KALLE. Hyvästi... Kenties me vielä tavataan... tähtien tuolla puolen.
SANTERI (Itkee.) Voi minua kurjaa. En minä taida kelvata sinne enää.
KALLE (Rauhoittaa.) Minä annan sinulle anteeksi kaikki pahat tekosi.
SANTERI (Itkee.) Kiitos, isä. Samoin minä teille.
KALLE. No niin. Erotaan ystävinä. Nyt minä olen jo aivan rauhallinen.
Nyt saa kuolema tulla. Näkemiin, Santeri! Näkemiin! (Huiskuttaa
kädellään.)
SANTERI (Huiskuttaa vastaan.) Näkemiin! Voikaa hyvin, isä. Sanokaa
terveisiä äidille.
KALLE (Hätkähtää.) Ai saamari. Sekin on siellä... Santeri, Santeri, nyt
minä olen taaskin levoton...
SANTERI. No mutta minkätähden?
KALLE. Kun minä tulen näin myöhään kotia. Äitisi on odottanut jo
kymmenen vuotta. Rukoile, Santeri, minun puolestani, tai laula joku
virsi.
SANTERI. En minä osaa muuta kuin »Integer vitaen».
KALLE. Laula mitä vaan, kunhan saat minut rohkeammalle tuulelle.
SANTERI (Laulaa itkunsekaisella äänellä.) Integer vitae scelerisqve
purus non eget —
KALLE. Älä laula sitä. En minä ymmärrä siitä hölynpölyä. Sitäpaitsi se
on liian surullinen.
SANTERI. En minä nyt muista muuta.
KALLE. Ei ole väliäkään. Kuulehan, Santeri, anna minulle yksi ryyppy,
lähtöryyppy. Se on auttanut aina ennenkin. (SANTERI antaa. Kalle
ryyppää.) Noin... Vielä yksi kulaus. (Juo.)
SANTERI. Älkää juoko liikaa, ettette olisi kohmelossa ylösnousemuksessa.
KALLE. No niin... Nyt on taas hyvä olla. Nyt minä uskallan mennä vaikka
hirteen vielä. (Laulaa.)
On mua lyöty puukolla,
On rautapuntarilla —
SANTERI. Älkää hiidessä, isä. Tehän syöksytte päistikkaa kadotukseen.
KALLE. Hih! Antaa mennä vaan! (Kohoaa istumaan.) Tiedätkö mitä, Santeri?
SANTERI. No?
KALLE. En minä menekään taivaaseen. Antaa sen akan siellä odottaa.
SANTERI (Ilostuen.) Ettekö te siis kuolekaan?
KALLE. Kyllä; mutta minä menen mieluummin sinne toiseen paikkaan.
(Laskeutuu taas pitkäkseen.) Nyt minä olen taas ihan tyyni. En tunne
pienintäkään tuskaa. Nyt minä voin kuolla.
SANTERI. Mutta mihin hiivattiin se kuula osui sitten?
KALLE (Heikolla äänellä.) Rintaan... sydämeen...
SANTERI (Tarkastaa Kallen rintaa.) Ei rinnassa ole naarmuakaan.
KALLE. Vatsaan sitten. Tuntuu verta vaatteissa.
SANTERI. Ei se ole kuin viinaa. Vatsa on ihan ehyt.
KALLE. Entä kuinka on pään laita?
SANTERI. Ei siinäkään ole mitään. (Nostaa lakkiaan.) Morjens, isä? Se
olikin pummi!
KALLE (Kohottaa päätään.) Mitä?
SANTERI. Ei se, Jumalan kiitos, sattunutkaan.
KALLE. (Nousee istumaan vihaisena.) No lempoako siinä sitten räiskytät!
Enkö minä ole sinulle jankuttanut, että ruutia pitää säästellä? Häh?
(Nousee pystyyn koetellen kupeitaan.) Ja kuitenkin suitsuttelet sitä
ihmisten kukkoihin ja taivaan tuuliin. Mitä? Ole vaiti. Ja sitten on
vielä olevinaan hirvenampuja. Luuletko sinä pääseväsi sylen päähän
hirvestä niinkuin minusta pääsit? Häh? (Oikealta kuuluu koirien
haukuntaa.) Mitä se on?