sanonut, että toivoa on. Suoraan sanoen, kun yöllä tai oikeammin tänä
aamuna läksin täältä, en odottanut tapaavani herttuaa enää elävänä --
saatikka sitten täydessä tajussaan ja puhumaan kykenevänä. Kaikkien
pelin sääntöjen mukaan pitäisi hänen nyt vallan helposti ja täysin
varmasti voittaa häiriö, minkä alaisena hänen olemuksensa on ollut.
Mutta sitä en luule hänen tekevän. En luule hänen sitä toivovankaan.
Ja lisäksi luulen hänen edelleen olevan itsemurhakiihkon vaikutuksen
alaisena. Jos hänellä olisi partaveitsi, viiltäisi hän kaulansa poikki.
Teidän tulee koettaa ylläpitää hänen voimiaan. Jos käy tarpeelliseksi,
tehkää ruiskutuksia. Pistäydyn katsomassa iltapäivällä. Nyt minun
on lähdettävä St. James Palace'en. Ja erikoistuntija kiiruhti pois
tehtyään siron kumarruksen ja lausuen muutamia kohteliaan rohkaisevia,
nopeita sanoja ruhtinas Aribertille.
Erikoistuntijan mentyä kutsui ruhtinas Aribert toisen lääkärin syrjään
luokseen.
-- Unohtakaa kaikki muu, tohtori, sanoi hän, ja ajatelkaa vain, että
minä olen ihminen ja te samaten. Sanokaa minulle totuus! Kykenettekö
pelastamaan hänen ylhäisyytensä? Sanokaa minulle totuus!
-- Ei ole mitään totuutta, vastasi tohtori. Tulevaisuus ei ole meidän
käsissämme, ruhtinas.
-- Mutta toiveita? Onko vai ei? Tohtori katsoi ruhtinas Aribertiin.
-- Ei, sanoi hän lyhyesti. Niitä minulla ei ole. Minulla ei ole koskaan
silloin toiveita, kun potilas ei ole puolellani.
-- Te tarkoitatte...?
-- Tarkoitan, ettei hänen kuninkaallisella ylhäisyydellään ole mitään
halua elää. Sen kai olette huomannut.
-- Liiankin hyvin.
-- Ja tiedätte syyn? Aribert nyökkäsi myöntäen.
-- Sitä ei voi poistaa?
-- Ei, sanoi Aribert. Hän tunsi jonkun koskettavan takinhihaansa. Sormet
olivat Nellan. Elein tämä viittasi häntä tulemaan eteiseen.
-- Jos niin tahdot, sanoi hän jouduttuaan ruhtinaan kanssa kahden
kesken, voidaan Eugen-herttua pelastaa. Minä olen huolehtinut siitä.
-- Oletko sinä huolehtinut siitä? Hän kumartui Nellan puoleen melkein
kauhun ilme kasvoissaan.
-- Mene sanomaan hänelle, että nuo miljoona puntaa, jotka hänen onnensa
edellytyksinä ovat niin välttämättömät, ovat tulossa. Sano hänelle,
että hän voi saada ne tänään, jos se voi häntä rauhoittaa.
-- Mutta mitä sinä tarkoitat, Nella?
-- Tarkoitan, mitä sanonkin, Aribert, ja hän tarttui Aribertin käteen
sulkien sen omaansa. Juuri mitä sanon! Jos miljoona puntaa voi pelastaa
Eugen-herttuan hengen, on se hänen käytettävänään.
-- Mutta kuinka -- kuinka olet voinut sen järjestää? Minkä ihmeen
kautta?
-- Isäni, sanoi hän lempeästi, tekee kaikki, mitä häneltä pyydän.
Älkäämme hukatko aikaa. Mene sanomaan Eugen-herttualle, että kaikki on
kunnossa ja että kaikki käy hyvin. Mene!
-- Mutta me emme voi ottaa vastaan tätä -- tätä kuulumatonta, tätä
uskomatonta palvelusta. Se on mahdotonta.
-- Aribert, sanoi hän nopeasti, muista, ettet ole Posenissa ja pidä
vastaanottajaisia hovissa. Olet Englannissa ja puhut amerikalaisen
tytön kanssa, joka aina on tottunut saamaan tahtonsa toteutetuksi.
Ruhtinas teki torjuvan eleen ja meni takaisin makuukammioon. Tohtori
istui pöydän ääressä kirjoittaen lääkemääräyksen. Aribert lähestyi
sänkyä voimakkaasti pamppailevin sydämin. Eugen vastaanotti hänet
heikosti, väsyneesti hymyillen.
-- Eugen, kuiskasi ruhtinas Aribert, kuuntele tarkkaan, mitä minulla on
sanottavaa. Tuon uutisia! Ystäviemme avulla olen saanut aikaan, että
sinä saat lainaksi miljoonan. Se on ihan päätetty asia ja voit luottaa
siihen. Mutta sinun on parannuttava. Kuuletko, mitä sanon?
Eugen miltei nousi istumaan vuoteessa.
-- Sano minulle, etten houri! huudahti hän.
-- Sitä et luonnollisesti tee, vastasi Aribert. Mutta et saa istua
ylhäällä. Sinun täytyy olla varovainen.
-- Kuka lainaa rahat? kysyi Eugen heikosti, onnellisesti kuiskaten.
-- Älä huoli siitä. Sen saat myöhemmin tietää. Huolehdi nyt
parantumisestasi.
Iltapäivällä oli Eugen huomattavasti ja ratkaisevasti parempi.
Lääkärit, jotka taudin kulku kolmannen kerran oli pannut pyörälle,
ilmoittivat nyt kaiken vaaran olevan ohi. Ilmoituksen sävy tuntui
ilmaisevan, että onnellinen tulos kokonaan johtui saavuttamattomasta
lääkärintaidosta, mutta kenties Aribert erehtyi. Olipa sen asian laita
kuinka hyvänsä, oli hän sangen ihmisystävällisessä mielentilassa ja
valmis antamaan anteeksi mitä hyvänsä.
-- Nella, sanoi hän vähän myöhemmin, heidän taas ollessaan kahden
eteisessä, mitä minun on sinulle sanottava? Kuinka voin sinua kiittää?
Kuinka voin kiittää isääsi?
-- On parasta, ettet kiitä isääni, sanoi hän. Hän on olevinaan sitä
mieltä, että koko asia on pelkästään liiketoimi, niinkuin se tietysti
on. Mitä minuun tulee, niin saat -- niin saat...
-- Mitä niin?
-- Suudella minua, sanoi hän. Kas niin! Oletko varma siitä, että olet
suorastaan kosinut minua, mon prince!
-- Oi, Nella! huudahti hän sulkien hänet uudelleen syliinsä. Ole omani!
Mitään muuta en kaipaa!
-- Tulet kyllä huomaamaan tarvitsevasi myöskin isäni suostumuksen!
-- Tuleeko hän tekemään vaikeuksia? Ei kai hän tule tekemään, Nella --
ei toki sinulle!
-- Parasta, että kysyt häneltä, sanoi hän leikillisesti. Hetkistä
myöhemmin astui Racksole itse huoneeseen.
-- Käykö kaikki hyvin, kysyi hän, viitaten makuukammioon.
-- Mainiosti, vastasivat molemmat rakastavaiset yhteen ääneen punastuen
kumpikin.
-- Vai niin! sanoi Racksole. No, jos niin on asianlaita ja teillä on
joku minuutti joutoaikaa, tahtoisin näyttää teille jotakin, ruhtinas.
XXX.
LOPPU.
-- Minulla on koko joukko asioita teille kerrottavana, alkoi Racksole,
heti kun he olivat ehtineet ulos huoneesta, ja samoin, niinkuin sanoin,
jotakin teille näytettävänä. Tahdotteko tulla huoneeseeni? Puhutaan
siellä vasta. Koko hotelli on mielenliikutuksen vallassa.
-- Mielelläni, sanoi Aribert.
-- On ilahduttavaa, että hänen ylhäisyytensä Eugen-herttua on
paranemaan päin, sanoi Racksole, ollakseen kohtelias.
-- Oh, mitä siihen tulee... alkoi Aribert.
-- Jollei teillä ole mitään sitä vastaan, puhutaan siitä asiasta
myöhemmin, ruhtinas, keskeytti Racksole hänen puheensa.
He olivat ennättäneet hotellinomistajan yksityishuoneeseen.
-- Haluan kertoa teille kaikki viime yön tapahtumat, jatkoi Racksole,
kuinka vangitsin Julesin ja kuulustelin häntä tänä aamuna. Ja hän
rupesi juurta jaksain tekemään selkoa kaikesta pienimpiä yksityiskohtia
myöten. -- Näette siis, päätti hän, että epäilyksemme Bosnian suhteen
olivat jotenkin oikeat. Mutta mitä Bosniaan tulee, niin kuta enemmän
sitä ajattelen, sitä varmemmalta minusta tuntuu, ettei mitään voida
tehdä sen rikollisten ministerien saattamiseksi edesvastuuseen.
-- Entä Jules sitten? Mitä hänelle aiotte tehdä?
-- Tulkaa tätä tietä, sanoi Racksole ja vei Aribertin toiseen
huoneeseen. Erästä siinä olevaa sohvaa peitti liinavaateverho. Racksole
nosti pois verhon -- hän ei koskaan voinut olla käyttämättä hyväkseen
tilaisuutta nauttiakseen dramaattisesta esiintymisestä -- ja paljasti
miehen ruumiin.
Se oli Jules kuolleena, mutta hänen ruumiissaan ei näkynyt mitään
naarmua tai mustelmaa.
-- Olen lähettänyt noutamaan poliisia -- ei katukonstaapelia, vaan
jotakin Scotland Yardin virkamiestä, sanoi Racksole.
-- Kuinka tämä on tapahtunut? kysyi Aribert hämmästyneenä. Olin
kuulevinani teidän lausuvan, että hän oli varmasti suljettuna entiseen
huoneeseensa.
-- Niin hän olikin, vastasi Racksole. Menin sinne ylös nyt iltapäivällä
viedäkseni hänelle vähän ruokaa. Kaupunginlähetti oli vartioimassa
oven ulkopuolella. Hän ei ollut kuullut mitään melua, mitään
eriskummallista. Mutta astuessani huoneeseen oli Jules poissa. Hän
oli tavalla tai toisella irroittanut köytensä ja sitten onnistunut
nostamaan saranoiltaan vaatekaapin oven. Hän oli siirtänyt sängyn
ikkunan ääreen ja työntämällä ikkunasta ulos kolme neljättäosaa
vaatekaapin ovesta ja lykkäämällä sen sisäpuolelle jääneen osan
sängynpään ristikon alle oli hän laittanut itselleen jonkunlaisen
kiikkuvan lavan ikkunan ulkopuolelle. Kaiken tämän hän oli tehnyt
ilman vähintäkään kolinaa. Sitten kai hän on mennyt ulos ikkunasta
ja seisonut tällä tavalla. Hän on silloin sormillaan juuri ja juuri
ulottunut hotellin katon alla olevan leveän reunuksen ulkolaitaan.
Pelkillä käsivoimillaan on hän sitten vivuttanut itsensä tuolle
reunukselle ja päässyt itse katolle. Hänellä on silloin ollut koko
katto käytettävänään. Sillä puolella rakennusta, joka on Salisbury
Laneen päin, on rautaiset paloportaat, jotka ulottuvat katonharjasta
suoraan alas pieneen alhaalla olevaan pihaan, joka on kellarien
tasalla. Jules on mahtanut luulla pakonsa onnistuvan. Mutta pahaksi
onneksi on yksi rautaportaitten puolapuista ollut ruostunut hauraaksi,
senvuoksi että se on ollut huonosti maalattu. Se meni poikki, ja Jules,
joka ei tiennyt sitä varoa, putosi maahan. Sellainen oli kaiken hänen
älykkyytensä ja oveluutensa loppu.
Lakattuaan puhumasta levitti hän jälleen verhon ruumiin ylle eleellä,
joka ilmaisi jonkinlaista kunnioitusta.
* * * * *
Eräänä iltapäivänä, neljätoista päivää Posenin suurherttuan
täydellisen parantumisen jälkeen, ilmaisi ruhtinas Aribert, joka
yhä edelleen asui Grand Babylonissa, toivovansa saada puhutella
miljoonamiestä. Eugen-herttua oli, Hansin ja muutamien luokseen
kutsumiensa hovivirkailijain seuraamana, matkustanut pois suurella
komeudella, varustettuna tuolla rauhoittavalla miljoonalla, todella
tekemään valmistuksia kihlaustaan varten. Tuohon miljoonaan nähden oli
Eugen-herttua antanut tyydyttävän mieskohtaisen vakuuden, ja rahat oli
määrä maksaa takaisin viidessätoista vuodessa.
-- Haluatte puhua kanssani, ruhtinas, sanoi Racksole Aribertille, kun
molemmat olivat istuutuneet edellisen huoneeseen.
-- Tahdon sanoa teille, vastasi Aribert, että olen aikonut luopua
kaikista oikeuksistani ja arvonimistäni Posenin kuninkaallisena
prinssinä ja vastaisuudessa käyttää nimeä kreivi Hartz -- johon
arvoon äitini puolelta olen oikeutettu. Niinikään tahtoisin mainita,
että minulla on yksityisiä tuloja kymmenentuhatta puntaa vuodessa ja
linna ja kaupunkitalo Posenissa. Sanon teille tämän senvuoksi, että
olen tullut pyytämään tyttärenne kättä. Rakastan häntä ja olen kyllin
turhamainen uskoakseni hänen rakastavan minua. Olen jo pyytänyt häntä
vaimokseni ja hän on suostunut Odotamme teidän myöntymystänne.
-- Tuotatte meille suuren kunnian, ruhtinas, sanoi Racksole hieman
hymyillen, useammallakin tavalla. Saanko kysyä, miksi luovutte
ruhtinaallisesta arvostanne?
-- Aivan yksinkertaisesti siksi, että vihaan morganaattisen avioliiton
ajatusta yhtä paljon kuin te ja Nella sitä vihaisitte.
-- Hyvä on!
Ruhtinas nauroi.
-- Otaksun teidän käsittävän, että kymmenentuhatta puntaa vuodessa on
jokseenkin pieni tulo teidän asemassanne olevalle henkilölle, sanoi
Racksole. Nella on äärettömän ylellinen. Tiedän, että hän joskus
yhdessä ainoassa vuodessa on käyttänyt kuusikymmentä tuhatta dollaria,
omistamatta vuoden lopussa minkäänlaista säästöä. Hänhän veisi teidät
vararikkoon yhdessä ainoassa vuodessa.
-- Nellan täytyy tehdä parannus, sanoi Aribert.
-- Jos hän siihen suostuu, on kaikki hyvin. Silloin minäkin suostun.
-- Kiitän teitä omasta ja hänen puolestaan, sanoi ruhtinas vakavasti.
-- Ja, jatkoi miljoonamies, jotta hänen ei tarvitsisi tehdä parannusta
liian äkkipikaa, tahdon hänen hyväkseen täydellä omistusoikeudella,
kuitenkin silmälläpitäen teidän lapsianne, jos teille sellaisia
annetaan, luovuttaa pienen summan viisikymmentä miljoonaa dollaria,
s.o. kymmenen miljoonaa puntaa hyvinä, valikoituina rautatieosakkeina.
Otaksun sen olevan noin puolet omaisuudestani. Nella ja minä olemme
aina jakaneet kaiken tasan.
Aribert ei vastannut. Molemmat miehet puristivat vaieten toistensa
käsiä, ja sitten tuli Nella sattumalta huoneeseen.
Sinä iltana käveli Racksole ystävänsä Felix Babylonin kanssa
päivällisen jälkeen edes takaisin Grand Babylonin pengermällä.
Felix oli alkanut keskustelun.
-- Otaksun, Racksole, oli hän sanonut, ettette ole alkanut kyllästyä
Grand Babyloniin?
-- Miksi sitä kysytte?
-- Koska minä olen alkanut kyllästyä olemaan sitä ilman. Olen tuhansia
kertoja, myytyäni sen teille, toivonut voivani purkaa kaupat. En jaksa
sietää toimettomuutta. Tahdotteko myydä sen?
-- Voisin, sanoi Racksole, voisin taipua myymään sen
-- Mitä aiotte vaatia, ystäväni? kysyi Felix.
-- Sen, minkä olen maksanut, kuului nopea vastaus.
-- Mitä? huudahti Felix. Minä myin hotellin teille Julesineen,
Roccoineen ja miss Spencereineen. Te hukkaatte nämä kolme
kunnioitettavaa palvelijaa ja tarjoatte sen sitten minulle takaisin
samasta hinnasta. Sehän on kuulumatonta! Pieni mies nauroi
sydämellisesti omalle sukkeluudelleen. Mutta siitä huolimatta, lisäsi
hän, älkäämme kiistelkö hinnasta. Hyväksyn ehtonne.
Ja niin oli päättynyt se tapahtumain sarja, joka alkoi sillä että
Theodore Racksole tilasi häränkyljyksen ja pullollisen Bass-olutta
Grand Hotel Babylonin ruokasalissa.