URHO (Astuu esiin piilostaan.) Kas, kas! Mitä katinkiimaa täällä on?
INKERI (Kätkeytyy Santerin taakse.) Herra siunaa, se on hän...
URHO. No no, pikku kissanpoikanen, pelkäätkö?
INKERI. Suojele minua, Santeri.
SANTERI (Levottomasti.) Älä pelkää... (Urholle.) Suokaa Anteeksi, hyvä
herra, mutta täytyisi lähteä...
URHO. Niinkö? No älkää siekailko. Tie on auki taivasta myöten.
SANTERI. No tule, Inkeri!
URHO. Ei. Laputtakaa yksin. Tyttö jää tänne.
INKERI (Kuiskaa.) Älä poistu luotani, Santeri!
SANTERI (Yhä levottomampana.) Mutta, hyvä herra, hän on minun
morsiameni.
URHO. Yhdentekevää. Saa olla minunkin yksin tein.
SANTERI. Ei, ei se käy...
URHO. Käy kuin käykin. Marssikaa matkaanne, tai syyttäkää itseänne.
(Tapailee Inkeriä.) No, tipu, tulepas esiin.
INKERI (Pysyttelee Santerin takana.) Ei saa...
SANTERI (Vapisevin äänin.) Ei saa...
URHO. Saakeli soikoon! Menkää, sanon! Ettekö jo näe, että tästä on
leikki kaukana.
INKERI. Santeri kulta, älä hylkää minua.
SANTERI. Enhän minä... mutta minkä minä mahdan.
INKERI. Muistathan valasi, että rakastat minua kuoloon asti.
URHO. No. Tuhlaatte aikaa turhanpäiten. Annatteko tytön vai?
INKERI. Ei, Herran nimessä. Annathan ennemmin henkesi.
SANTERI. Niin... niin... melkein...
URHO. Viimeisen kerran minä varoitan teitä. Älkää suututtako minua.
(Yrittää Inkeriin käsiksi.) Tule nyt, tyttö.
INKERI. Ei, ei, ei!
SANTERI. Ei... ei...
INKERI. Saatte minut vain sulhoni ruumiin yli.
SANTERI. Niin... yli ruu...
URHO (Ottaen pyssyn selästään.) No piru teidät sitten periköön.
SANTERI (Kauhistuen.) Inkeri... Se a... ampuu...
INKERI. Tee sinä samoin. Tempaise pyssysi, tee sankarityösi.
URHO (Kohottaa pyssynsä.) Uskotteko, vai?
SANTERI (Toivottomana.) Mutta, hyvä herra, olittehan te äskenkin niin
jalomielinen ja pelastitte minut eksymästä. Minä pyydän, minä rukoilen —