Iris asteli katua pitkin kirjat kainalossa, pää painuksissa. Hän oli
unohtanut sateenvarjonsa kouluun, ja syksyinen sade sai estelemättä
kastella hänen hattuaan ja pukuaan. Mutta se oli tytöstä yhdentekevä,
hänen mielensä oli niin apea, että teki miltei hyvää saada joku
virkistävä pisara silloin tällöin niskaansa. Hän pohti nyt kuten usein
viime päivinä Akselin syntymäpäivän jälkeen samaa kysymystä: Olenko
pettänyt Alina tätiä? Pitäisikö minun hänelle tunnustaa kujeeni? Mutta
pelkkä ajatuskin, että hänen täytyisi kertoa hirvittävälle tädille
kepposensa, jähmetytti häntä. Hän näki edessään neiti Hammarin kylmät
silmät, kuuli hänen ankaran äänensä: "Kevytmielinen tyttö, se on juuri
sinun tapaistasi." Huu, Alina täti saattoi olla niin pelottavan kova.
Hän ei varmaan itse koskaan ollut lapsena kujeillut eikä pitänyt
hauskaa. Varmaan hän oli ollut silloin niinkuin nytkin: säädyllinen,
kylmä ja nuhteeton. Senpävuoksi hän ei ymmärtänyt, että saattoi olla
vallaton ja iloinen.
Uh, kuinka taivas oli harmaa ja lohduton! Maalla ei syksy koskaan ollut
näin surullinen. Se oli kirjava ja iloinen, täynnä touhua ja askareita.
Iris huokasi. Kukahan nyt hoiteli Metsäpirttiä? Mitähän Sere ja Taneli
puuhasivat uutistorpallaan? He ikävöivät Metsäpirttiin, sen saattoi
huomata heidän kirjeistään.
Märkänä ja alakuloisena Iris saapui kotiin, riisui vaatteensa ja meni
keittiöön syömään. Hän oli myöhästynyt aterialta Selma tädin asioita
toimittaessaan, ja ruoka oli jo korjattu pöydästä. Autettuaan Ulriikaa
astiain pesussa hän istui ikkunan ääreen pää käsien nojassa ja tuijotti
ulos.
-- Jos olisin katolilainen, menisin luostariin, sanoi hän Ulriikalle.
-- Herrajesta sitä tyttöä! Hyi, kuka niin syntisesti puhuu!
-- Ei minusta kuitenkaan kukaan välitä, ja luostarissa oppisin hyväksi.
-- Onko Iris täällä? huusi Elsa kurkistaen keittiön ovesta.
-- Olen, vastasi Iris haluttomasti.
-- Tule Hannan huoneeseen, meillä on hauska tuuma.
-- Ei minua haluta. Olen väsynyt.
-- Loruja! Tule pian. Hanna ja Kaarina odottavat.
Iris nousi vastahakoisesti. Hän olisi mieluummin istunut yksin omissa
surullisissa ajatuksissaan.
Hanna ja Kaarina huudahtivat iloisesti hänelle vastaan:
-- Vihdoinkin! Sinäpä viivyit kauan! Ja Kaarina kiirehti selittämään:
-- Tiedätkö, me olemme päättäneet perustaa ompeluseuran.
-- Vai niin. Asia ei näkynyt huvittavan Iristä.
-- Me aiomme ommella vaatteita köyhille lapsille, kertoi Hanna.
Iris oli yhä välinpitämätön.
-- Ja jokainen seuran jäsenistä saa kutsua jonkun ystävänsä. Silloin
meitä tulee kahdeksan, ehdotti Kaarina.
-- Saako kutsua kenen tahansa? kysyi Elsa.
-- Ei suinkaan, kaikkien seuran jäsenten täytyy hyväksyä hänet ensin.
-- Otetaanko pojat mukaan? kysyi Elsa.
-- Vielä mitä! Hehän tahtovat pitää hauskaa ilman hameväkeä, muistutti
Kaarina. -- Me emme heistä välitä.
Ovella kuului koputus. Erkki pisti päänsä sisään.
-- Ottaako neiti Ström vastaan vieraita?
-- Sano: ei, kuiskasi kostonhimoinen Kaarina.
-- Oletko unhottanut, kuinka kilttejä he olivat Irikselle, kuiskasi
Hanna takaisin ja lisäsi ääneen: -- Tulkaa vaan sisään.
Mauno, Aksel ja Erkki astuivat huoneeseen.
-- Meillä oli niin surkean ikävä omassa huoneessamme. Ettekö tahtoisi
armahtaa meitä ja tulla arkihuoneeseen? sanoi Aksel.
-- Me pidämme kokousta, toimitti Elsa mahtavan näköisenä.
-- Kokousta!
-- Niin juuri, me aiomme perustaa ompeluseuran.
Mauno naurahti epäilevästi, mutta Erkki huudahti:
-- Sehän on mainiota! En ole koskaan vielä ollut naisten kokouksessa.
Kai me saamme olla mukana?
-- Saadaksenne pilkata!
-- Hyi, Kaarina, sinä olet tullut oikein ilkeäksi.
-- Tulkaa nyt vaan, tytöt, kehoitti Aksel. -- Me olemme hommanneet
vähän makeisiakin. Pähkinöitä, leivoksia ja karamelleja.
Se kuului liian houkuttelevalta, kerrassaan vastustamattomalta.
-- Voisimmehan yhtä hyvin istua sielläkin, ehdotti Elsa.
-- Sama se, sanoi Kaarina.
-- Tietysti tulemme. Minä rakastan pähkinöitä! huusi Iris.
-- Voimmehan pitää kokousta arkihuoneessakin, sanoi Hanna.
Tuokion kuluttua istui koko seurue arkihuoneessa. Pojat toivat lupaavan
näköisiä pusseja kamaristaan. Elsa levitti valkean liinan pöydälle
ja tyhjensi pussien sisällön lautasille ja maljoihin. Ja niin oli
täydellinen sovinto rakennettu poikien ja tyttöjen välille.
-- Entä kokouksenne, sanoi Mauno hiukan ivallisesti.
-- Meillä täytyy tietysti olla puheenjohtaja, sanoi Kaarina nakertaen
suurta pähkinää.
-- Minä ehdottaisin Hannaa, joka on pannut alkuun koko puuhan, sanoi
Iris.
Hanna esteli, ja kun hetken aikaa oli kursailtu ja kiistelty tästä
tärkeästä toimesta, joutui Aksel puheenjohtajaksi.
Hän asettui heti istumaan pöydän päähän, haki keittiöstä sokerinuijan
ja rykäistyään pari kertaa avasi kokouksen.
-- Mikä seuran nimeksi?
-- Perhoset, ehdotti Elsa kerkeästi.
-- Ei sovi, nehän eivät tee mitään työtä.
-- Kipinä, esitti Kaarina.
-- Liian tavallinen.
-- Muurahaiset, oli Hannan ehdotus.
-- Niin, se kuuluu hauskalta, sanoi joku.
-- Hyväksytäänkö siis Muurahaiset?
-- Hyväksytään.
Sitten valittiin jäsenet. Jokaisella tytöllä oli oma ehdokkaansa.
-- Siiri Vuori, ehdotti Kaarina. -- Hän on hauska tyttö, ja me tunnemme
hänet kaikki.
-- Hyväksytään.
-- Maili Borg, ehdotti Elsa epäröiden.
-- Ei hyväksytä! huusi Iris kiihkeästi.
-- Miksi ei? Hän on oikein sievän ja hauskan näköinen tyttö, sanoi
Erkki.
-- Jos Maili Borg otetaan, en minä ainakaan tule ompeluseuraan, jatkoi
Iris yhtä kiihkeästi. -- Hän oli Elsan hyvä ystävä ja kävi usein täällä
ja kutsui Elsaa luokseen. Mutta kun eno kuoli ja -- ja olot muuttuivat,
muuttui hänkin. Ei enää ollenkaan välittänyt Elsasta. Eikö se ole
totta, Elsa?
-- Kyllä se on totta, sanoi Elsa punaisena, -- mutta nyt hän taas on
lähestynyt minua.
-- Niin Erkin tähden, jota hän ihailee.
-- Hyväksytäänkö vai hyljätäänkö Maili Borg? kysyi puheenjohtaja.
-- Hyljätään, hyljätään.
Kun oli vielä valittu Pappilan Maiju ja Aili Vaara jäseniksi,
päätettiin kokoontua seuraavana lauantaina.
-- Entä me pojat! Pääsemmekö me mukaan? kysyi Erkki
Tytöt katsoivat toisiinsa epäröiden. He eivät koskaan olleet kuulleet,
että ompeluseurassa oli poikiakin.
-- Ettehän te osaa ommella, sanoi Kaarina.
-- Minä osaan maalata kuvakortteja, joita voitte myödä köyhienne
hyväksi, sanoi Erkki. -- Mauno voi lukea ääneen, ja Aksel voi olla
kassanhoitajana. Hyväksytäänkö?
-- Hyväksytään, lupasivat tytöt.
Jokaisen tytön oli oltava vuoron perään emäntänä. Rouva Heinonen näytti
hiukan levottomalta, kun Elsa hänelle kertoi hommasta, mutta kuultuaan,
että tytöt ja pojat olivat vuoron perään luvanneet maksaa kestityksen,
hän rauhoittui. Ja neiti Hammarin hyväksymisen voitti seura niinkin
suuressa määrässä, että hän salli Iriksen pitää huolta kestityksestä jo
heti ensi kerralla, antaen hänelle sievoisen rahasumman.
Iris oli ylen onnellinen. Hän otti vieraat vastaan valkoinen esiliina
vyöllään, puuhakkaana ja toimeliaana.
Jokaisella oli käsityötä mukanaan. Siiri Vuori ja Aili Vaara ompelivat
paitoja, Pappilan Maiju kutoi sukkia kotona kehrätystä harmaasta
villalangasta, Kaarina ompeli pikku mekkoa, Hanna kutoi lapasia, ja
Elsa valmisti viehättävää pientä päähinettä sametista. Sissi kutoi
tärkeän näköisenä tomuliinaa.
-- Onhan köyhienkin kotona pölyä, väitti hän toisten hänelle nauraessa.
-- Herrainen aika, Elsa, mitä sinä oikeastaan teet? ihmetteli Siiri
Vuori. -- Luuletko sinä, että Suomussalmen köyhät lapset käyttävät
ruskeita samettipäähineitä?
-- Miksi en saisi ommella samettipäähinettä yhtä hyvin kuin
villapäähinettä? vastasi Elsa. -- Sametti on minun vanhasta hatustani
eikä maksa minulle mitään. Minusta on hauskempi laittaa sievää kuin
rumaa.
Ja Elsa vuorasi rohkeasti päähineensä vaaleanpunaisella silkillä.
-- Kahvi on pöydässä, ilmoitti Iris.
-- Kahvileipä puuttuu, Iris, kuiskasi Kaarina.
Iris löi kätensä yhteen.
-- Voi minua onnetonta! Olenkos minä unohtanut sen jonnekin?
-- Ehkä sinä et ole ostanutkaan?
-- Olen toki. Kävin itse leipurissa aamupäivällä valitsemassa.
-- Mutta otitko pussin myös mukaasi?
Iris näytti syylliseltä.
-- Tietysti hän on unohtanut leivokset myymälään. Ei kukaan muu kuin
Iris tee sellaista, sanoi Aksel säälimättä.
-- Voi sinua, Iris-rukkaa, oletpa kaunis emäntä, torui Ester, joka myös
oli saapunut kahvipöytään. -- Sinä et sitten saa mitään kunnollista
aikaan.
Iris puri huuliaan onnettoman näköisenä ja nieli itkua.
-- Saamme juoda kahvin ilman leipää sitten, sanoi Mauno rauhallisesti.
-- Se sopiikin paremmin ompeluseuran vakavaan tarkoitukseen.
-- Minä menen ostamaan uutta leipää, sanoi Kaarina iloisesti. --
Leipurihan on aivan lähellä.
Hän puki päällystakin ylleen nopeasti. Mutta eteisen ovessa hän törmäsi
yhteen Erkin kanssa, joka hilpeästi heilutti kahta suurta pussia
kädessään.
-- Hei! huusi hän. -- Älkää surko, täällä on syömistä enemmänkin. Hän
ojensi pussit Irikselle.
Erkki oli muiden huomaamatta pujahtanut ulos ja juossut leipuriin.
-- Hyväinen aika, Erkki, mistä sinä ne sait? huudahti Iris.
-- Leipurilta, jonne neiti Hajamielinen ne oli jättänyt. Myymäläneiti
oli korjannut ne talteen.
Mieliala, joka hetken aikaa oli ollut masentunut, kohosi huomattavasti,
ja kohta Iriskin nauroi yhtä makeasti kuin toiset hajamielisyydelleen.
Mauno katosi huoneeseensa ja palasi paksu nidos kädessään.
-- Olen aikonut lukea teille tästä, sanoi hän setämäisellä äänellä.
-- Kirja on nimeltään Keksintöjen kirja. Minusta on nimittäin hyvin
tärkeätä, että tytötkin saavat tietää jotain hyödyllistä.
-- Taivas varjelkoon, huokasi Maiju itsekseen. Elsa näytti
hätääntyneeltä.
Tytöt tarttuivat käsitöihinsä hartaan näköisinä. Mauno avasi kirjan ja
alkoi lukea voimakoneista.
Hän oli nähtävästi itse hyvin innostunut lukemastaan, mutta kuulijoihin
vaikuttivat voimakoneet vähemmin elähyttävästi. Siiri Vuori ja Elsa
supattivat keskenään. Aili Vaara haukotteli salaa, Sissi juoksi
nopeasti ulos huoneesta, Iris kääntelihe avuttomana tuolillaan,
Hanna ja Kaarina olivat kokonaan vaipuneet työhönsä. Mauno luki
yksitoikkoisella äänellä.
-- Tämän akselin pyörähdysluku on 50 kertaa niin suuri kuin tuulipyörän
tehden 800 kierrosta minuutissa -- täydessä vauhdissa kehittyy 12,000
wattia -- -- Merkillinen ääni sai kaikki käännähtämään. Pappilan Maiju
istui sukanneule sylissä ja kuorsasi sydämen pohjasta pää rintaa vasten.
Raikas, vapauttava nauru helähti huoneessa. Mauno sulki harmistuneena
kirjan luotuaan loukkaantuneen katseen viattomuuden unta vetävään
tyttöön.
Maiju havahtui nauruun ja katseli pyörällä päin ympärilleen.
-- Mi-mitä te nauratte? En minä ole nukkunut. Jatka edelleen, Mauno, se
oli erittäin mieltäkiinnittävää.
-- Todella, sanoi Mauno kuivasti. -- Ei siltä näyttänyt.
-- Sanoinhan heti, Mauno, että kirjasi on liian raskas ääneen
luettavaksi, sanoi Erkki.
-- Niin tytöille, murahti Mauno.
-- Pojillekin. Ensi kerralla minä valitsen kirjan, ja silloin otamme
Välskärin kertomukset. Mitä siitä sanotte?
-- Otetaan, otetaan, huusivat tytöt.
-- Mutta kyllä meidän täytyy saada jutella myös, sanoi Elsa
valittavalla äänellä. Äidillä on aina niin paljon juttuja, kun hän
tulee ompeluseurasta. Se kuuluu asiaan.
-- Tietysti, nauroivat tytöt. -- Tietysti meidän täytyy saada jutella,
pikku Elsa.
Ja ahkerasti Muurahaiset aina edelleen kokoontuessaan juttelivatkin,
mutta työt edistyivät siitä huolimatta, ja jouluksi sai moni pikku
tyttö ja poika lämpöisen vaatekappaleen.
Viides luku.