Huutokauppa.
Sillä aikaa kun käytiin naisorjaa noutamassa, astui Hafiz Mansurin
pojan luokse.
-- Nuori mies, sanoi hän hänelle, kuule muutamia sanoja ukolta, jonka
polvilla olet leikitellyt. Sanotaan että olet vielä rikkaampi kuin
isäsi oli, että naiset kilpailevat sinun hymyilystäsi ja ettei ole
kauppiasta Syriassa eikä Egyptissä sitä, joka ei katsois kunniakseen
saada antaa sinulle tyttärensä. Ei ole siis mitään mikä estää sinua
saamasta halusi tyydytetyksi. Abdallah sitä vastoin ei voi rakastaa
useampaa kuin yhtä naista; hän on antanut sydämensä sille, jonka on
pelastanut. Ole jalomielinen ja maksa tänä päivänä kiitollisuus-velkasi
siten, että teet veljesi ja Haliman onnellisiksi.
-- Veljeni, vastasi Omar, on itsekäs joka vaan ajattelee omaa itseään;
olen jo kärsinyt enemmän kuin tarpeeksi hänen tähtensä. Hän tietää että
minun täytyy saada se naisorja, maksakoon mitä maksaa, miksi siis
rupeaa minun kanssani hangoittelemaan? Mitä hyvää hänellä siitä on,
että minä joutavasti menetän satatuhatta piasteria. Parasta on että hän
luopuu Leilasta, niin minä kenties unhotan, että hän tänäpänä
toistamiseen on saattanut henkeni vaaraan.
-- Onneksesi olet moslemi, sanoi raajarikko; muuten olisimme tänä
iltana opettaneet sinulle, että kaksi unssia lyijyä painaa enemmän kuin
kaikki sinun kultasi. Mutta etpä vielä ole ennättänyt niin pitkälle
kuin luulet; Jumalan avulla teemme kaikki sinun kavalat hankkeesi
mitättömiksi.
Omar kohautti hartioitaan ja meni Leilaa kohtaamaan.
Tämä oli juuri saliin astumassa, kätkettynä kaikkein silmiltä sillä
avaralla kaapulla, jolla hän oli peitettynä, ja yhtäkaikki näytti
Abdallah-parasta niinkuin tuon tiheän peitteen läpi tulinen silmäys
tunkisi, jonka voimaa hän ei kestänyt. Kafur oli valtiattarensa muassa.
Oliko hän puhutellut sulttaanitarta? Kukapa sen saattanee sanoa? Mutta
hänellä oli kaulassaan helminauha ruusun-värisiä koralleja, jota
varmaan ei ollut tehty ketään naisorjaa varten. Aina tuotuostakin
nähtiin hänen juoksevan eräälle kalterilla varustetulle balkongille, ja
siellä vaihtavan muutamia salaisia sanoja näkymättömäin hahmuin kanssa.
Siellä oli haaremin kaikki naiset, jotka olivat vilkkaasti ihanaan
Leilaan mieltyneet ja hartaasti toivottivat onnea ylhäältä Jussufin
pojalle.
Abdallah otti ensin puhuaksensa:
-- Koko tavarani, sanoi hän, on lähteessä, jonka olen löytänyt ja
puutarhassa, jonka olen aloittanut. Yhdessä isäni sota-aseiden ja
opettamani hevosen kanssa siinä on ainoa omaisuuteni. Kaiken tämän
tarjoan sinulle, Leila, jos tahdot vastaanottaa sieluni ja henkeni.
-- Tuo kaikkiansakaan ei ole sadantuhannen piasterin arvoa, sanoi Omar
kylmästi. Minulla on Taifissa pomeranssipuutarha, jossa sheriffi
toisinaan on hyvä ja nauttii kahvia tykönäni; siinä puutarhassa on
enempi kuin kahdensadan tuhannen piasterin arvo; sen tarjoan Leilalle
vakuudeksi yhtä suuresta summasta hohtokivissä.
-- Hohtokivissä! sanoi raajarikko; jos ei muu ole kysymyksenä, niin
sisareni pojalla on yhtä kalliita kuin ikään sinulla. Katsopas tässä
lipasta, joka käy kappaleen matkaa edelle sinun kauniista
lupauksistasi.
Kaikkein hämmästykseksi avasi Hafiz, Kafurin avulla lippaan perlemosta
ja kilpikonnan-luusta, täynnä korvahelukoita, rannerenkaita ja
kaulakoristuksia. Abdallah ei malttanut olla huudahtamatta: eikö tuo
rubiininen rannerengas ollut sama, joka oli ollut Leilan kädessä sinä
päivänä kun hän pelasti Leilan arnautien vallasta? Eikö Kafur ollut
vastikään kaulastaan päästänyt tuota koralli-nauhaa. Abdallah tahtoi
puhua, mutta ruumiinliikahus, jonka eno teki, käski hänen olla vaiti.
-- Ovatpa komeitakin koristuksia, kun jo ovat käytetyitä, sanoi
Mansurin poika, ylenkatseellisesti koukistaen huultansa. En pyydä
tietääkseni mistä kaikki nuot poisheitetyt naiskoristukset ovat
kotoisin ja minä kyllä tiedän niiden oikean arvon; mutta auliudestani
ei voi kukaan loppua tehdä; minä tarjoan kolmesataa tuhatta piasteria.
-- Luvata ei olekaan sama kuin antaa, puuttui raajarikko puheesen;
tässä vaaditaan enempää kuin sanoja.
Vastauksen sijasta otti Omar vyöstään muistoonpanokirjan ja otti siitä
muutamia papereita, jotka hän antoi sheriffille näin sanoen:
-- Oikeauskoisten vallitsija, tässä ovat tilaukset, jotka sinä
viimeksikuluneina kuukausina olet minulle lähettänyt ja jotka olen
kunnollisesti täyttänyt. Yhteenlaskettu summa nousee enempään kuin
miljoonaan piasteriin. Tuskinpa kieltänet orjaltasi takaustasi
huomiseen asti noille sangen epäluuloisille beduiineille?
-- Menköön niinkuin tahdot, sanoi sheriffi; minä rupean takaajaksesi
sadastatuhannesta piasterista.
-- Jos ei tarvita enempää kuin se summa, sanoi eräs beduiini, niin emme
suinkaan jätä toveriamme pulaan, ja me tahdomme antaa läksyn tälle
kauppiaalle, joka kovin paljon unhottaa hänensä. Kas tässä meidän
sapelimme; me ostamme ne takaisin sadallatuhannella piasterilla.
Näin sanottuaan päästi beduiini sapelin vyöltään ja nakkasi sen
sheriffin jalkain eteen, luoden Omariin silmäyksen täynnä ylenkatsetta;
Hafiz astui esiin tehdäkseen samaten ja ollakseen kaikelle muulle
joukolle hyväksi esimerkiksi, kun sheriffi otti puhuaksensa:
-- Ota miekkas jälleen; minä takaan sinua ja sinun ystäviäsi. Jumala
varjelkoon minua näkemästä teitä aseettomina luonani; te olette minun
voimani ja minun kunniani. Omar, lisäsi hän, kenties teet paraiten että
hyvin mietit ennenkuin uusia lupauksia teet. Katumus seuraa monasti
tyydytettyä intohimoa kintereillä; lemmettären saa jälleen, mutta kerta
menetettyjä ystäviä ei saa ikänä.
-- Ruhtinas oikeauskoisten, jatkoi Mansurin poika uljaalla
arvoisuudella, sinun sanaasi luottaen olen antaunut tähän asiaan; käske
minua syrjäytymään ja minä tottelen; jos et, niin luja päätökseni ajaa
se viimeiselle täpärällensä; minä en pelkää kenenkään muun mielen
pahoittamista kuin sinun. Ja tehdäkseni kerrassa lopun kaikista näistä
rettelöistä, tarjoan nyt miljoonan piasteria. Se ei ole liika-hinta
naisesta jota profeetan ylevä jälkeläinen on suojeluksellaan
kunnioittanut.
-- Oletko niin rikas että uskallat mokomia mielettömyyksiä? sanoi
sheriffi; ensi tilassa olen sen muistava.
-- Käske, herra, vastasi kauppias; tavarani ja henkeni ovat sinun.
Sikeä hiljaisuus seurasi salissa. Leila, joka tähän asti oli seisonut,
vaipui pyörryksiin sohvalle. Abdallah laski päänsä rintaansa vasten.
Hafiz ja beduiinit liikahtivat uhkaavaisesti Omariin päin, joka
rohkealla tyyneydellä kohtasi heidän hurjia silmäyksiään. Kafur alkoi
kummallisesti koikkailla balkongiin päin ja katosi yhtäkkiä salista.
Kaikkein silmät olivat sheriffiin luotuina, jota nähtävästi huoletti
mitä tekisi.
-- Minä olen antanut sanani, sanoi hän viimein verkasti ja kääntyen
beduiinien puoleen; te saatatte todistaa että kaikki on käynyt oikein
ja puoltamattomasti. Tämä kauppias, teidän matkakumppaninne, tarjoaa
miljoonaa; siispä on nais-orja hänen, jollei kukaan teistä tarjoa
enempää.
-- Mistäpä erämaassa mokoman summan tapaisi! huudahti raajarikko.
Sieluilla vaan, jotka ovat myöneet itsensä saatanalle, on niitä hornan
aarteita. Meillä sitä vastoin ei ole muuta kuin miekkamme ja pyssymme.
Jospa se päivä kohta tulisi, jona niiden arvo ymmärretään!
-- Sinä unhotat Abdallahin hohtokivet, sanoi Omar naurahtaen.
-- Ah, veljeni! puhkesi Jussufin poika sanomaan, mitä olen tehnyt että
kohtelet minua tuolla tavoin? Sinäkö tosiaankin ajat tikarin rintaani.
-- Mitä tämä on? kysyi sheriffi kahdelta mustalta orjalta, jotka
Abdallahin jalkain eteen asettivat raskaan lippaan siseleittyä hopeata.
-- Herra, sanoi toinen kantajista, siinä on Jussufin pojan kalliudet.
Näin sanottuaan aukasi hän lippaan ja otti siitä kahmalollisen
juveeli-koristuksia mitä ihanimpia. Ainoastaan vähäinen osa näistä
nousi enempään kuin miljoonaan.
-- Merkillistä, ajatteli sheriffi, kuinka nuot timantit ja topaasiset
rannerenkaat ovat kummallisesti yhteen näköön kuin sulttaanittarelle
antamani koristukset. Kuka on sinut lähettänyt? kysyi hän orjalta.
-- Herra, vastasi musta mies, syvään kumartaen, rakkauden laita on sama
kuin hulluuden, kaikki sille annetaan anteeksi; jonka sanottuaan hän
erosi huoneesta.
Abdallah ei tiennyt näkikö hän unta vai oliko valveillaan.
Omar kalpeni raivosta.
-- Tässä on paula kätkettynä, jupisi hän vihan vaivuttamalla äänellä;
mutta samapa se on, viimeinen sana pitää kumminkin olla minun. Minä
tarjoan kaksi miljoonaa piasteria, jos kelpaa.
Samassa astui vielä neljä orjaa huoneesen, kantaen raskaita asettamia,
lamppuja ja hopeapikareita, ja asettivat ne, samoin kuin edellisetkin,
Abdallahin eteen. Heti ensi silmäyksellä tunsi sheriffi komean
pöytä-asettimen, joka oli haareminsa kaunistus. Hän oli saanut sen
sulttaanilta lahjaksi, ja vähin kaipuuta tuntien oli hän päivällä erään
avioliitollisen tapauksen jälkeen lahjoittanut sen ihanalle Fatimalle.
-- Kuka, huudahti hän, on saattanut käskeä kantaa tänne kaikkia näitä
hopeakaluja?
-- Herra, vastasivat kantajat syvään kumartaen, rakkauden laita on kuin
hulluuden, kaikki annetaan sille anteeksi.
-- Antakaa noille lurjuksille aika selkäsauna, sanoi oikeanskoisten
ruhtinas, minä opetan heidät vastaamaan sananlaskuilla. Kuka on ne
lähettänyt?
-- Kafur on lähettänyt, vastasi yksi orjista vapisevalla äänellä.
-- Tuokaa hetikohta tänne se saatanan tytär, sanoi sheriffi. Jos häntä
saadaan meillä pitää, hän viimein siirtää koko meidän palatsimme pois.
Nuot neljä orjaa tuskin olivat ennättäneet mennä kun neljä muuta
palvelijaa astui saliin, kantaen puriloita, joille oli ladottu
vaatteita mitä komeimpia ja kankaita mitä kalliimpia. Tätä juhlallista
kuljetusta johdatti Kafur, joka piti komentoa kaikella imaamin
mahtavalla arvoisuudella. Oikeauskoisten ruhtinas huusi häntä
luoksensa, kävi häntä korvaan käsin ja sanoi:
-- Tulepa tänne, sinä kirottu reppana, tahdotko ensinkään antaa minulle
selitystä kaikista näistä tyhmistä tempuista?
-- Rakkauden laita on sama kuin hulluuden, vastasi Kafur
järkähtämättömällä tyyneydellä; kaikki annetaan sille anteeksi.
-- Julkiatko sekoittaa sulttaanitarta näihin ilveisin? sanoi
oikeauskoisten ruhtinas.
-- Sulttaanitar on tuolla ylhäällä, jatkoi Kafur hätäilemättä ja osotti
balkongille; hän on kuullut kaikki, hän on nähnyt kaikki, hän tietää
kaikki, ja, lisäsi hän kuiskien, hän on oikein vimmoissaan.
-- Vimmoissaan' Ja mistä siis? huusi hämmästynyt sheriffi.
-- Hän tietää, jatkoi Kafur, sinun katuvan että sinä hänen tähtensä
olet luopunut Leilasta; hän ymmärtää juurtajaksain sen pelin, jota tuo
kauppias pitää, tarjoamalla sinun puolestasi; hän ymmärtää hyvin kyllä
että vaan intohimo voi tehdä sinut siihen määrään sokeaksi, että
häväiset noita beduiinia, jotka ovat valtakuntasi kunnia. Kosk'ei hän
enää rakasta minua, sanoi sulttaanitar, niin en tahdo kauemmin nauttia
hänen hyviä tekojaan. Ota pois silmäini edestä nuot hänen antamansa
juveelit, nuot vaatteet joilla niin mielelläni koreilin hänelle
kelvatakseni. Kanna kaikkityyni Abdallahille; hän kilvoitelkoon
edestäni viimeiseen asti. Jos sieluni vallitsija kääntyy jälleen minun
puoleeni, mihinkä silloin kalliuksia tarvitsenkaan? Jos hän hylkää
minut, niin en tahdo pitää muuta kuin muiston hänen rakkaudestaan.
Sheriffi katseli balkongia kovin levottomin silmin. Kalterin läpi luuli
hän näkevänsä vähäisen käden, joka repi pitsinenäliinaa palasiksi.
Muutamat katkonnaiset äännähykset, hyvin yhteen laatuun kuin itku ja
hillityt nyyhkytykset, tekivät, että hän pahoilla mielin laski päänsä
alaspäin. Hänelle selkeni nyt hetikohta, että beni-ameurien ystävyys
oli hänelle paljon hyödyllisempi kuin Omarin kiitollisuus, ja hänen
päätöksensä oli tehtynä.
-- Ei tulekaan saadakaan minua rikoskumppaniksi sopimattomassa
heikkoudessa, sanoi hän juhlallisella äänellä; minä en koskaan peruuta
sanaa, jonka kerran olen antanut. Minä tahdoin että luvattaisiin
suojelemalleni naiselle soveliaat antimet. Sadassa piasterissa on
tarpeeksi. Mitä taas tulee valintoon molempain kosijain välillä, niin
se on Leilan oma asia. Hän itse valitkoon; menköön kauppiaalle taikka
beduiinille, kaupunkiin taikka erämaahan, niin kunnioitan hänen
valintoansa ja tiedän tehdä sen muidenkin kunnioitettavaksi.
-- Taavitti ja Salomo eivät olis tuominneet viisaammasti, huudahti
raajarikko.
Molemmat veljekset seisoivat Leilan edessä. Abdallah, pelvosta ja
toivosta äänettömänä, katseli häntä syvällä hellyydellä. Omar puhutteli
häntä vihasta ja pahasta luulosta vapisevalla äänellä:
-- Ajattele tulevaisuuttasi äläkä uhraa tälle miehelle nuoruutesi ja
kauneutesi kukoistusta. Tiedätkö minkälaista naisen elämä on teltissä?
Kerjäläisen ja orjan. Ovatko sinun kätesi luodut eloa jauhamaan,
lampaita lypsämään, villaa kehräämään ja nurmea ja puikkoja keräämään?
Tämäkö beduiini antaa sinulle niitä kylpyjä, hohtokiviä ja hajuaineita,
joihin olet tottunut? Hänkö maalaa silmäkulmasi ja ripsesi? Hänkö pesee
tukkasi pomeranssi-mehulla ja pyyhkii sen ambralla ja myskillä? Minun
luonani sitä vastoin saat naisia palvelemaan sinua, vaatteita
koreillaksesi, timantteja kauneuttasi ylentääksesi. Sinä et tule
olemaan orja, vaan valtijatar; ilonani ja lakinani tulee olemaan
jokaisen oikkusi täyttäminen.
Leila kumarsi, otti Abdallahin vapisevan käden ja laski sen päänsä
päälle.
-- Minä olen, sanoi hän, herrani orja. Muukalainen kuin olen, minulla
ei ole muuta turvaa kuin hänen tykönään; isätön ja äititön, minulla ei
ole muuta perhettä kuin hänen. Hän on isäni, äitini, veljeni. Oi,
korkeasti rakastettuni, lisäsi hän puoleksi kuiskien ja nostaen
silmänsä häntä kohti; vihdoin viimein olen sinun; vihdoin viimein saan
sanoa sinulle, että sinä olet minun iloni ja minun elämäni. Ja sekä
itkien että hymyillen suuteli hän puolisonsa kättä.
Oikeauskoisten vallitsija katseli tyytyväisenä tätä näytelmää, joka
tuntui nuorentavan häntä. Läksy on ehkä hieman liiaksi ankara
Fatimalle, ajatteli hän, mutta se tekee hänelle hyvää; toivonpa hänen
ainakin ajaksi paranneen pääsemättömästä luulevaisuudestaan.
Omar ei virkkanut mitään. Hänen vääristyneet kasvonmurteensa ja
uhkaavat silmänsä osoittivat mielikarvauden ja vihan taistelua.
-- Mansurin poika, sanoi nilkku mies, sinun pitäis naida tuo Kafur.
Sielusi on yhtä musta kuin hänen kasvonsa. Te kaksi saisitte lapsia
saatanan, teidän esi-isänne, mukaisia.
-- Eno, huudahti Jussufin poika, oletpa kovin julma! Jos Omar olis
minun sijassani, hän säästäis meitä. Veljeni, lisäsi hän, ojentaen
Omarille kättä, anna anteeksi onneni.
-- Sinä olet viisaampi kuin minä, vastasi Omar; minä toivotan sinulle
onnea menestykseesi. Ja hän meni, vihaa kuohuen, tiehensä.
-- Mikä ihana asia tuo nuoruus on! ajatteli Hafiz. Silloin ollaan
rehellinen, luottavainen ja hyvettä uskotaan. Mutta minä olen vanha ja
tiedän minkälainen maailma on. Kun minulla on konna jalkani alla, hän
on skorpiooni, jonka säälimättä rusennan, niin ettei toiste pistä
minua.