1.
Eräs talon isäntä matkusti Riikaan noutaakseen sieltä viljaparan.
[Lätinkielellä "puhkis", joka vastaa suunnilleen suomalaista
taruolentoa "para". Suoment. muist.] Pitkän tinkimisen jälkeen sopi
hän kauppiaan kanssa ja tahtoi kunnollisesti tarkastaa paran. Mutta
myyjä antoi hänelle sidotun vaatekappaleen ja sanoi: "Katso nyt, että
viet sen avaamattomana kotiisi ja hillitset uteliaisuutesi! Kotona avaa
se ja varistele sitä viljalaarisi yläpuolella aitassasi." Talonpoika
otti kangaskappaleen ja ajeli kotiaan kohden. Mutta matkalla ei hän
voinutkaan uteliaisuuttaan hillitä -- hän avasi kovan taistelun
perästä siteen; sieltä ei hän löytänyt mitään muuta kuin niinisen
nuoranpätkän. "Kirottu petturi!" huusi petetty ja heitti nuoran ja
siteen tienviereiseen ojaan.
Jonkun ajan kuluttua täytyi isännän taas mennä kaupunkiin. Hän ei
jättänyt etsimättä petturia ja haukkumatta häntä melkolailla. Mutta
tämä sanoi: "Miksi olit niin utelias? Kumminkin voi kaikki tulla
hyväksi. Mene sille paikalle, missä heitit nuoran pätkän ojaan ja
katso, mitä sieltä löydät!" Talonpoika teki niin. Oi, kuinka paljon
jauhoja ja jyviä oli ojaan koottu. Nyt ymmärsi hän, että viljapara oli
sen tehnyt ja etsi siksi, kunnes löysi nuoranpätkän ja kangaskappaleen.
Sitte meni hän iloisena kotiin, varisteli kääröä jyvälaarin päällä,
niin että nuora putosi sinne ja meni levollisena maata. Mutta yöllä --
kuten kaikkina seuraavinakin öinä -- lensi para tulisen lohikäärmeen
muodossa aitasta ja kantoi väsymätönnä likeisten talonpoikien
varastohuoneista jauhoja, jyviä ja muita elintarpeita kotiin, niin että
isäntä rikastui päivä päivältä.
2.
Eräällä isännällä oli kaksi paraa; toinen toi hänelle jyviä, toinen
rahaa, mutta molemmat asuivat ullakolla. Heti kun valmistettiin jotain
hyvää ruokaa tahi leivottiin verestä leipää, vei isäntä itse parhaimmat
palat ullakolle. Tämän sattui nuori renki huomaamaan ja paloi halusta
nähdä paroja.
Kerran, kun isäntä ei ollut kotona, läksi nuorukainen ullakolle ja
tarkasteli siellä ympärinsä; mutta vaikka hän olisi etsinyt kuinka,
ei paroja kuulunut eikä näkynyt; mutta nurkassa seisoi kattila täynnä
herkullista kaalikeittoa. Renki ahmi hyvällä halulla liemen, sylki
kattilaan ja meni pois. Illan tullen palasivat parat retkiltään ja
aikoivat käydä liemen kimppuun -- mutta, nähkääs, kattila oli aivan
tyhjä, ja vielä lisäksi oli siihen syletty. Silloin vimmastuivat parat,
ryömivät vonkuen katolle ja sytyttivät sen hehkupyrstöillään tuleen,
niin että talonpojan koko talo paloi.
3.
Oli kerran rikas talonpoika, jolla oli useampia paroja palveluksessaan
ja hän kävi niillä kauppaa. Eräänä päivänä tuli isännän luo kolme
naapuriseudun isäntää, paroja ostamaan. Häneltä ei tarvinnutkaan
kauan pyytää ja kauppahintana otti hän hopearuplan kappaleelta. Sitte
heitti hän rahat uuniin, jota hän oli yöt päivät kuumentanut ja sanoi:
"Katsokaa, nämä hopearuplat eivät sula liekeissäkään!" Tuosta kauhistui
kaksi isäntää niistä kolmesta, jättivät parat paroiksi ja lähtivät
päätä pahkaa tiehensä. Mutta kolmas arveli: "Käyköönpä minulle tuolla
puolen miten tahansa, kasvakoon vaikka honka sydämeni läpi kuoltuani
-- mitä minä siitä huolin! -- kunhan minulla vaan täällä maanpäällä
on yltäkyllin rikkautta ja riemua!" Hän otti ostamansa paran ja tuli
rikkaaksi mieheksi. Mutta, kun hän oli kuollut ja haudattu, kasvoi
honka hänen haudastaan ilmoille.