KALLE. No kuka hirteinen sen sitten —?
VIHTO. On sen voinut, tuota, joku muukin varastaa. Vaikka joku
sala-ampuja —
NIMISMIES. Onko nyt näkynyt sala-ampujien jälkiä.
VIHTO. On kyllä. Löysin minäkin, tuota, tässä yhdet räntyt tuolta
Korpimäen luota.
JOONAS. Kyllä ne sala-ampujaroistot olisi saatava tilille, maksoi mitä
maksoi. Muuten ei täällä kohta ole hirvistä hajuakaan.
NIMISMIES. Olkaa huoleti, isäntä. Tässä on semmoinen koira, joka hakee
roiston vaikka maan alta.
KALLE. Älkää nyt. Onko se poliisikoira?
NIMISMIES. Se on poliisikoira, se on hirvikoira ja se on yleensä
kaikkea, mitä koiralta voi vaatia.
JOONAS. Ohhoh. Kylläpä, siinä sitten onkin koiraa kerrakseen.
KALLE. On totta toisen kerran. Eikä ole paljon minkään näköinenkään.
NIMISMIES. Noo, ei mekko miestä tee. Eikä toisekseen salapoliisi
milloinkaan virkapukua käytäkään. (Toiset naurahtelevat.)
KALLE (Nauraa.) Vai on se oikein salapoliisi-koira.
NIMISMIES. Te nauratte. Mutta minä puhun täyttä totta. Sillä koiralla
on niin hienon hieno sukutaulukin, ettei luullakseni herroista kellään.
Kerronko pari esimerkkiä? (Toiset kehoittavat kertomaan.) No. Tämän
isä on kuuluisimpia alallaan. Sen nimi on Zeus ja palvelee se Moskovan
poliisikamarissa. Tehtiinpä sitten tässä takavuosina eräässä Moskovan
pankissa miljoonavarkaus eikä varasta löydetty, vaikka olisi neulalla
etsitty. No, haettiin paikalle Zeus ja annettiin sen istua puolisen
tuntia kassakaapissa, jotta se olisi perinpohjin tutustunut rosvon
hajuun. Ja voitteko te kuvitella, hyvät herrat! Päästyään kaupungin
ulkopuolelle, se näytti tulleen kerrassaan hulluksi. Ulvoi vain ja
teki parin kolmen metrin loikkauksia ylös ilmaan. Oli kuin se olisi
tavoitellut itse paholaista hampaisiinsa. Silloin eräs konstaapeleista
arveli, että rosvo on mahdollisesti lentänyt tiehensä. No, tuotiin
oitis lentokone ja Zeus hyppäsi istumaan sen kokkaan ja annettiin mennä.
KALLE. Koiran yksinäänkö?
NIMISMIES. Ei, ei. Pari miestä mukana. Ja mihin ikinä Zeus haukahtaen
käänsi kuononsa, niin siihen suuntaan ohjattiin konekin. Ja uskokaa
hyvät herrat tai älkää: kuuden ja puolen tunnin kuluttua saatiin muudan
yksitaso kiinni ja Zeus tarrasi rosvon kraiveliin. (Naurua.)
JOONAS. Jopa oli aika peto.
VIHTO. Höh. Ei se enää ollut laita koira.
KALLE (Nauraa epäilevästi.) Mutta mitenkä se voi olla mahdollista?
SANTERI (Nauraa.) Enhän minä ryssäläisen rosvon hajua epäile. Mutta
kyllä tämä on sittenkin satua.
NIMISMIES. Satua? Miksi niin? Asia on yksinkertainen. Ilma oli onneksi
ollut niin tyyni, että haju oli pysynyt paikallaan. (Naurua.) Niin, ja
tahdotteko vielä kuulla tämän emästä jotakin!
KALLE. Onko se vielä etevämpi?
NIMISMIES. Se se vasta jotakin onkin. Oikea helmi nelijalkaisten
herojen joukossa. (Ihmettelyn huudahduksia.) Niin, saattepa nähdä. Se
toimii Hampurin poliisilaitoksessa ja on nimeltään Sibylla.
VIHTO. Höh, sen rohveetan kaima...
NIMISMIES. Niin. Sattuipa sitten niin, että erään suuren hampurilaisen
laivayhtiön konttoriin oli murtauduttu. Rosvoja etsittiin monta päivää,
mutta ei niin jälkeäkään. Poliisikoiratkin olivat ymmällä. Viimein
päätettiin koettaa Sibyllankin taitoa, vaikka se oli silloin vielä
melkein penikka. No, se tuotiin konttoriin, ja haistatettiin sillä
murretut lukot ynnä muut sellaiset. Ja tiedättekö! Äkkiä pomppasi
koira pöydälle, kohosi kahdelle jalalle suuren seinäkartan varaan ja
nuuskaisi sen tuossa tuokiossa pohjoisesta etelään ja idästä länteen.
Sitten se pysähtyi erään pisteen kohdalle ja rupesi vimmatusti
kiljumaan. Katsottiin tarkemmin; se oli New York. Sähkötettiin heti
sinne ja aivan oikein: siellä se oli koko rosvojoukko.. (Naurua.)
KALLE. Ei, mutta nyt herra nimismies ainakin syöttää pajunköyttä.
NIMISMIES. Ettäkö valehtelen? Kuinka niin?
KALLE. No ei suinkaan siinä kartalla voinut mitään jälkiä olla. Eihän
ne rosvot sitä myöten sinne New Yorkiin livistäneet niinkuin kärpäset.
NIMISMIES. Ei-ei, ei tietenkään. Eläinlääkärit selittävätkin, ettei
Sibylla toimi vain hajuaistinsa avulla, vaan sillä on lisäksi
jonkinlainen selvänäköisyystaito. Se on spiritisti.
KALLE. Jaa, se onkin eri asia. No sittenhän nimismiehenkin koira voi
ottaa minun pyssyni varkaat kiinni.
NIMISMIES. Kyllä muuten, mutta ettehän te muista mihin te sen pyssynne
jätittekään. Täytyyhän koiran päästä edes langan päästä kiinni.
KALLE. Niin, niin tietysti. No mikäpä siinä sitten auttaa. Ehkäpä
minusta on jotakin hyötyä pyssyttömänäkin. (VIHTO laskeutuu
vasemmanpuoliseen sänkyyn pitkäkseen.)
JOONAS. No niin. Lähdetäänpä sitten. (Miinalle.) Kyllä kai Miina
laittaa meille vähän ruokaa päivälliseksi.
SANTERI. Paistista me kyllä pidetään itse huolta.
JANNE. Niin. Kun ei vain nuolaistaisi, ennenkuin tipahtaa. (Menevät.
MIINA pesee ja pyyhkii kuppeja.)
KALLE (Tulee hetken päästä hiljaa sisään.) Pst! Emäntä! Nukkuuko
ukkonne?