SIINA (Itkee.) Voi hyvä Jumala! Jussi hukkunut!
KALLE. Oliko hän teidän ainoa veljenne?
SIINA. Oli... Velipuoli...
KALLE. Eikö teillä ole muita omaisia?
SIINA. Ei ketään...
KALLE (Nousee pöydästä ja taputtaa Siinaa olalle.) No mitä te sitten
turhia vetistelette. Ei niitä semmoisia perintöjä joka itsellisen
leskelle ole tarjona. Kaksikymmentä tuhatta!
SIINA (Itkee ja nauraa.) Tämä on ihan niinkuin unta. Ei minun järkeni
tätä vieläkään käsitä. (KALLE hykertää salavihkaa käsiään.)
JOONAS. Sehän on selvä kuin pläkki; toisen kuolema toisen leipä.
(Nousee.) Mutta kyllä kai tästä pitää jo metsään mennä. Päivä on jo
noussut.
KALLE (Kokoilee tavarat koriinsa.) Niin on. Lähdetään pois vaan.
Mihinkähän, emäntä, nämä kampsut saa panna siksi kun taas päivälliselle
tullaan?
MIINA. Viekää vaikka tuonne aittaan siksi aikaa. Minä tulen
näyttämään. (Muut paitsi Siina, Maiju, Inkeri ja Vihto menevät kantaen
kapistuksiaan. VIHTO nousee ja aikoo tyhjentää lasinsa, mutta samassa
palaa MIINA ovelta, koppaa häntä käsipuolesta, kuljettaa hänet
vasemmalle sängyn reunalle istumaan, tempaa lasin hänen kädestään ja
heittää sen sisällön likaämpäriin, mennen senjälkeen ulos.)
INKERI (Itsekseen.) Nyt pitäisi piilottaa Santerinkin pyssy. (Ottaa
sataa pyssyn käteensä.)
VIHTO (On Miinan mentyä noussut ja mennyt uunin luo sytyttämään
piippuaan.) No mitä se Siina nyt, tuota, aikoo niin isolla rahalla
tehdä?
SIINA. Kyllähän sillä rahalla aina reikiä on. Porsaan minä nyt aluksi
ainakin hankin.
INKERI (Katseltuaan pyssylle piilopaikkaa, itsekseen.) Ei, mutta jos
minä ottaisinkin luodin pois panoksesta. — Niin minä teenkin. (Tekee
sen.)
VIHTO. Niin... Kyllähän se on porsaskin paikallaan. Tuleehan se, tuota
noin, sika siitäkin. Tuleehan se. Mutta eikö sopisi, tuota, samalla
vaivalla ottaa oikein ukko?
SIINA (Nauraa.) Ukkoko? Kukapa minusta enää huolisi — vanhasta
variksesta?
VIHTO. Höh! Johan nyt.
INKERI (Itsekseen.) Kas niin. Ampukoonpas vielä, senkin tohlo.
VIHTO. Huolisinhan sitä, tuota noin, vaikka minäkin, (SIINA nauraa)
jollei vaan jo olisi tätä entistä. (Eteisestä kuuluu kolinaa, Inkeri
panee nopeasti pyssyn pois.)
KALLE (Tulee SANTERIN kanssa.) Ei täällä ole kuin sinun pyssysi. —
(Vihtolle.) Vihto, missä helkkarissa minun on?
VIHTO. Höh, no eikö, tuota, siellä ulkonakaan... (Menee ulos. INKERI
ottaa pienen korinsa ja menee ovelle.)
KALLE. No minne nyt?
INKERI. Sieneen.
KALLE. Herrajesta, yksinkö? Kyllä Santeri saattaa.
SANTERI. Niin, kyllä minä...
INKERI. Ei kiitos.. Hirvi ensin.