Iremin puutarhat.
Puutarhoja puuhevasti vihannoitsevia, raikkailla lähteillä
kostutettuja, hedelmiä käsiin notkuvia, palmu- ja kranaatti-puita,
iäistä siimestä, semmoinen on se paratiisi jonka totuuden kirja lupaa
oikeauskoiselle. Tästä paratiisista oli Abdallah jo täällä maan päällä
saanut esimaun. Muutamain vuosien kuluttua ei ollut mitään kauniimpaa
kuin hänen istutusmaansa, puutarha raikkautta ja rauhaa täynnänsä,
hekuma silmille ja sydämelle. Valkeakukkaisia köynnöskasvia suikerteli
akaasia- ja öljypuiden ympäri, myrttihäkit alati viheriöine lehtineen
ympäröitsivät nelikulmia joissa durrah ja melooni kasvoivat; iloisesti
loriseva oja, joka haarautui useammiksi pienemmiksi puroiksi,
kostutteli nuorten pomeranssi-puiden juuria; keväiseen aikaan siellä
oli rusinoita, banaaneja, aprikooseja, kranaatteja, ja kukkia kaiken
vuotta. Tässä onnellisessa turvapaikassa, jota suru ei lähestynyt,
näytti ruusu, jasmiini, menthani, narsissi harmaine silmineen, sininen
maruna hymyilevän, ja niiden suloinen lemu hajahteli vielä hyvältä kun
jo silmä oli kyllästynyt niitä ihastelemaan. Mikä rehevä lehto välttyy
linnun terävältä silmältä? Kaikilta ilman kulmilta oli näitä kukkasten
ja hedelmäin ystäviä saapunut. Olis tehnyt mieli sanoa, että he
tunsivat käden joka heille ruokaa antoi. Aamusilla, kun Abdallah meni
teltistään levittämään rukous-vaippaa heleistä kasteenpisaroista
kimeltelevälle nurmelle, tervehtivät häntä varpuset iloisella
sirkutuksellaan; hänet nähtyään kuherteli viikunapuun suurten lehtien
seassa piileskelevä kauluskyyhky hellemmästi, mehiläiset tulivat hänen
päänsä päälle istumaan, perhoset liipoittelivat hänen ympärillään,
kukat, linnut, surisevat hyönteiset, lorisevat lähteet, kaikki joissa
henki oli näyttivät häntä kiittelevän; kaikki ylensi Abdallahin sielua
hänen tykönsä joka oli lahjoittanut tätä runsautta ja rauhaa.
Ei vaan itseään varten ollut Haliman poika rikkautta halunnut, hän oli
jakanut sitä väellensäkin. Puutarhan toiseen päähän oli hän kaivanut
syvän vesisäiliön, jossa juokseva vesi kesän kauniimpana aikana pysyi
raittiina. Linnut, jotka suurissa parveissa lentelivät sen ympärillä,
houkuttelivat karavaaneja tänne poikkeamaan. "Mikä vesi tämä on?"
sanoivat kameelin-ajajat. "Niinä monina vuosina kuin olemme aavikon
kautta matkustaneet emme ole koskaan nähneet tätä säiliötä. Olisimmeko
eksyneet oikealta suunnalta? Me täytimme vesisäkkimme seitsemän päivän
varalle, ja nyt tapaamme jo kolmantena päivänä vettä. Ireminkö
puutarhat[25] meidän on suotu tässä nähdä? Onko Jumala antanut anteeksi
tuolle röyhkeälle joka tahtoi loihtia paratiisin keskelle erämaata?"
Mutta Halima vastasi kameelin-ajajille: "Ei, ei nämät ole Iremin
puutarhat. Mitä tässä näette on työn ja rukouksen tekoa. Jumala on
siunannut poikani Abdallahin."
Ja kaivoa ruvettiin kutsumaan Siunauksen kaivoksi.