mahdollisimman mahtipontisesti, -- tärkeiden tehtävien vuoksi. En
ole tehnyt sopimuksia muitten kanssa ja tarvitsen tuon miljoonan.
Olisitteko hyvä ja maksaisitte sen Lontoossa oleville pankkiireilleni...
-- Asia on hyvin ikävä, sanoi mr Sampson Levi erinomaisella
häikäisevällä kohteliaisuudella, joka häntä itseäänkin ihmetytti, mutta
rahayhtymäni on lainannut rahat toisaalle. Ne ovat Etelä-Amerikassa
-- voin vallan hyvin ilmoittaa teidän ylhäisyydellenne, että olemme
lainanneet ne Chilen hallitukselle.
-- Kirottu Chilen hallitus, mr Levi, huudahti herttua ja kalpeni. Minun
on saatava tuo miljoona. Asiahan oli sovittu.
-- Myönnän, että asia oli sovittu, sanoi mr Sampson Levi, mutta teidän
ylhäisyytenne rikkoi sopimuksen.
Seurasi pitkä äänettömyys.
-- Onko tarkoituksenne väittää, alkoi herttua synkän rauhallisena,
ettette voi hankkia tuota miljoonaa?
-- Voisin hankkia teidän ylhäisyydellenne yhden miljoonan parin vuoden
ajalla...
Herttua teki vihaisen liikkeen.
-- Mr Levi, hän sanoi, jollette tuo rahoja minulle huomiseksi, saatatte
erään Europan vanhimmista ruhtinassuvuista vararikkoon. Te ette pidä
sanaanne, ja olin kuitenkin luottanut teihin.
-- Anteeksi, teidän ylhäisyytenne, sanoi pienikasvuinen Levi, nousten
harmistuneena seisomaan, _minä_ en ole sanaani syönyt. Tahdon vielä
kerran ilmoittaa, että rahat eivät enää ole käytettävissäni ja pyydän
sanoa teidän ylhäisyydellenne hyvästi.
Ja mr Sampson Levi poistui vastaanottosalista tehden kömpelön, vihaisen
kumarruksen.
-- Aribert, sanoi Eugen-herttua hetkistä myöhemmin, sinä olit oikeassa.
Kaikki on mennyttä. Minulla on vain yksi keino jälellä...
-- Ethän vain aio... Ruhtinas Aribert hillitsi itsensä, sanomattomasti
hämmästyneenä.
-- Juuri sen aion tehdä, sanoi herttua nopeasti. Voin järjestää asian
niin, että luullaan vain tapahtuneen onnettomuuden.
XXI.
FELIX BABYLONIN PALUU.
Sen päivän iltana, jona Eugen-herttualla oli ollut kohtalokas
keskustelu mr Sampson Levin kanssa, harhaili Racksole sangen
levottomana ja hajamielisenä Grand Babylonin ja läheisten käytävien
eteishallissa.
Viimein hän kulki suoraan hotellin läpi ja ulos toisesta
sisäänkäytävästä sekä pientä mitätöntä syrjäkatua ylös kapean ja
ahdinkoon asti täynnä olevan Strandin kuohuvaan ihmisvirtaan.
Hän kulki juuri hajuvesitehtaan ohi, kun eräs herra, joka hiljalleen
tuli vastakkaiselta taholta, lähestyi häntä hiljaisella äänellä
tervehtien: Hyvää iltaa, mr Racksole! Miljoonamies ei heti tuntenut
puhujaa, jolla oli yllään matkatakki ja kädessään matkalaukku. Mutta
sitten hänen kasvoilleen välähti pieni iloinen hymy, ja hän ojensi
kätensä.
-- Niin, mr Babylon, hän tervehti toista, kaikista maailman ihmisistä
olen kaikkein mieluimmin halunnut tavata juuri teitä.
-- Te mairittelette minua, sanoi pieni englantilaiseksi valettu
sveitsiläinen.
-- En vähääkään, vastasi Racksole, se ei kuulu minun enempää kuin
teidänkään tapoihinne. Toivoin saavani pitkään ja hauskasti tarinoida
kanssanne ja kas, tässä te nyt olette! Mistä matka?
-- Lausannesta, sanoi Babylon. Olin suorittanut tehtäväni siellä eikä
minulla enää ollut siellä mitään tekemistä; silloin tunsin koti-ikävää.
Halusin takaisin Lontooseen ja niin saavuin tänne juuri sellaisena
kuin minut näette. Ja hän nosti matkalaukkuaan Racksolen nähden.
Hammasharja, partaveitsi ja pari tohveleita! Hän lisäsi nauraen: Kysyin
epäillen itseltäni käydessäni katua eteenpäin, mistä saisin asunnon --
minä, Felix Babylon, ilman kotia Lontoossa.
-- Neuvoisin teitä menemään Grand Babyloniin, vastasi Racksole, hänkin
nauraen. Se on hyvä hotelli ja tunnen omistajan mieskohtaisesti.
-- Jokseenkin kallis, vai kuinka? huomautti Babylon.
-- Teiltä, herrani, sanoi Racksole, tulee perittäväksi kaiken kaikkiaan
tasan 2 1/2 shillinkiä viikolta. Suostutteko siihen?
-- Suostun kyllä, sanoi Babylon lisäten: Olette kovin ystävällinen, mr
Racksole.
He kulkivat takaisin hotelliin sanomatta mitään erikoista, mutta
tunsivat olevansa hyvin tyytyväisiä saadessaan olla toistensa seurassa.
-- Paljon vieraita? kysyi Babylon.
-- Kyllä, koko runsaasti, virkkoi Racksole, koettaen esiintyä
hotellinomistajan tapaan, mikäli siihen kykeni. Luulenpa voivani sanoa
-- kauppapuotien omistajien puhetapaa käyttääkseni -- että jos mitään
kauppoja tehdään, niin minä ne teen. Tänä iltana ovat kaikki vieraat
pengermällä ja pylvästössä -- on niin äärettömän kuuma -- ja jäätelön
menekki on suorastaan suunnaton -- melkein yhtä suuri kuin se olisi
New-Yorkissa.
Theodore Racksole sytytti Havanna Rotschildin, jonka Babylon hänelle
tarjosi, ja he astuivat sisään hotelliin käsikoukussa. Mutta he
eivät olleet kunnolla kerinneet ylimmälle ulkoportaalle, ennenkuin
pienikasvuinen Felix sai osakseen lukemattomia tervehdyksiä. Nähtävästi
hänen entiset vieraansa olivat paljon pitäneet hänestä. Vihdoin
he saapuivat johtokunnan huoneeseen, jossa Babylonille tarjottiin
kananpoikapaistia ja Racksole auttoi häntä Heidsieck Monopol, Carte
d'or-pullon tyhjentämisessä.
-- Tämä kananpoika on miltei täydellisellä taidolla paistettu, sanoi
Babylon lopuksi. Se tuottaa talolle kaikkea kunniaa. Mutta miksi te,
rakas Racksole, miksi taivaan nimessä te jouduitte riitaan Roccon
kanssa?
-- Olette siis kuullut siitä puhuttavan?
-- Kuullut puhuttavan? Rakas ystävä, sehän oli painettu jokaiseen
sanomalehteen koko mannermaalla. Muutamissa niistä ennustettiin, että
Grand Babylon saisi sulkea porttinsa puolen vuoden kuluttua, koska
Rocco oli kääntänyt sille selkänsä. Mutta minä käsitin luonnollisesti
asian paremmin. Tiesin, että teillä oli täytynyt olla pätevät syyt
kehottaessanne Roccoa jättämään paikkansa ja että edeltäpäin olitte
ryhtynyt toimiin saadaksenne jonkun hänen tilalleen.
-- Totta puhuen en ollut ryhtynyt mihinkään toimiin edeltäpäin,
sanoi Racksole ikäänkuin katuen, mutta onneksi olemme toisessa
keittiömestarissa tavanneet taiturin, jota etevämpi ei ole kukaan muu
kuin Rocco itse. Mutta tämä oli vain onnellinen sattuma.
-- Aivan varmaan oli epäviisasta luottaa sattumaan niin vakavassa
asiassa, sanoi Babylon.
-- Minä en luottanut sattumaan. En luottanut mihinkään muuhun kuin
Roccoon itseensä, ja hän petti minut.
-- Mutta miksi riitaannuitte hänen kanssaan?
-- En joutunut riitaan hänen kanssaan. Tapasin hänet eräänä yönä
balsamoimassa ruumista loistokerroksen makuukammiossa.
-- Mitä te tapasitte? Babylon melkein kiljaisi.
-- Tapasin hänet balsamoimassa ruumista loistokerroksen makuukammiossa,
toisti Racksole mitä rauhallisimmalla äänellään.
Molemmat miehet katsoivat toisiaan, ja sitten Racksole uudestaan täytti
Babylonin lasin.
-- Kertokaa, sanoi Babylon, istuutuen nojatuoliin ja sytyttäen sikaarin.
Racksole kertoi koko Posenin jutun kaikkine pienine yksityiskohtineen,
mikäli hän itse sen tunsi. Se oli pitkä ja monimutkainen kertomus,
ja siihen meni noin tunti. Tänä aikana ei pienikokoinen Felix
virkkanut sanaakaan eikä liikuttanut lihastakaan, ainoastaan hänen
pienet silmänsä tuijottivat sinertävän savupilven läpi. Kaakeliuunin
reunustalla oleva kello löi kaksitoista yöllä.
-- Mihin aiotte ryhtyä vastaisuudessa, jos saan luvan kysyä? sanoi
Babylon hänen lopetettuaan.
-- Senpä juuri itsekin haluaisin tietää, sanoi Racksole.
-- Noo, lausui Babylon hetkisen vaitiolon jälkeen, ruvetaanpa
miettimään. Ensiksikin teitä huvittanee tietää, että sattumalta tapasin
Julesin tänään.
-- Vai niini huomautti Racksole aivan rauhallisesti. Missä?
-- Varhain tänä aamuna Parisissa, juuri ennen lähtöäni sieltä. Kohtaus
oli aivan satunnainen, ja Jules tuntui kokolailla hämmästyneen minut
tavatessaan. Hän kysyi kunnioittavasti, mihin olin matkalla, ja minä
sanoin olevani menossa Sveitsiin. Sinä hetkenä luulin olevani matkalla
Sveitsiin. Olin saanut päähäni, että siellä tulisin onnellisemmaksi ja
että oli parasta kääntyä takaisin ja olla enään palaamatta Lontooseen.
Kuitenkin peräydyin kerran vielä ja päätin jatkaa matkaa Lontooseen
silläkin uhalla, että siellä tuntisin itseni onnettomaksi ilman
hotelliani. Sitten kysyin Julesilta, mihin hän aikoi matkustaa, ja hän
kertoi aikovansa lähteä Konstantinopoliin, jossa hän oli osakkaana
eräässä uudessa ranskalaisessa hotellissa. Toivotin hänelle onnea ja
sitten me erosimme.
-- Vai Konstantinopoliin! sanoi Racksole. Erinomaisen sopiva paikka
hänelle minun mielestäni.
-- Mutta, jatkoi Babylon, näin hänet vielä kerran.
-- Missä?
-- Charing Cross-asemalla muutamaa minuuttia ennenkuin ilokseni tapasin
teidät. Mr Jules ei yhtäkaikki ollutkaan matkustanut Konstantinopoliin.
Hän ei huomannut minua, muuten olisin sanonut hänelle, ettei ollut
tapana kulkea Lontoon kautta, jos tahtoi matkustaa Parisista
Konstantinopoliin.
-- On siinä miehessä häikäilemättömyyttä! huudahti Racksole.
Suurenmoista ja uhkarohkeaa häikäilemättömyyttä!
XXII.
GRAND BABYLONIN VIINIKELLARISSA.
-- Tiedättekö mitään tämän Julesin entisyydestä? kysyi Racksole ja
kaatoi lasiinsa whiskyä.
-- En yhtään mitään, sanoi Babylon. Ennenkuin te siitä minulle
mainitsitte, en luule tietäneeni, että hänen oikea nimensä oli Thomas
Jackson, vaikka luonnollisesti olin selvillä siitä, ettei se ollut
Jules. Minulla ei totisesti ollut aavistustakaan siitä, että miss
Spencer oli hänen vaimonsa, vaikka olinkin kauan epäillyt, että heidän
suhteensa toisiinsa oli paljon sydämellisempi kuin heidän tehtäviensä
laatu hotellissa välttämättä edellytti. Kaiken kaikkiaan tiedän
Julesista -- hänen nimensä tulee aina olemaan Jules -- ainoastaan sen,
että hän vähitellen jonkun salaperäisen mieskohtaisen voiman avulla
pääsi huomattuun asemaan hotellissa. Hän oli aivan varmaan lahjakkain
ja älykkäin tarjoilija, minkä koskaan olen tuntenut ja hänellä oli
erikoisesti vallassaan tuo vaikea taito säilyttää arvokkuutensa
joutumatta ristiriitaan toisten arvokkuuden kanssa. Pelkään tämän
tiedon olevan hieman liian ylimalkaisen, jotta siitä olisi jotakin
käytännöllistä hyötyä käsillä olevan vaikean kysymyksen selvittämisessä.
-- Mikä se käsillä oleva vaikea kysymys on? kysyi Racksole tyhmän
näköisenä.
-- Arvelen, että tuo vaikea kysymys on saada selville syy miehen
Lontooseen saapumiseen.
-- Sen voi helposti arvata.
-- Kuinka niin? Luuletteko hänen haluavan antautua oikeuden käsiin tai
tavan voiman sitovan hänet hotelliin?
-- En kumpaakaan, sanoi Racksole. Jules aikoo vain koettaa onneaan
kerran vielä. Siinä koko juttu.
-- Koettaa onneaan mihin nähden?
-- Eugen-herttuaan nähden. Joko tavotella hänen henkeään tai
vapauttaan. Sangen todennäköisesti edellistä tällä kertaa; melkein
varmasti edellistä. Hän on käsittänyt, että meidän intomme pitää
Eugen-herttuan tila salassa on meille haitallinen, ja hän käyttää
hyödykseen tätä seikkaa. Koska hän jo, oman tunnustuksensa mukaan, on
jokseenkin rikas, täytyy hänelle tarjotun palkinnon olla suunnattoman
suuri, ja hän näkyy varmasti päättäneen voittaa sen. Hän on äskettäin
monta kertaa osottautunut rohkeaksi mieheksi; ellen erehdy, näyttäytyy
hän ihan kohta vielä rohkeammaksi.
-- Mutta mitä hän sitten saattaa tehdä? Ette kai tahtone väittää hänen
aikovan tehdä murhayritystä Eugen-herttuaa vastaan täällä hotellissa?
-- Miksei? Jos Reginald Dimmock menetti henkensä jo pelkästään
senvuoksi, että epäiltiin häntä uskottomaksi salaliittolaisille, miksei
Eugen-herttuaakin voitaisi tappaa?
-- Mutta se olisi kuulumaton rikos ja vahingoittaisi äärettömästi
hotellia.
-- Niinpä kyllä, myönsi Racksole hymyillen.
Pieni Felix Babylon näytti kokoovan rohkeutta käsittääkseen noin
eriskummallisen ajatuksen.
-- Kuinkahan se saattaisi käydä päinsä, kysyi hän vihdoin.
-- Dimmock myrkytettiin.
-- Niin, mutta silloin oli Rocco täällä, ja Rocco oli salaliitossa
osallisena. On käsitettävissä, että Rocco olisi voinut sen tehdä. Mutta
ilman Roccoa en koskaan voi pitää sitä mahdollisena. En edes saata
uskoa, että Jules sitä yrittäisi. Katsokaa, Grand Babylonin tapaisessa
paikassa on ruuan, mitä minun teille ei tarvitse huomauttaa, käytävä
niin monen käden kautta, että olisi kovin arveluttava asia myrkyttää
yksi ainoa henkilö tappamatta kenties viitisenkymmentä. Sitäpaitsi
Eugen-herttuaa, ellei hän tapojaan ole muuttanut, aina palvelee hänen
oma palvelijansa, vanha Hans, jonka vuoksi jokainen yritys turmella
jo valmistettu ruoka juuri ennen sen tarjoilemista olisi äärettömän
uskallettua.
-- Myönnetään, sanoi Racksole. Mutta viiniin pääsee kenties helpommin
käsiksi. Oletteko sitä ajatellut?
-- En, tunnusti Babylon. Te olette kekseliäs teoreetikko, mutta minäpä
satun tietämään, että Eugen-herttua aina avauttaa pullonsa ollessaan
itse läsnä. Hans se epäilemättä avaisi hänen viinipullonsa. Senpä
vuoksi ei viiniarvelu pidä paikkaansa, ystäväni.
-- En saata käsittää, miksei, sanoi Racksole. En tiedä sanoa mitään
viinistä asiantuntijana, ja juon sitä hyvin harvoin, mutta minusta
tuntuu, kuin vallan hyvin voisi tehdä viinille jonkun kolttosen
sen vielä ollessa kellarissa, varsinkin, jos hotellissa olisi joku
rikostoveri.
-- Luulette siis, ettette vielä ole päässyt kaikista
salavehkeilijöistänne?
-- Luulen, että Julesilla voisi olla vielä joku rikostoveri talossa.
-- Ja että viinipullo voitaisiin avata ja uudelleen sulkea korkilla,
ilman että koko toimituksesta voisi huomata jälkeäkään? kysyi Babylon
hieman purevan sukkelasti.
-- En voi huomata, että pullon avaaminen olisi välttämätöntä, jotta
viinin voisi myrkyttää, sanoi Racksole. En koskaan ole koettanut
ketään viinipullolla myrkyttää, enkä väitä itselläni olevan mitään
luonnonlahjoja myrkynsekottamiseen, mutta luulen voivani keksiä useita
keinoja työn suorittamiseksi. Myönnän luonnollisesti, että olen
saattanut kokonaan erehtyä Julesin aikomuksiin nähden.
-- Todellakin, sanoi Babylon. Hotellin alla sijaitsevat viinikellarit
ovat Lontoon merkillisyyksiä. Toivottavasti te tiedätte, mr Racksole,
että ostaessanne Grand Babylonin, samalla ostitte Englannin, ellei koko
Euroopan oivallisimman viinivaraston. Myyntiarviossa arvioin viinin
kuuteenkymmeneen tuhanteen puntaan. Ja sanonpa, että aina huolehdin
siitä, että kellareita hyvin vartioitiin. Itse Julesinkin olisi ollut
vaikea murtautua niihin viinikirjanpitäjän myötävaikutuksetta, ja
viinikirjanpitäjä on tai oli lahjomaton.
-- Minua hävettää mainita, että en vielä ole viinejäni tarkastanut,
sanoi Racksole hymyillen. En ole ajatellut niitä vähääkään. Yksi tai
kaksi kertaa olen vaivautunut kulkemaan yltympäri hotellin, mutta
kellarissa jätin käymättä kierroksillani.
-- Mahdotonta, rakas ystävä! sanoi Babylon, jota tämä tunnustus
huvitti, koska se hänestä -- suuresta hienojen viinien tuntijasta ja
ystävästä -- tuntui melkein uskomattomalta. Mutta teidän on todellakin
tarkastettava ne huomenna. Jos sallitte, tulen teidän mukaanne.
-- Miksei tänä yönä? esitti Racksole tyynesti.
-- Tänä yönä! On kovin myöhä. Hubbard on luultavasti jo mennyt
nukkumaan.
-- Kuka Hubbart on, jos saan kysyä? Muistan vain hämärästi tuon nimen.
-- Hubbard on Grand Babylonin viinikirjanpitäjä, sanoi Felix jotenkin
painokkaasti. Neljänkymmenen ikäinen vakaantunut mies. Hänellä on
kellarien avaimet. Hän tuntee joka pullon jokaikisessä komerossa,
sen iän, ominaisuudet ja arvon. Ja itse hän on ehdottomasti raitis.
Hubbard on nähtävyys. Mitään viiniä ei kellareista voi poistua
hänen tietämättään, eikä kukaan voi päästä kellareihin hänen
myötävaikutuksettaan. Niin oli ainakin minun aikanani, lisäsi Babylon.
-- Herätetään hänet, sanoi Racksole.
-- Mutta kello on yksi yöllä, huomautti Babylon.
-- Ei tee mitään -- nimittäin jos te suostutte tulemaan seurakseni.
Kellari on yhtäläinen yöllä kuin päivillä. Siis, miksemme mene nyt heti?
Babylon kohautti olkapäitään. Niinkuin tahdotte, sanoi hän myöntyen
aina yhtä kohteliaasti.
-- Ja nyt haetaan tämä mr Hubbard, jolla on kaapin avaimet, sanoi
Racksole heidän yhdessä poistuessaan huoneesta.
Vaikka oli myöhäistä, ei hotelli luonnollisesti ollut yöksi suljettu.
Muutamia vieraita oli vielä jäljellä, ja muutamia väsyneitä
tarjoilijoita oli toimessaan. Yksi näistä jälkimmäisistä lähetettiin
etsimään tuota merkillistä Hubbartia, ja onneksi tämä ei vielä ollut
mennyt levolle, vaikka juuri oli menemässä. Hän antoi mieskohtaisesti
avaimet mr Racksolelle, ja hänen vähän aikaa puheltuaan entisen
isäntänsä kanssa, suuntasivat Grand Babylonin nykyinen ja entinen
omistaja askeleensa kellareihin.
Nämä kellarit vievät yli toisen puolen siitä pinta-alasta, jonka
koko hotelli käsittää, sen pituussuuntaan ulottuvan puoliskon, joka
on lähinnä Strandia. Riippuen siitä seikasta, että maa Strandista
viettää jyrkästi jokeen päin, on Grand Babylon niin sanoaksemme syvempi
Strandin kuin joen puolella. Thamesiin päin on sisäänkäytävän tason
alapuolella maakerros ja tämän alla yksi kerros. Strandiin päin on
yksi maakerros, yksi kerros tämän alla ja sen alla isot viinikellarit.
Kuljettuaan palvelijakunnan neljät portaat alas ja pitkän, keittiön
kanssa yhdensuuntaisen käytävän läpi, olivat nuo molemmat miehet
saapuneet erään oven eteen, josta, kun se avattiin, pääsi vielä yksiin
portaisiin. Sen juuressa oli kellarien pääsisäänkäytävä. Sisäänkäytävän
ulkopuolella oli viinihissi, joka välitti noitten maukasten nesteitten
siirtämistä yläilmoihin, ja sisäänkäytävän vastapäätä oli mr Hubbartin
pieni konttori. Kaikkialla oli sähkövalo. Babylon, joka oli eniten
tottunut avaimia käsittelemään ja kantoi niitä, avasi ison oven,
ja sitten he tulivat ensimmäiseen kellariin, ensimmäiseen viidestä
peräkkäin sijaitsevasta. Racksolea hämmästytti ei ainoastaan paikan
viileys, vaan myös huoneuston tilavuus. Babylon oli ottanut käteensä
siirrettävän sähkökäsilampun, ja liikutti sitä ympäri, jotta Racksole
saattaisi nähdä huoneen mittasuhteet. Tässä salamantapaisessa
valaistuksessa näytti tämä maanalainen huone aavemaiselta ja
salaperäiseltä numeroituine lokeroineen, jotka ulottuivat kovin kauas,
kunnes valo supistui kaukaiseksi välähdykseksi, valon silloin tällöin
sattuessa jonkun pullon kuperaan pintaan. Sitten Babylon sytytti
kiinteät sähkölamput, jonka jälkeen Racksole hänen johdollaan kiersi
sen osan aluettaan, joka oli melkeinpä mielenkiintoisin.
Kellarien rivin äärimmäisessä päässä oli lasiovi, josta nähtävästi
pääsi ylimääräiseen, pienempään kellariin, noin viiden-, kuudentoista
neliöjalan mittaiseen huoneeseen.
-- Jotakin erikoista tuolla sisällä? kysyi Racksole uteliaasti, kun
olivat ehtineet ovelle, ja katsoi sisään pullojen vieri-vierekkäin
oleviin pohjiin.
-- Ah, huudahti Babylon, melkein huuliaan maiskuttaen, tuolla sisällä
on kaiken kerma.
-- Todellakin! sanoi Racksole. Menkäämme sinne. He menivät kiviholviin,
jota miltei saattoi pitää pyhänä sen sisällön kallisarvoisuuden vuoksi,
ja Racksole katseli ympärilleen omituisen läpitunkevasti ja uteliaasti.
Takaseinässä oli ristikkoikkuna, josta tuli heikko valo.
-- Se on vain tuuletusikkuna. Hyvä ilmanvaihto on mitä tärkein,
-- Näyttää olevan rikki, vai kuinka? huomautti Racksole ja lisäsi
sitten, asettaen yhden sormensa Babylonin olkapäälle: Siellä on joku
sisällä kellarissa. Ettekö voi kuulla hengitystä tuolta alhaalta tuon
lokeron takaa?
Molemmat miehet seisoivat äänettöminä ja jännittivät kuuloansa hetkisen
katossa olevan yksinäisen sähkölampun alla. Toinen puoli kellaria oli
pimeässä. Vihdoin meni Racksole päättäväisesti pitkin keskikäytävää
lokeroitten välitse ja kääntyi nurkkauksessa oikealle.
-- Tule esiin, lurjus! sanoi hän matalalla, melkein ilkeällä äänellä ja
veti esille kokoon kyyristyneen olennon.
Hän oli odottanut löytävänsä miehen, mutta oli iskenyt kiinni omaan
tyttäreensä, Nella Racksoleen.
XXIII.
LISÄÄ TAPAHTUMIA KELLARISSA.
-- Kuule, isä, lausui Nella hämmästyneelle isälleen, sinun pitäisi
hankkia varmuus siitä, että olet saanut käsiisi oikean henkilön,
ennenkuin panet liikkeelle koko hirvittävän lihasvoimasi. Luulenpa
todella, että olet taittanut olkaluuni. Hän hieroi hartioitaan lystikäs
tuskan ilme kasvoillaan ja nousi sitten pystyyn molempien miesten
edessä. Hänen tummanharmaa hameensa oli rikkirevitty ja tahrainen, ja
tuo tavallisesti niin soma Nella näytti siltä, kuin olisi hän kulkenut
purjekankaisen hengenpelastuslaitteen läpi. Hän silitteli koneellisesti
pukuaan ja järjesti hiukan hiuksiansa.
-- Hyvää iltaa, miss Racksole, sanoi Felix Babylon kohteliaasti
kumartaen. Tämä oli odottamaton hauskuus. Felixin salonkitavat eivät
koskaan pettäneet häntä, oli tilaisuus millainen tahansa.
-- Saanko kysyä, mitä sinulla on minun viinikellarissani tekemistä,
Nella Racksole, sanoi miljoonamies hiukan jäykästi.
-- Sen sanon sinulle, virkkoi Nella. Istuin ja luin myöhään yöhön
huoneessani -- oli niin helteinen yö. Kuulin parlamenttitalon kellon
lyövän puoli yksi. Panin kirjan syrjään ja menin ulos ikkunan
ulkopuolella olevalle verannalle hengittämään vähän raitista ilmaa,
ennenkuin menisin vuoteeseen. Nojasin hyvin hiljaa verannankaiteen yli
-- niinkuin muistat, asun nyt kolmannessa kerroksessa -- ja katselin
alas pieneen syvälle vajonneeseen pihaan, joka erottaa hotellinmuurin
Salisbury Lanesta. Hämmästyin aikalailla nähdessäni jonkun olennon
hiipivän pihan poikki. Tiesin, ettei hotelliin ollut sisäänkäytävää
siltä puolelta, ja sitäpaitsi piha on viisitoista tai kaksikymmentä
jalkaa kadun pinnan alapuolella. Pidin siis outoa silmällä. Hän kulki
seinän vierustaa ja katosi näkyvistäni. Kurottauduin verannan yli niin
pitkälle kuin uskalsin, mutta en voinut nähdä häntä. Voin kuitenkin
kuulla hänen liikkeensä.
-- Mitä voit kuulla? kysyi Racksole kiivaasti.
-- Kuulin kuin sahaamista, sanoi Nella, ja sitä kesti pitkän aikaa --
lähes neljännestunnin luullakseni -- jonkinlaista raapimista.
-- Miksi ihmeessä et tullut ilmoittamaan minulle tai jollekulle muulle
hotellissa olevalle asiasta? kysyi Racksole.