Horoskopo.
Vielä samana iltana juuri kuun noustessa ja molempain lasten toistensa
sylissä makeasti nukkuessa, tuli viisas Mansur huoneesen jossa ne
makasivat, laahaten muassaan erästä ryysyistä dervishiä, joka oli hyvin
sen vääräuskoisen näköön jota poikalauma aamulla oli takaa ajanut. Se
oli yksi noita hävyttömiä kerjäläisiä jotka kokevat keksiä muiden
ihmisten onnenvaiheita, löytämättä niissä milloinkaan omaa onneansa, ja
joita, alinomaa pois-ajetuita ja herjatuita ja alinomaa käytetyitä,
tulee olemaan yhtä kauan kuin saatanan pahuutta ja ihmisten ahneutta ja
kevytuskoisuutta. Ei olis Halima mielellään jättänyt lapsia tuon
epäluulonalaisen kuvatuksen kanssa yhteen huoneesen, mutta Mansur vaati
sitä ja hänen täytyi totella. Erämaan nainen oli tuskin lähtenyt
huoneesta kun egyptiläinen vei dervishin kehdon luoksi ja pyysi häntä
toimittamaan hänen poikansa horoskopoa.
Lasta tarkasti katseltuaan nousi dervishi huoneen katolle ja teki
tähdistä vaarinottoja. Sitten otti hän hiilen, jonka jakoi useampaan
"huoneesen", asetti niihin kiertotähdet ja selitti viimein että
tähdet eivät olleet epäsuosiolliset. Vaikka Mars ja Venus olivatkin
osan-ottamattomat, Merkurio sitä vastoin esiintyi sitä suosivaisempana.
Tässä oli kaikki mitä hän taisi sanoa niihin kahteen sekiiniin, jotka
Mansur oli hänelle antanut.
Kauppias vei ennustajan jälleen huoneesen ja sanoi, pitäen hänen
silmäinsä edessä kahta isoa dubloonia:
-- Enkö millään keinoin saa tietää enempää. Ovatko tähdet jo
ilmoittaneet kaikki salaisuutensa?
-- Taito on ääretön, vastasi dervishi, halukkaasti käyden syöttiin jota
hänen edessään pidettiin; vielä saatan sanoa sinulle minkä
taivaanmerkin vaikutuksen alaisena lapsi täällä tulee elämään.
Tähtein-ennustaja veti nyt vyöltään salaopillisen taulun ja pronssisen
piirustimen ja kirjoitti taululle äitin ja lapsen nimen, pannen joka
kirjaimen eri riville. Sitten teki hän laskun kirjainten numero-arvosta
ja lausui, katsellen Mansuria kiiluvin silmin:
-- Onnellinen isä, poikasi on syntynyt Vaaka-merkin alla; jos hän saa
elää, hän voi onnelta odottaa kaikkea.
-- Kuinka, jos hän saa elää? huudahti Mansur. Mitä näet sinä tuosta
kirotusta taulusta? Uhkaako poikaani mikään vaara?
-- Uhkaa, vastasi dervishi, vaara uhkaa jota en saata likemmin
ilmoittaa: hänen paraasta ystävästään tulee hänen suurin vihollisensa.
-- Ah, kuinka varomaton olin olla! Tuostako erämaan lapsesta, jonka
olen pannut tähän kehtoon, kerta tulisi minun poikani murhaaja? Jos sen
uskoisin, kuristaisin sen heti paikalla.
-- Jumalan tähden, kavahda toki mokomaa tekoa. Jos poikasi henki on
tuon lapsen hengen varassa, niin siten tappaisit heidät molemmat. Ei
ole mitään mikä varmasti sanoisi että tästä erämaan lapsesta, joka on
määrätty elämään erämaan teltissä, kerta tulee Djeddahin rikkaimman
kauppiaan paras ystävä. Voiko ihminen välttää kohtaloaan? Voiko hän
muuttaa mitä enkelien kynä on kirjoittanut? Mitä on kirjoitettu, se on
kirjoitettu.
-- Kyllä vainenkin, sanoi kauppias, mutta Jumala (ylistetty olkoon
hänen nimensä) on kirjain kirjassa sanonut: "Älkäät omin käsin
heittäytkö turmioon".[7]
-- Kuoleman päivä, vastasi dervishi juhlallisesti, on yksi niistä
viidestä salaisuudesta, joiden avaimet Jumala on itselleen pidättänyt.
Muista kertomusta siitä miehestä joka istui Salomon vierellä kun Azrael
tuli käymään kuninkaan luona. Kuultuansa että se oli kuoleman enkeli,
sanoi hän Salomolle: "Näyttää niinkuin hän tahtois ottaa minut. Käske
tuulen viedä minut Indiaan." Ja tuuli vei hänet pois. Azrael sanoi nyt
kuninkaalle: "Minua hämmästyttää että näen tuon miehen täällä. Minulla
oli käsky ottaa hänen sielunsa Indiassa ja nyt tapasin hänet
Palestinassa." Kuolemata emme voi välttää. Menetellemme miten hyvänsä,
ennen tahi myöhemmin tuo käsi, joka alati on lyömään valmiina, putoaa
päällemme. Viisahin on se joka uskaliaasti katsoo häntä silmiin,
pelkäämättä ja rohkeilematta.
Nämät sanat lausuttuaan tähtein-ennustaja kumarsi jättääkseen hyvästiä
Mansurille, joka kumminkin tarttui häntä kaapuun ja pidätti häntä.
-- Onko mitään muuta jota tahdot kysyä minulta? sanoi dervishi,
tarkasti katsellen egyptiläistä.
-- On, vastasi kauppias, mutta minä en rohkene puhua. Kuitenkin sinä
näytät olevan minun ystäväni, ja koska poikani etu on kysymyksessä,
tottapa annat isän heikkouden anteeksi. Tottapa mies noin viisas kuin
sinä, joka ymmärrät mitä tähdet merkitsevät, on ulotuttanut
tiedonhalunsa vieläkin edemmäksi. Sanotaan ihmisiä löytyvän, jotka
tutkimuksillaan tiedon perään ovat onnistuneet keksimään Jumalan suuren
nimen, tuon nimen joka vaan on ilmoitettu patriarkoille ja profeetalle
(olkoon hän siunattu!), tuon nimen jonka paljaalla lausumisella
kuolleita herätetään ja eläviä tomuksi muutetaan, tuon nimen joka panee
maailman perustukset tärisemään, joka lannistaa helvetin vallat,
vieläpä itse Eblis'inkin, tottelemaan kuin orja. Tunnetko sattumoisiin
jonkun noista ylämaailman hengistä ja luuletko hänen kieltäyvän
tekemästä erästä apua miehelle, jolla ei ole sitä mainetta että on
kiittämätön?
-- Sinä olet juuri viisaus itse, vastasi tähtein-ennustaja masennetulla
äänellä, astuen likemmä kauppiasta; sinuun käy luottaminen; mutta sanat
ovat paljasta lörpötystä, ja kauniimmat lupaukset ovat kuin unennäköjä,
jotka jo aamulla ovat olleet ja menneet.
Mansur ei vastannut, vaan sen sijaan pisti oikean kätensä dervishin
pitkään takinhihaan ja pani yhden sormistaan ennustajan käteen.
-- Yksi kukkaro,[8] vastasi tämä ylenkatseellisesti liikahtaen, -- se
on juuri minkä kameeli maksaa. Ketä luulet niin mielettömäksi että
henkensä uhalla vaivaa saatanata niin vähällä palkalla?
Egyptiläinen oikasi vielä yhden sormen, katsellen ennustajaa, jonka
kasvot osoittivat kylmää välinpitämättömyyttä; vähän aikaa ääneti
oltuaan veti hän syvän huokauksen ja oikasi vielä yhden.
-- Kolme kukkaroa, sanoi ennustaja, se on orjan ja epäuskoisen hinta.
Mahomettiläisen sielu ei tyydykään niin halpaan hintaan. Erotkaamme,
Mansur, ja unhottakaamme ne varomattomat sanat jotka lausuit.
-- Älä luovu minusta! huudahti kauppias, tarttuen dervishiä
käsivarteen. Viisi kukkaroa on suuri summa, ja siinä on kaikki minkä
saatan tarjota. Jos niin tarvitaan, annan sieluni kaupantekijäisiksi;
yhteinen vaaramme on takauksena vaitiolostani.
-- No niin, anna tänne ne viisi kukkaroa, vastasi velho, ystävyyteni
sinuun saa täyttää mitä puuttuu. Minä tunnustan heikkouteni: en ole
saattanut nähdä sinua tuntematta minuani vedetyksi sinun puoleesi.
Kunpa vaan tämä löyhämielisyyteni ei tulis minulle kovin paljon
maksamaan!
Mansur meni rahoja noutamaan: dervishi punnitsi niitä useita
kertoja kädessään ja pisti ne vyöhönsä suuren sielun ylevällä
välinpitämättömyydellä; sitten otti hän lampun, astui kolme kertaa
kehdon ympäri, kummallisia sanoja mumisten, kuljetti valoa lapsen otsan
ylitse ja heittäysi useita kertoja polvilleen huoneen joka neljään
nurkkaan, pelvosta ja tuskasta vapisevan Mansurin häntä alinomaa
seuratessa.
Suoritettuaan kaikki nämät seremoniat, jotka tuntuivat kauppiaasta
jokseenkin ikävältä, velho asetti lampun penkille seinän viereen, otti
sitten tyhjenemättömästä vyöstään vähäisen rasian, josta otti
hyppysellisen mustaa pulveria, jonka nakkasi valkeanliekkiin. Heti
täyttyi koko huone mustalla savulla, joka näytti tulevan seinästä, ja
tämän savun keskellä luuli Mansur näkevänsä jonkun afrit'in[9]
perkeleelliset kasvonmurteet ja liekitsevät silmät. Dervishi tarttui
häntä kiivaasti käsivarteen, ja molemmat heittäysivät matolle, painaen
kädet silmäinsä eteen.
-- Puhu, sanoi dervishi läähättävällä äänellä, puhu, mutta älä katso
ylös, niin totta kuin henkesi pitää tahdot. Kolme asiata saatat
sinulles toivottaa. Eblis on tullut, ja Eblis on kuuleva rukouksesi.
-- Soisin pojastani tulevan rikkaan kaikeksi elinajakseen.
-- Myönnetään, vastasi hautamainen ääni, joka tuntui tulevan huoneen
kaukaisimmasta perästä, vaikka Mansur oli nähnyt hahmun ihan silmäinsä
edessä.
-- Vielä soisin, jatkoi egyptiläinen, että pojallani aina olis hyvä
terveys, sillä mitäpä on rikkaudesta ilman terveyttä!
-- Myönnetään, vastasi ääni.
Nyt seurasi hetkisen äänettömyys. Mansur ei oikein tiennyt mikä hänen
kolmas pyyntönsä tulis olemaan. Pyydänkö hänelle hyvää päätä? ajatteli
hän. En pyydä, hän on minun poikani ja hänestä tulee yhtä viekas kuin
minäkin olen. Yhtäkkiä johtui hänellä dervishin ennustus muistiin.
Koska hänen paras ystävänsä on hänelle vaarallinen, sanoi hän
itsekseen, hänellä on vaan yksi keino pelastukseen, ja se on ettei hän
rakasta ketään eikä huoli kenestään muusta kuin itsestänsä. Ilmankin
ihminen vaan häiritsee elämänsä nautintoa pitämällä muista murhetta, ja
jos teemme ihmisille hyvää, saamme vaan kiittämättömyyttä palkaksi.
-- Soisinpa, sanoi hän lopuksi, että pojastani tulisi oikein itsekäs
ihminen.
-- Myönnetään, vastasi hirveä kiljahus.
Tuo kiljahus pani egyptiläisen semmoiseen kauhistukseen, että hän pysyi
samassa asennossa järkähtämättömänä, kunnes ennustaja nykäisi häntä
takista ja käski hänen nousta ylös.
Samassa hulmahti tulta lampusta ja koko huone näytti olevan
ilmivalkeassa. Varomattomuudestaan säikähtynyt Mansur syöksähti ovesta
ulos, nähdäkseen oliko hän enää hengissäkään ja oliko kaikki hänen
kartanossaan vielä entisellään.
Sillä aikaa kun dervishi, mielenmaltilla miehen jonka tottumus on
terästyttänyt pelkoa vastaan, otti kaapua ja varvikkaita päällensä,
juoksi eräs nainen lasten kehdolle. Se oli Halima, joka kaiken ajan
minkä lumousnäytelmä oli kestänyt oli seisonut juuri oven takana.
Mansurin äkkipikainen hyökkääminen huoneesta ulos oli vielä enemmin
säikähyttänyt häntä; hänen silmänsä olivat levottomat, ja tuskin oli
hän ennättänyt kätkyen vierelle kun hän kasteli sormensa ja kuljetteli
sitä lasten otsain päällitse, mumisten joitakin loihtusanoja taikausta
ja noituutta vastaan. Dervishin maltillinen ja kunnioitusta vaikuttava
katsanto asetti kumminkin kohta hänen levottomuutensa. Hän oli
pahoillaan siitä että oli pitänyt epäluuloja noin hurskaasta miehestä,
jonka kasvoissa pyhyyden tyyneys kuvastui. Hän meni kunnioittavasti
esille ja suuteli hänen kaapunsa lievettä.
-- Pyhä mies, sanoi nainen, poikani on isätön lapsi ja minä olen köyhä
nainen; minulla ei ole muuta tarjota sinulle kuin kiitollisuuteni,
mutta -- --
-- Et tarvitsekaan enempää sanoa, huudahti tähtein-ennustaja; minä
tiedän edeltäkäsin mitä aiot anoa. Sinä tahdot että pojastasi tulis
rikas, eikös niin? Mutta siihen et tarvitsekaan minun apuani. Laita
poikasi kauppiaaksi ja anna hänen varastaa yhtä viekkaasti kuin Mansur
vanhus on sitä tehnyt; laita hänet bashibutsuk'iksi ja anna hänen
rosvota veljiänsä; laita hänet dervishiksi ja anna hänen imarrella ja
valhetella. Kaikki paheet vievät rikkauteen kun vaan ovat ahneuteen,
rumimpaan niistä kaikista, yhdistettyinä. Siinä on sinulle elämän
salaisuus. Jää hyvästi!
-- Sitäpä en haluakaan, huudahti hämmästynyt erämaan nainen; se on
sinulta väärin tehty että noin pilkkaat minua. Pojastani pitää tulla
rehellinen mies, niinkuin hänen isänsä oli; mitä pyydän on se, että
hänestä tulis onnellinen täällä alhaalla.
-- Siveellinen ja onnellinen! sanoi dervishi kummasti nauraen, ja
minultako sitä pyydät? Nais-parka, nelilehtistäpä apilaa nyt pyydätkin;
aina Aatamin ajasta asti ei ole kenkään sitä nähnyt. Hakekoon poikasi
sitä, ja jos löytää, ole silloin vakuutettu ettei häneltä mitään tule
puuttumaan.
-- Nelilehtinen apila! Mikä se on? kysyi levoton äiti, mutta velho oli
jo kadonnut palaamattomiin. Ihminen vai paha henkikö lienee ollut, ei
kukaan ole häntä siitä ajasta nähnyt. Kauhistunut Halima kallistui
kehdon päälle ja katseli poikaansa, joka unissaan näytti hymyilevän
hänelle. -- Nuku levollisesti, lapsukaiseni, sanoi hän, ja luota
rakkauteeni. En tiedä mikä se taikakalu on josta dervishi puhui, mutta
me tahdomme yhdessä etsiä sitä, ja minulle sanoo en tiedä mikä että
sinä sen löydät. Saatana on kavala ja ihminen on sula heikkous, mutta
Jumala johdattaa uskollistensa sydämiä ja tekee mitä tahtoo.