Non omnes delectat patrius sermo.
_Cicero_.
Mitäs kuuluu kultaiseeni,
Mitäs virkaat nyt veikkonen
Näistä Otavan osista,
Kärsehestä tämän kirjan?
Monet juoksoovat jo tarinat,
Käypi nyt kylässä huihku;
Yksi kiittää, toinen moittii,
Jokainen jotain sanoopi
Olennosta tämän Otavan,
Jos ei muuta -- niin muotosta!
Ensin luultihin olevan
Varsin vallatoin valkia,
Tulta tuiskuva Turilas;
Kiiettellen kipunoita
Ympäri koko kylän,
Korsun kuhunkin katolle
Viskoava häijyt kekälet.
Moni miesi mielestänsä
Luuli polven jo polttaneen,
Puahtunna perä-pakarat;
Tämän tulen tuikkamatak,
Varomatak pahan valkian.
Siitten luettiin, lausuttiin:
"Mitähään tuo merkkinööni,
Salajaa nämät Sanat?
Ei sitä ykskään ymmärä,
Eikä arvaa toinenkana -- --
Totta täss' on toiset neuvot,
Toiset sanat salaistunna!
Paras ois panna tuon pakana
Rautaisen lukon takana,
Ettei lapset tuon lukisi,
Eikä nuokaan nuoret kansat."
Oppineet, jotka olivat
Muita muka viisaampia,
Hyökin ottivat ohessaan
Tutkiakseen tuon asian.
Muutamat muka varoitti,
Epäilivät tätä Miestä;
Sanoivatten varsin olevan
Ilman taijon taipumata,
Ilman kouluta kokenut.
Muutamat siitäkin murehti,
Ettei hään, niin kuin kaikki muut,
Tointunut vanhoin tapoin,
Elänyt niin kuin hyö ennen.
Paheksivat sitäkin paljon
Kuin ei kirjan kirjuttaissa
Ottanut heiltä oppia,
Nouvattaakseen heijän neuvoja.
Toiset taas toisinpäin totisti;
Sanoivat sitä Mieheksi
Jok' ei kule niin kuin muut kurjat,
Astu muihen astumillen:
"Annas tuon koiran kokea
Vehkeitä oman väkeensä,
Tuskantua omaan työhön!
Niin on muutkin muikareet,
Kuuluisammat kirjanmiehet
Tullut tutuksi monelta,
Tehnyt polvipäivinänsä."
Piättivätpä vielä sen piällä:
Häpiä muillen monellen,
Jotka halpana pitäävät
Meijän suloista Suomea,
Käyttämistä oman kielen;
Että tämä nyt tekiä
Oli heitä häveisynnä,
Työnätellyt heijän työhön.
Soisit joka Suomalaisen
Ajavan saman asian;
Että yhteeksi hyväksi,
Kansan kaiken kunniaksi,
Koroittais kotikielemme
Oppineillen jo omaksi.
Muuta, muut taas mainihtivat.
Jotka olit olevoinaan
Varsin _Vanhat_ ja _Valaisnut_,
Nauroivatten narskahteli;
Pitivät pilkka-puheita,
Suotta suutaan suihtelivat.
Irvistellen ikeniään
Toinen toisellen sopotti:
"Tämä on laitos lapsellinen,
Mielettömän miehen työtä,
Suattaa Suomessa sanoja
Joit' ei tunneta Turussa,
Eikä osata Oulussakaan,
Vielä siitten kaikkin hulluin,
Ruvetak Runon-tekoon;
Vuatia vallasväiltä
Talonpoikaisten tapoja."
Olipa tok' joukoss' joku,
Joka pisti puheen siihen:
"Ei ois hullu tuo asia,
Jospa kävis kerran toteen,
Että saisimm' Suomen sanat
Suussamme oikein sovitut,
Puhtaina muista puheista.
Mutta tämä Sanan-seppa
Sepittää sanat sekaisin,
Murtaapi puheen murretkin.
Voi häijy! kuin ei tuo turka
Ottanut meiltä opinsa,
Suuhussansa meijän sanat;
Onhaan nuo muulloinkin otettu,
Ennen olleet otolliset,
Kelvannut vähä kullenkin."
Sitäpä pojat Pohjanmualla
Karsahasti kahtelivat,
Ihmetteli aivan isosti;
Sanoivat Savon puheita
Pantuna aivan paksusti,
Näihin lehtiin liitettynnä.
Hämaläistenkin näkiät
Ottivatten ouvoksensa
Ett' on Suomessa sanoja,
Puheita heijän puheessa,
Joit' ei Hauhoilla havata,
Eikä tavat Tammelassa.
Joit' ei osaa oppinutkaan,
Oppimatoin ei ollenkaan.
Turkulaisetkin turkaiset
Kiivastui ja kiroillivat,
Sanoivat: "Sen saakeli!
Mistä lie näitä tuotuna,
Kannettunna näitä kaikki?
Joit' ei ouk kuultu kuunna pänä
Parahalta meijän Papilta,
Lujimman Lukkarin suusta.
Miksikäs siitt' tämä heittiö
Juuri nyt häpäisi heijät,
Niin ylpiästi ylönkahtoi?"
Niin nyt kesken kiskottihin,
Juhla iltana juteltiin,
Arveltihin tästä asiast.
Yksi yhtä, toinen toista
Siihen pani -- ja pakisi. -- --
Tulipa nyt Savosta sankari,
Mies korvesta kotoisin.
"Olkaatte veikoiset vaiti,
Poika-miehet puhumatak!"
Sanoi partasuu-uro
Tullessansa heijän tupiin,
"Heretkee nyt helsinkissa
Joutavata juonitella,
Pilkata sitä jot' ei pitäis!
Työpä tyhmät, jotk' ei tyyty
Siiheen mitä annettaneen,
Kannetaan kärsänne eteen,
Jos on puutos jossa kussa,
Virheitä tahi vikoja;
Niin muistakaat miehet sitä,
Ett' ei ouk teissäkään tekiätä
Jota kuta täyvällistä.
Ilman sitä niin nimitän,
Muistuttelen vielä muuten,
Ettei ouk kieltoa kellenkään,
Välttämistä sitä vähemmin
Tehä paremmin jos taitaa;
Tehköön paremmin -- vuan ei pahemmia!"
"Eikö työ nyt tuota tunne,
Arvoo tätä asiata?
Tuo haan tuo on Otavainen,
Sininen tähti-sikeri;
Joka paisto pakanoillen,
Paisto Puavin palvelioillen,
Paistaapi vielä pakana
Juuri meijän silmissämme."
"Ei siit' o' tulet tulluna,
Valkia vielä vaipuna;
sitä pelata pitäis
Jok' ei ouk pahaksi pantu,
Tullut kennen turmioksi.
Jospa vajuisi hänen valonsa
Palamasta, paistamasta,
Loistamasta kaiken yötä;
Niin pilvet meitäkin pilaisi,
Syöttäisi meijan syvämmet."
"Silläpä tämä tähti rukka
Väijyy pilvien väliten,
Kiiltelee kuin kirkas kivi
Yönpimiän piiroksessa,
Peittähässä meiltä päivän;
Ettei puhkeis silmät meijän,
Eikä solkenaan sokehtuis."
Josko nyt tämä kirja,
Tahi muihenkin tekemä
(Oppineiten alinomaisest)
Tuottaisi teillen tuon tähen,
Näytäisi hänen näkönsä;
Niin kostakaatte konnat häntä,
Mielyttekäät sitä miestä
Joka sen teillen tekööpi,
Osotteloo tuon Otavan.
Sillä siit' on luvut lähteneet,
Opit monet otettunna,
Alkaneet monet asiat.
Siitäpä vielä toivottaneen
Selkiän säteen tulevan,
Kuutama vähä kullenkin.
G--nd.