Ritvalan kylä Sääksmäen pitäjässä Hämeessä on kuuluissa ympäri koko
Suomenmuan, sen peräti vanhan ja merkillisen tavan suhteen, joka
vanhuutesta tässä kylässä on pietty, ja jot' ei mokomata meijän
tiettyviksi oo muualla kuultu.
"Mainitussa kylässä pietään yksi Juhla, joka on nuorukaisten Ilo-Juhla,
ja on erinomattain luettava nuorien Neitosten. Millonka se ensin on
alkunsa suanut, sitä ei tiiä ykskään. Puhe käypi että se oli muailman
alussa. Niitä Runoja joita tässä lauletaan sanotaan myös olevan
Alkukielellä; eikä näissä eneän ouk ykskään joka heitä varsin ymmärtää;
sillä ehkä hyö ovat Suomalaisia, niin ei hyö kuitenkaan ole tehtyt tään
muan kielellä."
"Papit puolestansa, ja niin myös ruunun palveliat, ovat monesti,
erinomattain vanhoina aikoina, tahtoneet poishävittää tätä Juhlan
pitämistä, ja pakottanut tämän kylän asukkaita poisluopumaan näistä
joutavista vanhanaikuisista tavoista. Mutta eivät ouk vielä Ritvalan
asukkaat hyljänneet esivanhempiensa asetuksia ja siättyjä; ja sanotaan
ennen muailman hukkuvan, ennen kuin Ritvalaiset heijän tavansa
heittää." Näin juoksoopi puhe poski kylissä, sanotaan sanaksi muissa
pitäjissä, ja näin on asia ensin tullut kuulluksi minunkin korviin.
Mikäshän se sitt' on? eli mikä Juhlallinen pito, on saattanut Sääksmäen
kuuuluisammaksi muista pitäistä Hämeessä?
Se on _Ritvalan Helka_, jonkan rajoittamisesta tahikka pyhänpitämisestä
myö tässä lyhykäisesti tahomme tehä tietäväksi.
Helkatuorstaina kello 6 iltaisella alkaa joka vuosi tämä Juhlallinen
käyttäminen, josta se myös se on nimensä suanut. Se seisoo siinä että
kylän Tyttäret, mainittuna iltana kokountuvat yhteen vissiin paikkaan
keskelle kyleä, joka kuhutaan Raitten risti, ja josta hyö siitten
laulain lähtöövät kierettelemään kyleä; ja viimeisellä kylän läviten
tultua, astuuvat _Helka vuorellen_, joka on vähän ulkopuolella kylee.
Tämä tapahtuu sillä tavalla, että koska Rilvalan Naiset vähää ennen
päivänlaskua ovat toisiansa kohtanneet _Raitten ristillä_, ja johon
vanhuuesta ei sallineet miehiä tulemaan, niin ne Tytöt joilla on heleä
eäni, ja jotka parraittain taitaavat näitä Runoja laulella, asettaavat
ihtiensä rinnattain vississä juonissa; neljä Neitosta kussakin. Samaten
asettaaksen myös muu Vaimoväki, sekä nuoret että vanhat, neljä kussakin
juonessa [juoni, led, ställda på ett led]. Nykyisin suavat pojatkin
olla joukossa, vuan kuitenkin kulkoovat hyö aina erikseen jälelläpäin.
Ilman sitä että Ritvalan kylä on itestänsä aivan suuri ja väkirikas
(sillä siinä luetaan 32 verotaloja) niin tähän kokountuu paljon
rahvasta, ei ainoastansa likimäisistä kylistä, vaan myös monesta niistä
lähimmäisistä pitäjistä, niin kuin Pälkäneestä, Hattulasta,
Tyrvännöstä, Hauholta, Lempälästä ja Kankasalasta, josta tämä Ritvalan
Juhla suaap suuremman arvon ja kunnian. Ei ainoastansa Talonpoikainen
siäty, mutta myös pitäjän Herrasväki, on moneistin ollut tässä
suapuvilla; niin että Ritvalaiset sanoovat muistavansa, toista kymmentä
vaunuja ja kiesiä useen olleeen peretyksin heijän kylän raiteella. Niin
koska nyt tämä väin paljous lähtöö ristkavulta liikkeelle, niin on
arvattava, että hyö marsitessa teköövät yhen pitkän junon. Ja sanotaan
toisinaan viiettä satoo henkeä näin olleen yhessä jatsakassa [klunga].
Ne Piijat jotka kulkoovat eissäpäin alottaavat silloin laulella:
"Ruvetkaamme, rohjetkaamme
Elkös eäntämme hävätkö..." j.n.e.
Mitä näihin lauluin tuloo, niin ne ovat monesta syystä aivan
merkilliset. Ei ainoastansa siitä, että hyö ovat runoina laulettavia,
joka laulun luatu jo kauvan on näistä paikoista poishävinnyt, mutta
myös, että hyö ovat tehtyt tässä muassa äkkinäisellä kielellä.
Heitä lauletaan myös erinomaisella tavalla, monenkertaamisella
[med resitatif], kertaussanoilla [med Refränger], ja omalla
eänäntaipumisella [med egen melodi, modulation]. Nimittäin sillä
tavalla, että kuin Tytöt niissä kahessa ensimäisissä juoneissa ovat sen
ensimäisen sanan laulaneet, niin ne Likat jotka käyvät niissä kahessa
jälkimäisissä juonissa kertoavat saman sanan; samaten teköövät tuas
vuoroistansa ne Piijat jotka käyvät niissä molemmissa jälkimäisissä
parvissa näihen perästä. Sillä tavalla kerroitaan joka Sana monta
kertaa, aina sitä myöten kuin tyttölöitä löytyy, jotka ovat näitä
lauluja harjoittaneet. Sitten toas alottaavat ensimäiset juonet toista
sanoa, joka käytetään samalla tavalla. Näin nämät Runot ulosvenytetään
aivan pitkiksi, liioitenkin koska laulaissa joka Sana vielä siittenkin
pitkistetään. Tämä monenkertoaminen, joka ensimäisestä parvestä
hajoittaaksen aina kauvemmin, antaapi Sanoillen isomman mielen
vaikutoksen, ja kuuluu aivan hyvällen, ikään kuin vuoret ja korvet
kaikumisellansa vastaisi näiten lasten lauluja, sinnek astikka kuin
iäni enemin ja enemin helviää, ja viimein ilmassa poisvaipuu.
Tällaista laulamista kuhutaan _Helan huutamiseks_, ja tapahtuu
Helkatorstaina, niin kuin äsken sanottiin. Mutta ei se lopu siihen.
Sitä jatketaan ja lauletaan monenna pyhännä perätyksin, Helkatorstaista
aina Juhannukseen, tahi Pietarin päivään. Sillä tavalla, että joka pyhä
lauletaan näistä runoista yksi sipale kerrallaan; Välittäin lauletaan
heitä myöskin pyhiin uattona, kuin ei varoita olevan pyhiä kyllä. Ne
jotka tahtoovat kuulla tätä _Helan huutamista_, laittaiksevat tännek
Helluntain pyhinä, koska näitä päiviä pietään vielä muita
juhlallisempinna.
Vuan ennen kuin myö näitä Runoja laveammasti tutkimme, niin käykämme
takaisin Raittein ristille johon myö heitimmö meijän Piijat, ja
seuratkaamme heijän askeliä! Kyynäspiästä toisiansa taluttavia
lähtöövät hyö ensin käymään pitkin sitä tietä joka viep' kirkollenpäin.
Se koottu kansa seuraa heitä kuin Lammas-lauma, kuunnellen pystyn
korvin heijän laulujansa. Kuin hyö ovat vähän matkoo käyneet tätä
tietä, kiäntävät hyö takaisin, ja mänöövät _Huunan_ tahi _Montolan_
tietä myöten aina _Kurjan Orjan ojille_. Tässä hyö kiääntäitövät toas
takaisin, ja poikkeiksevat Nuurolan tiellä; josta hyö kolmaisti
pyöräistäiksen takaisin, ja mänöövät halki kylän _Helka Vuorellen_,
jossa tämä merkillinen käyttäminen lopetetaan. Vuan kuitenkin ennen
kuin Vuorelle noustaan, samoavat hyö sen sivuihten _Ison hauvan
piähään_, josta hyö kohta kuitenkin palajavat vuorellen takaisin.
Vuorellen tultua lauletaaan ja tansitaan tulen ympärillä, jonka Pojat
tähän tarpeiseen ovat eiltäpäin valmistaneet, ja jossa näitä Runoja
viimeisellä ratkaistaan. Lesken juoksemisella, ja muilla senkaltaisilla
leikiillä ja ilahuttamisella viettäävät nuorukkaiset tässä aikansa; ja
ne vanhat isännät ja kylänvannhimmat kahtoovat leppeillä silmillä
näitten nuortein iloja, muistelessaan ite omia vanhoja aikoja ja
muinoisia huvituksia. Päivä on jo aikojaan ollut maillaan, kuin kansa
häviä, ja katoa niin kuin hajottu pilvi pois vuorelta. Hiljaisuuella,
ja tyytyväisellä syvämmellä kukin yön syvämmessä painatteleekse kotiin;
Vieraat arvellen keskenänsä, mitä tämä kaikki merkkinnöön, ja tytöt
vanhemmiensa nojalla, suloisella mielellä jos heijän lauluinsa ovat
tulleet mainittuiksi ja kuultuiksi. Ainoastansa pojat jotka ei kaho
yötä eikä pimeyttä, seisahtuuvat tässä vielä kauvan, ja hiilein
riihtyissä pakiseevat keskenänsä, puhuttellen heijän vanhoja satujansa
ja kokkaisiansa.
Hauk- ja Kyntö-Rastaat ovat jo kauvan kielellensä kiiruhtaneet päivän
ja kevään tuloa, ennen kuin nämät Veikkaiset vaipuuvat pois
juttelemisestansa; ja moni Tyttö on levotoin näihin tautta, kaiken yötä
tyhjään kokottanut kultainsa.
Näin huutaavat hyö vuosittain _Helkoa_ Ritvalassa, ja näin on jo monta
satoo aastaikoa häntä huuettu, eikä ykskään kylässä vielä tiiä
minkäneistä hyö näin teköövät, eli kuka heitä ensin pani näin
huutamaan. Sitä kylän väki ainoastansa totistaa, että heijän
esivanhemmat monessa miespolvessa ovat kertoineet, tämän tavan olevan
niin vanhan, ettei hyö, eikä toas heijän esivanhemmat ouk kuulleet
milloinkaan, tahi mistä syystä se ensin on alkunsa suanut; mutta ovat
ainoastansa sanoneet ja keskenänsä peättäneet, että Ritvalan vainiot ja
pellot lakkaapi kasvamasta ja hetelmiä antamasta, silloin kuin kansa
näihiin kyllästyypi, tahi tämän vanhan tavansa heittää.
Mainittava on myös, että ovat ainoastansa Tytöt ja Likat jotka näihin
Runoin ihtiänsä harjoittaiksen, ja jotka oppiivat näitä toinen
toisiltansa. Se on myös heijän tähen kuin koko tämä juhla pietään,
josta syystä se on monelta irveshampaalta, pilkan vuoksi, kuhuttu
_Piikoin leiri_. Ilman heitä ei kylässä löyvy yhtään, satikka miehistä,
joka taitaisi näitä laulella. Syy tähän taipumattomuuteen, on
epäilemätä, että nämät Runot ovat tehyt kolmesta Neijosta, joihen
erinomaista elämätä hyö kuvaelevat, ja niin muotoin ainoastansa ovat
tyttölöihiin koskevia, sillä tavalla että hyö, näyttäissä näiten kolmen
Neitoisten tapoja, osottaisi heille esimerkin, mitenkä hyö ihtiänsä
pitäis käyttämän, jos tahtoisivat suaha oman onnensa suotuksi. Koska
nyt näitä runoja ei lauleta muulloin kuin näinnä vissinnä päivinnä
vuuessa, niin se ei ouk ihmeeksi sanottava, jos ei miehet ole heihin
puuttuna, erinomattain nykyisinnä aikoinna, koska ei eneän muut Runot
heitä mielytä, kuin huonot kelvottomat remputokset.
Näitä Runoja jotka tässä Helan kunniaksi lauletaan on ainoastansa
neljä; joista yksi kuhutaan _Alku-Sanat_, ja joka ei sisällänsä pitä
muuta kuin keskinäistä kehoitusta, että vastoin panetteliaiten ja
kieltäjöihen tahtoa, kukkien ja mataroijen kanssa valmistamaan ihtiänsä
näihin Jumaloihin männäksensä.
Tämä Runo lauletaan aina joka ilta ensiksi, jonkan perästä Tytöt
välillänsä keskustelevat, mikä niistä toisista laulettaneen, Inkerin,
Annikaisen vainko Matalenan Runo. Näistä kolmesta ei lauleta muita kuin
yksi Runo aina iltaisella; Useemittain sillä tavalla, että ensimäisenä
iltana lauletaan Matalenan, toisena iltana Inkerin, ja kolmantena
Annikaisen Runo. Näistä alku-sanoista nähään silmiinnähen että hyö jo
muinon ovat kieltäneet heitä näitä pitämästä, ja se näyttää ikään kuin
Turusta tulleet ovat erinomattain olleet näitä lauluja vasten, koska
Runossa luvataan: _Ruotin ruakoisten puheilla, Turun urvut
Uikkajoillen_.
Toinen Runo nimitetään _Matalenan-Runo_. Se lausuupi siitä, että yks
Neito jolla oli tämä nimi, eli suuremmmassa hekkumassa ja rikkauvessa,
käytti ihtiänsä kopeasti ja ylpiästi, ja oli olevoinansa puhtaina ja
parraaina Neitona, ehkä hään Vaimoista oli se pahin ja suurin häväisty.
Hään oli jo salassa synnyttänä kolmet lasta, vaan suattana heitä
henkettömäksi, ja murrhalla peittänyt pahat työnsä. Niin tapahtui
kerran että hään mäni vettä noutamaan lähteeltä kultavarrella kupilla.
Sinne tultua näki hään lähteessä kuvansa aivan ouvoksi ja hirmuiseksi.
Peläten tätä rupeis hään päivittämään ihtiänsä, sanoillen: "_Ohho minua
Neito parka, pois on muoto muuttununna, kauniit karvaini kavonna_."
Jesus lähestyi häntä silloin Paimenen huamussa, tulevoinnaan
varvikosta, rukoillen häneltä vettä juuvaksensa. Mutta hään sai häneltä
vihapuheita, vuan ei vettä. Jesus sanoi hänellen: siksikö minä olen
sinun puheis alainen, josma ilmoitan sinun ilkeyttäis? "_Sanok kaikki
mitäs tiiät_!" vastaisi tämä sovaistu vaimo. Silloin sanoi Jesus:
"_kussa kolmet poikalastais? Yhen tuiskasit tuleen, toisen viskaisit
veteen, kolmannen kaivoit karkeisehen. Sen kuins tuiskasit tuleen, siit
ois Ruohissa Ritari; sen kuin viskaisit veteen, siit olis Herra tällä
mualla; sen kuin kaivoit karkeihesen, siit olis Pappi paras tullut_."
Nyt vasta puhkeis Matalenan syvän. Itkin ja syntiänsä katuin, sanoi
hän: "_Itepäs lienet Herra Jesus_!" Lankeis muahan polvillensa, pesi
kyynäleillänsä Vapahtajan jalat, ja kuivaeli heitä hiuksillansa,
suostuva siihen rankaistukseen jonka Vapahtaja löysi hänellen
hyväksi.[9]
Kolmas Runo kuhutaan _Inkerin Runo_, koska siinä puhutaan yhestä
Tytöstä sillä nimellä. Hänestä mainitaan että hään vielä oli aivan
pieni, ja kätkyessä souatettava, kuin _Lalmanti_ iso Ritar' kihlaisi
häntä hänen kauneutensa suhteen. Vuan Lalmannille tuli lähtö sotaan
kauvaks vieraillen maillen, ja sanoi lähtiissä Tytölle, että hään piti
vuosikausia häntä kokottaman, vuan "_kuinsa kuulet kuoleheini, ota Uro
parempi, ellössä pahempataini, elössä parempataini -- ota muuten
muotohitteis_!" Lalmanti läksi, ja oli monta vuotta poikessa. Sillä
välillä Inkeri kasvoi suureksi ja ihanaiseksi. Olipas siitt yks vähä
Ritar' nimeltä Eerikki, joka "_vale-kirjan kannatteli_" Lalmannin
kuolleen, ja tahtoi viekkauvellansa Inkeriä kihlata. Mutta Inkeri ej
häneen mieltynä, ehkä sukulaisetkin häntä kyllä kiusaisivat. Kuitenkin
veivät hyö häntä viimeisellä "_väkisin vihkitupaan; väkisin kihlat
annettiin, vuan ei eneä väkisin vihillen suatu_." Hiät oli jo
viikkokauven juotu, piot päiviä pietty, vuan ei Inkeriä vielä vihillen
suatu. Suruissansa istui hään tallin ylisellä, "_sekä istui että itki,
kahtoi itään, kahtoi länteen, kahtoi pitkin pohjoisehen. Näki kykkärän
merellä, (lausui): jos'sa lienet lintuparvi, niin se lähet lentämään,
jos'sa lienet kalaparvi, niin se vaipunet merehen; jos'sa lienet
Lalmantiini, laske purjeis valkamaan_!" Hiä-väki vannoi silmä kourassa
hänen luulonsa olevan joutavan, erinommattain Eerikki, joka häneltä
kysyi: "_mistäs tunnet Lalmantiisi_?" Siihen Inkeri vastaisi: "_Tunnen
nastan [nasta, toppen af masten, öfversta spetsen], tunnen purteet,
kahen airon laskennosta, Toinen puoli uutta purtta, toinen silkiä
sinistä; Silkki Inkerin kutoma, kauvan Neijon kairehtima_." Hään käski
veljensä nuorimman kesken kiiren jouvuttaimaan Lalmantia vastaan
ottamaan, joka samassa tultuansa kysyi häneltä: "_kuinka Inkeri elää_?"
Suatuansa asiat kuulta, jouvutti hään askeliansa, ja tuli paraaseen
aikaan morsiammensa kanssa vihityksi.[10]
Neljäs Runo kuhutaan _Annikaisen-Runo_. Tässä mainitaan että
_Annikainen Neito nuori, istui Turun sillan peässä, kaitti kaupunin
Kanoja, neuvoi Turun Neitoisia_. Tämä toimitus joka suatto hänen
elämätänsä tyyvennössä, ei kauvan pysynyt hänen onnellisessa majassa.
Meren takoa moni vieras mies tuli aluksellansa Turkuun; Annikka piti
heitä hyvänä ja kestinä. Vuan tämä oli hänen onnensa surma. Sillä ilman
sitä, että ne hävitti hänen talonsa, hävitti ne myös hänen
yksinkertaista elämätänsä. Ne suattovat häntä poisluopumaan omista
vanhoista tavoista menoista ja vuattein parista. Vietellen häntä
uusilla villityksillä ja houkutuksilla, vierasteli hän viimeiselläkin
vanhoja ystäviänsä, ja tuli myös heiltäkin kajotetuksi. Kuin olivat
häntä suaneet hyvin ostamaan heiltä heijän koreuksiansa ja
kauppa-kalujansa, purjehtivat hyö jälleen pois omillen mailleen, niin
ettei heitä eneä kuuluna eikä näkynä, jättäin häntä niin kuin narriksi
vanhoin ystävien parveen. Mutta se näyttää kuin hänen halunsa
äkkinäisiä nouvattamaan ei oisi sillä tullut täytetyksi. Sillä vaikka
Runo joka hänestä puhuu on monessa paikassa puuttuva ja vajoava, nähään
kuitenkin, että hään viimeisellä joutui naimiseeen yhen muukalaisen
kanssa, joka vei hänen pois omaan muahaasek. Silloin vasta (ehkä
myöhään) hään havaihti, että hänen syntymäpaikkansa oli muita parempi
ja onnellisempi; ja juohtuissa mieleen sitä paikkoa jossa hään
lähtiissänsä isänsä-muasta viimen juotti Poronsa,[11] ruikutteli hään:
Siihen kasvoi tuomi kaunis, tuomeen hyvä hetelmä; karkais siihen kataja
kaunis, katajahan kaunis marja; joka siitä oksan otti, se otti ikuisen
onnen, joka siitä lemmen leikkais, se leikkais ikuisen lemmen.[12]
Nämät ovat ne runot, joita lauletaan _Helan huutamisessa_. Kuka löytää
heissä mitään pakanallista, mitään epäluulemista, mitään siveyttä
vastaan sotivata käytöstä? Sitä vasten hyö osottaavat nuorukaisillen
ylpäyven ja suastaisuuen, uskollisuuen ja Rakkauen, kevytmielisyyen ja
huikentelevaisuuen palkan. Hyö opettaavat heitä ylenkahtomaan
Matleenoo, että Inkeriä rakastaa, ja Annikaista surkuttella. Onko se
ihmeteltävä että näiten kolmen Neijoisten esimerkit ja luovut
[luotut, öden], hellästi painaiksen Tyttölöihin syvämmiihin, ja
että hyö laulellessa heijän tapojansa, kukin muistutteloo omoo
vastatulevaisuutta [vasta-tulevaisuus, framtid]. Se on sen eistä meijän
mielestämme ei ainoastansa yksi luvallinen, mutta yksi kiitettävä tapa,
että näin juhlallisesti vuosittain muistutella ja varoitella nuoria
Naisia niistä virheistä ja villityksistä, jotka useemmittain tahtoo
heitä vietellä, niin kuin ylpeys, huikentelevaisuus ja kevytmielisyys;
niin myös kuin että toisin puolin osottaa heillen ne hetelmät jotka
heillen uskollinen rakkaus kantaa.
Myö toivottaisimme ja syvämestämme mielellämme soisimme että tämä
kaunis tapa, näin muistutella Nuoria vaimoja tutkistella ihtiensä aina
oisi pysyvä ja voimassansa, eikä milloinkaan häviäis Ritvalan kylästä!
ja vielä siittenkin että ne nuoret käyttäisivät tämän heijän
esivanhemmiltansa heille heijän hyväksi asetetun juhlan omaksi
onneksensa ja kunniaksensa. Näin tähen, näkisimme myö kernaast sen
vanhan puheen uskottavaksi, että kylän vainiot lakkaisivat kasvamasta,
kuin kansa tämän kauniin tavansa heittäisivät.
Myö ei taija olla puhumata, että se Salencyn kylässä, Picardien
muakunnassa, Frankriikin Riikissä, piettävä juhla, joka mainitaan
_Ruusu-juhla_ (ja joka on aivan kuuluisa ja merkillinen) on paljon
yhteenverrattava tämän Suomalaisten Helan kanssa. Tämä Salencyn juhla
pietään sillä tavalla että kaikki kylän Tyttäret kerran vuuessa
yhteenkokountuvat; se joka käytöksensä puolesta, ja kunniallisuutensa
suhteen, on luettava heistä parraaksi ja ylistettäväksi, kaunistetaan
silloin juhlallisesti Ruusunkukkaisilla, että sillä osottaa hänellen
sen palkinnon ja mielisuosion kuin hään on kaikilta ansaitseva. Salency
on se ainoa kylä koko Frankriikin valtakunnassa, ja ehkä koko
mailmassa, jossa joka vuosi semmoinen merkillinen juhla pietään
vaimoväin kunniaksi. Kaksitoistakymmentä satoo aastaikoa on tämä juhla
tässä jo pietty, ja sitä pietään siinä vielä tänä päivänäkin.
Verratessa näitä molempia juhlia keskenänsä, myö ei muuten taija, kuin
pitää Suomalaisten juhlaa parempana ja soveliampana. Sillä
Frankkalaisten kukka-juhlassa, yks Tyttö kyllä palkitaan vaan monta
jääpi palkihtemata. Se on arvattava että Tyttölöistä on monikin joka
luuloo ihtensä ansaitsevan saman kunnian, ja joka nyt paheksii -- ehkä
myös katehtii sitä joka on kukilla lahjoitettu. Sillä tavalla, tämä
muuten kaunis ja ylistettävä juhla, mielyttää yhtä ja murheuttaa monta,
ja taitaa ehkä suattaa kateusta Tyttölöihen välille. Siihen vielä tuloo
luettavaksi että se on varsin vaikia joukosta löytää ja ulosvalita sen
parraan, ja tetä monet vanhemmat ehkä keskenänsä silmennylkiin
pyytäävät suahaksensa lapsiansa tähän kunniaan; ja josta siitä ehkä
kylmäkisko ja vihat syntyypi naapuriihen välillä. Näitä kaikkia
kahtellesssa myö täytymme piättää, että jos tämä Ruusu-juhla monessa
silmässä näyttää hyviä vaikutuksia, ja kilvoittelemuksia hyviin
tapoihin, niin se myös toisin puolin kahottu, teköö monessa syvämmessä
levottomuutta, murhetta ja mielikarvaisuutta. Ja jos niin tapahtuisi,
että häntä joka on näin kunnialla merkitty, vasta jälestäpäin
löytäisivät puheen alaaiseksi -- mitä pilkkamista ja nauramista eikö
semmoinen juhla ja juhlanpitäminen matkaan suata! Ilman sitä niin se ei
oo totiseen siveyteen [Siveys, (ärbarhet, anständighet) qvinlig dygd;
Kelvollisuus, (duglighet) manlig dygd; Hyvyys, (godhet) dygd
i allmänhet] sopiva, että ulkokunnialla häntä palkita ja
kaunistella. Hänen suurin palkinto on omassa ilomielituntemisessa
[Ilomieli-tunteminen, sjelftillfredsställelse], ja hänen luonnollinen
luatunsa on, että yksinäisyytessä ja ilman muihen tietämätä harjoitella
hyvyyttä. Se on kohtullinen ja myös kiitettävä että hyvyys ja siveys
nautitsee ulkonaistakin kunniata; ei ainoastansa hänen suhteen joka
sitä harjoittaa, vuan erinomattain, (niin kuin esimerkki) muihen
suhteen; vaan minä pelkään että Salencyn nuoret Tyttäret, kilvoitellen
keskenänsä tätä kunniata, hakeevat hyvyyttä ja hyviä tapoja enemmin
kunniansa suhteen, kuin ite hyvyytensä suhteen. -- Olkoonpa asia miten
tahaan, niin on hyvä, kuin hyvin laittaa.
Kuitenkin pitämmme myö Ritvalan Helkoo siinä asiassa parempana, ettei
Piioista yhtä ylistetä, toisia alenneta. Tässä hyö kaikki suavat
tilaisuutta että mieltänsä myöten joukossa rehvastella, mutta kukin
kantaa mitä hään on kylvänyt. Näissä Runoissa löytäävät ne hyvät piiat
esimerkkinsä, niin myös kuin ne pahatkin. -- Heitä kyllä tässä ei
kukaan kiitä, sen vähemmin toru ja nuhtele, vuan ne kantaavat kukin
povessansa, riemunsa tahi murheensa. Kuin hyö laulaavat Inkerin tahi
Matalenan tapauksia, niin se vaikuttaa heissä enemmin kuin että lausua
heillen ilosta tahi surusta. Sillä puhuttaissa Inkeristä ja hänen
käytöksistänsä, muutteloo ne nuoret Tytöt oman mielensä tietämätöinnä
hänessä, tahi toas häntä omassa mielessänsä. Ja sillä tavalla tämä
nuorukainen ja Inkeri ei eneä ouk toisista erinäiset, voan yhtä
olentoa. Minä oon nähnyt ihe Ritvalan Tyttäriien näitä laulaissa
itkevän; muutamat vuotattivat ilon kyynäleitä, muutamat surun.
Vuan mitäs myö eneä puhumme tästä Helanjuhlasta! Myö olemme jo nähnyt
sen suuren aivotuksen kuin meijän esivanhemmat ovat tahtoneet sillä
osottaa. Meijän tuloo tätä niin kuin muitakin heijän jäännöksiä,
kunnioittoo ja arvossa pitee, ei pilkata ja ylenkahtoa.
Niistä jotka enemmitten ovat tahtoneet suattoo tätä juhlaa hävitöksen
ala, luulessaan tässä olevan jotakuta pakanallista ja epäjumallista
palvelusta, tahi yhen siemenen pahuuteen ja epäluuloon, on
Sääksmäen ennen muinonen Rovasti Forsselius, jonka henkellisessä
Papin-neuvoittelemuksessa etesveti kantelemuksia Ritvalaisia vasten
tästä heijän käytöksestänsä. Koska asia oli moa-oikeuessa tutkittu, ja
sieltä lykätty Consistoriumin koettelemuksen ala, niin annettiin siinä
sellainen piätös, ettei Ritvalaisia kielletä Helkoa huutamasta,
ainoastansa hyö kertaus-sanoistansa poissulkevat sen sanan Jumala(?).
Tätä tekivät hyö myöskin, ja kuin ennen vanhuutessa ovat laulaneet:
"_Jumal' on kauniissa joukoss_," niin laulaavat nyt ainoastans:
"_kauniissa joukoss_".[13]
Toisin päin ovat toas Muaherratkin puolestansa kieltäneet heitä
valkeata pitämästä Helan vuorella siinä pelvossa, että tuostakin
taitais turmio tapahtua; ehkä tämä vuori makaapi vainion keskellä
kaukana pois mehistä ja muista kylistä. Tätäkin ovat hyö vaariin
ottaneeet, ja käyttäävät nyt Helkoa vähemmällä juhlallisuuella vaan
isommalla yhtä-tyytyväisyyella [yhtä-tyytyväisyys, liknöjdhet] kuin
ennen.
Mutta koska myö nyt olemme kyllä puhunut tästä juhlan pitämisestä, niin
ehkä se ei oisi sopimatoin että vähä puhua kylästäkin jossa se pietään.
Ritvalan kylä on epäilemätä yks niistä vanhemmistä kylistä Sääksmäen
pitäjässä;[14] ja juuri sen tienoilla vielä nähään jäännöksiä siitä
vanhanaikuisesta Hakoisten linnasta, josta nyt ainoastaan yksi
kivi-raunio on jälellä.[15] Kirjoissa tämä kylä kuhutaan _Ridvalla_,
vaan suusanalla _Ritvala_, ja maan-kielellä [maan-kieli,
Provins-dialekt] _Ritvala._ Se näyttää ikeän kuin kylä oisi nimensä
suanut Ruohin kielestä, ja josta oisi arvattava että Ruohtalaisia ennen
on tässä asunna. Silloin kuin Vallan-hallihtia [Vallan-hallihtaja,
Riksföreståndare] Birger vuonna 1250 rakensi Hämeenlinnan ja siihen
kuletti joukkonsa, on mahollista, että muutamatkin hänen Sankarista
asuivat linnan ulkopuolella niissä lähimmäisissä pitäjissä; ja on
uskottava että jokuu heistä silloinkin oleskeli Seäksmäessä ja alotti
Hakoisten linnoo; ja että Ridvallan kylänpaikka silloin ainoastaan oli
yksi kankasmaa tahi nummi, jossa heijän Sankarit ja Soturit [riddare
och kämpar] lennättivät hevoisiansa.
Vallan-mantie joka Hämeenlinnasta viepi Tampereseen kulkoo kylän
läviten, jossa vielä toinenkin pitäjän tie kulkoo ristiin; ja se on
tällä ristillä kuin piijat näinnä Helka-iltoinna, yhteen tunkeiksevat.
Kylästä luetaan puolitoista virstaa kirkollen, vuan ei muuta kuin
virstaa Huittulan keskievariin. Kylä on jaettu kahteen suureen osaan,
josta yks kuhutaan _Yläkyläksi_, toinen _Alakyläksi_. Yks peltomoa
eroittaa heitä toinen toisestansa.
Kaikki mitä tässä nyt on puhuttu, on sanottava _Alakylästä_, joka
Yläkylästä makoo etelään, ja on luettava heistä sekä vanhemmaksi että
suuremmaksi. Yläkylässä rajoittaavat myös Helkoa, vaan iteksensä
toisella kohalla, kuhuttu _Karjuveräjänmäiksi_; muutoin ne käyttäävät
ihtiensä samalla lailla kuin Alakylässä, ja laulaavat samojakin Runoja.
Se on meistä outo kyllä, ettei molemmat kylänpiät yhessä pie tätä
yhteistä juhlaa; vaan on uskottava että hyö vanhuutessa ovat olleeet
yhessä, ja oisi toivottava että hyö myös tästäpäin yhessä käyttäisivät
tämän kauniin juhlan. Jos ei muuten, niin sillä tavalla että kaikki
lapset kokountuisivat yhen valkian ympärille, jos kohta hyö
kävisivätkin sinne kahessa joukossa.
Tämä jo monaisten mainittu _Helka-vuori_ ei ouk mikään oikea vuori,
vuan yks harju-tahi selänne-mua, joka pistäiksen Alakylän etelä
puolelle, ja jonkan toisella puolella Vanajavesi ynnä hänen monen
suarensa kanssa puahtaa kuin vesipata. _Helka Vuoresta_ on jo suurin
osa tehty peltomuata, ja mikä hänestä on jälellä kasvattaa paljaita
katajapensaita ja kanervoja. Siihen missä valkiata ennen piettiin, on
äskettäinkin kaivettu tervahauta, niin että se juuri näyttää niin kuin
kylän Helka jo ottaisi Ritvalasta eronsa. Se on paha kyllä että kylän
asukkaat ei paremmin korjoo yhtä paikkoa, jossa heijän esi-vanhemmat
monessa miespolvessa ovat Tyttölöihen ja Ystäväitten keskellä
viettäneet niin monta suloista ajan kulua.
Myö tahomme myös nyt tässä jälestäpäin julistaa ne Runot josta myö jo
olemme puhunut, ja joihen laulaminen on luettava niin kuin Helan suurin
pyhyys. Myö tiemme tätä sekä heijän sisällepitonsa suhteen, sekä että
myös Tulevaisillen säilyttäisimme meijän esivanhempien vanhoja
juohutuksia [juohutus, Dikt].
Kuitenkin täytyy meijän ensin muistutella, että myö heijän tutkiissa
olemme löytäneet heijän olevan aivan puuttuvaiset [puuttuvaiset,
Bristfälliga, defecta, fragmentariska] ja vian alaiset [vian-alaiset,
corrumperade].
Myö ei ouk uskaltanna mieltämme myöten parata näitä virheitä, vuan
tahomme lukioillen toimittaa heitä aivan senkaltaiset, kuin niitä tällä
haavalla Seäksmäissä lauletaan, luuleissamme että kukin mieluisammasti
käsittäisi heitä, heijän omassa vanhanaikuisessa, jos kohta
alaistomassakin puvussa, kuin että suaha heitä jatketuksi, parsituksi
ja paikatuksi tämän ajan tilkuisilla.
Myö olemme sen eistä pitänä sitä puheenmurretta hyvänä, kuin tässä
kylässä puhutaan, ja josta nämätkin Runot ovat osansa suaneet; ja
olemme kirjutanneet heitä niin katkaistunna ja murrettunna, kuin ovat,
että silläkin säilyttäisimme heijän omat vanhan-aikuiset ja näillen
paikoillen varsin tunnettomat sanat;[16] joista myökään emmö kaikkia
käsitä. Kuitenkin oommo myö kokenut että muistutuksillamme heitä
joksikin selittää. Vaan se tuli meistä pahoin tehty, ettei myö silloin
muistana kirjuttoo heijän laulamusta (melodi) muistiin, mutta toivoomme
vastapäin suavan tätäkin toimittanneeksi.