaa, ja siitäkös nousisi elämä
New-Yorkissa -- arvopaperieni yleinen myynti summakaupalla!
-- Miksi New-Yorkin tarvitsisi siitä mitään tietää? Miksikö New-Yorkin
tarvitsisi siitä tietää! toisti hän.
Tyttöseni, kun joku ottaa lainaksi miljoonan puntaa, tietää koko
maailma sen. Arveletko, että voisin mennä Englannin Pankin johtajien
luo ja sanoa: kuulkaas nyt, lainatkaa Theodore Racksolelle miljoona
viikoksi, niin hän antaa teille kuitin ja osoitteen osakkeistaan.
-- Mutta sinä voisit saada sen? kysyi hän toistamiseen.
-- Jos Lontoossa on miljoona puntaa, luulen voivani saada sen käsiini,
vastasi hän.
-- Silloin, isä, sanoi tyttö kiertäen kätensä hänen kaulaansa, täytyy
sinun lähteä hankkimaan se. Ymmärrätkö? Se on minulle. En ole koskaan
ennen pyytänyt sinulta mitään oikein suurta, mutta nyt teen sen. Ja
haluan sitä niin kiihkeästi.
Hän tuijotti tyttöön.
-- Tunnustan sinun ansainneen palkinnon, sanoi isä lopuksi. Ansaitset
sen suurenmoisesta ja ihailtavasta kylmäverisyydestäsi. Nyt voit
ilmaista minulle kaiken tämän sekasotkun oikean, sisäisen yhteyden.
Kuinka se kuuluu?
-- Tahdon tuon miljoonan Eugen-herttuaa varten, alkoi tyttö ensin
epäröiden ja viivytellen. Hän joutuu perikatoon, jollei voi saada
miljoonaa velkojensa maksamiseen. Hän on hyvin rakastunut erääseen
prinsessaan, eikä voi mennä hänen kanssaan naimisiin vain sen vuoksi.
Tytön vanhemmat eivät sitä sallisi. Hän olisi saanut rahat Sampson
Leviltä, mutta tuli liian myöhään -- Julesin vuoksi.
-- Tiedän tuon kaiken -- ehkä paremmin kuin sinä. Mutta en jaksa
käsittää, mitä se sinua tai minua liikuttaa.
-- Asianlaita on se, isä, jatkoi Nella, että hän on yrittänyt tehdä
itsemurhan -- hän on sellaisessa ahdingossa. Niin, ihan itsemurhan. Hän
nautti opiumia eilen illalla. Se ei tappanut häntä -- hän on pelastunut
ensimmäisestä kohtauksesta, mutta hän on hyvin heikossa tilassa ja
sanoo aikovansa kuolla. Ja minä luulen totisesti hänen kuolevan. Jos
sinä nyt voisit hankkia hänelle tuon miljoonan, isä, pelastaisit hänen
henkensä.
Nellan kertoma uutinen oli Racksolelle suuri ja masentava yllätys,
mutta hän salasi tunteensa jotensakin hyvin.
-- En vähääkään toivo hänen henkensä pelastumista, Nella. Minä en
kovinkaan kunnioita Eugen-herttuaasi. Olen tehnyt hänen hyväkseen
minkä olen voinut, mutta ainoastaan puolustaakseni oikeutta ja myös
senvuoksi, että tunnen vastenmielisyyttä salaliittoja ja salamurhia
vastaan. On vallan eri asia, jos hän haluaa tappaa itsensä. Silloin
sanon: tappakoon vain. Kuka siitä on vastuussa, että hän on kokonaisen
miljoonan punnan velassa? Siitä hänen on kiittäminen ainoastaan itseään
ja huonoja tapojaan. Luulen kruunun, jos hän sattuisi kuoleman kautta
poistumaan, joutuvan ruhtinas Aribertille. Ja se olisi lisäksi hyvä
asia! Aribert on kahdenkymmenen veljenpoikansa tapaisen miehen veroinen.
-- Siinäpä se juuri onkin, isä, sanoi hän innostuneena, käyttäen
tilaisuutta hyväkseen. Tahdon, että pelastat Eugen-herttuan juuri
siksi, että Aribert -- ruhtinas Aribert ei halua valtaistuimelle. Hän
tahtoo paljon mieluummin päästä siitä.
-- Mieluummin päästä siitä! Älä puhu joutavia. Jos hän on itseään
kohtaan vilpitön, myöntää hän tulevansa iloiseksi, jos saa sen.
Valtaistuimet ovat niinsanoakseni hänellä veressään.
-- Erehdyt, isä! Ja syy, miksi valtaistuin on hänelle vastenmielinen,
on tämä: Jos ruhtinas Aribert nousisi Posenin valtaistuimelle, olisi
hänen pakko mennä naimisiin jonkun prinsessan kanssa.
-- Niinpä niin! Prinssin tulee naida prinsessa!
-- Mutta hän ei tahdo. Hän tahtoo luopua kaikista ruhtinaallisista
oikeuksistaan ja elää alamaisena. Hän tahtoo naida naisen, joka ei ole
mikään prinsessa.
-- Onko tämä nainen rikas?
-- Hänen isänsä on rikas, sanoi nuori tyttö. Oh, isä, etkö voi arvata
sitä? Hän -- hän rakastaa minua. Hänen päänsä vaipui Racksolen
olkapäälle ja hän alkoi itkeä.
Miljoonamies vihelsi kimakasti.
-- Nella! sanoi hän lopulta. Entä sinä? Pidätkö sinä hänestä?
-- Nyt olet tyhmä, isä, vastasi hän. Luuletko, että tällä tavoin
tuottaisin itselleni huolta, jollen hänestä pitäisi? Hän hymyili läpi
kyynelten. Hän kuuli isänsä äänensävystä, että oli voittanut.
-- On tämä hyvin merkillinen juttu, sanoi Racksole. Mutta jos
luulet siitä olevan mitään apua, on parasta, että menet sanomaan
Eugen-herttuallesi, että tuo miljoona voidaan hankkia, jos hän sitä
todella tarvitsee. Otaksun, että hänellä on kunnollisia vakuuksia,
muuten ei Sampson Levi olisi asiaan puuttunut.
-- Kiitos, isä. Älä nyt seuraa minua, ehkä järjestän asian itse.
Hän sanoi hyvästi pienellä kohteliaalla niiauksella ja katosi.
Nellan palatessa loistokerroksen makuukammioon olivat sekä lähellä
asuva lääkäri että tuo erikoistuntija jälleen saapuvilla. Molemmat
lääkärit läksivät vuoteen äärestä, kun tyttö astui sisään, ja alkoivat
hiljaisella äänellä puhella keskenään ikkunasyvennyksessä.
-- Omituinen tapaus, sanoi erikoistuntija.
-- Niin, taudin perustuksena on, kuten sanotte, hermostunut
luonnonlaatu. Kun sellainen luonnonlaatu ja voimakas ruumiinrakenne
vaikuttavat vastakkain, saattavat seuraukset olla sangen omituiset.
Katsotteko olevan mitään toivoa, sir Charles?