Maisteri Lager ystävälleen.
Kunnon Veljeni!
-- -- --
Luennot lienevät siellä jo täydessä vauhdissa. Minä olen kohta
valmis lähtemään täältä, mutta tahdon sitä ennen kirjoittaa sinulle
muutaman rivin. Hanki, veli kulta, minulle joku huone, joku
vähäinen kamari kaupungin halvimmassa osassa. Minun kukkaroni
ei myönnä elää niinkuin ennen. Elä naura! Minusta on tullut
toinen mies, kokonaan toinen. Minä kadun entistä turhaa elämääni,
ja samalla kiitän minä siitä, sillä muuten ei olisi se onni
tullut osalleni, joka nyt tullut on. Minä rakastan Hannaa,
minä tiedän nyt, mitä rakkaus on. Oi veljeni! Näkisit tuon
talonpoikaistytön! Minä vannon, ettei toista semmoista löydy
maailmassa. Hänen isänsä on, niinkuin viime kirjeessäni
muistelen sanoneeni, ymmärtäväinen mies, mutta ylpeyden
siteissä niin lujasti kiinni, että hän usein mielipuolelta näyttää.
Minä olen hänelle puhunut ylhäisistä sukulaisistani, mahtavista
ystävistäni, ja hän, ukko parka, on tuosta yhä enemmän yltynyt. --
Miksi en saata hänelle puhua totuutta? Oi, silloin olisi onneni
hukassa, Hanna olisi toisen! -- Kipeästi minua koskee valheella
voittaa tämmöinen nainen; mutta kun parannusta olen vannonut tehdä,
elää kokonaan hänen tähtensä, onko rikokseni niin suuri? Yksi asia
minua vielä epäilyttää. Rakastaako Hanna minua? Hän ei puhu minulle
mitään. Minä olen kahdesti hänelle ilmoittanut rakkauteni; hän vaan
vastasi: »Jos isäni niin tahtoo, niin täytynee minun teitä
rakastaa». Minä en ymmärrä, mitä hän tuolla tarkoittaa. Eilen
saarnasin minä ja pyysin Hannaa tulemaan kirkkoon; hän lupasi,
mutta ei tullutkaan. Olin asettanut saarnani niin, että sen
olisi pitänyt vaikuttaa häneen. Olin pahalla tuulella, kun
hän ei tullut, mutta minä voitin kumminkin saarnallani paljon.
Palatessamme kirkolta sanoi Ollila: »Te aiotte lähteä Helsinkiin
ja aiotte jouluksi palata tänne pappina. Mitä sanoisitte, jos
kuulutettaisiin te ja Hanna tulevana pyhänä ensi kerta?»
Ymmärtänet, että tuo kysymys kummastutti minua; sillä milloin
on isä tämmöiselle, kuin minä olen, kaupannut semmoista naista
kuin Hanna on! Mutta ymmärtänet samalla, että minä ihastuen
tuohon suostuin. Olen kauan miettinyt, mikä lienee ollut syynä
tuohon; luulen nyt ymmärtäväni, että ylpeydessä tämänkin juuri
löytyy. Joku on kuiskannut Ollilan korvaan, että provasti tahtoo
minua vävykseen, ja muuta ei Ollila tarvinnut. Kuka tuon tarun
on alkuun pannut, sitä en minä tiedä, enkä huolikaan tietää;
mutta sen tiedän, että hyvän työn hän on tuolla valheellaan
tehnyt. Tulevana pyhänä kuulutetaan siis ensi kerta, ja tulevana
maanantaina lähden täältä. No, mutta tahtonet tietää, mitä Hanna
sanoi? Kun kirkosta eilen tulimme, oli hän iloinen ja kysyi
minulta, miten saarnani onnistui ja yhtä ja toista muuta. Antti,
tuo palkollinen, jonka minä houkuttelin Paavilasta tänne, istui
huoneessa, ja hänen läsnäolonsa esti minua puhumasta Hannalle mitä
lautamiehen kanssa olimme miettineet. Vihdoin meni Antti, ja
silloin puhuin Hannalle kuulutuksesta. Hanna vaaleni. »Te ette
siis rakasta minua?» sanoin minä, ja Hanna vastasi niinkuin aina
ennenkin: »Jos isäni tahtoo». -- »No!» lausuin minä, »isäsi
tahtoo! Jos sinä tahdot, niin laske kätesi käteeni». Hanna
mietti ison aikaa. Hän meni ensin punaiseksi niinkuin ruusu,
mutta äkkiä vaaleni hän lumivaaleaksi, ja -- hänen kätensä oli
minun kädessäni. -- Sano, ymmärrätkö sinä tällaista käytöstä?
Jos olisin sama mies kuin ennen, tekisin kaikki ymmärtääkseni
mitä Hannassa liikkuu; mutta nyt en huoli ajatella mitään
siihen kuuluvaa, sillä minä tiedän varmaan, että onni minua
seuraa. Sinä muistat nuoren parooni Edlerin, jota me kerran
Helsingissä kelpolailla petkutimme. Näe nyt veljeni, kuinka
suuri onneni on! Tuo Edler asuu täällä, tässä pitäjässä on hänen
isänsä kartano. Hän olisi saattanut ilmoittaa, kuka minä olen;
mutta hän on sitten kevään sairastanut, eikä ole kukaan saanut
käydä Riemulassa Edlerin luona koko tänä aikana, yhtä vähän
kuin on ketään Riemulasta käynyt kylässä. Nuori Edler on kuoleman
oma. Se on surullista, mutta koska en hänen onnettomuuteensa ole
syypää, pidän minä hänen tautiansa onnenani.
Tee, hyvä ystäväni, minulle mieliksi ja vuokraa kamari niin kaukaa
kaupungin syrjästä, etteivät karhuni saa tietää että kaupungissa
olen, ennen kuin voin velkani maksaa. Ystäväsi
Fr. Jos. Lager.