KALLE. No niin, hyvät naiset ja herrat! Nyt kun se asia on viimeinkin
selvä, niin jatketaanpa taas kihlajaisia. Tehkää hyvin. Konstaapeli,
tässä olisi paikka.
JANNE. Kiitoksia paljon. Kenenkä kihlaus tässä on kysymyksessä?
KALLE. Santeri kihlaa Inkerin ja minä Siinan.
JANNE. Vai sillä lailla! No ne kaupat kannattaa.
KALLE. Kaupat? Ei me mitään hevoshuijareita olla.
JANNE. Ei, ei, muutenhan minä vaan. No, ei kai Maiju vielä ole
ylösotettu?
KALLE. Ei ole. Mutta Maiju tulee meidän mukana Helsinkiin. — (Kohottaa
lasinsa.) No, hyvät vieraat, terveydeksenne ja muistoksenne! (Muut
paitsi Inkeri kilistelevät ja maistelevat. Etäämpänä pamahtaa kaksi
laukausta.) Hei vaan! Kuka siellä kunnialaukauksia päästelee?
VIHTO. Kuuluu kuin olisi Urhon pyssy.
INKERI. Varmaankin hän nyt sai hirven.
SANTERI. Mikä urho se semmoinen on, joka yhtä hirveä varten tarvitsee
kaksi kutia? (Taas pamaus.)
KALLE. Kolmekin... (Vieläkin pamaus.) Neljä! No sillä miehellähän
taitaa olla ihan kuularuisku.