Vapaus ei ole alkuaine kuin kulta, vaan se on kukka, se on hedelmä, se
on taideluoma, se on tuote. Sitä täytyy viljellä, jotta se puhkeisi
kukkaan ja kypsyisi hedelmäksi. Vapaus on kunkin yksilön oikeutta
tehdä omaksi edukseen, tyydytyksekseen, hyvinvoinnikseen, huvikseen
ja kunniakseen kaikki, mikä ei lonkkaa toisen vastaavia etuja. Se
on osittaista luopumista henkilökohtaisesta riippumattomuudesta,
jotta saataisiin syntymään yleisen vapauden varasto, josta jokainen
ammentakoon määräaikoina yhtä suuren osuuden. Vapaus on vieläkin
enempää, se on maailmalle asetettua velvoitusta, ettei saa supistaa
sitä valistuksen, edistyksen, etuoikeuksien määrää, joka on saavutettu,
jonkun kansan, valtion tai rodun itsekkääseen toimipiiriin, vaan
päinvastoin jokaisen yksilön, jokaisen yhteisön on jaettava niitä
täysin käsin aina milloin joku köyhä yksilö tai niukkavarainen yhteisö
pyytää päästä tämän aarteen jaolle.
»Ei tarvitse pelätä tämän aarteen ehtyvän, sillä vapaudella on
jumalallinen kyky lisääntyä itsestään ja se muistuttaa sikäli maata
kostuttavien suurten virtojen uomaa, joka lähteiltään on sitä täydempi,
mitä vuolaampina virrat siitä lähtevät. Sellainen on vapaus, se on
taivaan mannaa, johon jokaisella on oikeus ja joka valitun kansan,
päästyään siitä osalliseksi, on jaettava kaikkien kansojen kanssa,
jotka pyytävät siitä osansa. Sellainen on vapaus minun käsittääkseni»,
jatkoi Cagliostro, välittämättä vastata suoraan sille, joka oli tämän
välikysymyksen tehnyt. »Siirtykäämme nyt yhdenvertaisuuteen.»
Valtavat hyväksymishuudot kohosivat salin holvilakeen asti ja
palkitsivat puhujan sillä hyväilyllä, joka on kaikkein suloisinta,
ellei miehen sydämelle, niin ainakin hänen kunnianhimolleen, —
nimittäin kansansuosiolla.
Mutta ikäänkuin tottuneena moisiin ihmisten ylistelyihin Cagliostro
kohotti kätensä vaatiakseen hiljaisuutta.
»Veljet», sanoi hän, »hetket rientävät, aika on kallista. Jokainen
minuutti ajasta, jonka pyhän asiamme viholliset saavat käyttää
hyväkseen, kaivaa maata aitamme tai nostaa esteitä tiellemme. Sallikaa
minun siis selittää teille, mitä on yhdenvertaisuus, kuten olen
selittänyt, mitä on vapaus.»
Näitä sanoja seurasivat moninkertaiset _hiljaa!_-huudot, sitten syntyi
syvä hiljaisuus ja Cagliostron sanat kuuluivat selvinä, kaikuvina,
ponnekkaina.
»Veljet», sanoi, »en halua loukata teitä uskomalla, että kukaan teistä
olisi hetkeäkään rinnastanut tätä houkuttelevaa yhdenvertaisuus-sanaa
aineen ja älyn yhdenvertaisuuden kanssa. Ei, te tiedätte erinomaisen
hyvin, että sen laatuinen yhdenvertaisuus on ristiriidassa todellisen
filosofian kanssa ja että luonto itse on ratkaissut tämän suuren
kysymyksen istuttamalla tammen rinnalle isopin, sijoittamalla vuoren
viereen kummun, panemalla virran sivulle puron, valtameren liepeelle
järven, neron rinnalle typeryyden. Kaikki maailman mahtikäskyt eivät
alenna vaaksan vertaakaan Chimborazon, Himalajan tahi Mont-Blancin
huippuja, ei ainoakaan ihmisten laatima määräys voi sammuttaa
Homeroksen, Danten tai Shakespearen nerontulta. Kukaan ei ole voinut
ajatellakaan, että lain pyhittämä yhdenvertaisuus olisi aineellista
ja ruumiillista yhdenvertaisuutta ja että päivänä, jolloin tämä laki
piirrettäisiin hallitusmuodon kivitauluun, ihmissuku saisi Goliatin
vartalon, Cidin uljuuden tai Voltairen nerouden. Ei, yksilöinä tai
joukkoina, me olemme täydellisesti käsittäneet ja meidän tulee aina
täydellisesti käsittää, että kysymys on selvästi ja yksinkertaisesti
yhteiskunnallisesta yhdenvertaisuudesta. Mutta, veljet, mitä on
yhteiskunnallinen yhdenvertaisuus?