Iris seisoi mäellä ja katseli kurkiparvea, joka kiljuen lensi eteenpäin
korkealla ilmassa. Hän kohotti molemmat kätensä suulle ja huusi:
"Suoraan, nuoraan, matkalinnut! Suoraan, nuoraan, matkalinnut!"
-- Taneli, Taneli, nyt lähtivät kurjet, nyt on syksy.
-- Syksy on, vastasi Taneli vitkaan. -- Täytyy jouduttaa
kauranleikkuuta.
Hiljakseen pimenivät illat. Metsä oli kirjava ja tuoksui syksyä ja
kosteutta. Karja palasi laitumelta aikaisin iltapuolella ja pyrki
tyytyväisenä lämpöiseen navettaan yöksi. Iris samoili märkää metsää
vasu käsivarrella ja kokoili sieniä. Polut olivat keltaisten lehtien
peitossa, ja koreat punaiset kielonmarjat hohtivat kanervikossa.
Taneli ja Mikko vetivät syysnuottaa, ja saavit täyttyivät kiiltävistä,
hopeanhohtoisista kaloista.
Mutta sateella istui Iris isän työhuoneessa vinnillä. Sielläkin tuntui
kostea syksynhaju, mutta Iris ei malttanut lähteä pois. Sillä isän
kirjastossa oli monta ihmeellistä kirjaa, jotka kertoivat elämästä ja
ihmisistä maailmassa niin viehättävästi, ettei niitä malttanut laskea
käsistään, ennenkuin kirjaimet peittyivät hämärään. Silloin tyttö
huoaten sulki kirjan ja laskeutui portaita alas tupaan. Siellä olivat
jo toisetkin koolla. Sere kehräsi rukkinsa ääressä, Manta karttasi
villoja, Taneli teki puhdetöitään.
Uunin pankolla kehräsi Killi tyytyväisenä, Pikku haukotteli sopessaan
ovensuussa, ja Manta hyräili puoliääneen kansanlaulujaan, joita hän
osasi lukemattomia. Iris istui Seren viereen jakkaralle, otti pienet
karstansa ja yhtyi Mantan lauluun. Usein Sere keskeytti heidän joutavat
loruviisunsa ja alkoi matalalla äänellä laulaa jotain virttä, johon
muutkin yhtyivät.