Kertomus Kandaharin sulttaanista.
Karavaanin seisahduttua Abdallah vei enonsa syrjään. Vanhus istui
vaipalleen ja alkoi tupakoida, sanaakaan virkkamatta. Nuori päällikkö
paneusi, kaapuunsa peittäyten, kentälle ja makasi kotvan aikaa
liikkumattomana. Yhtäkkiä tarttui hän vanhusta käteen, suuteli sitä ja
sanoi:
-- Eno, minä rukoilen Jumalalta varjelusta; mitä Jumala tahtoo se
tapahtuu, muuta väkevyyttä ja voimaa ei ole kuin Hänen. Ja hän kertoi
nyt vapisevalla äänellä sen näyn, joka oli tehnyt häneen niin
voimallisen vaikutuksen.
-- Oi poikani, sanoi vanha paimen, huoaten. Kas siinä rangaistus kun et
kuunnellut meidän neuvoamme. Onnellinen se joka vapaana kaikista muista
haluista kuin halusta jatkaa isänsä nimeä, valitsee siveän ja
kuuliaisen puolison omasta heimokunnastaan. Voi sitä taas joka antaa
sielunsa tarttua muukalaisen naisen pauloihin. Saattaako mitään hyvää
Egyptistä tulla? Aina Joosepin ajasta asti ovat kaikki naiset siellä
olleet kevytmielisiä ja uskottomia, Zuleikalle mahdollisia tyttäriä.
-- Eno, kuinka saatat puhua uskottomuudesta? Sehän oli kokonansa
sattumuksen teko.
--- Älä luule niin, poikani; sattumusta ei olekaan noilla kavaloilla
pyytäjänaisilla, jotka joka paikkaan laskevat verkkojansa.
-- Siispä rakastaa hän minua! huudahti nuori mies, kavahtaen seisomaan;
mutta sinä petyt, enoseni. Me olemme kahden päivän perästä Taifissa,
kahden päivän perästä tämän jälkeen me olemme ikuisesti eronneet, ja
minä tunnen että minä tulen häntä aina rakastamaan.
-- Niin, sinä tulet häntä rakastamaan, mutta hän, hän unhottaa sinut
ensimmäisen koristuksen tähden jonka hänen uusi herransa antaa hänelle.
Sydämesi tulee olemaan hänellä ainoastaan leikkikaluna; kyllästyttyään
siihen hän lyö sen pirstoiksi. Muista mitä koraani sanoo tuosta
vajavaisesta ja oikullisesta olennosta joka kasvaa koristusten ja
kauniiden vaatteiden seassa: naisen ymmärrys on hulluus, hänen
uskontonsa on rakkaus. Hän on kuin kukkaset silmän ihastus ja aistien
hekuma, mutta hän on myrkyllinen kukkanen; voi sitä joka tulee häntä
likelle; haudan kääreliinat ovat kohta hänen pukunsa. Luota minun
kokemukseeni, minä olen nähnyt useampia perheitä turmioon syöstyneinä
naisten kuin sodan kautta; jota jalompi mies on, sitä enemmin hän on
heidän pauloillensa alttiina.
Etkö ole kuullut juttua Kandaharin sulttaanista? Hän oli oikeauskoinen,
vaikka eli tietämättömyyden ajalla;[30] hän oli viisas mies, vaikka oli
kuningas. Hän oli koonnut kaikki aatelmat eli mietelauseet mitkä
inhimillinen viisaus on keksinyt, jättääksensä lapsilleen arvoansa
vastaavan perinnön. Indian tietoviisaat olivat hänelle kirjoittaneet
kirjaston, joka oli hänen muassaan missä ikänä hän kulki; tarvittiin
kymmenen kameelia sen kuljettamiseen. "Supistakaat kaikki tämä tieto
yksinkertaisimpiin peri-aatteisinsa," sanoi kuningas. Se tehtiin, ja
jäännöksestä tuli kameelin kuorma. Tämäkin oli kovin paljo. Muutamat
ruhtinaan valitsemat vanhat brahmiinit supistivat vieläkin tätä pitkän
kokemuksen supistettua läjää. Siitä tehtiin ensin kymmenen nidettä,
sitten kuusi, ja lopuksi yksi ainoa. Tämä kirja nyt annettiin
sulttaanille samettisessa ja kultaisessa kotelossa. Ruhtinas oli elänyt
kauan ja elämällä oli harvoja salaisuuksia joita hän ei tiennyt. Hän
otti kirjan ja alkoi pyyhkiä ylitse kaikkea minkä tavallinen ymmärrys
heti ensi silmäykseltä keksii. Mikä vaara poikiani uhkaa? ajatteli hän.
Ei se ole ahneus, joka on vanhain tauti, eikä kunnianhimo, joka on
ruhtinaallinen hyve. Kaiken tuon pyhin pois. Mutta kun hän tuli erääsen
lämpöisempään intohimoon, kummastutti muuan mietelmä häntä totuudellaan
niin, että nakkasi kirjan tuleen ja testamenttasi lapsilleen tämän
ainoan viisausohjeen, jota hän sanoi elämän aarteen avaimeksi:
_Jokainen nainen on uskoton, ja olletikin se joka sinua rakastaa._
Tahdotko, poikani, olla mielevämpi kuin tämä pakana, valistuneempi kuin
Salomo, viisaampi kuin profeeta? Ei, usko minua, naisen ihanuus on kuin
miekan tuppi: kuolemata salaava kiiltelevä peite. Älä pyri tahallasi
onnettomuuteesi. Muista Jumalata, säilytä sinuasi vanhoille ja
totisille ystävillesi, ja, päästääkseni sydämeni purkaumaan, säästä ja
sääli, poikani, äitiäsi ja vanhaa Hafiz'ia.
-- Sinä olet oikeassa, sanoi Abdallah surullisesti, ja hän paneusi
maata ja veti kauhtanan päällensä. Tämä oli ensi kerta kun hän ei
uskonut enää mitä hänen enonsa hänelle sanoi. Ensi kerran oli nyt
nelilehtinen apilakin unhotettuna.