Luban ja Sesswegenin ritarikartanoista Riian kaupunkiin vievän maantien
varrella, noin viisikymmentä kilometriä viimemainitusta, kohoaa
eräällä suuren Kangarvuoren kaakkoista kohden viettävällä rinteellä
kaksi kukkulaa, noin sadan askeleen päässä toisistaan. Tästä paikasta
kerrotaan seuraava taru: Siellä eli kerran jättiläinen, jonka makuusija
oli molempain kukkulain välisellä alueella. Läntisellä kukkulalla
lepäsi hänen päänsä, mutta itäistä vasten nojasi hän jaloillaan. Hän
oli tavattoman väkevä ja kulki hyvin nopeasti. Kun hänen äitinsä pani
padan tulelle, keittääkseen päivällistä tai illallista, lähti hän
Riikaan ja toi sieltä, ennenkuin ruoka oli valmis, sata naulaa suolaa
kummassakin kädessään.
Siihen aikaan ei näillä seuduin ollut vuoria eikä soita, vaan
ainoastaan suuri järvi, jonka ylitse täytyi soutaa venheellä kaikkien
Riikaan menijäin ja tulijain. Mutta tämä järvi vaati jokaiselta
matkustajajoukolta ihmisuhrin. Jos sille ei sellaista annettu, vihastui
se ja tuhosi kaikki ylikulkijat.
Eräänä päivänä meni jättiläinen järven rannalle ja katseli sinne tänne
kulkevain venheitten vilkasta elämää. Tällä kertaa ei järvi saanut
mitään uhria -- ja joutui siitä hurjaan raivoon. Tämä itsekäs käytös
suututti jättiläistä ja hän päätti raivata tien tämän pahajuonisen
järven poikki. Hän täytti suuren säkkinsä mullalla ja alkoi kulkea
kuohujen lävitse. Säkin pohja oli puhki, niin että hiekka valui
vähitellen järveen paikoin suurempiin, paikoin pienempiin kasoihin.
Siten syntyivät Kangarvuoret, joita myöten saattoivat kaikki
matkustajat kulkea vaaratta veden ylitse.
Siitäkös suuttui järvi ja raivosi kolme päivää ja kolme yötä, mutta
ei voinut hävittää vuoria; siksi päätti se hakea itselleen uuden
uoman. Se kohosi ilmaan ja lähti ukkospilvenä kulkemaan suoraan Ewstin
virtaa kohden, jonka kauneilla, hedelmällisillä rannoilla oli paljon
rikkaita talonpoikaistaloja. Palvelustytöt, jotka virran rannalla
kuivailivat pesujaan, näkivät pilven ja kuulivat rätinän. Silloin
huudahtivat monet: "Sehän rätisee aivan kuin kaarnoja poltettaisiin!"
-- Mutta muuan sanoi: "Tämä pilvi ei ole mikään muu kuin suuri järvi."
Tuskin oli se sanottu, kun pilvi kohahti maata kohden ja tulvi koko
kauniin seudun ylitse. Ainoastaan ne tytöt, jotka olivat arvanneet
pilven arvotuksen ja järven nimen, heittivät aallot rannalle, joten
he pelastuivat. Mutta järveä on tähän saakka nimitetty "Lubajärveksi"
[Luba = (lätink.) kaarna, kuori.]