KAHDESTOISTA LUKU.

Molemmat veljekset.

Kolme asiata silmää ihastuttavat: loriseva vesi, tuore vihannus ja

kaunis nainen. Halima huomasi mitä puuttui tässä näin hyvästi

kastellussa puutarhassa. Hän sanoi yhä tuotuostakin pojalleen, että

mies ei saa antaa isänsä nimen kuolla, mutta Abdallah ei kuunnellut

häntä; naida, sitä hän vähimmin kaikesta ajatteli. Hänen ajatuksensa

olivat toisaalla. Hän katseli alinomaa tuota vähäistä vaskilehteä, ja

alinomaa kysyi hän itsekseen, millä uroteolla, millä hyveellä hän

saattais Jumalalle kelvata ja häneltä saada tuon ainoan jota hän

pyyteli. Ihmisen sydämeen kahta intohimoa ei mahdu yhtä aikaa.

Muuanna iltana kun vanha Hafiz tuli sisarelleen avuksi ja ponnisti

kaikkea kaunopuheisuuttansa saadakseen tuon hillittömän varsan ottamaan

suitset suuhunsa, kuultiin pyssynlaukauksia etäältä. Se oli merkki että

karavaani läheni. Abdallah nousi heti ylös mennäkseen kohtaamaan

matkustajia, jättäen Haliman lohduttomaksi ja Hafiz-paran

nulostuneeksi.

Hän tuli kohta takaisin tuoden muassaan telttiin erään vielä nuoren,

mutta jo jokseenkin ruumiikkaan miehen. Muukalainen tervehti

raajarikkoa ja sen sisarta, tarkasti katsellen heitä. Sitten loi hän

pienet tirkistelevät silmänsä beduiiniin ja sanoi:

-- Eikö tämä ole beni-ameurien heimokunta, ja enkö ole nyt Abdallahin,

Jussufin pojan, luona?

-- Abdallah se on jolla on kunnia ottaa sinua vastaan matalan kattonsa

alla, vastasi nuori mies; kaikki mitä täällä on, on sinun, herrani.

-- Kuinka! huudahti vastatullut, onko siis kymmenen vuoden poissa-olo

niin muuttanut minut, että olen muukalainen tässä teltissä? Onko

Abdallah unhottanut veljensä? Yksikö poika äitilläni nyt vaan onkin?

Suuri ilo nousi kun näin pitkällisen eron perästä jälleen nähtiin

toisensa. Abdallah ei saanut kylläänsä Omaria syleilemästä; Halima

liikkui toisen poikansa luota toisen luoksi; Hafiz sanoi hiljaa

itsekseen, että ihminen on häjy eläin. Luulla Mansurin poikaa

kiittämättömäksi, se oli rikos, ja kuinka monasti tämä vanha paimen oli

tehnyt hänensä tähän rikokseen vikapääksi!

Atrioittua ja piiput esiin kannettua, otti Omar pulmaksensa,

lämpöisesti likistäen veljensä kättä.

-- Kuinka onnellinen olen kun näen sinut, sanoi hän, ja sitä

onnellisempi kuin tulen sinulle erästä hyvää tekoa tekemään.

-- Puhu, veljeni, sanoi Jussufin poika. Koska minulla ei ole mitään

toivottavaa eikä peljättävää keneltään muulta kuin Jumalalta, niin en

tiedä minkä hyvän sinä voisit tehdä minulle; mutta vaara lähenee meitä

monasti huomaamattamme, eikä voi mikään olla ystävän silmän veroinen.

-- Tässä ei ole puhe vaarasta, vaan onnesta, vastasi Mansurin poika.

Kuulesta mikä minut on tänne saattanut. Minä tulen Taifista, jonne

suur-sheriffi käsketti minut. "Omar, sanoi hän minulle, minä tiedän

että sinä olet rikkahin, ja viisahin Djeddahin kauppamiehistä; sinä

olet tunnettu aavikoilla; ei ole yhtään heimokuntaa joka ei kunnioita

nimeäsi ja joka, nähtyänsä sinettisi, ei ole altis varustamaan sinua

kameeleilla tavaroidesi kuljetukseen ja urhoollisilla miehillä niitä

suojelemaan. Minäkin suuresti kunnioitan sinua, ja antaakseni sinulle

todistuksen siitä olen minä käskettänyt sinut luokseni."

-- Minä kumarsin nöyrimmästi, odottaen että saisin kuulla sheriffin

tahdon. Hän siveli kotvan partaansa ennenkuin jatkoi:

"Egyptin pasha," sanoi hän viimein, niinkuin se joka ei tiedä aikooko

puhua vai olla puhumatta, "Egyptin pasha, joka pitää minun ystävyyteni

yhtä suuressa arvossa kuin minä pidän hänen, lähettää minulle

nais-orjan, josta tulee minun vaimolani kaunistus ja jota minun,

kunnioituksesta sitä kättä kohtaan joka hänet on valinnut, ei käy

muuksi kuin lailliseksi vaimokseni vastaanottaminen. Pasha tahtoo

minulle kunniata osoittaa; minä otan sen kiitollisuudella vastaan,

vaikka olen vanha ja minun iälläni, olletikin kun minulla jo on vaimo

jota rakastan, kenties olis viisahimmasti tehty etten antaisi

kotorauhaani häiriön alttiiksi. Mutta puheen-alainen nais-orja ei ole

täällä, ja juuri saadakseni hänet tänne tuoduksi minä tarvitsen sinun

viisauttasi ja kekseliäisyyttäsi. Hänen ei sovi Djeddahissa maihin

nousta, siellä vallitsee turkkilainen; muuta neuvoa ei siis ole kuin

että hän tulee maihin Yambossa, joka on minun alueellani. Yambosta

Taifiin matka on pitkä. Aavikko vilisee kuljeksivia joukkioita ja

kopeita heimokuntia, jotka välistä eivät tahdo tunnustaa minun

ylivaltaani. Lähteä sotaan heitä vastaan ei sovi tätä nykyä tuumiini;

toiselta puolen ei sovi myöskään arvoisuuteeni että annan itseni

loukkaukselle alttiiksi. Sentähden tarvitsisin viisasta ja kekseliästä

miestä, joka omissa asioissaan lähtisi Yamboon. Se matkustus sinun on

helppo tehdä eikä sitä kukaan pidä minään kummana. Mikä on siis

luonnollisempaa kuin että sinä lähdet sinne tähdellistä laivanlastia

vastaanottamaan. Ja kukapa sinua, halpaa kauppiasta, ahdistaisikaan,

maassa jossa sinulla on niin suuret apukeinot ja niin paljo ystäviä?"

Nämät olivat sheriffin sanat. Minä tahdoin poistella tätä vaarallista

suosion osoitusta, mutta valtija loi minuun hirveän silmäyksen.

Ruhtinaan viha on sama kuin leijonan kiljuna; härsyttää häntä on syöstä

itsensä perikatoon. Minä myönnyin siis siihen mitä en kieltää voinut.

"Ruhtinas oikeauskoisten," vastasin minä, "se on tosi että Jumala on

siunannut ahkeroimiseni ja että minulla on muutamia ystäviä erämaassa.

Komenna ja minä tottelen."

-- En tahdokaan sen enempää tietää, sanoi Abdallah, siinä on vaaroja

ylenkatsottavana ja kunniata voitettavana.

-- Senpä tähden olenkin etupäässä sinut etsinyt, jatkoi Mansurin poika.

Kenellepä antaisinkaan osan tässä kunniarikkaassa yrityksessä, jollen

sinulle, veikkoseni, urhoollisten urhoollisimmalle, jollen viisaalle ja

mielevälle Hafiz'ille, jollen urheille tovereillesi? Beduiinit tien

varrella Yamboon eivät ole milloinkaan nähneet minua, he tuntevat vaan

minun nimeni, ja muutenkin saattais hyvin helposti tapahtua että he,

sen sijaan että suojelisivat matkuettani, rupeaisivat sitä ryöstämään,

niinkuin monasti ennenkin on tapahtunut. Mutta jos sinä väkesi kanssa

olet muassamme, he kyllä miettivät ennenkuin mitään tekevät. Rupea sinä

siis tämän yrityksen johtajaksi ja ota siitä kaikki kunnia. Niinkuin

näet minä puhun julkisuoraan. Minä olen vaan kauppias, mutta sinä

viisaan neuvonpidon ja toimeenpanon mies. Erämaassa minua hoetaan

rikkaaksi ja minun kultaani halutaan: tämä maine on enemmin vaara kuin

suojelus; sinua taas kunnioitetaan ja peljätään. Nimi Jussufin poika on

mahti, ja sinä olet yksinäsi miltei kuin kokonainen armeija. Ilman

sinua en voi mitään; sinun kanssasi olen varma että onnistun tässä

seikkailuksessa jossa panen pääni alttiiksi. Olenko väärin tehnyt että

olen apuusi luottanut?

-- Et, sanoi Abdallah, me olemme samain vitjain renkaita. Voi sitä joka

sen rohkenee rikkoa! Me lähdemme huomenna matkaan ja tapahtukoon mitä

ikänä, niin minut näet vierelläsi. Veli on saatu pahain päiväin

varalle.

Abdallah eli nelilehtinen apila: Arabialainen kertomus · 第 19 / 43 题