Uusi Salomo.
Varhain aamulla seuraavana päivänä vei Mansur poikansa kylpylaitokseen
ja puetti hänet niin kuin hänen uusi säätynsä vaati. Raitainen,
heleävärinen silkkitakki, avara kauhtana pehmeimmästä ja hienoimmasta
verasta, valkoinen kirjailtu lakki, jonka ympärille musliininen
turbaani oli käärittynä, tämmöinen oli se pönäkkä asu minkä Djeddahin
taitavin räätäli toi Omarille. Tässä puvussa egyptiläisen kasvot
näyttivät vielä jäykemmiltä ja hänen ihonsa vielä mustemmalta kuin
tavallisesti. Räätäli oli kumminkin toista mieltä; hän ei osannut
kyllin kiittää Omarin suloista näköä ja surkutteli suuresti niitä
kaupungin naisia jotka taitaisivat välinpitämättömästi nähdä noita
kasvoja, täyttä kuuta kauniimpia. Kun ei ollut enää mitään tähteinä
eilisen päivän beduiinista, laitettiin aamiainen ja tarjottiin
sorbettia, jonka perästä, sittenkun vanha Mansur vielä oli antanut
muutamia isällisiä neuvoja, Omar istui hevos-aasin selkään ja, nöyrästi
pysyen muutamia askelia jäljempänä isäänsä, lähti hänen kanssansa
basaariin.
Egyptiläinen vei poikansa erääsen kauppapuotiin joka, niinkuin kaikki
muutkin, oli ahdas, mutta täynnä kalliita tavaroita. Indian saaleja,
Kiinan silkki- ja kultakirja-vaatetta (brokaadia), Bassoran mattoja,
jataganneja siseleeratuissa hopeatupeissa, ambra-munstykkisiä ja
rubiineilla istutettuja piippuja, rukousnauhoja mustasta korallista,
kaularihmoja sekiineistä ja helmistä, -- sanalla sanoen kaikkea mikä
viekoittelee naisia ja köyhyttää miehiä oli tässä tavaramakasiinassa.
Puodin eteen oli tehty kivinen korkopaikka; Mansur istui tyynylle,
jalat ristiin, ja sytytti piippunsa. Omar otti rukousnauhansa ja alkoi,
huolimatta katsahtaakaan väkijoukkoon, ääneen lukea rukouksiansa. Tällä
nuorukaisella oli vanhuksen viisaus.
Päällysmiehensä nähtyään kauppamiehet nousivat istuimiltaan ja menivät
kaikki hänen luoksensa _fattah'iansa_ lukemaan ja hyvää huomenta
hänelle toivottamaan. Kaikki katselivat hämmästyksellä äskentullutta,
ja itsekukin kysyi kuiskien viereiseltään kuka tuo muukalainen oli.
Oliko hän sukulainen egyptiläiselle? Oliko hän nuori orja, komeaan
pukuun laitettu ostajia houkuttelemaan? Mansur huusi isolla äänellä
sheikin luoksensa ja sanoi, osottaen Omaria:
-- Tässä näet minun poikani, kauppakumppanini ja liikkeeni jatkajan.
-- Sinun poikasi! sanoi sheiki. Kuka on kuullut mainittavankaan että
rikkaalla Mansurilla on perillinen?
-- Minä olen tahtonut pitää häntä poissa pahan silmän vaikutuksesta,
sanoi ukko; siinä syy minkä tähden olen salaa kasvatuttanut häntä
kaukana täältä. Tarkoitukseni oli ensin etten esittäisikään häntä
teille ennenkuin hänen kävisi partaansa kouriminen; mutta minä alan
vanhata, odotus on käynyt minulle ikäväksi ja minä aion tänäpänä,
teidän luvallanne, asettaa hänet omaksensa basarissa, että hän teiltä
oppisi myönnin ja oston taidon.
-- Mansur on aina viisas, vastasivat kauppiaat, ja kaikki riensivät
onnittelemaan isää tämmöisen pojan vuoksi. "Allah," huusivat he,
"varjelkoon sekä runkoa että oksaa!"
Näiden onnentoivotusten ohessa, jotka tietysti himartelivat
egyptiläisen ylpeyttä, otti sheiki puhuakseen:
-- Meillä, sanoi hän Mansurille, on tapana että kun poika tahi tyttö
syntyy, köyhäkin kutsuu veljensä käymään iloonsa osalliseksi; oletko
siis unhottanut meidät?
-- Kunnioittakaa minua tänä iltana tulemalla luokseni, vastasi ukko, ja
te olette tervetulleet.
Tunnin kuluttua tämän perästä kierteli orja, kukka kimppu kädessä,
basaaria ja sanoi, ojentaen kukan siitä kullekin kauppiaalle:
-- Lue _fattah_ profeetalle, ja kauppiaan luettua rukouksensa lisäsi
sanansaattaja:
-- Mene tänä iltana Mansurin kotiin kahvia nauttimaan,
-- Mansur on kaikkein jalomielisten ruhtinas, vastasivat kutsutut.
Jumalan avulla olen tänä iltana tuleva kantamaan hänelle
kunnioitustani.
Määrätyllä ajalla vastaanotti egyptiläinen poikansa kanssa kauppamiehiä
vähäisessä puutarhassaan, jossa loistavat laitokset odottivat vieraita.
Manteleilla ja pistaasia-hedelmillä täytettyä karitsanpaistia, riisiä
safranin kanssa, pippurilla maustettua kermakastaketta, ruusuhyytelöä,
kaikenlaisia pasteijoja, sanalla sanoen: ei mitään ollut säästetty näin
arvosain vierasten kunnioittamisessa. Ensi kerran eläissään tahtoi
Mansur että köyhät kävisivät hänen iloonsa osallisiksi; heille jaettiin
ovenpielissä atrian jäännöksiä ja vähäisiä hopealanttia. Tässä oli
kyllä täyttämään koko kadun ilohuudoilla ja siunauksilla ja viemään
anteliaan Omarin ja rikkaan Mansurin nimet Djeddahin joka neljään
kulmaan.
Kahvin juotua ja piiput sytytettyä, kävi sheiki Omarin käteen ja sanoi
kauppioille:
-- Minä saan tässä esittää teille ystävämme pojan; hän anoo saadakseen
astua meidän kunnioitettuun kauppaseuraan. Minä kehoitan teitä kutakin
lukemaan _fattah'insa_ profeetalle.
Rukousta kolmeen kertaan luettaissa sitoi sheiki saalin Omarin vyölle
ja teki sitten solmun joka _fattah'ille_. Juhlamenon päätettyä
nuorukainen suuteli sheikiä ja jokaista toimituksessa läsnäolevaa
kädelle, alkaen vanhimmasta. Hänen silmänsä kiiluivat ihastuksesta; hän
oli nyt kauppias Djeddahissa, hän oli rikas, maailma aukesi hänelle.
Jälkiosa iltaa vietettiin haasteluissa, jotka kaikki koskivat samaa
ainetta: kauppa-asioita. Omar ei avannut suutansa, hän istui vanhusten
vierelle ja nämät eivät voineet kyllikseen puhutella tätä nuorta miestä
joka kuunteli heitä semmoisella tarkallisuudella ja kunnioituksella.
Hänelle sanottiin kuinka viisaan kauppiaan aina tulee pyytää neljä
vertaa enempää kuin kalun oikea hinta onkaan eikä koskaan kadottaa
mielenmalttiaan, kauppa-ammatin avainta. Myödä on sama kuin kalastaa
koukulla: ostajaa pitää houkutella ja mairitella, kunnes hän viimein,
tuskastuneena ja häikäistynä, ei voi enää vastustaa. Leikitellä
rukousnauhalla, tarjota kahvia tahi piippua, puhua vähäpätöisistä
asioista, varoa ettei ainoakaan jäntäre kasvoissa värähdä, mutta
yhtäkaikki sytyttää halua ostajan mielessä, se on vaikea konsti jota ei
ensi päivänä opitakaan. "Mutta," he sanoivat Omaria imarrellen, ja
päähän taputellen, "sinä olet hyvässä koulussa; ei löydy yhtään
juutalaista, eipä armenialaistakaan, joka siinä konstissa vetäis
viisaalle Mansurille vertoja."
-- Eikö kauppa mitään muuta olekaan? sanoi nuorukainen itsekseen,
sittenpä en teitä tarvitsekaan, vanhat tolvanat. Että aina ja
ainoastaan itseään ajatellaan, että muiden intohimoja tahi heikkouksia
imarrellaan houkutellakseen hulluilta sitä rikkautta joka estää heitä
järkeään käyttämästä, ne kaikki tiedän minä kuin viisi sormeani; enhän
ole muuta koko tuolla ajalla minkä erämaassa vietin harjoitellutkaan.
Opettajani täytyy olla oikein mestarit konstissaan, jos en kuukaudessa
jätä heitä kauas jälkeeni.
Parin päivän perästä tämän jälkeen lähti Mansur kadin (tuomarin)
luoksi, erään riita-asian vuoksi, jonka lopullisesta päättymisestä hän
kuitenkin oli jotensakin huoleton. Salainen kanssapuhe kadin kanssa oli
antanut hänelle vähän luottamusta asiansa oikeisuuteen. Ukko otti pojan
mukaansa, ajoissa totuttaaksensa häntä oikeuden kanssa tinkimään. Kadi
istui tuomiota erään moskean kartanolla. Hän oli ruumiikas, suopean
näköinen mies, joka ei koskaan ajatellut ja harvoin puhui, jotka
asianhaarat, yhdessä hänen ison turbaaninsa ja aina hämmästelevän
katsantonsa kanssa, tuottivat hänelle suurta mainetta oikeudenpidosta
ja majesteetillisesta mahtavuudesta. Lukuisa kuulijakunta oli tullut
saapuville. Etevimmät kauppiaat istuivat maahan levitetyillä matoilla
puolikehässä tuomarin edessä. Mansur meni istumaan sheikin vierelle ja
näiden keskelle Omar, joka oli erinomaisen halukas näkemään kuinka
tarpeen vaatiessa lakia noudatetaan taikka ylenkatsotaan.
Ensimmäinen esiin astuva riitapuoli oli eräs nuori, iholtaan
ruskeankeltainen baniani, avarassa puvussa ja vähän naisellinen
käytöksessään. Se oli äskettäin Indiasta tullut muukalainen, joka
valitti, että eräs Mansurin kilpailija oli pettänyt hänet.
-- Isäni jälkeenjääneissä kapineissa Delhissä, sanoi nuori mies,
tapasin minä lippaan täynnä timantteja; minä matkustin Egyptiin,
toivossa että siellä, niillä summilla jotka näitä kalliuksia myömällä
saisin, eläisin päiväni ylellisyydessä. Myrskyn tähden pakoitettuna
tulemaan Djeddahiin, minut tänne pidättivät ne huvitukset ja nautinnot
joita kaupunki niin runsaasti tarjoo. Minä jouduin kohta rahapulaan.
Minulle sanottiin, että jos tahtoisin panna timanttini menemään, minä
täällä olisin tilaisuudessa edullisesti muuttaa ne rahaksi. Meninpä
siis basaariin ja pyysin että minulle osoitettaisiin joku kalliiden
kivien ostaja. Rikkahin, sanottiin minulle, on Mansur, rehellisin sitä
vastoin juveeli-seppä Ali. Minä käännyin tätä puhuttelemaan. Kuultuansa
asiani hän kohteli minua niinkuin olisin hänen poikansa ollut; hän ei
ensinkään sallinut minun puhua kauppa-asioista basaarissa, vaan vei
minut kotiinsa. Useina päivinä kohteli hän minua erinomaisen
hyvätahtoisesti, voitti kaikenlaisella huomaavaisuudella minua kohtaan
luottamukseni ja antoi minulle rahaa niin paljon kuin tahdoin. Vihdoin
erään päivällisen jälkeen, jota syödessä kenties kyllä liiaksi join,
tuotatti hän lippaan esille, ja sittenkun hän hyvin tarkasti oli
tutkinut jokainoan timantin, sanoi hän, surkuttelevinaan ollen:
-- Poikani, Arabiassa ja Egyptissä näillä kivillä ei ole paljo arvoa;
erämaan kalliot antavat meille niitä tuhansittain. Minulla on niitä
kokonaisia arkullisia.
Todeksi näyttääkseen mitä sanoi, avasi hän rasian, otti siitä timantin
joka oli vielä isompi kuin yksikään minun timanteistani, ja lahjoitti
sen minua saattelevalle orjalle.
-- Mitenkä minun nyt käypi! huudahdin minä; näissä timanteissa on
kaikki mitä minulla on. Minä luulin minuani rikkaaksi, ja nyt! nyt olen
köyhä, yksinäinen, kaukana suvustani ja isänmaastani.
-- Poikani, vastasi minulle tuo ilkeä petturi; ensi hetkestä kun näin
sinut, minusta tuli ystäväsi. Lieköpä koskaan kuultu moslemin
hyljänneen ystäviään heidän hädässänsä. Anna minulle tämä lipas ja minä
sulasta ystävyydestä maksan sinulle summan jota ei kukaan sinulle
tarjoa. Hae ja valikoitse sinulle mitä ikänä tahdot Djeddahissa, olkoon
se kultaa, hopeata tahi korallia, ja minä sitoudun ennen kahden tunnin
kuluttua antamaan sinulle indialaisista kivistäsi niiden täyden painon
niissä kaluissa joita haluat.
Kotiin tultuani ja saatuani yön rauhassa miettiä asiata, minä kohta
huomasin että Ali oli ilvehtinyt kanssani. Tuo kaunis timantti jonka
hän antoi orjalle olikin ainoastaan lasipalanen; timantit ovat
harvinaisempia Djeddahissa kuin Indiassa ja kymmentä vertaa
korkeammassa arvossa kuin kulta. Minä vaadin lipastani takaisin, mutta
Ali ei antanut. Kunnian arvoinen tuomari, sinun oikeudenpitoosi nyt
turvaan. Ota muukalaisen asia huostaasi, ja saakoon tuo ilkiö,
joka on koettanut onnettomuuttani hankkia, saakoon hän kaikessa
iankaikkisuudessa juoda kiehuvaa vettä.
Nyt oli Alin vuoro puhua.
-- Avaralta ylistetty Jumalan palvelija, sanoi hän kadille, koko tuossa
pitkässä jutussa jonka tämä nuori mies on esiin latonut on vaan yksi
asia tosi, ja se on että me olemme tehneet kauppasopimuksen ja että
minä olen valmis siinä pysymään. Kaikki muu on sulaa valhetta. Jos olen
antanut orjalle lahjan, mitä se tähän asiaan kuuluu? Saattaako kukaan
mielellinen ihminen siinä nähdä muuta kuin leikintekoa? Olenko
pakoittanut tätä muukalaista antamaan minulle lippaansa? Onko syyni
minun että rahapula saapi hänet suostumaan ehtoihini? Miksi syyttää hän
minua petollisuudesta? Minäkö tässä sanani syön? Hänkö tässä sanansa
pitää?
-- Nuori mies, sanoi kadi banianille, onko sinulla todistajia siihen
että Ali on kavaltanut sinulta kaluisi hintaa? Muuten annan syytetyn
tehdä valansa, sillä niin laki säätää.
Koraani tuotiin esiin, Ali laski oikean kätensä tälle pyhälle kirjalle
ja sanoi kolmasti: "Suuren Jumalan nimessä ja Jumalan sanan kautta,
joka on tässä kirjassa kirjoitettuna, vannon minä etten ole pettänyt
tätä muukalaista. Minä vannon sen tänä päivänä, lisäsi hän, kääntyen
kuulijain puoleen, niinkuin olen sen vannova tuomiopäivänä, jolloin
Jumala on kadina ja enkelit todistajina."
-- Onneton! huusi baniani, sinä olet yksi niitä joiden jalat lipuvat
perikatoon. Sinä syökset sielusi turmioon.
-- Tuo on mahdollista, sanoi sheiki hyvin hiljaa Omarille, mutta hän
voittaa mahdottoman suuren omaisuuden. Ompa oikea mestari-konna tuo
Ali!
-- Ei se ole mikään tavallinen mies, lisäsi Mansur, tuopa oli
sukkelasti ajateltu.
Omar naurahteli, ja Alin iloitessa petoksensa menestymisestä, meni hän
kokonansa itkun valloissa olevan muukalaisen luoksi. "Tahdotko," sanoi
hän hänelle, "että autan voittamaan asiasi?"
-- Tahdon, huudahti hindu, muserra tuo katala, ja vaadi siitä mitä
tahdot. Mutta lapsipa vaan oletkin, sinä et voi mitään.
-- Minä en vaadi mitään muuta kuin että luotat minuun hetkisen aikaa,
vastasi egyptiläinen. Suostu Alin tarjoukseen, ja anna minun valita
sinun sijassasi äläkä mitään pelkää.
-- Mitäpä enää pelkäisinkään kun olen kaikki kadottanut? jupisi
muukalainen, allapäin niinkuin se jolla ei enää toivoa ole.
Kuitenkin meni hän vielä kadin eteen ja sanoi, kunnioittavasti
kumartaen:
-- Minun herrani ja isäntäni, orjasi rukoilee sinulta viimeistä
suosion-osoitustasi: anna kaupasta tosi tulla, koska laki niin säätää,
mutta salli että tämä nuori mies minun sijassani valikoipi mitä Alin
tulee maksaa minulle.
Sikeä hiljaisuus seurasi nyt kokouksessa kun Omar, tervehdettyään
kadia, näin aloitti puheensa:
-- Ali, sanoi hän juveeli-sepälle, epäilemättä lipas on sinulla
muassasi ja sinä saatat siis sanoa meille mitä se painaa.
-- Tässä se on, vastasi kauppias; se painaa kaksikymmentä naulaa; minä
sanon sen vieläkin kerran: hae ja valikoitse mitä tahdot; jos kalu jota
haluat on Djeddahissa saatavissa, sinä saat sen ennen kahden tunnin
kuluttua, jos ei ole, kauppa purkautuu. Kyllä tietään että sanani on
pyhä ja etten koskaan luovu siitä.
-- Se mitä haluamme, sanoi Omar, koroittaen ääntänsä, on muuriaisen
siipiä, toiset puolet koiraksilta, toiset naaraksilta. Sinulla on kaksi
tuntia aikaa suorittaaksesi meille ne kaksikymmentä naulaa jotka olet
luvannut.
-- Mutta tuohan on sulaa hulluutta! huusi juveeli-seppä. Se on
mahdotonta! Minä tarvitsisin kymmenen henkeä ja kuuden kuukauden
työn täyttääkseni tuota hullua vaatimusta. Tuoda esiin mokomia
lapsen-oikkuja on leikintekoa oikeuden kanssa.
-- Onko siivellisiä muuriaisia Djeddahissa? kysyi kadi.
-- Ompa niinkin, vastasivat kauppiaat nauraen. Ne ovat meidän
maan-vaivamme. Huoneemme oikein vilisevät niitä, ja olisipa tosi
hyväteko jos joku meidät pelastaisi niistä.
-- Niinpä siis, jatkoi kadi, täytyy Alin pitää lupauksensa taikka antaa
lipas takaisin. Tämä nuori mies on menetellyt mielettömästi myödessään
timanttinsa painomitan mukaan, ja tuommoisen maksun vaatiminen on
mieletöntä. Sitä parempi Alille ensi kerta, sitä pahempi toinen.
Oikeudella ei ole kahtalaisia painoja eikä kahtalaisia mittoja.
Kaikkinaiset kauppasopimukset pysyvät lujina lain edessä. Anna
banianille kaksikymmentä naulaa muuriaisen siipiä taikka lipas
takaisin.
-- Se on viisaasti tuomittu, huusivat kuuntelijat, ylenmäärin
ihmetellen niin suurta oikeudenpitoa.
Ylen-onnellinen baniani heittäysi sylin Omarin kaulaan, sanoen
häntä pelastajakseen ja vallitsijakseen. Mutta ei hän antanut
kiitollisuutensa jäädä sanoihin, vaan otti lippaastaan kolme timanttia
mitä kirkkahinta, isoja kuin satakielen munat, ja likisti ne Omarin
käteen. Egyptiläinen pisti ne vyöhönsä, suuteli nöyrästi baniaanin
kättä ja meni jälleen istumaan isänsä viereen, ilman että sinne
kokoontuneiden häneen kiinitetyt silmät saaneet hänen yksitotisuuttansa
vähääkään järkähtämään.
-- Vallan hyvästi, poikani, sanoi Mansur, mutta Ali on vasta-alkaja
konstissaan; jollei vaan olis laiminlyönyt kadia, hän olis voittanut.
Nyt on vuoro minun; ota nyt vaari, niin annan sinulle opetuksen josta
saattaa olla sinulle hyvää.
-- Jää vielä tänne vähäksi aikaa, nuori mies, sanoi hän hindulle, joka
lähti menemään timantti-lippaansa kanssa; meillä on eräs luvunlasku
keskenämme päätökseen saattamatta. Minä pyydän korkeasti valistunutta
kadia vielä vähäksi aikaa ottamaan lipasta talteen. Ehkäpä täällä on
semmoisia joilla on siihen suurempi oikeus kuin tällä muukalaisella
taikka viisaalla kadilla.
Yleinen hämmästys nousi läsnäolevissa. Jokainen kuunteli kiinteällä
tarkkaavaisuudella tätä uutta vaatimuksen tekijätä.
-- Toissa-päivänä, sanoi Mansur, tuli eräs hunnullinen herrasnainen
puotiini. Ei mikään mitä minä näytin hänelle ollut hänestä mieleen,
mutta juuri mennessänsä keksi hän puodin nurkasta sinetillä
varustetun rasian, jota käski minun avaamaan. Tämä rasia sisälsi
topaasi-reunuston, joka ei enää ollut minun. Se oli myöty Egyptin
pashalle. Sen sanoin tälle hunnulliselle herrasnaiselle, mutta hän
tahtoi ainakin että kumminkin näyttäisin hänelle tuon sulttanittareille
määrätyn lahjan. Naisen halua ei ole helppo vastustaa. On, sanotaan,
kolmenlainen uppiniskaisuus jota on mahdoton saada taipumaan;
ruhtinasten, lasten ja naisten; olinpa kyllä niin heikko että myönnyin.
Tämä tuntematon katseli kaularihmaa, koetteli sitä kaulalleen ja sanoi
minulle sitten että hänen täytyi saada se, maksoi mitä maksoi. Kun
edelleen kielsin meni hän tiehensä, purkaen minua vastaan uhkauksia ja
kirouksia. Tunnin perästä sen jälkeen astui tämä nuori mies puotiini;
hän sanoi tuon hunnullisen naisen ja hänen oman henkensä olevan tämän
kaularihman varassa; hän rukoili minua, suuteli minua, itki ja huusi
useampia kertoja: "Vaadi, isäseni, mitä tahdot, mutta minun täytyy
saada tuo reunusto, muuten se tuottaa minulle kuoleman." Minä tunnustan
että minä suuresti hemmoittelen nuorta väkeä, ja vaikka minä kyllä
ymmärsin kuinka vaarallista se oli jos loukkaisin herrani pashan
mielen, niin en sittenkään voinut näin monia rukouksia vastustaa. "Ota
se siis," sanoin minä muukalaiselle, "ja lupaa antaa minulle siitä mitä
tahdon." -- "Annan päänikin, jos niin tahdot," vastasi hän, "sillä sinä
pelastat henkeni"; jonka perästä hän otti rasian reunuston kanssa ja
meni tiehensä. "Todistajia meillä ei kyllä ole", lisäsi Mansur,
kääntyen banianin puoleen, "mutta eikö niin ole kuin sanon."
-- On, sanoi nuorukainen, suo anteeksi etten ole ennen maksanut
sinulle. Syyn tiedät sinä. Mutta nyt, kun poikasi avulla olen saanut
omaisuuteni jälleen, vaadi vaan ja sinä saat mitä tahdot.
-- Se mitä tahdon, sanoi Mansur, antaen pään nyökäyksellä merkin
kadille, joka tarkasti katseli kartanolla kasvavan palmupuun varjoa, se
mitä tahdon on tuo lipas ja kaikki mitä siinä on. Se ei ole liiaksi
miehelle joka panee henkensä vaaraan tottelemattomuudella pashaa
kohtaan. Korkeasti valistunut tuomari, teidän ylhäisyytenne sanoi äsken
että kaikkinaiset kaupat pysyvät lujina lain edessä; minulle on luvattu
mitä tahdon; nyt sanon että vaan tahdon nuot timantit omikseni.
Kadi nosti päänsä ja katsoi kuuntelijoihin, ikäänkuin kysyäkseen neuvoa
heidän kasvoiltansa; sitten hän kampaili partaansa sormillaan ja vaipui
jälleen mietteisinsä.
-- Ali on voitettuna, sanoi sheiki mielihyvissään Omarille. Sitä kettua
ei ole vielä syntynyt joka kavaluudessa pääsee kunnioitettavan Mansurin
rinnalle.
-- Voi minua onnetonta, huudahti baniani. Omar, oletko pelastanut minut
ainoastaan syöstäksesi minut vielä syvempään perikatoon! Toimita niin
että isäsi säästää minua, niin saan vielä kerran kiittää sinua
hengestäni.
-- No, poikani, sanoi Mansur, luuletko osaavasi tehdä samaten.
Kekseliäs pää kyllä olet, mutta tämä näyttäköön sinulle että isäsi toki
tietää hieman enemmän kuin sinä. Kadi julistaa kohta ikään päätöksensä;
koeta sitten vielä määrätä se hänelle.
-- Eikö mitään muuta, sanoi Omar kohauttaen hartioitaan, sehän on vaan
lapsenleikkiä; mutta koska niin tahdot, isä, niin menköön. Pidä varasi,
sillä sinä tappaat.
Näin puhein nousi hän ylös, otti yhden piasterin vyöstään ja pisti sen
käteen hindulle, jonka vei tuomarin eteen.
-- Korkeasti valistunut kadi, sanoi hän, tämä nuori mies on mieluinen
täyttämään lupauksensa, ja kas tässä mitä hän tarjoo Mansurille. Se on
yksi piasteri. Itsessään se kyllä on vähäarvoinen,[19] mutta huomatkaa
että se on varustettu sulttaanin, meidän kaikkein armollisimman
herramme, nimimerkillä (Jumala musertakoon ja hävittäköön kaikki jotka
eivät ole hänelle kuuliaiset!)
-- Juuri tätä kallista nimimerkkiä, lisäsi Omar, kääntyen Mansurin
puoleen, me nyt tarjoamme sinulle. Jos se kelpaa sinulle, no niin,
silloin olet saanut maksusi; jos sitä vastoin rohkenet sanoa ettei se
kelpaa sinulle, niin se on häväistys padishah'ta kohtaan, rikos joka
tuottaa kuoleman: tottapa kunnioitettava kadimme ei rupea sinulle
rikoskumppaniksi, hän joka aina on ollut ja aina tulee olemaan kaikkein
sulttaanien uskollinen palvelija.
Omarin herjettyä puhumasta kaikkein silmät kääntyivät kadiin; hän oli
läpitunkemattomampi kuin koskaan ennen, ja nosti verkalleen kätensä
huulilleen, odottaen vanhaa kauppiasta avuksensa. Mansur oli kokonansa
ällistyksissä ja hämmennyksissä. Kadin ja kuuntelijoiden äänettömyys
peljätti häntä ja hän katsahti rukoilevasti poikaansa.
-- Isä, sanoi Omar, salli tämän nuoren miehen kiittää sinua siitä
opetuksesta varovaisuuden asiassa jota olet tahtonut antaa hänelle
peloittamalla häntä hiukan. Hän ymmärtää hyvin kyllä että sinä juuri
olet lähettänyt minut hänen avuksensa ja että koko tämä asia on vaan
ollut leikkiä. Siitä ei ole saattanut erehtyä kukaan joka on nähnyt
pojan astuvan isäänsä vastaan. Kukapa on koskaan epäillyt Mansurin
jalomielisyydestä ja kokemuksesta?
-- Ei kukaan, puuttui nyt kadi puheesen, niinkuin se joka yhtäkkiä
herää, ja minä vähemmin kuin kukaan. Senpä tähden olenkin antanut
sinun, nuori Salomo, puhua. Minä olen tahtonut sinussa kunnioittaa
isäsi viisautta, mutta karta toiste Hänen korkeutensa nimeen
koskemasta. Ei ole leikkikaluksi leijonan käpälästä. Asia on päätetty.
Tämän kaularihman arvo on satatuhatta piasteria, eikö niin Mansur?
Siispä pitää tämän nuoren vintiön antaa sinulle satatuhatta piasteria,
ja sillä tavoin tulemme kaikki tyytyväisiksi.
Vaikka ujelias, ei Omar tainnut välttää hindun kiitollisuutta ja
kauppiasten ylistyksiä. Muukalainen tahtoi välttämättömästi häntä
ottamaan hänen lippaansa huostaansa: häntä ei voitu edes estää
tarttumasta hevosaasia, jolla Omar ratsasti, ohjaksiin ja taluttamasta
kotiinsa sitä miestä jota hän sanoi jalomielisimmäksi ja viisahimmaksi
ihmisistä. Kauppiaat kohdaltaan eivät kyllästyneet Mansuria
onnittelemasta, ja vielä tänä päivänä puhutaan Djeddahissa siitä
mainiosta oikeuden istunnosta, jossa tuon miehen viisaus, jota
syvämielinen kadi niin sattuvasti oli nimittänyt nuoreksi Salomoksi,
ensi kerran ilmaantui.
Kotiin tultuaan Mansur laski tunteensa valloilleen.
-- En ymmärrä sinua, poikani, sanoi hän; minä pitelen kokonaista
omaisuutta käsissäni, ja sinä tempaat sitä minulta pois. Tuollako
lailla kauppa-asioita käsität? Tuoko se kunnioitus johon olet
velvollinen isällesi?
-- Malttakaa, isä, vastasi Omar tyveneesti. Minä olen tänäpänä saanut
maineen viisaudesta ja rehellisyydestä. Se maine tulee pysymään; tämä
on ensimmäinen tunne, ja se ei saa hävitä. Nimi ja maine ovat arvo jota
ei mikään voi korvata; se on pääoma joka on tuhansia kertoja
suurempiarvoinen kuin sinun timanttisi. Kaikki pitävät epäluuloa
viekkaasta Mansurista, mutta kaikki tulevat, niinkuin tuo muukalainen,
saamaan luottamusta Omarin rehellisyyteen ja voitonpyytämättömyyteen.
Koukku on heitetty ulos, kalat tulkoot!
Mansur seisoi äänettömänä hämmästyksestä. Hän oli toivonut poikaa
itsensä kaltaista; hän alkoi peljätä että Eblis oli kovin paljon
kuullut hänen rukouksiansa. Hän oli kyllä Omariin ihastunut; noin paljo
miettiminen noin nuorella iällä ei saattanut muuta kuin ihastuttaa
miestä joka kaiken elinaikansa ei ollut muuta tehnyt kuin miettinyt.
Mutta vanhuksen häpeäksi meidän täytyy tunnustaa, että tuo aikaisin
kypsynyt kokemus löi hänen sydämensä kylmäksi. Lyhyesti sanoen, tämä
viisitoista vuotias viisas peloitti häntä.