BRUTUS: Ketä vastaan? Onhan maassa rauha tietääkseni.
COLLATINUS: Tori on täynnä sotilaita. Kansa rientää kokoon kaikkialta.
SEXTUS: Tuosta täytyy meidän mennä selkoa ottamaan. (Kaikki nopeasti
perälle. Torventoitotuksia. _Tullia_ tulee vasemmalta, _Tarquinius
Superbus_, täydessä sotapuvussa, kevein askelin ja kasvot riemusta
säteilevinä oikealta.)
TULLIA: Mitä merkitsevät nämä taisto-äänet?
TARQUINIUS: Tullia! Tulen sinulle jäähyväiseni jättämään.
TULLIA: Minne aiot?
TARQUINIUS: Sinne, missä on paikka Rooman kuninkaan: sotakentälle!
TULLIA (iloisesti hämmästyneenä): Kuinka? Onko sota julistettu?
TARQUINIUS: Niin, sain juuri tiedon siitä senaatista.
TULLIA: Ketä vastaan?
TARQUINIUS: Volskilaisia, jotka jo kauan ovat häirinneet meidän
rajojamme. — (Riemuiten.) Ajattele, mikä yhteensattuma! Juuri samana
päivänä, jona Phoibos Apollon vastaus saapui minulle.
TULLIA: Se on totta.
TARQUINIUS: _Nyt_ tiedän minä, mitä sotaretkeä taivaan vallat
tarkoittavat. — _Jos Tarquinius Superbus sotaretkeltään palajaa
voittajana_...
TULLIA (levottomana): Mutta ellet sinä palaja voittajana?
TARQUINIUS: Oh, sinä et ole nähnyt minua vielä sotakentällä! — (Syvään
hengittäen.) Minä halajaa jälleen nähdä verta. He tulevat tuntemaan,
että minä vielä vanhoillanikin olen isäni poika.
TULLIA: Tarquinius Superbus! Nyt tunnen minäkin taasen sinut. (Syleilee
kiihkeästi häntä.)
TARQUINIUS: Pitkä yö on heittänyt varjonsa meidän välillemme. Nyt päivä
koittaa korkeana.
TULLIA: Sen säteet jo sinun kulmiasi seppelöivät. — (Ulkona
torventoitotuksia.) Sallitko, että saatan sinut sotarintamaan? (Menevät
riemuiten perälle. Näyttämö on tuokion ajan tyhjä. Sitten vasemmalta
varovin, hiipivin askelin nuori _patriisi-nainen_, seppel päässä,
viinimalja kädessään, kurkistelee veitikkamaisesti ympärilleen ja
viittaa vasemmalle.)
Kokonainen parvi nuoria _patriisi-naisia_ pyrähtää näyttämölle. Kaikki
seppelöityinä, toisilla viinimaljat, toisilla kitarat käsissään. Ulkona
jatkuvia torventoitotuksia, sitten tasaista sotajoukkojen astuntaa.
_Kaikki_ rientävät perälle ja viittovat vallattomasti jäähyväisiksi
poistuville legionille. Tyrkkivät toisiaan, tekevät merkkejä, nauravat
ja ilakoivat.
Torventoitotukset vaikenevat. — _Kaikki_ rientävät kuin yhteisestä
käskystä takaisin keskinäyttämölle, toiset lepääviin asentoihin, toiset
plastillisiin ryhmiin kitarat käsissään. Taustan keski-osa verhotaan
esiripulla. Kitarat helisevät. Nuori _patriisi-nainen_, joka on ensin
tullut sisälle ja jonka kirkas nauru jo ennemmin on kaikunut näyttämön
takaa, alottaa sangen uskalletun uhrihypyn.
_Brutus_ ja _Collatinus_ näkyvät perällä. — Uhrihyppy päättyy, _naiset_
taputtavat ihastuneina käsiään.
Esirippu.