KALLE. Mikä erinomainen viisaus! Suorastaan liikenero. Taivas hänet
palkitkoon! Lue vaan!
SIINA (Jatkaa.) »Joka setelin minä olen ommellu liivieni vuorin ja
päällisen väliin —» (NIMISMIES ja JANNE purskahtavat nauramaan; KALLE
kivettyy.)
NIMISMIES. Totta totisesti liikenero!
KALLE. Hyvät ihmiset!... Minä olen sairas... Minun päätäni huimaa...
Antakaa minulle jotakin lääkettä... Auttakaa!
SIINA (Tarjoo hänelle viinalasia.) Tässä olisi, tässä olisi...
KALLE (Iskee lasin maahan.) Hiiteen viina! (Menee horjuen nimismiehen
luo.) Herra nimismies, kuinka se olikaan, pelastuiko siitä laivasta
kukaan?
NIMISMIES (Lukee sanomalehteä) En tiedä, pelastuiko. Mutta kyllä tässä
sanotaan, että muutamat matkustajat hyppäsivät alusvaatteissaan mereen.
KALLE. Niin. Mutta eikö kellään ollut edes liivejä päällään?
NIMISMIES. Ei tässä puhuta liiveistä mitään. Mutta sen sijaan
sanotaan, että lähellä risteili muudan saksalainen torpeedovene. Siis,
jos lankonne onkin pelastunut, niin hän saa olla sotavankina rauhaan
asti. (SANTERI eroaa Maijusta.)
KALLE. Jumalan kiitos! Onhan sentään mahdollisuus olemassa...
NIMISMIES. Niin, pitäkää te vaan häänne rauhassa.
KALLE. Kyllä ne nyt täytyy lykätä sodan loppuun. Nyt on n huonot ajat.
(SIINA ja MAIJU rupeavat itkemään.) Mutta kuitenkin, herra nimismies,
teidänkin mielestänne on siis olemassa mahdollisuus, että mies on
pelastunut.
NIMISMIES. On tietysti.
KALLE. Liiveineen päivineen?