Kauvan taistelivat elo ja kuolo ankarasti nuoren kapteenin hengestä ja
ainoastaan vaivoin onnistui Pentti Esanpojan taitavuuden, jota
voimakkaasti auttoi Jakobsson'in, Aake Berg'in, Amalian ynnä usean muun
alttiit ponnistukset ja hellä hoito, masentaa viikatemiehen voima ja
saattaa lopullinen voitto elämän ruusuposkiselle enkelille. Sillä välin
kun kapteeni Stålsköld virui sairasvuoteella riensi kuningatar
Kristiina ja hänen hovinsa huvista huviin milt'ei raivokkaalla innolla.
Pidot, joihin useaan oli yhdistetty Ruotsissa ei siihen asti nähtyjä
juhlamenoja, seurasivat pitoja eikä kemuista, joita pidettiin jos
jonkinlaisia, tahtonut tulla mitään loppua. Näiden kallisten huvien
toimeenpanijana oli osaksi kuningatar itse, osaksi varakkaammat
hovipuolueessa, jotka kilpailivat hänen kanssaan tuhlaamisessa.
Vanha-aatelisto, Aksel Oxenstjerna etupäässä, vetäytyi pois tästä
juhla-tulvasta, täten osoittaen tyytymättömyyttään tuollaiselle
ylelliselle hovi-elämälle, joka niin suuresti erosi entisestä. Myös
kansa katseli mielipahalla tuollaista ääretöntä tuhlausta, joka soti ei
ainoastaan hyvää järjestystä vastaan, vaan etenkin niitä
säästäväisyyden lupauksia ja vakuutuksia vastaan, joita kuningatar
valtiopäiväin aikana oli antanut säädyille. Nyt huomattiin miten paljon
totta näissä lupauksissa oli sekä ett'ei hän edes koettanutkaan pitää
niitä ja tyytymättömäin ennaltaan kylläkin tiheät rivit tihenivät. Vaan
Kristiinalla ei ollut aikaa totisempiin ajatuksiin, hän näytti kokonaan
sieluineen sydämineen heittäyneen huvin jumalattaren helmoihin. Myöskin
näytti hän sillä välin unohtaneen kapteeni Stålsköld'iä kohtaan
koituvan suosion kuten hänen itsekin, kun eräs tapahtuma sattui, joka
taas saattoi kuningattaren ajattelemaan häntä.
Oli tammikuun ensimmäisiä päiviä, siis enemmän kuin kaksi kuukautta
kruunauksen jälkeen, kun Kristiina, Jumala tiesi mistä aiheesta, sattui
käymään siinä linnan huoneessa, jossa vartioitseva upseeri tavallisesti
oli. Sama luutnantti von D----, jonka tuttavuutta jo ennen olemme
tehneet, oli sattumalta päivystäjä. Kuningatar tapasi tämän, lukemassa
erästä käsikirjoitusta.
"Mikä vielä painamaton, kuolematon neron tuote tuo on, jota
tarkastatte, luutnantti von D----?" kysyi Kristiina uteliaisuudella,
jota, kuten tiedetään, hänessä oli sangen runsas määrä.
Hämmästyen kuningattaren odottamattomasta siellä käynnistä pani
luutnantti käsikirjoituksen syrjään ja vastasi punastuen: "Teidän
Majesteettinne! Olen epäilemättä tehnyt hyvin väärin, että osaksi olen
lukenut nämät paperit, sillä ne eivät ole minun enkä ole saanut mitään
lupaa siltä, joka on käsikirjoituksen omistaja ja luultavasti
tekijäkin, tyydyttää uteliaisuuttani".
"Kuka on sitten tekijä, ja miten on kirjoitus hänen tietämättään
joutunut teidän käsiinne?"
"Luultavasti on kapteeni Stålsköld, kun hän viimein oli vartioimassa,
unohtanut sen tänne, ja sen sisällyksestä päättäen, luulemme häntä
tekijäksi. Samana iltana joutui hän salamurha-yrityksen esineeksi ja
haavoittui pahasti, jonkatähden hän ei ole voinut noutaa tänne
unohtamaansa teosta. Koska se on ollut käsillä täällä, eivät upseerit,
jotka ovat hoitaneet hovivartiota, ole pitäneet ryöväämisenä teoksen
selailemista joutohetkinä. Tätä itse anastettua oikeutta olen minäkin
käyttänyt".
"Kapteeni Stålsköld ... murha-yrityksen esineenä", sanoi Kristiina ja
näytti ajattelevan. "Olen muistavinani, että olen jotain kuullut
tuosta. Onko siitä pitkäkin aika, kuin tuo tapahtui, luutnantti
von D----?"
"Se oli Teidän Majesteettinne kruunauspäivän illalla", vastasi
luutnantti.
"Aivan oikein... Olinpa aivan unohtaa sen ... vaan nyt muistan, että
kreivi Jaakko Kasimir ilmoitti siitä".
Tämä kreivi Jaakko Kasimir, josta kuningatar puhui, oli suosikin Maunu
de la Gardie'n äskettäin henkikaartin everstiksi nimitetty veli.
"Ja mitenkä on haavoitetun kapteenin laita nyt?" jatkoi Kristiina.
"Onko teillä mitään tietoa siitä luutnantti von D----?"
"Sen mukaan mitä olen kuullut kerrottavan, on hän vähän paranemaan
päin, vaan itse en ole, paha kyllä, ollut häntä katsomassa. Pitemmän
ajan lienee hän ollut elon ja kuolon vaiheilla".
Kuningatar muuttui ajattelevan näköiseksi.
"Ja ken", kysyi hän hetken vaiti-olon jälkeen, "on hoitanut häntä?
Minun tietääkseni hänellä ei ole ketään omaisia Tukholmassa?"
"Hän kuuluu yhä vielä olevan saman porvarin huoneessa, johon hän
haavoitettuna ensin kannettiin".
Kuningatar otti sitten tiedon tämän porvarin nimestä sekä paikasta,
jossa hänen talonsa oli. Kun luutnantti von D---- oli antanut hänelle
tiedon siitä, lausui Kristiina: "Vaan tullakseni käsikirjoitukseen,
mitä koskee sen sisältö?"
"Se näyttää olevan kertoelma sinisen rykmentin urotöistä, ja ne
tappelut, joihin tämä rykmentti on ottanut osaa, ovat siinä kerrotut.
Muuten olen niin vähän silmäillyt sitä, etten voi sanoa, mitä siinä
muuta on".
"Antakaa minun nähdä kyhäelmä", sanoi kuningatar. Luutnantti ojensi sen
hänelle.
"Ymmärrättekö latinaa, luutnantti von D----?" kysyi Kristiina, kun hän
oli huomannut, että kysymyksessä oleva kyhäelmä oli kirjoitettu tällä
kielellä.
"Ainoastaan mitättömän vähän ... muutamia muistelmia kylläkin lyhyestä
opinto-ajastani. Myöskin täytyy minun toden mukaan tunnustaa, että
minun on ollut sangen vaikea ymmärtää ystäväni, klassillisissa kielissä
taitavan kapteenin sydämen purkauksia".
Kristiina istuutui nyt tuolille sekä alkoi aluksi selailla kirjoitusta.
Sitten luki hän sivun, luki seuraavan ja näytti erittäin mieltyneen
sisältöön. Toisen jalkansa keikahutti hän tuolin käsipuulle, toisen
ojensi hän eräälle hänen edessään olevalle tuolille ja tässä, meidän
käsityksemme mukaan naiselle sangen vähän sopivassa asemassa, -- johon
asemaan kuningatar hienoimmissakin seuroissa asettui, -- jatko hän
pitkän ajan lukemistaan.
Luutnantti von D---- oli aivan ääneti, sillä hän ei tahtonut eikä
uskaltanut häiritä kuningatarta.
"Totta toisen kerran! Tämähän on oivallista latinaa!" huudahti hän
vihdoin ja nousi ylös. -- "Minä otan tämän käsikirjoituksen
lupauksella, että ajoissa toimitan sen takaisin oikealle
omistajalleen".
Luutnantti von D---- kumarsi merkiksi, ettei hänellä ollut mitään
muistuttamista tähän hänen toiveesensa, jonka jälkeen kuningatar jätti
huoneen.
Seuraava päivä oli tuorstai. Kahtena viimeksi kuluneena reuhoovana
kuukautena eivät tiedemiehet ja oppineet, jotka oleskelivat hovissa ja
jotka kuningattarella oli tapana koota ympärilleen joka tuorstai-ilta,
olleet kertaakaan koossa. Täksi illaksi olivat he taas kutsutut kokoon
ja keskustelu-aineeksi oli määrätty muutamia kreikkalaisen filosofin
Plotinuksen teoksista otettuja lauselmia.
Koko auditorio oli jo koossa, kun kuningatar astui sisään.
Sydämmellisin ilo ja tyytyväisyys loisti oppineiden kasvoista häntä
vastaan, sillä he luulivat että Kristiinan halu tieteellisiin toimiin,
joka viime aikoina oli ollut sangen laimea, taas oli herännyt
uudistuneella voimaila, sekä että tavallisia viikkokokouksia tästälähin
taas säännöllisesti pidettäisiin. Ne olivat alinomaisten pitojen ja
huvien kestäessä saaneet jäädä syrjään, jonkatähden he nyt sydämestään
iloitsivat saadessaan taas tilaisuuden uudistaa niitä. Myöskin olivat
useimmat heistä varustetut väitteillä ja vastaväitteillä, jotka olivat
syvä-aatteisempia ja käsittämättömämpiä kuin itse syvä-aatteinen
Plotinus. Kuitenkaan eivät he tänä iltana saaneet tilaisuutta loistella
näillä ajatustyönsä hedelmillä.
Kun kuningatar oli asettunut paikalleen, aukaisi hän kokouksen
seuraavilla sanoilla: "Hyvät herrat! Minua ilahuttaa, että näen teidän
näin lukuisasti kokoontuneen tänne, kun taas ryhdymme joksikuksi ajaksi
keskeytyneihin toimiimme!"
Oppineet, joiden ilosta loistavat katseet olivat kiinnitettyinä
kuningattaren huuliin, nousivat istuimiltaan sekä osoittivat
tyytyväisyyttään hänen hyväntahtoisuudestaan syvään kumartaen, jonka
jälkeen Kristiina jatkoi: "Ikävällä ajattelen kuitenkin uutta
keskeyttämistä näille Minervalle ja Apollolle pyhitetyille kokouksille,
sillä aikeeni on lähteä piakkoin matkalle maaseuduille. En voi
edeltäpäin tarkasti määrätä, pitkäkö aika kuluu tähän matkaan, jonka
pääpaikoiksi tulevat Strängnäs ja Upsala".
Oppineet katselivat toisiinsa ja heidän otsansa synkistyivät tämän
Jobin sanoman kuullessaan. Kuitenkin ponnistelivat he osoittamaan
iloisuutta, sill'aikaa kuin he mielessään kirosivat kaikkia matkoja,
jotka poistivat kuningattaren heidän piiristään.
"Minulla olisi mieluista kuulla teidän arvostelunne ylevästä
Plotinuksesta", jatkoi Kristiina, olematta huomaavinaan hämmästystä,
jonka ilmoitus hänen aiotusta matkastaan oli tuottanut, "vaan minä olen
sattumalta saanut käsiini tämän latinaisen käsikirjoituksen sekä
huomaan esitystavan sekä kielen siinä niin oivallisiksi, että katson
ansaitsevan vaivan, että se, kun on julkiluettu, tulee teidän lähemmän
tarkastuksenne alaiseksi. Saapa nähdä, tokko teidän arvostelunne
tulevat niiden mielipiteiden mukaisiksi, jotka minä olen saanut,
luettuani tämän. Muuten myönnän kernaasti, että ajan täpäryyden vuoksi
niin kiireesti olen lukenut kirjan, että kylläinen arvostelu tuskin on
ollut mahdollinen ja kentiesi ilmaisemalta arvostelultani puuttuu
päteviä perusteita".
Joku läsnä-olijoista kysyi tekijää.
"Tekijä", vastasi Kristiina, "haluaa pysyä tuntemattomana ja minä olen
luvannut tarkoin säilyttää hänen tuntemattomuutensa. Ainoastaan sen
voin ilmoittaa, että hän vielä on sangen nuori ja että tämä teos on
hänen ensimmäisiä kokeitansa".
Hän ojensi sen jälkeen käsikirjoituksen, joka oli kirjoitettu sangen
siistillä ja selvällä käsi-alalla, saksalaiselle Meibom'ille ja
kehoitti häntä lukemaan julki sen. Tämä totteli heti kehoitusta ja
suoritti kuningattaren osottaman luottamuksen erittäin ansiokkaasti,
sillä hänen lausuntonsa oli aistikas ja hän osasi mainiosti sovittaa
äänen painon sisältöön. Kaikki kuuntelivatkin tarkasti ja
teeskentelemättömällä hartaudella esitelmää. Kyhäelmä, joka lyhyesti
kosketti melkein kaikkia 30-vuotisen sodan sotatapahtumia, oli
erinomainen niin hyvin sujuvan esitystapansa, kuin kauniin ja sointuvan
kielensä puolelta. Etenkin olivat tekijän ajatukset kohonneet korkealle
ja kielessä miellyttävä sointu niissä paikoin, niissä sinisen rykmentin
ja suomalaisten joukkojen urotöitä kerrottiin, jonkatähden näytti
siltä, kuin koko kyhäelmä olisi kirjoitettu ainoastaan näiden
ylistämiseksi. Vaan myöskin kuningattaren henkilö mainittiin siellä
täällä ja aina tavalla, joka selvään todisti tekijän korkeita ajatuksia
hänestä ja hänen innokasta ihailuaan. Milloin nimitettiin häntä
"kirkkaasti loistavaksi Pohjantähdeksi", milloin "Pohjan ennustavaksi
Minervaksi", milloin "Ruotsin nuoreksi kuningattareksi, jumalaiseksi
Kristiinaksi", milloin "suuren kuninkaan nerokkaaksi tyttäreksi".
Banér'ia, Torstenson'ia ja muita ruotsalaisten päällikköjä sanottiin
"Hänen Majesteettinsa, kuningatar Kristiinan sota-eversteiksi;" eräässä
paikassa oli "ruotsalainen sotajoukko, nuoren hallitsijattarensa ja
isänmaan rakkauden innostamana", toisessa, "rykmentti, jota elähytti
hartain uskollisuus nuorta ruhtinatarta kohtaan, jonka nimeä silloin jo
maineen siivet kuljettivat ympäri maailman", j.n.e.
Kun lukeminen, jota kesti kaksi runsasta tuntia, vihdoin oli lopussa,
pyysi kuningatar läsnäolijoita antamaan lausuntonsa kyhäelmän
kelvollisuudesta ja arvosta. Kaikki olivat yksimieliset siitä, että
kieli todisti hyvää koulua ja klassillisen kirjallisuuden tarkkaa
tuntemista; myöskin ylistettiin esitystavan keveyttä ja sujuvuutta.
"Sellaista latinaa ei Lactantiuksenkaan olisi tarvinnut hävetä!" lausui
Meibom, joka viimeksi antoi lausuntonsa.
Tähän yksimieliseen kiitokseen, jolla kirjoitus täten otettiin vastaan,
oli syynä etupäässä sen oma kelvollisuus, vaan myöskin ja kentiesi
yhtäpaljon oppineiden herrojen vakuutus siitä, että Kristiina halusi
saada puoltavaa arvostelua siitä, kuten hän itse jo oli antanut
sellaisen.
Olipa niitäkin, jotka pitivät luultavana, että hän itse ja tuo
"tuntematon tekijä" olivat sama henkilö. Tosin näytti itse aine
vieraalta ja olevan hänen ajatus- ja arvostelu-piirinsä ulkopuolella,
vaan niin paljon luottivat he hänen kaikkia käsittävään neroonsa, että
he luulivat hänen, kun hän siihen kerran oli ryhtynyt, voineen käytellä
myöskin sellaista ainetta, kuin kysymyksessä oleva. Ja kentiesi oli hän
juuri valinnut sellaisen aineen, voidakseen sen kautta vaan paremmin
salata itsensä ja tehdä teeskennellyn tekijän otaksumisen sitä
todenmukaisemmaksi.