Huone Tarquiniusten palatsissa Palatinumilla. Tyyli: etruskilainen.
Parrukatto, puupylväät; seinät fantastisilla maalauksilla koristetut.
Perällä avoin, poikittain kulkeva pilarikäytävä, josta portaat alas
Rooman torille. Taustassa laakso ja sen takana kukkula, jonka rinteellä
palanen vanhaa etruskilaista asutusta.
_Tullia_ tulee vasemmalta aikoen poikki näyttämön. _Sextus_, perältä,
kiirehtii nopein askelin portaita ja syöksyy äitiään syleilemään.
SEXTUS: Äiti! Äiti!
TULLIA: Sextus! Poikani! — Sinä olet palannut siis?
SEXTUS: Niin, äiti, tässä minä olen. — (Vallattomalla riemulla.) Ja nyt
minä olen Rooman kuningas!
TULLIA (säpsähtäen): Mitä puhut?
SEXTUS: Niin, äiti, tiedäpäs: minä en kysynytkään Delphoin Apollolta
ainoastaan isäni kohtaloa.
TULLIA: Mitä siis?
SEXTUS: Tahdoin samalla hiukan omaankin tutkistella. — (Vallattomasti.)
Nyt nähdään, paljonko on perää Delphoin suuren Apollon lauselmissa.
TULLIA: Poikani! Pilkkaatko jumalia?
SEXTUS (nauraen): Mieleni tekee joskus vain vähän härnätä heitä. —
Mutta _jos_ he kerrankin, ihmeeksi edes, puhuvat totta, silloin pitäisi
minusta ennen pitkää tulla Rooman kuningas!
TULLIA: Sinusta?
SEXTUS: Tein tämän kysymyksen oraakelille: kuka on Tarquinius
Superbuksen jälkeen oleva Rooman hallitsija?
TULLIA (jännitettynä): Niin. Ja Pythia vastasi?
SEXTUS: Näin: "Hän, joka matkalta palattuaan ensin ehtii syleilemään
äitiään."
TULLIA: Ah! (Painaa kädellä sydäntään tuskin enää voiden hillitä
iloaan.)
SEXTUS: Kas niin, ja nyt minä olen palannut tältä matkalta ja nyt minä
olen ensin ehtinyt syleilemään äitiäni. — (Ilakoiden.) Ja nyt minusta
tulee Rooman kuningas!
TULLIA (hillityllä äänellä): Minä toivoisin sitä mielelläni. —
(Vaitiolo.) Mutta sinun seuralaisesi? Ehkäpä joku heistä on jo ennen
sinua ennättänyt Phoibos Apollon asettaman ehdon täyttämään?
SEXTUS: Mitä vielä! He tulevat kaukana jälestäpäin. Sitäpaitsi
selittävät he koko lauselman toisella tapaa.
TULLIA: Toisella?
SEXTUS (nauraa): Brutus esimerkiksi. Et voi uskoa, kuinka hassu hän on.
TULLIA: Brutus?
SEXTUS: Päätä häneltä on aina puuttunut. Mutta nyt näyttää siltä kuin
hän olisi viimeisenkin järkensä kipinän kadottanut.
TULLIA (kärsimättömästi): Mitä hänestä?
SEXTUS: Minä en ymmärrä todellakaan, kuinka kauan Rooman ritaristo voi
pitää tuota miestä johtajanaan! Voitko sinä sen minulle selittää, äiti?
TULLIA (ylenkatseellisesti): Jotkut, arvattavasti vieläkin tuhmemmat
miehet ovat löytävinään jotakin neroa hänestä.
SEXTUS: Hänestä! — (Nauraa jälleen täyttä kurkkuaan.) Mutta näin
hän teki: heti kun olimme haahdesta rantaan astuneet, lankesi hän
polvilleen, syleili ja suuteli maata...
TULLIA: Maata!
SEXTUS: ... niin, ajattelepas, äiti, _maata_ ... ja kohotti aina
välillä käsivartensa kuin rukoukseen kohti taivahia.
TULLIA: Miksi teki näin tuon kaiken?